T
tänään harmaa
Vieras
Teen varmaankin hirvittävän virheen jo kysyessäni täältä, mutta yritän kai laittaa jonkinlaisen suodattimen päälle pahimpien vastausten varalle...
Tapahtui niin, että mieheni oli ilmoittanut menevänsä kaljalle muutaman työkaverin kanssa. Kyseessä ei kuulemma olleet pikkujoulut, vaan ihan vaan maanantaina vapaapäivän kunniaksi lähtevät parit ottamaan. (Mieheni melko harvoin käy missään, ei siis ole mikään joka viikkoinen saati joka iltainen kaljoittelija.) Kyselin maanantaina kauanko aikoo olla, jolloin ilmoitti että kyseessä taitaa sittenkin olla pikkujoulut ja ainakin pelin katsovat (kestää puoleen yöhön). Minä en jostain syystä osaa nukkua tai rentoutua jos mies on jossain, etenkään silloin kun on tulossa kotiin yöksi. Jos tiedän, että menee muualle yöksi, saan paljon paremmin nukuttua enkä odottele. Puolilta öin sitten kyselin tekstarilla, että miltäs meno vaikuttaa ja sanoi menevän vielä hetkisen. Kolmelta vihdoin kuului avain lukossa kääntyvän.
Yritti hiipiä hiljaa viereeni, mutta en voinut olla kysymättä missä on ollut kun maanantaina kuitenkin viimeinenkin pubi menee puoli kahdelta kiinni. Matka keskustasta kotiin vie max. 15min. Sanoi jutelleensa työkaverin kanssa vielä baarin ulkopuolella, mitä en todellakaan usko, kun pakkasta oli varmaan -18 astetta ja johan siinä vaiheessa oli 9h ollut aikaa puhua.
Toisekseen, mieheni käyttäytyi aivan eri tavalla kuin yleensä baarista tullessaan. En osaa sitä ehkä kirjoittaa tähän, mutta jollain lailla epäilykseni jostain vaan heräsivät. En koe olevani kovinkaan mustasukkainen, mutta ongelmia tässä juomiskäytännössä on ollut. Juo harvoin, mutta joka kerta liikaa ja melko usein meillä tulee riitaa silloin, koska minä en osaa pitää isoa suutani kiinni ärsyyntyessäni ukon ollessa aivan överit.
No, takaisin tähän tilanteeseen. Aamulla tein jotain, mitä en todellakaan ole koskaan tehnyt enkä kokenut myöskään mitään tarvetta tehdä! Tutkin mieheni taskut. Saldo: ei ainuttakaan kuittia tai mitään tositetta siitä, että olisi illan (9h) baarissa ollut ja lisäksi löysin vihkisormukset lompakosta
Siinä vaiheessa sain itkupotkuraivarit ja aloin pakata lapsia mukaani. Mies rahoitteli ja selitteli ja vakuutteli, että on ollut koko illan siellä missä sanoikin, työkaverit tarjonneet oluita ja muutamat itse ostaneet maksanut käteisellä. Sormukset ovat olleet lompakossa koko viikonlopun töiden takia (ei voi töissä pitää sormuksia, mutta en ole koskaan huomannut niiden puuttuvan, en varsinkaan useita päiviä).
En tiedä mitä ajatella. Itkettää, surettaa, raivostuttaa. Olen aina luottanut häneen kuin kallioon ja nyt ensi kertaa epäilenkään mitään tehneen. En tiedä mistä tuo epäilys tuli, olisko sitä ns. vaimon vaistoa. En kuitenkaan pääse tästä yli. Mies on vakuutellut syyttömyyttään ja loppuviikosta jo suuttui ja hermostui syyttelystäni ja epäilystäni, kun ei ole mitään tehnyt eikä voisi koskaan pettää minua. En tiedä mitä uskoa. Toisaalta järki sanoo toista, tunne toista. Sanoo, että työkaverit voivat todistaa hänen olleen siellä missä sanoo, mutta niin kai kenen tahansa kaverit vaimolle valehtelevat jos pyydetään? En halua sotkea tähän heitä, koska en uskoisi kuitenkaan vaikka sanoisivat mitä. Mitä voin tehdä? En haluaisi erota, mutta jos mies ei kerro muuta eikä voi todistaa puhuvansa totta, en tiedä voinko vaan tehdä päätöksen ja luottaa? Mitä JOS jotain joskus selviääkin? Mitä jos tämä tunne on oikea?