Olenko vainoharhainen tai ikävä kyllä oikeessa miehestä :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pääpipi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pääpipi

Vieras
Tilanne on tässä perheessä semmoinen että ollaan miehen kanssa kihloissa, omaamme kaksi ihanaa lasta(2 v ja 4kk) asumme yhdessä sun muuta mutta....
1. pidimme tuossa pari vuotta sitten taukoa parisen viikkoa jolloin itse sorruin toiseen mieheen ja kerroin tästä että mentiin myös loppuun asti ja mies paljasti myös touhunneena mutta VAIN suudelleensa toisen kanssa, sillä tavalla mentiin kolme kk että mies syyllisti ja korosti oikein kun hän oli vain suudellut.. no otin toisen asian tiimoilta tähän toiseen naiseen yhteyttä ja tämä paljastikin että olivat viettäneet viikonlopun yhdessä eikä tod. vain pussailleet... Noh tästä asiasta päästiin yli ja sovittiin et pitää pienetkin asiat kertoa ITSE...

2. meni pari kk, oli ollut riitaa ja sain sen kuuluisen naisen vaistokohtauksen et nyt on jotain pielessä.. tutkisin miehen kännykän salaa ja sainkin selville et on sopinut kahvitteluhetkiä ex kanssa.. tiedän heidän olevan kavereita ja asia ok olisi ollut muuten mutta kun piti jättää kertomatta ja sain tietää et ovatkin kahvitelleet multa salassa, asiasta armoton riita et kun joutusin paljastaa et sain tietää sen puhelimesta.. no herra vakuutti ja vakuutti et vain kahvia et hän ei siihen toiseen naiseen edes koskis.. uskoin

3. tästä ajasta tosi vähän niin taas tuli kutina ja nyt oli viestejä tuntemattomalta naiselta et missäs tämä pyörii sun muuta, no laitoin miespuolisen kaverin soittamaan ja sain nimen selville.. taas kovistelu käyntiin et mitä vit.. no vastaus tähän et oli päähänpisto ku kaverin kanssa olivat saaneet juhlinnan merkeissä idean kun olivat kuulleet tämän olevan lesbo.. et ei ollu eukko ees saapunu paikalle ja vaik oliskin niin ei hän olis tehny mitään.. uskoin

4. ennen neidin syntymää niin oli hetken aikaa välit poikka herran kanssa ja taas sain tietää että oli sopinut kahvitteluja ja näkemisiä ilta ja yö aikaan tämän neiti 2. kanssa,.. raivarit.. mies sanoi et ei itekkään ymmärrä miksi otti, vaikkei edes ollu tarkotus nähdä ei nähnytkään.. uskoin

5. sain äsköttäin tietää että eräs semmoinen eukko mitä muutenkin vihaan yli kaiken ja luulin mieheni myös vihaavan niin oli ollut hänen entisessä kämpässä heidän yhteisten kavereiden kanssa.. sen tiedän 100% ettei mitään tapahtunut mutta taas sain tietää asian vasta tutkimalla itse.. eli jätetty kertomatta ja valehdeltu..

6. EILINEN. mies kysyi et jos hän lähtee kaupassa käymään, sanoin ok.. kysyin että menekkö yksin, juu meen meen... sit meen fb hänen tunnuksilla kun tuli taas semmonen olo.. noh siellä oli suoraan keskustelu et nainen:tuutko kahville mies:joo tuun, oon 10 min pääst siel, mut en jää täl kertaa asumaan niinku viimeks :D n:okei nähään koht =) sit päätin testata miestä et soitin ja kysyin sätkäpaperia ja viel kysyin et vaan kaupassa, mies sanos et joo, saattaa hän pelata vähän aikaa pelikoneita.. sit raivostuin ja huusin et vitun kusipää mulle, sun kihlatulles, sun lastes äidille ei kuseteta.. sit otin tähän naiseen yhteyttä et millos viimeks mun mies on siel ollu, vastaus tuli et viime kesänä(nainen on meidän kaverin ex) laitoin et hahhah, osaan lukea, sit tuli siltä naiselta viesti et mee hoitoon.. ja mies syytti ja huusi koko illan et oon säälittävä kun meen lukee viestei ja täys vainoharhanen ku luulen jotain ja jne jne, ei mitään selityksiä et miks kusettaa tai mitään..

nyt ei tiedä mitä tapahtuu tai siis et onko ikinä pettäny tai äääh... vaikeeta kun on lapsetkin mukana ja on kumminkin loistava isä.. ja nyt kun ei pääse enää mitenkään edes vakoilemaan kun pitää kännyn koko aika vieressä ja nettihistoriat poistaa ja vaihtanu fb salasanankin ... tuntuu et tuun hulluks oman pään sisällä ja keskustelu ei auta ku oon kysyny niin kieltää ja sit suuttuu enkö luota häneen... itessäkin vikaa on ollu ku menny lukee, mut kamalampaa on se et aina kun tehny sen niin saanu kamalaa tietoa :(
 
On se pettäny, et ole vainoharhainen. On paljon juttuja, joita et ole edes saanut selville. Ja on paljon juttuja, joista hän vielä kärähtää, jos jatkatte yhdessä.

Olkoon vaan hyvä isä, mutta hyvä aviomies hän EI ole.

On tapahtunut niin paljon, että sinulla on oikeus epäillä. Miksi mies ylipäätään hilluu tuolla enää yksinään iltaisin ja öisin pettämässä.
 
On se pettäny, et ole vainoharhainen. On paljon juttuja, joita et ole edes saanut selville. Ja on paljon juttuja, joista hän vielä kärähtää, jos jatkatte yhdessä.

Olkoon vaan hyvä isä, mutta hyvä aviomies hän EI ole.

On tapahtunut niin paljon, että sinulla on oikeus epäillä. Miksi mies ylipäätään hilluu tuolla enää yksinään iltaisin ja öisin pettämässä.

Siis avomies
 
Ööööö... mä olisin lähtenyt tollasesta suhteesta jo AIKOJA sitten! Eihän tossa oo mitään tolkkua... pidetään taukoja ja petetään puolin ja toisin, mies puuhaa ties mitä ja sinä kyttäät perässä, joka riidan jälkeen ensimmäisenä tauko kehiin että pääsee pettämään.
 
No mehän ei voida tietää, mitä on tapahtunut. Mutta ihan ensin sun pitää lopettaa tuo hirveä kyttääminen ja epäluuloinen kysely ja rähjääminen. Jos saisitte rauhassa juteltua. Minusta turhaa enää luetella noita vanhoja juttuja, yrittäkää saada elämä järjestykseen nyt.
 
Niin mä olisinkin ollut valmis siihen, mut eilen vaan tuli niin paha vaistokohtaus taas pitkästä aikaa.. mua loukkaa kaikista eniten valehtelu päin näköä koska omalla logiikalla ei tartte valehdella jollei ole salattavaa... nyt asiat ns. hyvin kun annoin taas asian olla vaan... katsellaan.. en edes pääse tarkistamaan näitä asioita koska jos olisikin jotain tapahtunut niin kaveripiiri on niin tiukassa että miehen selustaa varmastikkin turvattaisiin.. haluaisin vaan selvyyden asiaan siis täysin 100% faktaa jostain jotenkin että pystyis sitte jatkamahan koska ite nyt vaan pyörittelee päässään ja huh huh.. jotenkin ei vaan ikinä haluais uskoa et oma mies pettäis, saatikka vielä se kenen kanssa on lapsia... sinisilmäistä kyllä.. mut oma rakkaus vaan on niin iso..
 
jatkan vielä sen verta et mieluiten haluaisin todisteet että EI olisi pettänyt... koska ite rakastan niin paljon ja ollaan muidenkin asioiden läpi käyty yhdessä joten en haluaisi erota.. koska muuten kohtelee hyvin ja tosiaan loistava isä, tiedetään sanoin jo kerran, ei tarttisi ikinä pelätä mitään, töissä, ei mitään addicioita tai mitään..
 
Mä itse seurustelin 2 vuotta tollasen miehen kanssa. Nyt sitten kun erottiin lopullisesti, se tapahtui sekunnissa. Yhtenä iltana hän ilmoitti rakastavansa minua ja haluavansa tulla takaisin mutta seuraavan päivänä hänestä ei kuulunutkaan mitään ja kun asiasta kyselin hän ilmoitti tavanneensa edellisenä yönä baarissa unelmiensa naisen... jep, ja mun sydän halkesi, että miten voi olla mahdollista. Tästä eteenpäin sain kuulla kuinka hän on nyt vihdoin onnellinen ja hänellä on sellainen kultakimpale käsissää, suorastaan täydellinen nainen.

Nyt kuluneesta on 2kk aikaa ja viimeisen pari viikkoa olen saanut viestejä kun on ikävä ja voisko hän tulla viereen nukkumaan jne. Eli pettää siis taas nykyistäänkin. Totesin hänelle, etten edes halua tietää kuinka monta naista niitä loppujen lopuksi olikaan meidän suhteen aikana!

Ihminen kuka pettää kerta toisensa jälkeen, ei tule koskaan muuttumaan. Ei koskaan! Mikäli haluat oikeasti ihmisen arvoisen elämän ja onnesi takaisin niin lähde ennen kuin on liian myöhäistä!!!
 
[QUOTE="a p";23117211]Niin mä olisinkin ollut valmis siihen, mut eilen vaan tuli niin paha vaistokohtaus taas pitkästä aikaa.. mua loukkaa kaikista eniten valehtelu päin näköä koska omalla logiikalla ei tartte valehdella jollei ole salattavaa... nyt asiat ns. hyvin kun annoin taas asian olla vaan... katsellaan.. en edes pääse tarkistamaan näitä asioita koska jos olisikin jotain tapahtunut niin kaveripiiri on niin tiukassa että miehen selustaa varmastikkin turvattaisiin.. haluaisin vaan selvyyden asiaan siis täysin 100% faktaa jostain jotenkin että pystyis sitte jatkamahan koska ite nyt vaan pyörittelee päässään ja huh huh.. jotenkin ei vaan ikinä haluais uskoa et oma mies pettäis, saatikka vielä se kenen kanssa on lapsia... sinisilmäistä kyllä.. mut oma rakkaus vaan on niin iso..[/QUOTE]

Tuntuu pahalta sun puolestas. Pyristelet tollasessa onnettomassa suhteessa, jossa ei voi luottaa toiseen missään vaiheessa. Mietit varmaan päivittäin, että mitäs tänään tapahtuu ja se syö sut sisältäpäin hermoraunioksi ja kohta et pysty luottamaan enää kehenkään. Onhan miehes jo pettäny sun luottamuksen. Joskus vaan pitäs ottaa järki käteen.
 
Kuulostaa siltä, että teillä ei ole minkään laista keskinäistä luottamusta jäljellä. Jos suhteessa ei voi luottaa toiseen, niin minkälaisella pohjalla koko juttu on? Taitaa olla vakavan pohdinnan paikka. Oli mies sitten pettänyt tai ei, niin luottamus on mennyt.

Ei tuokaan ole tervettä, että tutkit hänen kännykkäänsä ja kirjaudut FB:ssä hänen tunnuksillaan vakoillaksesi. Itses rikot tuollasessa suhteessa ja kummallakin on paha olla. Joko saa sen luottamuksen korjattua tai ei ole tervettä tulevaisuutta suhteella.
 
[QUOTE="myy";23117390]Kuulostaa siltä, että teillä ei ole minkään laista keskinäistä luottamusta jäljellä. Jos suhteessa ei voi luottaa toiseen, niin minkälaisella pohjalla koko juttu on? Taitaa olla vakavan pohdinnan paikka. Oli mies sitten pettänyt tai ei, niin luottamus on mennyt.

Ei tuokaan ole tervettä, että tutkit hänen kännykkäänsä ja kirjaudut FB:ssä hänen tunnuksillaan vakoillaksesi. Itses rikot tuollasessa suhteessa ja kummallakin on paha olla. Joko saa sen luottamuksen korjattua tai ei ole tervettä tulevaisuutta suhteella.[/QUOTE]

Minusta tää ap on yrittänyt jo korjailla luottamusta uskomalla miehensä sepustuksia jo liian pitkään. Siinä ei ole mityään järkeä, että alkaa holhoamaan toista aikuista ihmistä. Hyvin pitkälti näyttäs siltä, että tilanteeseen on vaan yksi oikea ratkaisu.
 
Te jotka saatte näitä "vaistokohtauksia", jolla siis oikeutatte toisen puhelimen ja postien ja ties minkä kyttäämisen, kertokaapa rehellisesti ne kerrat kun se vaisto onkin ollut väärä.
 
tiiän tein väärin, mutta miltä susta "vieras" tuntuis jos sun puoliso pettäis tai ei pettäis vaan viilais sua linssiin aivan 10 ja sulla olisi määrätyty avaimet saada asia omaan tietoosi niin jättäisitkö katsomatta? tässä kohtaa ainakin oma epäillys nousee että et jättäisi käyttämättä tilaisuutta hyväksesi, ja tosiaan tossa listassa on ne kaikki kerrat kun olen tutkinut 6-7 vuoden ajalta... ja aina vaisto sanonut...
 
[QUOTE="vieras";23117430]Te jotka saatte näitä "vaistokohtauksia", jolla siis oikeutatte toisen puhelimen ja postien ja ties minkä kyttäämisen, kertokaapa rehellisesti ne kerrat kun se vaisto onkin ollut väärä.[/QUOTE]

Minun vaisto on ollut niin oikeassa kuin väärässäkin. Ensin on ollut oikeassa ja kun se epäluottamus on syntynyt niin saa joka asiasta "vaistokohtauksia".
 
Vaikkei olisikaan sen pidemmälle mennyt nykyis(t)en naikkos(t)en kanssa niin eikö tuo valehtelu ja salaa kahvittelu ole jo tarpeeksi. Varmaan on tosi paljon mistä et tiedä, tai sitten ei, mutta onhan tuokin jo riipivää. :(
Tuntuu pahalta sun puolesta. Puhukaa miehen kanssa kunnolla. Tuskin tuo tuosta muuttuu, mutta puhe kannattaa aina.
 
2 lasta ja ihan pieniä ja molemmilla aikaa seikkailla yms yms.... Olisiko pitänyt aikuistua jo ennen lapsia?

Huh huh... Mulla riittää kyllä ymmärrystä,olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa kun meillä oli "ero" ja palasimme yhteen. Nyt tuosta aikaa ja mietin usen että voi kuinka oltiin lapsellisia ja tyhmiä.Tuosta kasvettu huimasti.

Nyt kyl tuntus et teillä ei ole paluuta on sen verran iso soppa....valitettavasti! miten tota lähtee purkamaan???? surku lapsien kannalta et kumpikaan ole miettinyt tekemisiään...

Miksi otitte tauon? eikö se ole selvää että huonosti siinä käy???
 
Millai olis et tekisit fb:iin jotkut tekastut tunnukset ja pyytäisit miestä kaveriksi, kattoo alkaisko se sun kaveriks ja miten se reagoi jos laittaisit sille yksäriä, siitähän sen sitte näkee aika helposti kuinka vietävissä sun miehes on..
 
Millai olis et tekisit fb:iin jotkut tekastut tunnukset ja pyytäisit miestä kaveriksi, kattoo alkaisko se sun kaveriks ja miten se reagoi jos laittaisit sille yksäriä, siitähän sen sitte näkee aika helposti kuinka vietävissä sun miehes on..

kiitos.. ihanaa, joku haluaa mun kanssa selvittää oikeesti että pettääkö vai ei.. ainut tuossa asiassa on se ku jokanen paitti tuo mindi(oli miehen kaverin kaveri) mut muut on ollu tuttuja..siis entuudestaan miehelle..ni pelkään et epäilee jotain jos teen niin..
 

Yhteistyössä