H
"harmaana"
Vieras
Meillä on tilanne se, että molemmat olemme rakastuneita toisiimme. Kerroin tunteistani miehelle ennenkuin hän lähti pitkälle komennukselle ulkomaille. Hän kertoi tuntevansa samoin, rivien välistä oli luettavissa että oli epävarma mun tunteista kuitenkin. Sanoi, että kokee mun olevan saavuttamaton, jotain jota hän ei voisi ikinä saada. Silti mä rakastan tuota miestä enemmän kuin mitään muuta
Mies lähti pois yli puoleksi vuodeksi. Lupasi palata kuitenkin luokseni, mutta ei pyytänyt mitään (odottamaan tms). Erottiin ilman hyvästejä.
Luulin, että tunteet laantuu hänen paluuseensa mennessä.
Olin väärässä. Nyt mies on tullut takaisin, olemme nähneet vain pari kertaa mutta emme vielä kertaakaan ole saaneet tilaisuutta olla kaksin. Nuo molemmat kerrat mies on nähnyt minut ja tullut luokseni. Ollut täynnä hymyä ja samaa lämpöä kuin silloin ennen lähtöään. Mikään ei ollut muuttunut. Minä rakastan edelleen, miehelläkin näemmä tunteet tallessa.
Joko tämä alkaisi vaikuttamaan siltä, että tämä on oikeaa rakkautta eikä mitään hetken huumaa? Odotan, että mies eroaa aikaisemmista sitoumuksistaan nyt kun kerran tietää että rakkautemme on edelleen olemassa pitkästä erosta huolimatta. Hän on sanonut kunnioittavansa minua suuresti, eikä olekaan koskaan lähennellyt mitenkään seksuaalisesti tms. Suudelmia, kosketuksia, halauksia on ollut, mutta ei mitään seksuaalista. Siksipä uskonkin miehen puheisiin paljon enemmän, kuin jos tässä olisi ollut vain pelkkää seksiä tai vastaavaa.
Miltä tämä kaikki teistä kuulostaa? Onhan mies tosissaan kanssani? En kaipaa moralisointia, ainoastaan kommentteja heiltä jotka tietävät ettei elämä ole mustavalkoista. Itsekin olen tullut aikoinani petetyksi, joten tiedän siitäkin jotain. Tunteilleen vaan ei voi mitään.