Ä
"Äiti minäkin"
Vieras
Yle Teemalta tuli äsken loistava ohjelma siitä kuinka nykyään vapaa ja luova leikki on kuollut. Vanhemmat ylisuojelee lapsiaan eivätkä sen varjolla uskalla enää päästää lapsiaan kulkemaan vapaasti ja leikkimään ilman valvontaa ulos kavereiden kanssa.
Oletko sinäkin tällainen vanhempi? Minä ehkä tunsin pienen piston itsessäni. Ohjelmassa kuvailtiin nyky vanhemmuutta melko realistisesti ja turhaa tiukkuutta ja rajoittamista on nykyään paljon! Tilalle on tullut supervanhemmuus, jossa vanhemmat määräävät kaikesta ja hallitsevat kaikkea. Muutokset edellisten sukupolvien lapsiin on jo nähtävissä: lapset eivät osaa enää leikkiä ns.luovasti ja keksiä leikkejä itse ilman, että kaikessa on tarkat säännöt ja ohjeet ja aikuisen pitää antaa tarkat säännnöt ja ohjeet kaikkeen tekemiseen. Lapsia kuljetetaan monta kertaa viikossa ohjattuihin harrastuksiin ja moni pieni lapsi on jo alakouluikäisenä täysin stressaantunut ja keskittymiskyvytön ylenmääräisestä kuormittamisesta. Harrastuksia on niin paljon ja ne vievät niin paljon aikaa ettei lapsilla ole enää aikaa kavereille ja heidän kanssaan leikkimiselle. Surullista! :/
Ohjelman myötä muistelin pakostakin omaa lapsuuttani 70-80-luvun Suomessa, jolloin pihat olivat täynnä lapsia ja leikkikavereita löytyi aina. En muista 5-vuotiaasta eteenpäin koskaan kenenkään vanhemman olleen vahtimassa ulkoleikkejä vaan ihan keskenään touhusimme kerrostalon pihalla. Välillä saattoi jonkun äiti kurkistaa menoa ikkunasta. Jos vanhemmille tuli asiaa huudettiin kuorossa ikkunoiden alla "äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa ***" ja äiti käväisi ikkunalla selvittämässä asian. Saimme mennä lähipuistoon leikkimään ilman saatteluita ja ohjausta. Välillä kolisi ja tuli naarmuja, mutta leikki jatkui eikä kenenkään elämä siihen kaatunut. Kaikesta on jäänyt mukavia muistikuvia enkä muista koskaan kaivanneeni vanhempiani leikittämään. Leikimme paljon ns.perinneleikkejä kuten konkkasta, 10 tikkua laudalla, naurisvarasta, peiliä, väristä, hyppäsimme narua/twistiä. Lapsia oli talossamme niin paljon, että saimme joukkueet jalkapalloon ja pesikseen kasattua ja niitäkin pelattiin ahkerasti. Talvella mentiin pulkkamäkeen, laskettiin minisuksilla, rakennettiin lumimajoja ja -linnoja jne.... Ja kaikesta tästä selvisimme itse!
Tämän myötä tulikin mieleen, että onko nykyajan lapsilla edes enää mitään perinneleikkejä saati, että itse keksisivät uusia leikkejä? Vai pelataanko nykyään aina jonkun luona pleikkaa, wiitä yms pelejä? Entä onko vanhemmat aina hieman kärpäsenä katossa seuraamassa leikkejä ja tekemisiä ja puuttumassa, jos hiukan nahistellaan tms? Luotatko, että lapset osaisivat selvittää itse ristiriitoja vai haluatko olla erotuomarina tai jopa estää tilanteet ennekuin ne menevät hankalaksi? Usallatko päästää lapsesi ulos kavereidensa kanssa leikkimään niin ettet koko ajan näe missä he ovat ja mitä tekevät? Ja jos et itse uskalla päästää lapsiasi ns.vapaaseen leikkiin niin tuomitsetko toisia vanhempia, jotka näin uskaltavat tehdä? Lopuksi tulin siihen tulokseen, että nykyään usein ylisuojellaan lapsia ja estetään tietynlainen mahdollisuus kehittymiseen ja itsekseen pärjäämisen oppimiseen.
Oletko sinäkin tällainen vanhempi? Minä ehkä tunsin pienen piston itsessäni. Ohjelmassa kuvailtiin nyky vanhemmuutta melko realistisesti ja turhaa tiukkuutta ja rajoittamista on nykyään paljon! Tilalle on tullut supervanhemmuus, jossa vanhemmat määräävät kaikesta ja hallitsevat kaikkea. Muutokset edellisten sukupolvien lapsiin on jo nähtävissä: lapset eivät osaa enää leikkiä ns.luovasti ja keksiä leikkejä itse ilman, että kaikessa on tarkat säännöt ja ohjeet ja aikuisen pitää antaa tarkat säännnöt ja ohjeet kaikkeen tekemiseen. Lapsia kuljetetaan monta kertaa viikossa ohjattuihin harrastuksiin ja moni pieni lapsi on jo alakouluikäisenä täysin stressaantunut ja keskittymiskyvytön ylenmääräisestä kuormittamisesta. Harrastuksia on niin paljon ja ne vievät niin paljon aikaa ettei lapsilla ole enää aikaa kavereille ja heidän kanssaan leikkimiselle. Surullista! :/
Ohjelman myötä muistelin pakostakin omaa lapsuuttani 70-80-luvun Suomessa, jolloin pihat olivat täynnä lapsia ja leikkikavereita löytyi aina. En muista 5-vuotiaasta eteenpäin koskaan kenenkään vanhemman olleen vahtimassa ulkoleikkejä vaan ihan keskenään touhusimme kerrostalon pihalla. Välillä saattoi jonkun äiti kurkistaa menoa ikkunasta. Jos vanhemmille tuli asiaa huudettiin kuorossa ikkunoiden alla "äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa ***" ja äiti käväisi ikkunalla selvittämässä asian. Saimme mennä lähipuistoon leikkimään ilman saatteluita ja ohjausta. Välillä kolisi ja tuli naarmuja, mutta leikki jatkui eikä kenenkään elämä siihen kaatunut. Kaikesta on jäänyt mukavia muistikuvia enkä muista koskaan kaivanneeni vanhempiani leikittämään. Leikimme paljon ns.perinneleikkejä kuten konkkasta, 10 tikkua laudalla, naurisvarasta, peiliä, väristä, hyppäsimme narua/twistiä. Lapsia oli talossamme niin paljon, että saimme joukkueet jalkapalloon ja pesikseen kasattua ja niitäkin pelattiin ahkerasti. Talvella mentiin pulkkamäkeen, laskettiin minisuksilla, rakennettiin lumimajoja ja -linnoja jne.... Ja kaikesta tästä selvisimme itse!
Tämän myötä tulikin mieleen, että onko nykyajan lapsilla edes enää mitään perinneleikkejä saati, että itse keksisivät uusia leikkejä? Vai pelataanko nykyään aina jonkun luona pleikkaa, wiitä yms pelejä? Entä onko vanhemmat aina hieman kärpäsenä katossa seuraamassa leikkejä ja tekemisiä ja puuttumassa, jos hiukan nahistellaan tms? Luotatko, että lapset osaisivat selvittää itse ristiriitoja vai haluatko olla erotuomarina tai jopa estää tilanteet ennekuin ne menevät hankalaksi? Usallatko päästää lapsesi ulos kavereidensa kanssa leikkimään niin ettet koko ajan näe missä he ovat ja mitä tekevät? Ja jos et itse uskalla päästää lapsiasi ns.vapaaseen leikkiin niin tuomitsetko toisia vanhempia, jotka näin uskaltavat tehdä? Lopuksi tulin siihen tulokseen, että nykyään usein ylisuojellaan lapsia ja estetään tietynlainen mahdollisuus kehittymiseen ja itsekseen pärjäämisen oppimiseen.
). Pleikkari löytyy meiltä ja monen lasten kaverin kotoa, mutta yleensä lapset touhuavat enemmän ulkona. Kaikilla lasten kavereilla tuntuu olevan sovittuna joku tietty aika, minkä saavat viikossa/ päivässä pelata ja tästä lapset osaavat jopa itsekin pitää huolen (jopa kyläpaikassa). 