L
lovelovelove
Vieras
Tuli tällainen mieleen kun mietiskelin tässä vanhoja asioita...
Kun olin vielä nuori murrosikäinen tyttö niin rakastuin erääseen poikaan. Silloin ihastumiseni oli vain kaukaista haaveilua, mutta jotenkin minulla oli ERITTÄIN vahva tunne että tulen joskus päätymään hänen kanssaan yhteen. Muutin toiseen kaupunkiin ja palasin vasta monen vuoden jälkeen. Niin siinä vain sitten kävi että monien yhteensattumien tuloksena päädyimme yhteen. Tämä ensirakkauteni on nyt lasteni isä ja minun eksäni.
Yläasteella meillä oli koulussa mustalais-sisarukset, poika ja tyttö, jotka kiusasivat muita. Kerran he kävivät kimppuuni ja repivät hiuksiani ja potkivat ja löivät. Sen tapahtuman jälkeen tiesin että heille tulisi käymään jotakin pahaa. Jonkun ajan kuluttua poikaa puukotettiin ja tyttö katosi. (taisi kyllä myöhemmin löytyä)
Nyt tällä hetkellä minulla on jotenkin niin vahva ja itsestäänselvä tunne eräästä ystävästäni, että hän on elämäni mies. En ole erityisemmin rakastunut tai ihastunut häneen - vielä, koska hänellä on tyttöystävä tällä hetkellä. Silti vain jotenkin tiedän että me tulemme olemaan yhdessä. Itseäni hämmentää tämä. Helpointa olisi etsiä joku vapaa mies kuin odottaa (ehkä ikuisuuden) että tämä ystäväni eroaa. Hän ei tiedä tästä fiiliksestä mikä minulla on, enkä minäkään tiedä onko hänellä tunteita minua kohtaan, mutta tämä tunne on niin VAHVA!!
Hän on kuin toinen puoliskoni, vaikea selittää, mutta siltä se tuntuu. Emme ole edes hirveän kauan tunteneet mutta silti tunnen hänet.
Kuulostaako ihan sairaalta? Onko kenellekään muulle käynyt näin? Tai muuta vastaavaa?
Kun olin vielä nuori murrosikäinen tyttö niin rakastuin erääseen poikaan. Silloin ihastumiseni oli vain kaukaista haaveilua, mutta jotenkin minulla oli ERITTÄIN vahva tunne että tulen joskus päätymään hänen kanssaan yhteen. Muutin toiseen kaupunkiin ja palasin vasta monen vuoden jälkeen. Niin siinä vain sitten kävi että monien yhteensattumien tuloksena päädyimme yhteen. Tämä ensirakkauteni on nyt lasteni isä ja minun eksäni.
Yläasteella meillä oli koulussa mustalais-sisarukset, poika ja tyttö, jotka kiusasivat muita. Kerran he kävivät kimppuuni ja repivät hiuksiani ja potkivat ja löivät. Sen tapahtuman jälkeen tiesin että heille tulisi käymään jotakin pahaa. Jonkun ajan kuluttua poikaa puukotettiin ja tyttö katosi. (taisi kyllä myöhemmin löytyä)
Nyt tällä hetkellä minulla on jotenkin niin vahva ja itsestäänselvä tunne eräästä ystävästäni, että hän on elämäni mies. En ole erityisemmin rakastunut tai ihastunut häneen - vielä, koska hänellä on tyttöystävä tällä hetkellä. Silti vain jotenkin tiedän että me tulemme olemaan yhdessä. Itseäni hämmentää tämä. Helpointa olisi etsiä joku vapaa mies kuin odottaa (ehkä ikuisuuden) että tämä ystäväni eroaa. Hän ei tiedä tästä fiiliksestä mikä minulla on, enkä minäkään tiedä onko hänellä tunteita minua kohtaan, mutta tämä tunne on niin VAHVA!!
Hän on kuin toinen puoliskoni, vaikea selittää, mutta siltä se tuntuu. Emme ole edes hirveän kauan tunteneet mutta silti tunnen hänet.
Kuulostaako ihan sairaalta? Onko kenellekään muulle käynyt näin? Tai muuta vastaavaa?