Olipas epämielyttävä neuvola käynti..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Maikki 85
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Maikki 85

Jäsen
10.06.2008
595
0
16
Kävin sitten eilen pojan kans äitiysneuvolassa kun ei satu olemaan niitä sukulaisia katsomaan lasta siksi aikaa.
No, painoa oli tullut ihan kivasti kolmen viikon sisällä niin neuvola-täti meinasi että laihdutuskuurille ettei kovin paino nouse.. :o

Poika on kova tutkimaan paikkoja ja eihän se sylissä pysynyt kun olimme tekemässä papereita huoneessa niin täti meinasi että poika on jätettävä seuraavilla kerroilla hoitoon kun tulen neuvolaan.

Vanhempani asuvat 70 km päässä joten ei haluttas lähtee aamulla aikasin sinne ajaa viemään poikaa hoitoon.

Saisinkohan vaatia toista tätiä neuvolassa?
 
No eihän se tädin vaihto auta siihen että poika on kova tutkimaan :o Eikös siellä ole aulaa, missä leluja mihin voin pojan jättää siksi aikaa. Niissä kun yleensä ei ole mitään rikkimenevää ja pieni lapsi ei pysty edes ulko-ovea aukaisemaan että lähtisi karkuun.
 
Kyllä meilläkin on neuvolaan tervetullut koko perhe. Selititkö sille että et saanut hoitajaa?
En mä nyt kyllä kuitenkaan tollasen takia alkais tädin vaihtoa vaatimaan, mutta voithan sä kysyä jos haluat =)
 
Saa ottaa mukaan. Meille aina sanottu että lapset voi olla mukana. Mulla kaikki matkas melkein joka paikas kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos joku ei tykkää niin olkoon tykkäämättä :kieh:
 
no mutta ei sillä tädillä nyt onneks tarvi käydä kun siihen asti että vaavi syntyy... eikä nyt loppupelissä ihan hirmu usein (paitsi sitten ihan loppuvaiheessa....) mutta siis koita kestää ja ihan kiusallakin ota lapsi mukaan joka kerta :kieh:
 
Kyllä sinulla on oikeus vaihtaa neuvolatätiä. Tuossa tapauksessa minä ainakin vaihtaisin. Kuten aiemmatkin kirjoittajat kertovat lapset saa olla mukana. Perheenäkin voi käydä ja sitä jopa suositellaan. Olen itse työskennellyt neuvolassa.
 
Höh :o
Kun minä vielä joskus kävin äitiysneuvolassa, oli sinne koko perhe tervetuleita!! Siis ihan siihe huoneesee asti!
Kolmatta kun ootin niin oli 2,5v ja 4,5v mukana siellä ja ei pysyny aina välttämättä paikoillaan.
Koskaan ei pahaa sanaa th sanonu lapsista ja heidän liikkumisestaan.
Sinne huoneeseen oli myös varattu iso lelulaatikko että perheen muut lapset saa niillä leikkiä kun äitiä "tutkitaan".
 
Meillä on äitiyspuolella joka huoneessa pieni leikkinurkkaus ja sanottiin että sen takia ei kannata lähteä ettimään hoitopaikkaa että mukaan vaan. Lapsi myös kuuluu tulevan lapsen perheeseen ja näin voi myös ottaa jo osaa. Sisätutkimuksen ajaksi piti laittaa verho vaan eteen tai laittaa hetkeksi viereiseen huoneeseen jossa on neuvola. Sielä katsotaan aina sen aikaa.
 
Meillä kans saa tulla vaikka koko perhe mukaan. Lapsille on leikkipaikka ja monesti joku täti vielä jää kattoonkin lasta jos itse menee vaikka vessaan tai on sisätutkimus. Koskaan ei tartte kyl huolehtia et saako hoitajaa.
 
Meillä on lapsi ollut aina mukana, sisätutkimusten aikaankin, odotushuoneesta ollaan otettu leluja mukaan vaikka onhan niitä usein siellä neuvolahuoneessakin. Pitäisin outona jos joku ehdottaisi ettei lasta saa ottaa mukaan! Minä vaihtaisin toiseen työntekijään, varsinkaan loppuraskaudesta en tahtois kuunnella mitään tyhmiä kommentteja.
 
Hui :/ Onneks mulla on ihanan neuvolatäti.. Nyt torstaina kun olin niin mulla oli kaikki kolme lasta mukana ja neuvola täti oli hommannu niille oman hoitajan siihen seks aikaa leikkiin :)
Ehdottomasti pyydät toisen neuvolan! =)
 
Tässä oli varmaan neuvolatädin pointtina ettei hänen tavaroita saa ronkkia, tyyliin neuloja/toisten papereita levitellä.
Miksi se on oikeesti joillekin niin vaikeaa saada lapset tottelemaan yksinkertaisia käskyjä? Totta helvetissä lapset saa olla mukana, mutta kyllä niiltäkin odotetaan jonkinasteista käytöstä.
Tässä vähän sama että jos lapsi rikkoo itsensä, niin se on tietenkin neuvolan vika, ei äidin joka ei lastansa vahdi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
No eihän se tädin vaihto auta siihen että poika on kova tutkimaan :o Eikös siellä ole aulaa, missä leluja mihin voin pojan jättää siksi aikaa. Niissä kun yleensä ei ole mitään rikkimenevää ja pieni lapsi ei pysty edes ulko-ovea aukaisemaan että lähtisi karkuun.
juu, ei sen tarvii osata aukaista ovea, kyllä se pääsee kuule livahtamaan pihalle ja lähimmän auton alle halutessaan. ihmisiä menee edes ja takaisin, ja ei ne näytä välittävän, vaan päästävät kyllä lapsen ulos, jos se ovella norkuu

 
Mulla oli aina (paitsi lääkärikäynneillä ) esikoinen mukana ja neuvolatäti antoi sille aina kaikki leluja ja kirjoja tutkittavaksi.
Sinuna en tod. veisi hoitoon, vaan ottaisin jatkossakin mukaan. Mutta voithan sä ottaa sille mukaan leluja tms jos ei neuvolassa sellaisia ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Tässä oli varmaan neuvolatädin pointtina ettei hänen tavaroita saa ronkkia, tyyliin neuloja/toisten papereita levitellä.
Miksi se on oikeesti joillekin niin vaikeaa saada lapset tottelemaan yksinkertaisia käskyjä? Totta helvetissä lapset saa olla mukana, mutta kyllä niiltäkin odotetaan jonkinasteista käytöstä.
Tässä vähän sama että jos lapsi rikkoo itsensä, niin se on tietenkin neuvolan vika, ei äidin joka ei lastansa vahdi.

No, joo. Eipä ne aina nuo lapset tottele hyvällä eikä pahalla vaik kuinka yrittäis.
 
Olipas kumma täti. Meillä oli aina esikoinen tervetullut mukaan neuvolaan kun neitiä odotin. Poika pelkäs aivan järkyttävästi, yleensä huusi kurkkusuorana, pötkötteli mahan päällä kun sydänääniä kuunneltiin. Aina en saanut pojalle hoitajaa, joten pakko oli mukaan ottaa vaikka ei nautinto ollutkaan. Ikinä täti ei sanonut etten voisi poikaa mukaan ottaa. Lapsilla ikäeroa pari vuotta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SmellyCat:
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Tässä oli varmaan neuvolatädin pointtina ettei hänen tavaroita saa ronkkia, tyyliin neuloja/toisten papereita levitellä.
Miksi se on oikeesti joillekin niin vaikeaa saada lapset tottelemaan yksinkertaisia käskyjä? Totta helvetissä lapset saa olla mukana, mutta kyllä niiltäkin odotetaan jonkinasteista käytöstä.
Tässä vähän sama että jos lapsi rikkoo itsensä, niin se on tietenkin neuvolan vika, ei äidin joka ei lastansa vahdi.

No, joo. Eipä ne aina nuo lapset tottele hyvällä eikä pahalla vaik kuinka yrittäis.
ollaan onnellisia, kun täällä palstalla näkyy olevan ainakin yksi täydellinen kasvattaja, jonka lapset tottelee aina :xmas:
 
Mullakin oli viimeksi poika neuvolassa mukana, kun isälle tulikin yllättävä työmeno aamuksi. Neuvolatäti totesi vaan, että ei se mitään häiritse! Ja ihan kiltistihän toi olikin. Leikki niillä leluilla mitä siellä huoneessa oli laatikollinen. Kerran kyllä sammutti valot ja lopuksi kaatoi ämpärillisen legoja lattialle :D Mutta ei se neuvolatäti silti valittanut mitään, vaan ihan mukavasti jutteli pojallekkin.
 

Yhteistyössä