Oma haluttomuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nainen28
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nainen28

Vieras
Tuossa yhdessä ketjussa puhutaan miehen haluttomuudesta, minulla ongelma on se että olen itse haluton. Ei vaan tee mieli ja on ikävä koko ajan torjua miehen yritykset. Välillä toki seksiä harrastetaan ja suhteen alussa harrastettiin enemmänkin mutta minua ei ole oikeastaan ikinä kiinnostanut seksi sen kummemmin. Suhteen alussa kyse oli lähinnä siitä että oli mukava tehdä toinen onnelliseksi vaikka itseä ei pahemmin huvittanutkaan. Nyt elämä on sitä normaalia arkea ja vaikka toisemme otammekin huomioon en silti aina jaksa hypätä sänkyyn kun ei kerran tunnu siltä. Yhdessä olemme olleet noin puolitoista vuotta, tiedä sitten miten tämä jatkuu kun on tällaista. Muuten on asiat hyvin mutta sitähän sanotaan että jos seksi ei suju niin se tulee isoksi asiaksi suhteessa, vaikka kyse nyt ei sujumisesta olekaan vaan täydellisestä haluttomuudesta...
 
Minulla oli tismalleen samanlainen tilanne kymmenisen vuotta sitten. Jostain syystä ei todellakaan tehnyt mieli seksiä, ei sitten yhtään.
Tuli sellainen viikonloppu kun kaikki kolme tyttöä olivat leirillä ja kotona vain pari vuotias nuorin, poika. Miehen olisi tehnyt mieli vain seksiä koko viikonlopun ajan mutta minä en halunnut, halusin vain nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta kun kerrankin sitä oli. Ei ollut kukaan hölöttämässä korvan juuressa koko ajan.
No, mieshän siitä kyllä suuttui ja perusteellisesti. Lähti ulos koiran kans ovet paukkuen ja oli hiljainen ja nyrpeä.
Mutt, siitäkin selvittiin ihan ehjin nahoin, en kyllä muista enään että miten.

Nyt kun siitä tosiaan on yli 10 vuotta aikaa on seksielämäkin muuttunut kohtuulliseksi ja sitä on 2-3 krt viikossa, joskus voi mennä viikkokin, ettei seksiä ole mutta se ei enään haittaa mitenkään. Siihen on tasapaino tullut ihan itsestään.
 
Käsitinkö viestistäsi oikein, että olet aina ollut yhtä halukas/haluton? Jos jo murrosikäisenä ei ollut suurta tarvetta masturbointiin jne, niin voi olla, että libidosi on luonnostaan aika heikko.

Jos käytät e-pillereitä, niin hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa usein haluttomuutta. Ehkä siis käynti gynekologilla voisi olla paikallaan.

Myös stressi, jatkuva unenpuute ja muu rasitus vie voimaa seksiltä. Jos esimerkiksi veren hemoglobiinipitoisuus on alhainen, niin nukuttaa koko ajan, jolloin seksikään ei ole ensimmäisenä mielessä.

Älä pakota itseäsi seksiin, koska ajan myötä siitä tulee vastenmielistä sinulle. Sen sijaan olisi hyvä löytää joku säännöllinen määrä seksiä esim. kerran viikossa, joka ei ehkä olisi liian suuri uhraus sinulle.

Jos koet totaalista haluttomuutta, niin tarkoittaako se sitä, että et halua seksiä kenenkään kanssa etkä tunne tarvetta masturboida vai että et koe miestä seksikkäänä? Seksuaalinen himo on ihmisen perustarpeita, joten jos ette löydä ratkaisua asiaan, niin se voi johtaa pettämiseen miehen osalta tai jopa eroon.

Joskus syynä voi olla myös masennus, joka sekin vie haluja pois. Jos siis gynekologi ei löydä sinusta mitään hormonaalista tms. syytä haluttomuuteen, niin kannattaisi parisuhteen pelastamiseksi käydä myös psykologin tai seksuaaliterapeutin luona juttusilla, sillä joskus syynä voi olla joku lapsuudessa tapahtunut pelko (hyväksikäyttö, seksin näkemistä liian nuorena, kiinnijääminen masturboidessa jne), joka alitajunnassa aiheuttaa sen, että et anna itsellesi lupaa nauttia, vaan estät itseäsi tuntemasta mielihyvää.

Jos parisuhteesi on sinulle tärkeä, kannattaa ehdottomasti hoitaa asiaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh?:
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Kerro millaisia ajatuksia mieleesi tulee, kun miehesi haluaa seksiä, Kirjoita ihan kaikista tuntemuksista, silloin kun et halua seksiä.

ai sulle vai?

Ei kun koko kansalle, jos nettiin kirjoittaa. "Ongelman" purkaminen lähtee kyllä lapsuudesta ja perheestä, mutta nykyiset ajatukset voivat johtaa nopeammin sylttytehtaalle.

 
Ei kaikkia hyvita aina jyssää! ei varsinkaan jos elää pitkässä parisuhteessa,äijä alkaa jopa ällöttää kun se aina haluaa jyssäillä!
ja mua kyllä alkaa heti haukottaa ja nukuttaa (hyvä uni lääke) jos äijä haluaa taas sun jalkojenväliin! buoh!

jyssääminen on hauskaa ja kivaa VAIN suhteen alussa!

hyvä uni lääke naisille!
 
Ei munkaan tee mieli. Hyvää miestä olisi kyllä tarjolla (ei asuta yhdessä eikä nähdä kuin kerran pari viikossa, joten ei siihen kyllästynytkään ole) ja tiedän, että saisin orgasmin ainakin melkein joka kerta, mutta ei vaan kiinnosta. Mieluummin käännän selän ja käperryn nukkumaan. Enkä edes muista milloin olen viimeksi masturboinut, kai joskus keväällä. Kyllähän se aina mielessä käy, että nyt voisi, mutta sitten ei vaan jaksa ja lopettaa homman kesken ja vaikka katsoo telkkaria mieluummin. Liekö syy sitten pillereissä, en tiedä. Aikaisemminkin olen tosin näitä syönyt ja silloin kyllä harrastin seksiä. Mutta nyt nukkuminen vie kirkkaasti voiton, ei kiinnosta, vaikka periaatteessa haluaisin, että kiinnostaa.
 
Meillä tai siis minulla on aivan sama ongelma: ei tee mieli. Koko seksi-asia on vaan yksinkertaisesti siirtynyt ajatuksissa niin taka-alalle, etten nykyään juuri edes ajattele sitä. Seksin ajattelun vaikeus vaikeuttaa sitten tietysti myös kiihottumista jne.

Olen miettinyt MIKSI ja mitä asialle voi tehdä? Eihän tämä normaalia ole. Yhden "hyvän" syyn himojen loppumiseen löysin. Mieheni on lannistanut itsetuntoani ja itseluottamustani kaikin keinoin tasaisen tappavaan tahtiin niin, etten enää pysty pitämään itseäni ja kauniina. Tämä vaikuttaa liittoomme sillä tavalla, että ajattelen olevani niin ruma ja vastenmielinen, ettei mieheni voi mitenkään haluta minua. Lisäksi kaikki viettely-yritykseni on aina torjuttu. Näin on ollut jo pitkän aikaa. Sekin vaikuttaa siihen, etten enää pidä itseäni tippaakaan seksuaalisesti viehättävänä.

Kun asiasta olen miehelleni sanonut, hän vain tiuskaisee, ettei ole hänen vikansa ja ei voi asialle mitään jos ajattelen noin. Kun sanon, että minusta tuntuu, ettei hän enää pidä minua kauniina ja seksikkäänä kun ei kerro sitä, hän sanoo ETTEI MINUN TARVITSE SELLAISTA ENÄÄ OLLAKKAAN. Nuo sanat saa minut tuntemaan itseni rumaksi ja inhottavaksi. Hän ei myöskään kerro rakastavansa minua... paitsi mokeltaa jotakin sinne päin kännipäissään...

Nyt olen alkanut vieraantumaan miehestäni niin paljon, että kaikki on vaikeata. Seksi on pelottava ja vähän jopa vastenmielinen asia. Lisäksi mieheni kertoo kavereilleen aika avoimesti koska on viimeksi "saanut". Tunnen itseni arvottomaksi esineeksi, joka otetaan tarpeen vaatiessa käyttöön.

Olen päättänyt ajatella asiaa ihan toisella tavalla. Jos en miehelleni kelpaa, se on hänen ongelmansa. Olen päättänyt korjata ajan kanssa kolhut itseluottamuksessani ja itsetunnossani. En ole sen rumempi tai inhottavampi ihminen kuin kukaan muukaan.

Toki kannattaa mennä kynelle ja muutenkin tutkituttaa, että kaikki on fyysisesti ok. Lisäksi kannattaa tutkiskella onko asialle olemassa jokin muu syy. Kannattaa selvittää asia, sillä asioilla on taipumus paisua kuin pullataikina ajan myötä. Kohta asia vaivaa sinua todella paljon ellet ole selvittänyt sitä itsellesi. Mutta ole rauhallinen, hätiköinti ei nyt auta. Selvittele asiaa mielessäsi kaikessa rauhassa ja ota lääkärin (esim. gynekologin) tutkimukset rauhallisesti. Onnea matkaan.

Lisäksi me kaikki olemme erilaisia, eikä kaikki halua seksiä yhtä usein kuin muut.
 
Oliko se hindu vai budda, joka sanoi, että jokaisen henkäyksesi ja jokaisen silmänräpäyksesi määrä on ennalta määrätty. Senpä vuoksi valaistuneet ajattelijat pyrkivät pidättämään hengitystään ja olemaan turhia räpyttelemättä, jotta henkikulta huokuisi jonkin verran kauemmin kokomitassa.

Varmaan seksuaalikertojen kanssa on tilanne sama. Nuorempana sitä tulee törsättyä niin hengityksen, silmäniskujen ja naimahommienkin kanssa, mutta sitten kun vähän vanhenee ja viisastuu, niin alkaa säästämään kaikillla näillä osa-alueilla.

Eipä liene syytä valittaa omien tai kumppanin seksuaalihalujen tautta. Mitä pitempään pitkittää, sitä vanhemmaksi elää!
 
Ja vaikkei selibaatti pidentäisikään ikää, niin tuntuuhan elämä jatkuvassa puutteessa helvetin paljon pidemmältä. Vähän sama kuin aloittaisi dietin tai tupakkalakon lomalla...
 
Sama ongelma täälläkin. Halut ovat täysin poissa, olemme seurustelleet 1,5 vuotta. Alussa haluja riitti moneenkin kertaan päivässä (tosin ei tavattu kuin pari kertaa viikossa), mutta ajan myötä ne ovat vain hävinneet. Haluan haluta, mutta kehoni vaan ei syty. En ole itsetyydytystä edes miettinyt varmaankaan vuoteen. Samoja e-pillereitä olen syönyt jo 4 vuotta, eli ei kai se niistä voi olla kiinni? Seksin näkeminen tv:ssäkään ei sytytä minkäänlaisia tuntemuksia, silloin kun olin sinkku se jo saattoi saada jotain aikaan minussa. Harmittaa niin paljon, mutten tiedä mitä tehdä. Seksiä harrastetaan kyllä, mutta minä pääsen nippa nappa fiiliksiin vasta loppumetreillä.

ONko kukaan löytänyt ratkaisun tlle ongelmalle? Onko vika kuitenkin suhteessa, haluttaisiko jonkun toisen kanssa? En voi sitä kuvitella, mutta mistä tiedän...
 
himot hukassa, kuulostaa aika pahalta minun korviini. Miksi ihmeessä kiihottaisikaan olla miehen kanssa, joka saa sut tuntemaan itsesi rumaksi ja epäviehättäväksi?? Sun libidossa ei varmaankaan ole mitään vikaa sinällään. Mä en sietäisi tollaista puhetta kyllä yhtään. Rakastaminen on hyvän tekemistä toiselle, myös seksi. Ei siinä ole vain saamisesta kysymys.
Nuorbuddhalainen, mitä väliä elämän pituudella on, jos sen vain ELÄÄ? Kyllä mä mieluummin rakastan sydämestäni ja paljon ja vaikka kuolen vähän aiemmin ;)Seksihän tosin pitää tutkimusten mukaan nuorena... Eikä varmaan mikä tahansa seksi, mutta rakkaus ylipäätään...
 
Jonkun kansanviisauden mukaan hääkakku vie naiselta halut. Ehkä tämä on vitsi - mutta näitä juttuja lukemalla pidempi parisuhde näyttäisi naista jostain syystä lannistavan, ja into petipuuhiin sitten näköjään hiipuu. Mies varmaan haluaa tasaiseen tahtiin niin kauan kuin sydän lyö ja parta kasvaa? Tai toinen vanha kansansanonta se tässäkin - arvoituksen muotoon puettuna: Mikä on maailman vanhin kello? Se oli kuulemma Aatamin 2-kivinen. Jos ei illalla vetänyt niin aamulla seisoi... Noista ajoista kellojen tekniikka on jo huimasti kehittynyt, mutta voihan sitä tietysti ajan kulumista mitata luonnon menetelmällä vaikka näinkin...

Mikä sitten saa naisen himot hiipumaan? Jos luonto on säätänyt niin että yksi parisuhde ei saa kestää liian kauaa. Pitää vaihtaa välillä ukkoa/akkaa jotta jälkeläisten geeniperimä olisi mahdollisimman monipuolinen. Jolloin populaatio on terveempi, kuin silloin jos geeniperimä on kapea.
 
^ Mulla ainakin tuo halujen katoaminen suhteen edetessä johtuu ihan siitä, että mies vakiintuneessa, vuosia kestäneessä suhteessa kohtelee minua aivan eri lailla kuin tapailuvaiheessa, jolloin yritti tehdä vaikutusta minuun. Alkuun mies näki vaivaa vietelläkseen minut sänkyyn ja että seksi olisi molemmille nautittavaa ja kuunteli toiveitani. Mitä pitempään on oltu yhdessä, sitä itsestäänselvempänä mies alkaa pitää seksin saantia eikä viitsi enää kiinnittää huomiota siihen, saanko minä seksistä irti yhtään mitään. Jos saa vaatimalla vaatia esileikkiä, itselle miellyttävämpää asentoa (joissain asennoissa tuntuu kipuja kohdun asennon vuoksi), tai jopa perushygieniasta huolehtimista mieheltä joka ikinen kerta kun seksiä harrastetaan, ei kumma että halut alkaa laskea. Itse kun en siitä pelkästä jyystämisestä saa minkäänlaista nautintoa (välillä tottakai ihan antamisen ilosta se on ok, mutta toivoisin että mies voisi vastavuoroisesti toteuttaa ilman moneen kertaan kerjäämistä myös sellaisia omia toiveitani joista hän itse ei muuten niin välittäisi), saatika että syttyisin miehestä joka ei kolmeen päivään ole suihkussa käynyt, vaikka miten kyseessä olisi oma rakas.
 
Alkuperäinen kirjoittaja haluton myös:
saatika että syttyisin miehestä joka ei kolmeen päivään ole suihkussa käynyt, vaikka miten kyseessä olisi oma rakas.

Ei omakaanmies sellaista voi vaatia, että pitäisi suostua seksiin kolmen päivän hien ja lian peittämän miehen kanssa. Voithan todeta, että hänen on paras käydä ensin pesulla - suihkussa tai uimassa. Kyllä hygieniastaan kuuluu huolehtia parisuhteessakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jo on:
Alkuperäinen kirjoittaja haluton myös:
saatika että syttyisin miehestä joka ei kolmeen päivään ole suihkussa käynyt, vaikka miten kyseessä olisi oma rakas.

Ei omakaanmies sellaista voi vaatia, että pitäisi suostua seksiin kolmen päivän hien ja lian peittämän miehen kanssa. Voithan todeta, että hänen on paras käydä ensin pesulla - suihkussa tai uimassa. Kyllä hygieniastaan kuuluu huolehtia parisuhteessakin.

Tällöin näissä tapauksissa, jos mies lakkaa saamasta, kyseessä on ihan oma vika. On kuitenkin paljon tapauksia, joissa vaan lakkaa saamasta, eikä tilannetta osata korjata. Ei välttämättä kumpikaan puolisoista tiedä, että mikä auttaisi, jos jompikumpi ei vaan enää halua.
 
Itseäni hieman ärsyttää se, että jos seksissä kaikki vastuu sysätään miehelle. Kuvittelin itsekin joskus nuorempana, että huono seksi tarkoittaa sitä, että mies on sängyssä huono. Kuitenkin olen tässä vuosien varrella oppinut tajuamaan, että myös naisella itsellään on vastuuta seksistä.

Jos seksi ei sytytä ja seksittömyys uhkaa jo parisuhdetta, niin voisiko silloin harkita sitä, että todella yritettäisi keskustella ongelmasta ja löytää ratkaisu? Vaikka varaisi ajan yksityiseltäkin lääkäriasemalta ja kävisi tarvittaessa parisuhdeterapiassa tai psykologilla juttelemassa, mikäli haluttomuus vaikuttaa psyykkisperäiseltä, niin eikö se parisuhteen jatkuminen ole sen arvoista, että tosiaan vaikka tarvittaessa rahallisestikin investoi parisuhteen hoitoon? Joskus tuntuu, että naiset pistävät enemmän rahaa vaatteisiin ja meikkeihin sekä miehet autoonsa kuin mitä investoidaan yhteisen parisuhteen hyvinvointiin. On niin surullista, että ei yhdessä etsitä ratkaisua, vaan hypätään mieluummin vieraaseen petiin.
 
Elämä on nykyään koko ajan yhtä seksiä.
Siis ihmisten puheet. Mistään muusta ei puhutakaan, kuin naimisesta. Häpy on haihtunut kokonaan, ollaan kuin eläimiä.
Naidaan, kenen kanssa sattuu.

Seksi on elämän suola, mutta kun siitä puhutaan jatkuvasti, se menettää hohtonsa.

Minä en halua kuulla kenenkään naimisesta, enkä kerro omistani. Minusta ne ovat yksityisasioita, kahden henkilön omia asioita, joita ei kerrota muille.
 
itselläni haluja kyllä on, muttei enää omaa miestä kohtaan, koska hän ei ota minua huomioon muissa parisuhteeseen liittyvissä asioissa, vaan on jäärä. tunteeni ovat hiipuneet pidemmän aikaa, joten ei seksikään enää kiinnosta. en ole saanut miesystäväni kanssa ainakaan puoleen vuoteen... äskettäin ihastuin työkaveriini, mutta se jäi (toistaiseksi) säpinä-asteelle... haaveilen kyllä enemmästä.
mies ei tajua, että ajaa minut pois suhteesta, mutta ketäänhän ei voi pakottaa....
 

Yhteistyössä