Oman käden oikeus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "qaz"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Q

"qaz"

Vieras
Virolainen varkauteen syyllistynyt mieskaksikko pahoinpideltiin ja heidän autonsa rusikoitiin pari viikkoa sitten Pihtiputaalla. Virolaismiehet olivat varastaneet kaupasta, mikä oli saanut viisi pihtiputaalaista keski-ikäistä miestä puuttumaan tilanteeseen. Järjestysvallan ottaminen omiin käsiin on rikos ja se vie pihtiputaalaismiehet oikeuteen.

Tasan kaksi vuotta sitten Pihtiputaan S-marketin myyjät pitelivät kolme tuntia sekavaa myymälävarasta kiinni, kun poliisi ei ensiksi ollut uskoa, että paikalle pitäisi tulla. Ja senkin jälkeen tulo kesti.

Keskisuomalaisen palstoilla käytiin yhteiskunnallinen keskustelu siitä, tarkoittaako poliisin vetäytyminen maakunnista tätä. Pihtiputaalta poliisi lähti vuonna 2009. Poliisi myönsi silloin, että matka-ajat ovat pitkiä.

Paikallinen poliisin johto on lähdössä Jyväskylästä Tampereelle, kun poliisi keskittää yhä toimintaansa.

Poliisin ylimmältä johdolta ja sisäministeri Päivi Räsäseltä (kd.) odotetaan nyt vastausta, pitääkö rikosten tapahtumista maaseudulla katsoa tulevaisuudessa läpi sormien. Varkaat ehtivät usein karkuun ennen kun poliisi paikalle kerkiää. Ja mitä sanoo vielä olemassa olevan Keski-Suomen poliisilaitoksen johto?

Keskusuomalaisen pääkirjoitus huomiselta
 

Yhteistyössä