Omat mielenterveydelliset ongelma, perhe-elämä ja etäisyys.

[vieraat kasvot]

Erinäisten elämänkriisien vuoksi olen monen vuoden ajan saanut keskusteluapua masennus- ja uupumusoireisiin. En ole siis tarvinnut lääkitystä, olen hoitanut perheen, työskentelyn ja opintoni, mutta käynyt säännöllisesti ja aika tiheästi mielenterveystoimistossa keskustelemassa.

Nyt monista syistä johtuen vointini on kuitenkin radikaalisti huonontunut. Osittain varmaankin siksi, että olen monta vuotta sulkenut oman oloni piiloon koko perheeltä, eli kannatellut tiettyä kulissia siksi, että lapset eivät huolestuisi. Nyt kuitenkin ollaan siis sellaisessa tilanteessa, että olen täysin romahduspisteessä. Tiedostan voivani todella huonosti, työhön en kykene enää ja olen sairaslomalla unettomuuden vuoksi. Olen kuitenkin huomannut, etten ole tällä hetkellä oman arvionikaan mukaan kykenevä olemaan hyvä äiti lapsilleni. Ärryn todella helposti (siis todella!!), väsyn todella helposti. Tunnen koko ajan oloni jotenkin turraksi tai vihaiseksi. Olen toivonut kuolemaa ja olen selvitellyt mm mitä lapset saisivat eläkkeeksi, jos kuolisin. Minkäänlaista elämäniloa en saa mistään. Tuntuu umpikujalta.

Lasteni eteen tekisin teoriassa kaikkeni. Teoriassa, sillä olen niin loppu, että heti kun lapset eivät ole ympärillä, romahdan ja itken. Ja lasten läsnäollessa olen pelkkä robotti, joka suorittaa elämää tuntematta mitään.

Mieheni tiedostaa tämän, ei ehkä aivan täysin oloni huonoutta, ei tiedä kuolemankaipuusta jne. Mutta tietää, että elämäniloa ei ole.

Olen miettinyt sellaista, että olisko minun hyvä muuttaa hetkeksi pois kotoa. En koe tarvitsevani osastohoitoa, eikä psykologikaan ole sitä mieltä. Mutta tunnen jatkuvaa, valtavaa syyllisyyttä siitä, mitä oma oloni aiheuttaa lapsilleni, miten se vaurioittaa heitä, koska lapset aistivat tällaiset jutut.

Muuttaisin siis hetkeksi pois. Olisin yhteydessä lapsiin, tapaisin perhettä usein, mutta olisin jonkin aikaa pois. Puolisoni kokee tämän hyvänä ideana. Luulen, että se helpottaisi hänenkin oloaan. Ainoa miksi epäröin on se, että entä jos muu perhe ymmärtää tänä aikana, että ilman minua on parempi, eikä minua tahdota takaisin.

 

["Vieraana"]

Ihan hyvä idea varmaan olla välillä itsekseen. Mielellään jossain missä on luonto lähellä, luonto hoitaa.

 

["yks"]

Minkä ikäisistä lapsista kyse? Mielestäni (ja myös asiantuntijat suosittelevat) että lapsille kerrotaan ikätason mukaan myös masennuksesta. Tämä lähinnä sillä, kun mietit että lapset kyllä vaistoaa. Kyllä, he vaistoavat ja helposti syyllistävät itseään. Siksi on tärkeää, että lapsille kerrotaan missä mennään, esimerkiksi niin, että äidillä on nyt tällainen väsymysairaus jonka takia äiti on tosi väsynyt. Äiti käy lääkärissä ja saa siihen hoitoa, eikä teidän lasten tarvitse olla huolissaan. Ja sitten vielä vastata jos lapsilla on jotain kysyttävää.

Ja tuo kertominen myös siinä tapauksessa, että muuttaisit hetkeksi pois. Ettei lapset ajattele, että äiti ei heitä jaksa ja siksi muuttaa pois. Ja tietenkin myös kertoa, että rakastat lapsia, vaikka et olekaan aina läsnä ja aina saa tulla halimaan tms. vaikka äiti ei muuta jaksaisi tehdäkään.

 

[alkupp]

Lapset on koululaisia, kaikki alaluokilla.

 

["Höh"]

Kannattais varmasti kokeilla sitä lääkitystäkin. Se on korkea kynnys tiedän. Mutta jo lasten vuoksi on velvollisuutesi yrittää saada itsesi kuntoon. Miksi muuten esim reumaatikkoja ei ikinä arvostella siitä etteivät reippaasti vaan kestä oireita ilman lääkkeitä?

 

[endis]

Ei kannata kokeilla lääkkeitä. Niillä saat vain aikaan kierteen. Lukase kirja Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus ENNEN kuin aloitat käyttämään mitään lääkkeitä.

Sinun pitää ratkaista uupumuksen/melankolian syyt: stressi vähemmälle, enemmän aikaa itsellesi jne. Sovi miehesi kanssa asioista siten, että hän ottaa toistaiseksi enemmän vastuuta ja hae itsellesi jotain kodin ulkopuolella tapahtuvaa tekemistä, vaikka liikuntaa, kursseja tms. Uni pitää saada ensin kuntoon, sitten alkaa pääkin selvitä. Kokeile vaikka melatoniinia ja etsi paikka jossa saat nukutta. Mene vaikka viikoksi hotelliin, jos kotona ei saa nukutuksi.

Unettomuutesi ja itsetuhoiset ajatukset ovat tyypillisiä masennuksen oireita, mutta usein "diagnoosi" ruokkii vain sairauden tunnetta lisää (eli heittäydytään luuseriksi kun se kerran kuuluu diagnoosiin). Fakta on kuitenkin se, että sinun elämääsi ei muuta muut kuin sinä itse.

 

["avokki"]

Oletko ihan rehellisesti kertonut psykologille kuoleman kaipuustasi ja asioista joista olet ottanut selvää, siis miten lapset saisivat eläkettä? Musta on aika hurja jos psykologi on sitä mieltä että et tarvitsisi osastojaksoa tai lääkitystä.
Lääkitys ei ole pahasta ja ne kyllä psykiatrisella osaavat katsoa oikeat lääkkeet. Meillä autto miehelle aikanaan sähköhoito tosi hyvin.
Musta toisaalta tuntuu, että onko sun hyvä olla yksin? Entä jos itsemurha ajatukset pulpahtavat pintaan, kun olet erossa perheetäsi? Jospa se puuduttava arki kuitenkin on parempi...

 

[vierailija]