Ymmärrän hyvin että tällain fetissi tuo vaikeuksia suhteeseen jos molemmat eivät ole sen kanssa sinut. Näissä jutuissa ei kuitenkaan ole oikeaa tai väärää. On juttuja jotka toimivat tai ei toimi juuri kyseisille henkilöille.
Haluan kertoa kuitenkin vähän toisenlaisen tarinan fetisismeistä ja perverssioista.
Vajaa kymmenen vuotta sitten olin onneton, töissäni loppuunpalamaisillani oleva 40-kriisiä poteva mies, takana tuskaisesti päättynyt sivusuhde toiseen naiseen ja käsissä romahtamispisteessä oleva avioliitto ja kaiken tämän seurauksena toistuvia potenssiongelmia, söin uni- ja verenpainelääkeitä, join aivan liikaa jne.
Nykyään olen onnellisesti naimisissa saman naisen kanssa kuin tuolloinkin, olen umpi uskollinen niin teoissa kuin ajatuksissa, en tarvitse sen enempää uni- kuin verenpainelääkkeitäkään ja vaikka työni on vielä vastuullisempaa kuin tuolloin vajaa 10 vuotta sitten, osaan irrottautua työstäni erinomaisen hyvin. Potenssini on parempi kuin ikinä. Alkoholin suhteen olen kohtuukäyttäjä.
Yksi tärkeä ellei tärkein syy tähän muutokseen on perverssi roolileikki ja fetissi, jonka vaimoni kanssa satuimme löytämään ja johon olemme molemmat jääneet aika pahasti koukkuun. Menemättä sen enempää siihen miten tämän keksimme, niin lyhyesti kyse on suunnilleen siitä, että vaimoni ""komentaa"" minut naisten vaatteisiin ja minä toimin näiden ""sessioiden"" aikana jonkinlaisena vaimoni ""piikana"". Siivoan, valmistan ja tarjoilen ruokaa yms. Palkkiona yleensä koko illan kestävästä palvelijattaren roolista on tietenkin se, että pääsen palvelemaan häntä myös vuoteeseen. Eli kyse on naisen alus- ja muihin vaatteisiin liittyvästä fetisismistä, alistamisesta jne. Puhtaasti pervojen hommaa siis.
Tätä puuhaa voi vallan hyvin kutsua naurettavaksi, sairaaksi, perverssiksi jne jne. Olen täysin tietoinen siitä että ulkopuolisen silmin liki 5-kymppinen suht lihaksikas mies kapeassa hameessa ja sifonkipuserossa (korsetista puhumattakaan) on melko korni näky. Mutta ainoa tärkeä kysymys on: mitä sitten jos tämä meille toimii.
Tiedän myös että emme suinkaan ole ainut pari jota tällaista tekee. Esimerkiksi ""Erotiikka""-palstalla oli jokin aika sitten naisen kirjoitus otsikolla ""miehen mekottaminen"", jossa hän kuvasi projektiaan jolla sai miehestä pukeutumaan mekkoon ja ryhtymään hänen piiakseen.
En osaa ketään auttaa, mutta suosittelen lämpimästi, että itse mietitte mikä teille toimii mikä ei. Miettikää myös mitä oikein haluatte ja mitkä on prioriteetit. Vääriä kysymyksiä ovat ""Onko tämä perverssiä?"" ""Mitä naapurit ajattelisivat jos tietäisivät?"" ""Saako heterosuhteessa elävä mies/nainen tällaista haluta saati tehdä?""
Meitä on moneen junaan, mutta onnellisia me, jotka olemme löytäneet sellaisen junan jossa itse viihtyy.