On niin paha mieli, mies pyysi yrittämään vielä suhteessa, eikä se tunnu kuitenkaan onnistuvan :-(

["aapee"]

Tilanne on se, että olin jo toista vuotta voinut huonosti todella suhteessamme, ja pari viikkoa sitten kerroin miehelle haluavani erota. Mies ruinaamalla ruinasi että yritettäisiin vielä, hän yrittää parhaansa. Itkikin, ja lupaili muuttuvansa ja vaikka mitä, niin sitten hellyin, olin oikeasti onnellinen että menikin niin.

Mies oli tuon jälkeen muutaman päivän työreissussa, ja on nyt ollut 6 päivää kotona. Kahden päivän jälkeen jo ekan kerran alkoi tulla esiin niitä asioita miksi minun ei ole hyvä olla tässä suhteessa. Oloni on tullut koko ajan huonommaksi, ja nyt taas on koko ajan alakuloinen ja itkuinen olo, ja ajattelen eroa. Ei toinen voi luonnettaan muuttaa mitenkään.

Meillä ongelmat johtuvat ihan pelkästään siitä että olemme perustavanlaatuisen erilaisia monessa asiassa, ihan vastakkaisia. Tämä tuli ilmi vasta oikeastaan lapsen synnyttyä. Toki joitakin juttuja jo ennen sitä, mutta arvojemme erilaisuus valkeni vasta lapsen jälkeen.

Luulin tuntevani mieheni jo ennen lasta, mutta nyt olen tajunnut että se olikin vielä ns. alkuhuumaa, vaikkakin olimme olleet yhdessä 2 vuotta ennen lasta. Olen yrittänyt lapsen takia vaan olla, mutta tuo yrittäminen näkyy minusta väkisinkin äreytenä ja vaitonaisuutena sekä itkuherkkyytenä. Minun on niin paha olla, en oikeasti pidä miehestäni ihmisenä yhtään, hän ei ole mitenkään ihana ihminen minusta, eikä hänenlaistaan ole helppo rakastaa. Olen yrittänyt, mutta sisältäni tulevalle pahalle mielelle ja ahdistukselle en mahda mitään.

Onko väärin erota jos on onneton, olenko itsekäs paskiainen? Mies ei tosiaan haluaisi erota. Minun on vaan todella huono olla.

 

[fixx]

Mulla vähän saman suuntaisia tuntemuksia. Juuri sekin että tuli ilmi vasta lapsen synnyttyä kuinka erilaisia me olemmekaan. Mies ei halua erota(oikeastaan en minäkään haluaisi) vaikka minä ainakin saan miehen suunnalta sellaisia signaaleja ettei hän ole tyytyväinen minuun ettei pidä minusta sellaisena kuin olen. Tuntuu että hän jatkuvasti yrittää muuttaa minua.

 

["vieraana"]

Kerro enemmän, millainen miehesi siis on? Konkreettisia asioita. On ihan eri masentua väkivaltaisen miehen kanssa, kuin kärsiä esim. vauva-ajan masennuksesta jolloin ihan tavallisetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.

Vaikea neuvoa, kun ei tiedä mistä oikeasti on kyse.

 

[Huspati Huta]

Millä tapaa sinä olet yrittänyt parantaa suhdettanne, mitä sinä voisit tehdä toisin?

 

["KuuKkeli"]

En nyt tiedä onko tästä mitään apua mutta kerron samankaltaisen tarinan omasta menneisyydestäni. Rakastuin palavasti mieheen joka oli hauska ja jännittävä ja hyvännäköinen. Huomasin kyllä muutaman kuukauden sisällä jo perustavanlaatuisia eroja meidän arvomaailmoissa ja asenteissa. Mutta olin rakastunut. Teimme yhdessä kaksi lasta, mutta oma paha olo vain kasvoi koska minä en pystynyt olemaan oma itseni miehen seurassa ilman, että olisi tullut järkyttäviä riitoja tai ongelmia. Ja meidän elämä oli kaukana normaalista tasapainoisesta perhe-elämästä. Olin käytännössä yksinhuoltaja jo ennen kuin kuopus syntyi. Erosimme, ja se se vasta helvettiä olikin! Tunteeni olivat niin vahvat miestä kohtaan kauan vielä eron jälkeenkin. Mutta päätös oli lopulta parasta meille kaikille. Mä olen nykyään oma itseni enemmän kuin kertaakaan siinä suhteessa joka söi minusta kaiken hyvän energian. Ja jaksan paremmin lasteni kanssa yksin kuin siinä suhteess,a ja se näkyy lapsissakin, Ja isä... Hän teki omat ratkaisunsa jatkaa elämäänsä mutta kertaakaan en ole katunut päätöstämme erota. Monta eroa se toki vaati kunens lopulta uskalsimme irrottaa itsemme jo lähes sairaaksi menneestä suhteesta.
Mitä ikinä teetkin, sinulla on vain yksi elämä jota ei ole tarkoitettu kenenkään muun elettäväksi vaan sinulle. Tee päätöksesi sen pohjalta, että voit olla ylpeä päätöksestäsi ja koet tehneesi oikein itseäsi kohtaan. Sillä silloin se on lapsenkin edun mukaista. Kun äiti osaa olla terveesti itsekäs. Vaikka se sitten tarkoittaisi suhteeseen jäämistä, kummin vain.
Haluauksia ja voimia! päätös ei synny hetkessä, se vaatii aikaa, niin parisuhteen hoitaminen kuin erokin.

 

[myös]

Tutulta tuntuu. Meillä ei ole lapsia, lapseni ovat edellisestä liitosta. Meillä muutoksen toi yhteen muutto, jota ennen luulin tuntevani nykyisen mieheni, mutten sitten tuntenutkaan. Eikä kumpikaan meistä ole ilkeä tai paha, ollaan vaan nii-in erilaisia, ettei tästä tunnu tulevan mitään. Kaikki mitä toinen tekee menee toiselta ohi tai sen tulkitsee vittuiluksi tai mitä ikinä. Riitoja on ollut niin paljon ettei oikein enää jaksais riidelläkään, astioita on rikottu ihan tarpeeksi.

Nyt on vaan koko ajan turta ja vähän paha olo, mutta jotenkin ajattelee, että jos sen toisen voisi ymmärtää oikein voisi olla ihanaakin. En tiedä. Keskustelu ei oikein onnistu mistään, heti tulistutaan. En olis uskonut, että voi olla näin paska suhde, ja silti siinä pysyy, ihan käsittämätöntä. Ymmärrän sua tosi hyvin, ja ymmärrän sen tuskan, jäädäkö vai lähteä.

 

["aapee"]

Mulla vähän saman suuntaisia tuntemuksia. Juuri sekin että tuli ilmi vasta lapsen synnyttyä kuinka erilaisia me olemmekaan. Mies ei halua erota(oikeastaan en minäkään haluaisi) vaikka minä ainakin saan miehen suunnalta sellaisia signaaleja ettei hän ole tyytyväinen minuun ettei pidä minusta sellaisena kuin olen. Tuntuu että hän jatkuvasti yrittää muuttaa minua.

No meillä on vähän niin että kummankin pitäisi muuttua luonteeltaan aika paljon, että voisimme olla tasapainoisia ja onnellisia yhdessä. Ja niin iso muutos tuntuu aika mahdottomalta toteuttaa. En tiedä sitäkään olemmeko muuttuneet suhteemme aikana näin paljon, tai onko lapsi muuttanut meitä.

Mutta nykytilanteessa olemme toistemme aika totaaliset vastakohdat. Minä tunteellinen romantikko, joka miettii syntyjä syviä, filosofoi ja pohdiskelee. Mies ei ole romanttinen eikä pohdiskele, vaan elää tässä ja nyt, ja kaikki tuollainen ärsyttää häntä, ja hän pitää sitä turhana. Olemme ihan eri asioista kiinnostuneita ja useinkaan emme ymmärrä toisiamme.

Minä olen kiltti enkä halua ehdointahdoin loukata ketään. Sanon kyllä mielipiteeni rehellisesti mutta yritän aina tehdä sen mahdollisimman pitkälle loukkaamatta toista. Olen empaattinen, ymmärtäväinen ja suvaitsevainen, sekä avulias. Olen yleensä positiivinen ja näen asioiden hyvät puolet ensin. Mies on hyvin suorapuheinen ja kaunistelematon, varsinkin negatiivisissa asioissa. Hän ei ole kovinkaan empaattinen, ja on melko itsekäs. Hän on monessa asiassa todella suvaitsematon, ja oma napa on tärkein.

Meillä on ihan erilaiset huumorintajut, meitä ei naurata samat asiat. Mielestäni mieheni huumori on pahansuopaa, itse tykkään eniten esim. tilannekomiikasta. Vanha kunnon pieru naurattaa aina.

Mies pitää itseään parempana kuin moni muu, ja tietää mielestään monesta asiasta enemmän. Hän neuvoo ihmisiä aina, sellaisissakin asioissa joista ei itse tiedä. Hänellä on usein käskevä äänensävy.


Mies ei pidä perheen yhteistä aikaa tärkeänä. Hän on hyvin perinteinen mies, jonka mielestä miehen kuuluu aina tehdä jotain hyödyllistä, vaikkapa korjata autoa tai remontoida kesämökkiä. Aina on jotain tehtävää. Mutta muualla kuin kotona. Nainen hoitaa kodin ja lapsen, itse voi keskittyä kotona relaamaan tietokoneella tai tv:n ääressä oluen kanssa, leikkimällä lapsen kanssa tai sitten harrastamalla seksiä.

Seksistä meillä on ihan eri käsitys, mies on mielestäni karski ja hänen epäromanttisuutensa häiritsee, en minä osaa olla niin suora, ei seksi ole vain suoritus. Mies käyttää sanoja "panettaa" tms., ja jo tuo yksi sana vie haluni.

Minä kaipaisin rakkautta, hellyyttä, keskustelua, sitä että hän kuuntelisi minua eikä pitäisi asioitani hömppänä. Kuuntelisi oikeasti, ymmärtäisi, tukisi. Olisi meidän kanssamme. Tekisi yhdessä meidän kanssamme jotain kivaa. leikkipuistossakin hän usein vaan möllöttää jossain penkillä kun me lapsen kanssa leikimme.

Minä tiedän miehet ja naiset ovat erilaisia ja että minun pitäisi olla tyytyväinen miehestäni. Mutta tällä hetkellä ihan rehellisesti sanottuna minä olisin tyytyväisempi yksin itseni kanssa, tai sitten lapsen kanssa, kuin suhteessa jossa minun ei ole hyvä olla.

Tiedän että tulen saamaan paljon kakkaa niskaan, monen mielestä minulla ei ole mitään valittamista. Mutta tiedän olevani niin itsenäinen että pärjäisin yksin ihan yhtä hyvin kuin miehen kanssa joka on täysin eri planeetalta.

Tiedän että empaattisia, keskustelutaitoisia, kilttejä ja hassun huumorintajun omaavia miehiä on todella vähän. Mutta jos en löydä, olisin mieluusti ilman tuollaista "perus-äijää".

Tulee melkein itku kun ajattelenkin kuinka ihanaa olisi, kun voisin jollekin miehelle joskus lausua kirjoittamiani runoja, lukea novellejani, näyttää taulujani tai laulaa omatekemiäni kappaleita.

Tiedän että olen tunteellinen nössö, mutta sellaisena ystäväni ja läheiseni minusta pitävät. Miehellä ei ole paljonkaan ystäviä, ja juuri yksi hänen ns. ystävänsä avautui minulle, ettei oikeasti pidä miehestäni. En kertonut hänelle tietenkään mitä itse miehestäni ajattelen, se olisi ollut törkeää. Mutta hyvin paljon samoja juttuja hänkin kertoi kuin jotka minua häiritsevät. Se tuntui tavallaan hyvältä.

Minulle on ihan sama osaako mies rakentaa taloja tai onko käsistään kätevä, tykkäisin vaikka jostain runoilija-filosofimiehestä. <3

En kyllä kuolemaksenikaan tajua tällä hetkellä mitä miehessäni edes näin, siis täysin päinvastainen kuin itse olen. Ehkä se vastakohtaisuus kiehtoi? Ja kuvittelin hänessä piilevän sielukkuuden. Jota ei kertakaikkiaan olekaan.

En ymmärrä sitäkään, että jos rakastaa toista, miten voi tiuskia rumasti toiselle, ja komennella, ja sitten illalla kuvitella saavansa seksiä? Minä pidän ystävällisistä ihmisistä jotka eivät puhu rumasti toisille, vaan osaavat käyttäytyä. Itse puran pahan tuuleni mieluummin vaikka juoksemiseen, tai kirjoittamiseen, kuin rakkailleni kiukutteluun.

Anteeksi purkaukseni, mutta oli ihan pakko. Helpotti. Ugh, olen puhunut. :-D

 

["aapee"]

Vielä, että voi olla että olimme alkuaikoina enemmän toistemme kaltaisia, mutta tämä on nykytilanne, ja minun on hyvin paha olla.:-(

 

[Huspati Huta]

[QUOTE="aapee";23780021]Vielä, että voi olla että olimme alkuaikoina enemmän toistemme kaltaisia, mutta tämä on nykytilanne, ja minun on hyvin paha olla.:-([/QUOTE]
Tuntuuko sinusta, että toinen teistä on muuttunut enemmän?

 

["aapee"]

Millä tapaa sinä olet yrittänyt parantaa suhdettanne, mitä sinä voisit tehdä toisin?

Mielestäni en voisi parantaa suhdettamme muulla kuin muuttumalla toisenlaiseksi ihmiseksi, sellaiseksi kuin hän. Tällä hetkellä hän pahoittaa mieleni usein suoruudellaan ja tiuskimisellaan, negatiivisella asenteellaan, sillä että muut asiat ovat perhettä tärkeämpiä , ettei romantiikka ole tärkeää tai hellyys, vaan pelkkä säännöllinen pornoleffamainen paneskelu tms.

Olen kyllä yrittänyt rakastaa häntä sellaisena kuin hän on, mutta se on niin kovin vaikeaa, kun ajattelen niin monesta asiasta vastakkaisesti.

 

["aapee"]

Tuntuuko sinusta, että toinen teistä on muuttunut enemmän?

En osaa sanoa. Minusta on tullut entistä herkempi ja kiltimpi lapsen jälkeen, ja miehestä "äijämäisempi", enkä tarkoita tuota positiivisella tavalla.

 

[Huspati Huta]

[QUOTE="aapee";23780102]Mielestäni en voisi parantaa suhdettamme muulla kuin muuttumalla toisenlaiseksi ihmiseksi, sellaiseksi kuin hän. Tällä hetkellä hän pahoittaa mieleni usein suoruudellaan ja tiuskimisellaan, negatiivisella asenteellaan, sillä että muut asiat ovat perhettä tärkeämpiä , ettei romantiikka ole tärkeää tai hellyys, vaan pelkkä säännöllinen pornoleffamainen paneskelu tms.

Olen kyllä yrittänyt rakastaa häntä sellaisena kuin hän on, mutta se on niin kovin vaikeaa, kun ajattelen niin monesta asiasta vastakkaisesti.[/QUOTE]Minusta sinä tunnut nyt kyllä katsovan itseäsi vähän vaaleanpunaisten lasien läpi, kun niin kauniisti keksit itseäsi kuvaavia sanoja. En tarkoita pahalla. Mutta kyllä se parisuhde on aina kahdenkauppa eikä usein näe sellaisia tapauksia, että kaikki olisi toisen vika vain.

 

[onneton tapaus]

Meinasin aloittaa oman ketjun tästä samasta aiheesta. Ollaan lasteni isän kanssa oltu jo kohta kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän. Mutta koko sen ajan olen ollut onneton, koska mies on niin välinpitämätön mua kohtaan. Kuten ap kirjoitti, tiuskii mulle lähes kaikesta ja pistää asiat aina mun syyksi, itsessään ei näe mitään vikaa. Ei vaikka viettää mieluiten aikaa tietokoneella leffoja katsoen, eikä edes lapsen itku saa sitä reagoimaan muuten kuin peittämään omat korvat. Tästä aiheesta oli viimeksi niin paha riita että erosimme. Mutta tässä sitä taas ollaan, samassa pisteessä, oltiin sängyssäkin...Muttei kuitenkaan asuta enää yhdessä, siihen en halua palata. Niin paljon siitä kärsin, kun mua ei huomioitu mitenkään vaikka mulla on kroonisia kipuja. Vahvoja kipulääkkeitä joudun käyttää, silti kaiken vastuun kannan yksin. Onneksi kuitenkin lapset jo sen verran isoja että osaavat ottaa syötävää jääkaapista jne. Tuntuu vaan niin onnettomalta, kun en saa sitä huomiota ja välittämistä mitä tarvitsen

 

[Mummy Sunshine]

Tiedätkö ap ja "onneton tapaus", meillä on aivan samanlaista. Mies on kyllä kavereiden kanssa tosi sosiaalinen ja se hyvä tyyppi joka porukassa, oikeastikin empaattinen ja mukava kavereille, mutta mua kohtaan käytös on ihan perseestä. Loukkaa ja tiuskii jatkuvasti, en ikinä pystyis puhumaan niin hänelle... Ja siitä huolimatta seksiä pitäis saada. Itse ei kyllä tee asian eteen mitään muuta kuin v*ttuilee ja rutisee. Ymmärrän, että jatkuva puutteessa eläminen kiristää hermoja, mutta en todellakaan pysty enkä halua tällä kohtelulla seksiin.
Eroa puhutaan ja se on nyt kovin lähellä. On vaan pienet lapset, joilla just kotiutuminen tapahtunut tänne kouluun ja päiväkotiin. Muutto tässä on edessä lähemmäs tukijoukkoja, jos ja kun erotaan... Ristiriitaista; ainoastaan lasten takia edelleen olen tässä ja kuitenkin heidän takiaan pitäis kodin ilmapiirin olla jotain muuta kuin mitä se nyt on.

 

["aapee"]

Minusta sinä tunnut nyt kyllä katsovan itseäsi vähän vaaleanpunaisten lasien läpi, kun niin kauniisti keksit itseäsi kuvaavia sanoja. En tarkoita pahalla. Mutta kyllä se parisuhde on aina kahdenkauppa eikä usein näe sellaisia tapauksia, että kaikki olisi toisen vika vain.

En ole kirjoittanut tai ainakaan tarkoittanut että mikään olisi miehen vika pelkästään, vaikka se saattaa ehkä siltä kuulostaa kun kerron hänen luonteenpiirteistään. Mutta sellainen hän on, ja hänellä on oikeus olla sellainen kuin on. Niin kuin tuolla jossain muistaakseni kerroin, olen tässä onnettomana ollessani häntä kohtaan usein melkoisenkin kylmä, ja uskon että hän siitä kärsii. En vaan osaa osoittaa rakkauttani ihmiselle joka ei osoita sitä minulle sillä tavalla kuin minä sen ymmärrän. Enkä minäkään varmaan osoita sitä hänelle sillä tavalla kuin hän sen ymmärtää.

Uskon että moni nainen olisi mieheni kanssa ihan tyytyväinen. Minä itse vaan en ole.

 

[fixx]

[QUOTE="aapee";23779923]No meillä on vähän niin että kummankin pitäisi muuttua luonteeltaan aika paljon, että voisimme olla tasapainoisia ja onnellisia yhdessä. Ja niin iso muutos tuntuu aika mahdottomalta toteuttaa. En tiedä sitäkään olemmeko muuttuneet suhteemme aikana näin paljon, tai onko lapsi muuttanut meitä.

Mutta nykytilanteessa olemme toistemme aika totaaliset vastakohdat. Minä tunteellinen romantikko, joka miettii syntyjä syviä, filosofoi ja pohdiskelee. Mies ei ole romanttinen eikä pohdiskele, vaan elää tässä ja nyt, ja kaikki tuollainen ärsyttää häntä, ja hän pitää sitä turhana. Olemme ihan eri asioista kiinnostuneita ja useinkaan emme ymmärrä toisiamme.

Minä olen kiltti enkä halua ehdointahdoin loukata ketään. Sanon kyllä mielipiteeni rehellisesti mutta yritän aina tehdä sen mahdollisimman pitkälle loukkaamatta toista. Olen empaattinen, ymmärtäväinen ja suvaitsevainen, sekä avulias. Olen yleensä positiivinen ja näen asioiden hyvät puolet ensin. Mies on hyvin suorapuheinen ja kaunistelematon, varsinkin negatiivisissa asioissa. Hän ei ole kovinkaan empaattinen, ja on melko itsekäs. Hän on monessa asiassa todella suvaitsematon, ja oma napa on tärkein.

Meillä on ihan erilaiset huumorintajut, meitä ei naurata samat asiat. Mielestäni mieheni huumori on pahansuopaa, itse tykkään eniten esim. tilannekomiikasta. Vanha kunnon pieru naurattaa aina.

Mies pitää itseään parempana kuin moni muu, ja tietää mielestään monesta asiasta enemmän. Hän neuvoo ihmisiä aina, sellaisissakin asioissa joista ei itse tiedä. Hänellä on usein käskevä äänensävy.


Mies ei pidä perheen yhteistä aikaa tärkeänä. Hän on hyvin perinteinen mies, jonka mielestä miehen kuuluu aina tehdä jotain hyödyllistä, vaikkapa korjata autoa tai remontoida kesämökkiä. Aina on jotain tehtävää. Mutta muualla kuin kotona. Nainen hoitaa kodin ja lapsen, itse voi keskittyä kotona relaamaan tietokoneella tai tv:n ääressä oluen kanssa, leikkimällä lapsen kanssa tai sitten harrastamalla seksiä.

Seksistä meillä on ihan eri käsitys, mies on mielestäni karski ja hänen epäromanttisuutensa häiritsee, en minä osaa olla niin suora, ei seksi ole vain suoritus. Mies käyttää sanoja "panettaa" tms., ja jo tuo yksi sana vie haluni.

Minä kaipaisin rakkautta, hellyyttä, keskustelua, sitä että hän kuuntelisi minua eikä pitäisi asioitani hömppänä. Kuuntelisi oikeasti, ymmärtäisi, tukisi. Olisi meidän kanssamme. Tekisi yhdessä meidän kanssamme jotain kivaa. leikkipuistossakin hän usein vaan möllöttää jossain penkillä kun me lapsen kanssa leikimme.

Minä tiedän miehet ja naiset ovat erilaisia ja että minun pitäisi olla tyytyväinen miehestäni. Mutta tällä hetkellä ihan rehellisesti sanottuna minä olisin tyytyväisempi yksin itseni kanssa, tai sitten lapsen kanssa, kuin suhteessa jossa minun ei ole hyvä olla.

Tiedän että tulen saamaan paljon kakkaa niskaan, monen mielestä minulla ei ole mitään valittamista. Mutta tiedän olevani niin itsenäinen että pärjäisin yksin ihan yhtä hyvin kuin miehen kanssa joka on täysin eri planeetalta.

Tiedän että empaattisia, keskustelutaitoisia, kilttejä ja hassun huumorintajun omaavia miehiä on todella vähän. Mutta jos en löydä, olisin mieluusti ilman tuollaista "perus-äijää".

Tulee melkein itku kun ajattelenkin kuinka ihanaa olisi, kun voisin jollekin miehelle joskus lausua kirjoittamiani runoja, lukea novellejani, näyttää taulujani tai laulaa omatekemiäni kappaleita.

Tiedän että olen tunteellinen nössö, mutta sellaisena ystäväni ja läheiseni minusta pitävät. Miehellä ei ole paljonkaan ystäviä, ja juuri yksi hänen ns. ystävänsä avautui minulle, ettei oikeasti pidä miehestäni. En kertonut hänelle tietenkään mitä itse miehestäni ajattelen, se olisi ollut törkeää. Mutta hyvin paljon samoja juttuja hänkin kertoi kuin jotka minua häiritsevät. Se tuntui tavallaan hyvältä.

Minulle on ihan sama osaako mies rakentaa taloja tai onko käsistään kätevä, tykkäisin vaikka jostain runoilija-filosofimiehestä. <3

En kyllä kuolemaksenikaan tajua tällä hetkellä mitä miehessäni edes näin, siis täysin päinvastainen kuin itse olen. Ehkä se vastakohtaisuus kiehtoi? Ja kuvittelin hänessä piilevän sielukkuuden. Jota ei kertakaikkiaan olekaan.

En ymmärrä sitäkään, että jos rakastaa toista, miten voi tiuskia rumasti toiselle, ja komennella, ja sitten illalla kuvitella saavansa seksiä? Minä pidän ystävällisistä ihmisistä jotka eivät puhu rumasti toisille, vaan osaavat käyttäytyä. Itse puran pahan tuuleni mieluummin vaikka juoksemiseen, tai kirjoittamiseen, kuin rakkailleni kiukutteluun.

Anteeksi purkaukseni, mutta oli ihan pakko. Helpotti. Ugh, olen puhunut. :-D[/QUOTE]

molemmat on varmasti muuttunut lapsen syntymän myötä. Vaikea uskoa ettei kukaan muuttuisi yhtään on se lapsen saaminen sen verran mullistava juttu kuitenkin.

tunnistan oman mieheni joistakin noista asioista. esim hänen pitää kokoajan olla tekemässä jotain. koskaan ei voi vaan olla rauhassa tekemättä mitään sen kummempaa. Jotenkin tuntuu että hän haluaa että minäkin olisin samanlainen. mutta en ole, tykkään enemmän ottaa rennosti.

mieheni on myös kovin nopea tekemään päätöksiä, on aina sana valmis. minä olen taas hidas pohdin paljon ja mietin monesti hyvin tarkkaan ennen kuin sanon jotain. mies sitten ärtyy siihen kun en vastaa tarpeeks nopeasti.

"Mies pitää itseään parempana kuin moni muu, ja tietää mielestään monesta asiasta enemmän. Hän neuvoo ihmisiä aina, sellaisissakin asioissa joista ei itse tiedä. Hänellä on usein käskevä äänensävy. " <--- tuo on juuri kuin minun mies. Todella ärsyttäviä piirteitä nuo.

Pahin varmaan on se että meillä on tosi isot näkemys erot mitä tulee lasten kasvatukseen.

Minä olen varmaan siinä mielessä muuttunut että osaan pitää puoliani enkä hyväksy mitä tahansa, en suostu missään nimessä enää olemaan mikään nössö kynnysmatto. Tämä asia onkin varmaan se joka sitten aiheuttaa ongelmaa.

 

["aapee"]

Tiedätkö ap ja "onneton tapaus", meillä on aivan samanlaista. Mies on kyllä kavereiden kanssa tosi sosiaalinen ja se hyvä tyyppi joka porukassa, oikeastikin empaattinen ja mukava kavereille, mutta mua kohtaan käytös on ihan perseestä. Loukkaa ja tiuskii jatkuvasti, en ikinä pystyis puhumaan niin hänelle... Ja siitä huolimatta seksiä pitäis saada. Itse ei kyllä tee asian eteen mitään muuta kuin v*ttuilee ja rutisee. Ymmärrän, että jatkuva puutteessa eläminen kiristää hermoja, mutta en todellakaan pysty enkä halua tällä kohtelulla seksiin.
Eroa puhutaan ja se on nyt kovin lähellä. On vaan pienet lapset, joilla just kotiutuminen tapahtunut tänne kouluun ja päiväkotiin. Muutto tässä on edessä lähemmäs tukijoukkoja, jos ja kun erotaan... Ristiriitaista; ainoastaan lasten takia edelleen olen tässä ja kuitenkin heidän takiaan pitäis kodin ilmapiirin olla jotain muuta kuin mitä se nyt on.

Minusta tuntuu usein että vaikka yritän kaikkeni, mies ei osaa arvostaa, vaan löytää jotain valittamista.

Esim. kun hän tuli reissusta kotiin jokin aika sitten, olin häbnen poissaollessaan siivonnut ja järjestellyt parvekkeen kesäkuntoon, pessyt ikkunat ja parvekelasit, pessyt keittiön tasot,kaapit, hellan, mikron yms. perusteellisesti ja tehnyt muutenkin kevätsiivouksen. Odotin häntä laittautuneena, ruokien kanssa. Silti hän löysi ekan puolen tunnin aikana 4 asiaa jotka olin jättänyt tekemättä/ tehnyt väärin, ja ihmetteli olenko tehnyt täällä mitään. Sitten valitti illalla kun en halunnut seksiä, eikä tajunnut miksi pihtaan. Ei tajunnut yhtään kun sanoi että siksi kun hän valitti niistä jutuista vaikka olin tehnyt tosi paljon kotona. Hän oli vaan suu auki että "mitä, enhän mä nyt todellakaan millään pahalla, aina sä käsität kaikki ihan väärin".

Tuo on hyvin tyypillistä. Joka päivä hän valittaa jostain, ja tiuskii, eikä tajua että pahoitan siitä mieleni, eikä näe siinä mitään pahaa. Mutta sitten jos minä joskus satun tiuskaisemaan, ollaan naama solmussa heti.

En siis todellakaan ole täydellinen minäkään, minusta emme vaan sovi yhteen.

Voimia sinullekin, sullakin on isot ja vaikeat päätökset edessä! *halaus*

 

["aapee"]

molemmat on varmasti muuttunut lapsen syntymän myötä. Vaikea uskoa ettei kukaan muuttuisi yhtään on se lapsen saaminen sen verran mullistava juttu kuitenkin.

tunnistan oman mieheni joistakin noista asioista. esim hänen pitää kokoajan olla tekemässä jotain. koskaan ei voi vaan olla rauhassa tekemättä mitään sen kummempaa. Jotenkin tuntuu että hän haluaa että minäkin olisin samanlainen. mutta en ole, tykkään enemmän ottaa rennosti.

mieheni on myös kovin nopea tekemään päätöksiä, on aina sana valmis. minä olen taas hidas pohdin paljon ja mietin monesti hyvin tarkkaan ennen kuin sanon jotain. mies sitten ärtyy siihen kun en vastaa tarpeeks nopeasti.

"Mies pitää itseään parempana kuin moni muu, ja tietää mielestään monesta asiasta enemmän. Hän neuvoo ihmisiä aina, sellaisissakin asioissa joista ei itse tiedä. Hänellä on usein käskevä äänensävy. " <--- tuo on juuri kuin minun mies. Todella ärsyttäviä piirteitä nuo.

Pahin varmaan on se että meillä on tosi isot näkemys erot mitä tulee lasten kasvatukseen.

Minä olen varmaan siinä mielessä muuttunut että osaan pitää puoliani enkä hyväksy mitä tahansa, en suostu missään nimessä enää olemaan mikään nössö kynnysmatto. Tämä asia onkin varmaan se joka sitten aiheuttaa ongelmaa.

No tuo on ehkä yksi suurimmista ongelmien aiheuttajista meillä, että olen alkanut sanoa vastaan, juurikin lapsen syntymän jälkeen. Sitä ennen meni paremmin, kun olin "sävyisämpi". Mies pitää minua todella hankalana ihmisenä, ja riidanhaastajana. Heh, ihan siksi että minä en suostu aina ja kaikessa tekemään juuri niin kuin hän sanoo.

Minua monesti hävettää kun mies käyttäytyy niin töykeästi ja määrääväisesti. Minun ystäväni ja vanhempani eivät pidä hänestä tuon takia yhtään, ja sekin tuntuu ikävältä. Meillä ei luonnollisestikaan käy juurikaan vieraita, paitsi silloin kun mies ei ole kotona.

 

["elli"]

Ei tuo kyllä kovin hyvältä näytä, minusta kuulostaa että olette ihan väärät toisillenne. Useinkaan nuo isot luonne-erot eivät tule esiin kuin vasta vuosien jälkeen, niinkuin käsitin teilläkin tapahtuneen.

Selvästi olet onneton. Minä kyllä varmaan eroaisin tuossa tilanteessa.

 

[luulenpa]

Osa ihmisistä on sellaisia, että ne ei uskalla lähteä parisuhteesta vaikka oikeasti eivät halua olla siinä. Ne osoittaa tyytymättömyytensä tiuskimalla turhista asioista ja viestittävät jotenkin, ettei toinen ole toivotunlainen. Miehissä ja naisissa näitä roikkujia on. Samat tyypit palaavat kerta toisensa jälkeen suhteeseen, jos eivät löydä uutta´tai seurustelevat tavan vuoksi vaikkeivat ole tyytyväisiä suhteeseen. Kannattaa ehkä miettiä onko oma ukko sellainen.

 

["aapee"]

Osa ihmisistä on sellaisia, että ne ei uskalla lähteä parisuhteesta vaikka oikeasti eivät halua olla siinä. Ne osoittaa tyytymättömyytensä tiuskimalla turhista asioista ja viestittävät jotenkin, ettei toinen ole toivotunlainen. Miehissä ja naisissa näitä roikkujia on. Samat tyypit palaavat kerta toisensa jälkeen suhteeseen, jos eivät löydä uutta´tai seurustelevat tavan vuoksi vaikkeivat ole tyytyväisiä suhteeseen. Kannattaa ehkä miettiä onko oma ukko sellainen.

No jotain kertoo sekin että miehen edellinen suhde kesti 10 vuotta, ja mies on kertonut olleensa onneton suurimman osan.

En minä tyhmä ole, kyllä mies selvästi käytöksellään viestittää ettei ole onnellinen, ja sitä kautta minäkin tietty teen samoin.

Nyt tämän "uuden alun " jälkeen minä kyllä yritin pari päivää kaikkeni, yritin olla unelmakumppani,oli ihanaa seksiäkin pitkästä aikaa. Mutta kun mies jatkoi sitten kuitenkin vanhaa tyyliään, niin se minun huumani uudesta alusta on alkanut haihtua pikkuhiljaa.

Tämä viime kertainen oli itse asiassa jo varmaan kolmas kerta kun olen tosissani ehdottanut miehelle eroa, mutta aina hän itkee ja ruikuttaa minua jatkamaan, ja lupailee parempaa tms. ja pian kaikki on kuin ennenkin. Minä en oikein enää jaksaisi, alan olla henkisesti jo aika loppu tähän.

Hyvä ystäväni sanoi että olen kadottanut itseni tässä suhteessani. En osaa itse ihan noin ehkä ajatella, mutta tuntuu että olen henkisesti aika yksin.

Tykkäisin suhteessa jossa ollaan aina viime kädessä samalla puolella. Tottakai joskus on huonoja päiviä, mutta toista vastaan ei saisi asettua. Jos vaikka tiuskaisee joskus, pitäisi voida kunnioittaa toista sen verran että pyytäisi anteeksi, eikä vaan etsiä vikaa toisesta, jos toinen ottaa asiaa puheeksi. Näin mies aina tekee.

 

["Väsynyt"]

oletko miettinyt mitä haluat ihan konkreettisesti? Miten haluaisit miehen muuttuvan?

Jos mies ei ole romantikko, se ei sitä tule olemaan 5 vuoden päästäkään...

 

["vieras"]

Rakastatko sä siis miestäs? Jotenkin musta tuntuu, että asumisero voisi olla ihan hyvä ratkaisu. Voi olla että juttu päättyy kokonaan eroon.

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";23780751]Rakastatko sä siis miestäs? Jotenkin musta tuntuu, että asumisero voisi olla ihan hyvä ratkaisu. Voi olla että juttu päättyy kokonaan eroon.[/QUOTE]

En osaa sanoa rakastanko. Ehkä rakastan vain omia mielikuviani hänestä. Ei minusta kyllä eroajatus tunnu mitenkään musertavalta. Mies on aina välillä viikon pari poissa, ja silloin ei kyllä ole ollut yhtään ikävä, meillä on lapsen kanssa ollut oikein lokoisaa.

 

["aapee"]

[QUOTE="Väsynyt";23780667]oletko miettinyt mitä haluat ihan konkreettisesti? Miten haluaisit miehen muuttuvan?

Jos mies ei ole romantikko, se ei sitä tule olemaan 5 vuoden päästäkään...[/QUOTE]

No ei tarvitsisi välttämättä yltiöromantikoksi muuttua. Mutta voisi kohdella minua kunnioittavammin ja arvostaa minua enemmän, ei tarvitsisi valittaa niin paljon kaikista pikkuasioista ja olla huomaamatta isoja juttuja. Haluaisin hänen myös lopettavan tiuskimisen ja komentelun sekä liiallise neuvomisen, joskus tuntuu että hän pitää minua pikkulapsena eikä aikuisena naisena.