On paha mieli, miehestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tatti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tatti

Vieras
Mies tulee kahvipöytään ja alkaa selittämään innolla, kuinka hänen puristamansa finni purskahti ja mitä sieltä tuli. Mä sanoin, että oikeesti mua ei kiinnosta vaan ällöttää ja että toivon, ettei tarvitse syödessä kuulla tuollaista.

Sepä sano mulle, että itse aina puhun älöttävyyksiä suoleni toiminnasta. en ole tullut niitä kahvipöytään kertomaan, mutta olen kertonut, ettei suoleni toimi, niinkuin pitäisi, koska minulla on ilmeisesti paksusuolen laskeuma, joka on seurausta synnytyksenä, jonka tein teini-ikäisenä. Lapsi on hänen. Olen puhunut asiasta ainoastaan silloin, kun miehellä on kakka kovalla ja hän itse aloittaa kakkapuheet. Olen neuvonut ruokavalion ja muun suhteen. Muunmuassa sen, että joskus välilihan painaminen auttaa, jos suoli tekee semmoisen pussin, mihin kakka kertyy. Vaivani on hiton kivulias, eikä sille ole mitään tehtävissä.

Tuntuu etten kelpaa mihinkään. Vaikka olen kertonut miehelle, että minulla on tälläinen vaiva, niin ei se minun mielestä ole sama juttu, että hän kertoo tarinat finneistänsä ja niiden puristelusta.
 
Älä ota liian rankasti elämää ja turhaan pahoita mieltäsi tuollaisella pienellä asialla... Tuntuu että sinäkin otat asian vähän turhan lapsellisesti.. Itse jättäisin tuollaiset omaan arvoonsa sen suurempaa haloota nostamatta..
 
Ehkä mä sitten olen ihan lapsellinen. Olis sanonut mistä vaan muusta asiasta, ku siitä mun suolivaivasta. Mä en oo siitä ruokapöydässä puhunut ja se ei tajua, että siinä on joku ero. Mulla on se vaiva koska mä päätin pitää meidän lapsen, vaikkei mun ois ollut pakko ja sillä on finnejä, koska se ei hoida ihoaan.

Ei ois ikinä pitänyt kertoa sille koko vaivasta, koska se käyttää sitä aseena ja yrittää saada siitä oikeutuksen ällöttäviin juttuihinsa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Halinappi:
kerrot miehellesi "ällöttäviä" juttuja (ehkä miehesi ei halua kuulla suolivaivoistasi), jos et itse halua kuulla häneltä "ällöttäviä" juttuja...?

No mun mielestä se on kuitenkin aika eri asia, kun minun vaivat johtuu ihan täysin siitä synnytyksestä, johon suostuin, koska mies halusi. Olin synnyttäessäni 49 kiloinen ja ihan murrosikäinen.

Minä kakkasin kera runsaan veren monta vuotta, ennenkuin ymmärsin, mikä minua vaivasi. Jos sinulla olisi kyseinen vaiva, niin haluaisitko, että sinulle huomautettaisiin siitä ilkeään sävyyn?

JA minä en kerro juttujani ruokapöydässä.
 

Yhteistyössä