S
salamanteli
Vieras
Meillä käy paljon lapsia. Usein otetaan mukaan naapureiden lapsia tai muista lastemme kavereita, kesäisin vaikka uimarannalle tai kauempaan leikkipuistoon.
Meillä on itsellämme useampi lapsi ja heistä yksi erityislapsi, eli kenellekään ei pitäisi olla mikään yllättävä tieto, että meillä on itsellämme myös paljon työtä ja aika raskastakin varsinkin silloin, kun erityisen sairaus on huonolla tasapainolla.
Silti tuntuu sitä, että ihmiset käyttävät hyväkseen sitä ystävällisyyttä mitä osoitamme. Ei minua haittaa ottaa rannalle mukaan muitakin lapsia (kesällä tietty
) eikä minua haittaa ottaa mukaan kirjastoon naapurinkin muksuja, mutten minä niin halua aina tehdä. Meille saa usein tulla lapsia kylään, ja melkein joka päivä meillä onkin joku.
Mutta suurin osa näistä lasten vanhemmista käyttäytyy niin, kuin meidän pitäisi olla aina valmiina ottamaan heidän lapsensa hoitoon tai mukaan, että eihän meitä haittaa ollenkaan vaan meihin voi aina luottaa, että vastikkeettomasti ja hymyillen hoidetaan muidenkin lapset. Räikeimmät tapaukset on olleet sellaisia, että lapsia on yritetty laittaa meille hoitoon lomilla, kysymättä meiltä mitään.
Sitten kun aina ei käykään, suututaan. Se on minusta kummallista. Minä ja mieheni autamme molemmat ihan mielellämme, muuten vaan tai jos huomaamme että joku on väsynyt omiin lapsiinsa. Muttei se nyt mikään automaatti ole.
Ihmettelen sitä, kuinka moni ottaa ystävällisyyden sellaisena merkkinä, että noita hölmöjähän saa hyväksikäyttää niin paljon kuin sielu sietää, antamatta koskaan mitään vastineeksi, kiittämättä koskaan tai olettaen, että auttavat aina. Ja totta, ei meillä kumpikaan niitä muita lapsia ota mukaan tai kylään siksi, että odotettaisiin jotain kiittelyä tai vastapalveluksia silmät kiiluen, mutta enpä kyllä olisi odottanut tätäkään, että sitten ollaan olettamassa että totta kai me otamme aina vastuuta muista, huolimatta siitä kuinka väsyneitä itse olemme, onko meillä muita menoja tai huvittaako meitä olla kenenkään muun kanssa. Viime kesänä lapsen luokkakaverin äiti vain ilmoitti, että hänen lapsensa on sitten meillä kesälomalla kolme viikkoa, kun hän on itse töissä. Ei siis kysynyt, vaan ilmoitti.
Onneksi on myös niitä vanhempia, jotka ymmärtävät, että emme ole hoitopalvelu. Vaikka en niitä kiitoksia odota, niin kyllä se sydäntä lämmittää huomata, että joku arvostaa sitä, että saa pienen hengähdystauon, tai että kutsuu vuorostaan meidän lapsiamme kylään tai puistoon mukaan, tai vaikka ihan vaan ystävällisesti ei oleta, että meillä on aina avoimet ovet kaikille.
Meillä on itsellämme useampi lapsi ja heistä yksi erityislapsi, eli kenellekään ei pitäisi olla mikään yllättävä tieto, että meillä on itsellämme myös paljon työtä ja aika raskastakin varsinkin silloin, kun erityisen sairaus on huonolla tasapainolla.
Silti tuntuu sitä, että ihmiset käyttävät hyväkseen sitä ystävällisyyttä mitä osoitamme. Ei minua haittaa ottaa rannalle mukaan muitakin lapsia (kesällä tietty
) eikä minua haittaa ottaa mukaan kirjastoon naapurinkin muksuja, mutten minä niin halua aina tehdä. Meille saa usein tulla lapsia kylään, ja melkein joka päivä meillä onkin joku. Mutta suurin osa näistä lasten vanhemmista käyttäytyy niin, kuin meidän pitäisi olla aina valmiina ottamaan heidän lapsensa hoitoon tai mukaan, että eihän meitä haittaa ollenkaan vaan meihin voi aina luottaa, että vastikkeettomasti ja hymyillen hoidetaan muidenkin lapset. Räikeimmät tapaukset on olleet sellaisia, että lapsia on yritetty laittaa meille hoitoon lomilla, kysymättä meiltä mitään.
Sitten kun aina ei käykään, suututaan. Se on minusta kummallista. Minä ja mieheni autamme molemmat ihan mielellämme, muuten vaan tai jos huomaamme että joku on väsynyt omiin lapsiinsa. Muttei se nyt mikään automaatti ole.
Ihmettelen sitä, kuinka moni ottaa ystävällisyyden sellaisena merkkinä, että noita hölmöjähän saa hyväksikäyttää niin paljon kuin sielu sietää, antamatta koskaan mitään vastineeksi, kiittämättä koskaan tai olettaen, että auttavat aina. Ja totta, ei meillä kumpikaan niitä muita lapsia ota mukaan tai kylään siksi, että odotettaisiin jotain kiittelyä tai vastapalveluksia silmät kiiluen, mutta enpä kyllä olisi odottanut tätäkään, että sitten ollaan olettamassa että totta kai me otamme aina vastuuta muista, huolimatta siitä kuinka väsyneitä itse olemme, onko meillä muita menoja tai huvittaako meitä olla kenenkään muun kanssa. Viime kesänä lapsen luokkakaverin äiti vain ilmoitti, että hänen lapsensa on sitten meillä kesälomalla kolme viikkoa, kun hän on itse töissä. Ei siis kysynyt, vaan ilmoitti.
Onneksi on myös niitä vanhempia, jotka ymmärtävät, että emme ole hoitopalvelu. Vaikka en niitä kiitoksia odota, niin kyllä se sydäntä lämmittää huomata, että joku arvostaa sitä, että saa pienen hengähdystauon, tai että kutsuu vuorostaan meidän lapsiamme kylään tai puistoon mukaan, tai vaikka ihan vaan ystävällisesti ei oleta, että meillä on aina avoimet ovet kaikille.
