ongelma, pakko purkaa

[jobelix]

ajattelin kirjoittaa tänne vaikka itse kuulunkin 10 vuotta nuorempaan ryhmään, mutta omasta ikäluokastani tuskin löytyy vastaavaa tilannetta.
minulla on 18 vuotias tytär jonka olen saanut teini-ikäisenä. nyt tämän vuoden alussa sain toisen lapseni, tytön, jonka vauva-aika ja lapsuus ovat luonnollisesti hyvin toisenlaiset kun vanhemman tyttäreni.
olemme vanhemman kanssa välillä rämpineet pohjamutia ja välillä saaneet suuria onnen ja ilon aiheita. eletty on siis koko elämän kirjo suurien mutkien kautta.
nyt ongelma on se, että vanhempi tyttäreni käy läpi kovasti omaa vauva ja lapsuusaikaansa, on hiukan masentunut ja vertaa mielessään omaa aikaansa tähän "uuteen" vauvaan.
tämä tuli minulle täysin yllätyksenä eilen kiertotietä, koska tyttäreni ei ole puhunut sanallakaan asiasta mulle. olen koittanut kysellä aihetta matalaan mieleen mutta vastaukset ovat olleet ihan muita.
tyttäreni ei asu enää kotona.
ymmärrän hyvin mitä hän kokee ja tuntee ja käy läpi nyt. olen koittanut opettaa puhumisen tärkeyttä ja kertonut kuinka tärkeä hän minulle on ja kertonut kuinka kärsin hirveästä ikävästä, kun hän muutti omaan asuntoon vajaa vuosi sitten. olen pyytänyt häntä muutaman kerran kaitsemaan pikkusiskoansa, koska on ainoa jolle pienokaista edes jättäisin ja ajattelin että hän tuntisi itsensä tästä tärkeäksi, koska annan ainoastaan hälle tällasen vastuullisen tehtävän.
ongelmani nyt on se, että kuinka ihmeessä lähden purkamaan tätä tilannetta koska tyttäreni ei tästä minulle puhu ja minä en "tiedä" koska kuulin tästä hänen luottamushenkilöltä jolta lähdin itse asiaa selvittämään huolissani, että mikä nyt on.
tämä tuli minulle todella puun takaa, vaikka olisi ehkä pitänyt osata ajatella ja odotella. vauva vaan todellakin vie niin totaalisesti kaiken ajan, ettei kerkeä paljon päätä käyttää.
tästä tulisi super-romaanin pituinen juttu jos alkaisin selvittää taustoja ja joka elämän asiaa, joten asiattomat kommentit voi pitää ominaan.
jos tahdotte jotain selvennystä kysyä, vastaan kyllä.
teillä on elettyä elämää myös takana ja sitä mukaan tullutta viisautta joten vinkkejä pattitilanteeseen.
asia todella painaa mieltäni, molemmat lapseni ovat minulle maailman tärkeimmät ihmiset, pienempi nyt vain vie enemmän aikaani.

 

[äiti]

Tuli mieleen kaksi avausvaihtoehtoa:
- kerrot tytölle, että olet saanut tietää mitä hän ajattelee ja kokee nyt. Kun hän tivaa tietolähdettä, sano ettei se ole jutussa oleellinen, vaan se tyttärentuntemus jne.
- otat muuten vaan puheeksi sen, miten erilaiset lähtökohdat sinun molemmilla lapsillasi on ollut, ja miten erilaiseksi tämän nuoremman elämä tulee verrattuna esikoisen lapsuuteen. Kerrot, miten koet vanhemmuudenkin nyt erilaiseksi, kun sinulla itselläsi on ikää enemmän ja ennenkaikkea elämäntilanteesi on vakiintuneempi. Kerro, ettei rakkauden määrä ole eri: rakastit esikoista vauvana ja lapsena ihan yhtä paljon kuin tätä nuorinta; rakastat esikoista edelleen sillä esikoisen asemaa ei horjuta mikään jne. Mutta nuoremman kohdalla niin sinun omat kuin myös lapsen lähtökohdat ovat niin erilaiset, sinun on nyt helpompi toteuttaa semmoisia asioita, mitä et voinut aiemmin, vaikka olisit halunnunutkin. Lisäksi voit ottaa oppia virheistäsi, tiedät missä meni vikaan etkä halua samaa tälle toiselle lapselle.
Samassa juttutuokiossa voi myös puhua siitä, milloin ihminen on kypsä vanhemmuuteen tms., eli ettei kannata kiirehtiä tämän sinunkaan tyttäresi.

Itsellänikin on nyt iltatähti ja hänen kanssaan moni asia on ja tulee olemaan toisin. Olen vanhempi, minulla on jo kokemus jo siitä, mitä kaikea lasten kanssa on vielä edessä, niin hyvässä kuin pahassakin. Oma elämäntilanteeni on erilainen: se on vakaampi henkisesti ja taloudellisesti, ei enää tarvitse etisä omaa itseään. Lisäksi rinnallani on mies joka ottaa vastuuta. Ja taloudellinen tilanne on parempi. Olen myös rohkeampi, itseunto parempi, mitä tulee sitten myöhemmin päivähoito. ja koulutilanteisiin.

 

[iltatähtien äippä]

Siis eihän sisaruskateus katso ikää.Se on ihan luonnollista ja elämään kuuluvaa ja eihän sitä ole "kirkossa kuuluutettu" mitä vaikeuksia elämä tuo eteen tämän uuden vauvan kanssa, kuten olen täällä sanonut monesti, ei elämä anna takuita.Meilläkin on 11 ja 18 v väliä kun sitten saimme tämän iltatähti parin ja kyllä noi isot on omalla tavallaan olleet sisaruskateita ja ovat yhä. Toi nuormpi noista isoista oli ihan fyysisest joskus ilkeä tolle nyt 7v, likalle vauvana ja vieläkin vaikka ovat aikuisen iällä ne vertailee itse saamaansa kasvatusta, rajoja ja rangaistuksia ja valittavat että pienet pääsee liian helpolla ja niitä passattaan liikaa jne.
Voit joskus ottaa muina miehinä puheeksi tyttäresi tunteet vauvaa kohtaan ja jotenkin kertoa hänelle ettei siinä ole mitään pahaa vaikka hän jonkinlaista kateutta tuntisikin ja sinä kyllä kestät sen ( kestätkö) siitä syystä hän ei varmaan ole sinulle mitään puhunut kun ajattelle että et sinä voi mennyttä muuttaa ja kokee olevansa kohtuuton / huono ,paha tms.Ei sinun tarvitse "korvata" hänelle mitään lapsuuden puutteita tms.tasapuolisuuden nimissä.Kyllä elämä tasii....... sanotaan ja jokainen meistä saa sellisen elämän koulun että "valmistumme" sellaisiksi ihmisiksi kuin meistä piti tulla, joillakin se oppi vain kestää kauemmin.Voithan tytärtäsi lohduttaa että hän on saanut lapsuuden kovassa koulussa monta oppia ja vahvuutta sekä kypsyyttä joka monelta hänen ikäiseltään puuttuu.

 

[jopelix]

kiitos vastauksistanne.
sain ongelman pään auki niin että kyttäsin koko seuraavan päivän meseä, milloin tyttäreni sen aukaisee ja hyökkäsin heti koneen kimppuun kun hän sen avasi.
palasin ed päivään ja juteltiin siitä. sitten kysyin että olisiko helpompaa kirjoittaa kun puhua siitä mikä harmittaa... toimi... molemmat itkettiin omien ruutujemme ääressä ja saatiin monia asioita puhuttua.
sovimme myös että menemme pitämään tässä lähipäivinä kaupungille tyttöjen päivän kahden kesken.
olemme joutuneet paljon elämämme aikana setvimään eteentulleita solmuja ja olemme puhuneet paljon myös tyttäreni lapsuudesta kuin myös omastani, kaikista asioista on aina puhuttu ja ihan hyvin on selvitty.
tämä tilanne oli meille molemmille uusi ja toi mieleen erinäisiä kaukaisia ikäviä asioita. mm oma äitini oli armoton alkoholisti ja hän kuolikin sitten alkoholiin v-98. tämä mm on aihettanut hyvin sottaisia tilanteita aikoinaan joista on kauan aikaa, mutta mielen niin vaikea unohtaa. itse nuori kun olin toimin hyvinkin mekaanisesti, jaksaminen oli kokoajan äärirajoilla koska koin hoitavani äitiäni sekä lastani. koulua yritin käydä samaan aikaan, kunnes tyttäreni ja minut molemmat huostaan otettiin eri laitoksiin äitini juomisen vuoksi.
sen jälkeen sain todella taistella että sain oman lapseni itselleni koska ikää oli sillä hetkellä 15v.
sain kuin sainkin lapseni takaisin muutamassa kuukaudessa joka äitini takia minulta vietiin ja siitä asti olemme yhdessä tarponeet niin ilot kuin surut.
paljon on kolhuja tullut mutta rakkautta ei ole koskaan puuttunut.
selitinkin tyttärelleni eilen, että juuri se että me yhdessä olemme vahvana kaksikkona taistellut tähän tilanteeseen, mikä nykyisin vallitsee, tekee hänestä erittäin rakkaan ja läheisen lapsen minulle.
tyttäreni sanoi itse ettei hänen lapsuus huono ollut, vain niin kovin erillainen.... ihana, rakas, fiksu tyttö =)

 

[ite]

Tähän on pakko kirjoittaa. Olen parikymppinen ja tulin vuosi sitten äidiksi. Voi kuinka paljon olen antanut tämän vuoden aikana omalle äidilleni anteeksi! Hän sai samanikäisenä itse minut kuin minä ensimmäisen lapseni. En olisi koskaan uskonut, että äiti voi joskus väsyä, ilman masennustakin. Ja että äitinä oleminen on joskus väsyttävää ja vaikeaa. Jokainen on varmasti omalle lapselleen paras äiti ja ymmärtää vasta sitten aikuisempana kuinka asiat joskus meneen niinkuin menee!

 

[jopelix]

VOI KIITOS TUOSTA, IHAN IHAN TODELLA...
tuolla 30-40 puolella tuli sellainen kommentti asiaani, etten ole ainuttakaan lasta ansainnut ja se kyllä sattui..... hetken, nyt taas ihan ok.
olisi tehnyt mieleni kirjoittaa tälle ihmiselle rumasti, mutta en jaksa nähdä vaivaa....
äidit toimivat niillä resursseilla, joita sillä hetkellä on. aina ei silti riitä sekään että tekee parhaansa. onneksi anteeksi voi pyytää ja sitä olen tehnytkin aikanani paljon.....
viisas on se joka virheistään oppii eikä niitä toistele.......
kiitos vielä kovasti viestistäsi

 

[kiiki7305]

hei jopelix. mahdatko olla naapurini tässä mummoutuvassa rivaripihassa? jos olet, niin ymmärsit vinkkini...
kahden pojan äitinä, työssä käyvänä, en ole aivan samassa tilanteessa kuin sinä, onhan pojilla ikäeroa vain 2 vuotta. mutta voit aina ottaa yhteyttä jos haluat jutella!
t.25

 

[jobelix]

terve kiiki. oikein bongattu. mummelitalopa hyvinkin :kieh:
kiitokset juttuseura-tarjouksesta. saatampa joskus jotain tulla turisemaankin, näkemisiin :wave:
t.22

 

[taustalla]

Uteliaisuuttani kyselen, että kuinka nuorena sait esikoisesi? Entä silloin kun teidät huostaanotettiin, pääsittekö samaan paikkaan vai erilleen?

Voimia teille!

 

[jopelix]

olin täyttänyt juuri edellisessä kuussa 14v ja itse olin 14 kun meidät huostaanotettiin ja tyttäreni 5kk. hyi kamalaa,,, pien ressukka.
ei päästy vuonna 86 samaan paikkaan, koska silloin maailma oli vähän erilainen paikka ja kuulemma olin ensimmäinen näin nuori teiniäiti, ja siihen törmäsimme sitten useissa ihan yleisissä käytännönasioissa.....
kellään ei ollut varsinaista tietoa siitä miten byrokratia toimii kun äitikin on lapsi.
onneksi huostaanottoa ei jatkunut kauaa, hankin ensin itselleni asunnon ja tappelin sosiaaliviranomaisten kanssa lapseni itselleni, aikaa tähän kului noin 4-5kk ja siitä asti on eletty yhdessä.
oli rankkaa aikaa, mutta missään vaiheessa en ajatellut luovuttaa eikä ollut yksinkertaisesti varaa ajatella niin etteikö pärjättäisi, se oli näytön paikka muulle maailmalle, että kyllä pärjätään.....
nykyisin tyttäreni opiskelee ammattilukiossa lähihoitajaksi ja on itse tahtonut erikoistua vanhustenhoitoon. tekee myös ajoittain töitä yksityisellä vanhainkodilla.. olen niin ylpeä tyttärestäni ja kun häntä katselen niin välillä mietin pakostikin että on sitä jotain tarvinut tehdä oikeinkin. =)

 

[taustalla]

Olette molemmat todella urheita!

 

[jopelix]

kovasti kiitoksia viestistäsi vieras.
hyvää jatkoa myös sinulle :hug:

 

[PerhosVaikutus]

Ihailen sinua ap! On suoranainen ihme että molemmat olette elävbien kirjoissa. Mutta kai se on niin että vaikeudet opettavat. Minulla on ainakin kova tarve näyttää muille että pärjään, oli menneisyys mikä tahansa!
Mielestäni on hyvä keino esikoiselle antaa tehdä vauvan kanssa jotain vastuullista. Silloin hän tietäisi, että molemmat lapset ovat sinulle aivan yhtä tärkeitä!

Mukavaa syksyn odotostusta teille kaikille! Nais energiaa!!!

 

[jobelix]

kiitos sinulle perhosvaikutus =)
näinhän se on. sitä ei enää niin pienistä hätkähdä. muutenkin ihmettelen välillä vieläkin sitä, että miten ihmiset lokeroivat lapsia hyviksi ja huonoiksi vanhempien tekojen mukaan. törmäsin siihen nuorena useinkin... siis viittaan nyt omaan äitiini... lapsi kun ei pysty omia vanhempiaan valkkaamaan.
ja samoin tausta on sivuseikka, tärkeintä on se mikä ihminen on nyt ja tällä hetkellä.
joillekkin kun vain mainitsee pelkän sanan teiniäiti, he yhdistää aivottomaksi ääliöksi... ikävää, viittaan erääseen viestiin jonka sain 30-40 puolella samaan tekstiini... :/

olit muuten aikas hyvä filmi hyvää jatkoa sullekkin :wave:

 

[PerhosVaikutus]

Pakko myöntää että joskus kun joku sanoo olevansa teiniäiti, niin tulee mieleen kaikkee tois tyhmää. No joidenkin kohalla se pitää paikkansa, mutta ei pitäisi yleistää. Tiedän kyllä äidin joka sai lapsensa 18v ja on niin vastuuton kun olla voi. Pyörii baareissa ja lapsi on hoidossa milloin missäkin.

Multa meni ehkä ohi, mutta minkä ikäinen itse olet?Tosi nuorihan sun pitää olla, kun olet teiniäiti ja lapsesikin noihn "vanha" eli siis jo itsekkin aikuinen.
Onko teillä ollut sellaista tilannetta, että tuntisit itse olevan enmpi kaveri kuin äiti?
Anteeksi kun utelen näin, mutta ei ole tullut kohdalle toista tälläistä tapausta. Oletko muuten nuorin äiti, jonka itse olet tavnnut?
teillä on tainut olla yhtä aikaa sitten murrosikä ja uhma!
Jos haluat joskus rupatella niitä ja näitä, vaikka säästä, niin laita yksityisviestiä.

:hug:

 

[jobelix]

VS: ongelma, pakko purkaa
Lainaa viestiä

Pakko myöntää että joskus kun joku sanoo olevansa teiniäiti, niin tulee mieleen kaikkee tois tyhmää. No joidenkin kohalla se pitää paikkansa, mutta ei pitäisi yleistää. Tiedän kyllä äidin joka sai lapsensa 18v ja on niin vastuuton kun olla voi. Pyörii baareissa ja lapsi on hoidossa milloin missäkin.

Multa meni ehkä ohi, mutta minkä ikäinen itse olet?Tosi nuorihan sun pitää olla, kun olet teiniäiti ja lapsesikin noihn "vanha" eli siis jo itsekkin aikuinen.
Onko teillä ollut sellaista tilannetta, että tuntisit itse olevan enmpi kaveri kuin äiti?
Anteeksi kun utelen näin, mutta ei ole tullut kohdalle toista tälläistä tapausta. Oletko muuten nuorin äiti, jonka itse olet tavnnut?
teillä on tainut olla yhtä aikaa sitten murrosikä ja uhma!
Jos haluat joskus rupatella niitä ja näitä, vaikka säästä, niin laita yksityisviestiä.

:hug:

no eilen oli syntskät ja täytin 33 ja tyttäreni täyttää juuri 19 ja tämä pienin tytär 7kk. joo ja tosi on että ei se äitiys ole iästä kiinni vaan persoonasta ja luonteesta, toinen ei ole valmis vielä 30 vuotiaanakaan ja joku toinen voi olla ihan äippä jo 17-18 vuotiaana.
kenellekkään en silti suosittele teiniäitiyttä, koska silloin ei itse ole vielä ns. "valmistunut" aikuiseksi.
ollaan oltu kavereita aina, mutta olen silti pitänyt tärkeänä erottaa sen etten ole pelkästään se "kiva kamu", vaan tarkka olen ollut aina kaikista rajoista. säännöstä voi poiketa jos sen pystyy hyvin perustelemaan muuten on pysytty aina tietyissä säännöissä ja rajoissa , eniten tästä oli tietysti kädenvääntöä tyttäreni teini-iässä. mutta niin varmaan joka perheessä.
samoin se , että sukumme ei jatka tätä lapsiäitiyttä minusta yhtään pidemmälle, on käsitelty moneen moneen kertaan ja se asia on kyllä selvä vanhemmalle, koska itse on jo useamman vuotta sanonut että hänestä 25 olisi aika sopiva ikä, saa koulut loppuun ja jalan työpaikan ovenväliin
en ole toista nuorta äitiä koskaan tavannut. joskus minua pyydettiin, että olisin lähtenyt kouluihin puhumaan tästä omasta kokemastani ja näyttämään mallia teineille, jotka ovat samassa tilanteessa, että kyllä siitä selviää.... en kuitenkaan lähtenyt, en ole niin paljoa esiintyvä puhemies :kieh: samoin tyttäreni oli silloin itse teini-iässä eikä halunnut että lähden puhumaan näistä asioista hänen ystävilleen....
et juu, kaikkee on koettu tässä 19:sta vuodessa ja elämä on opettanu, välillä turhan kovallakin kouralla, mutta lopputulos on aika hyvä....
kiitos asiallisista viesteistäsi, niitäkin on tullut tänne kaikenlaisia.... hmmm
kirjoitellaan ja tietysti, ennen kaikkea, pärjäillään :wave:

 

[laskuongelma]

Ap:lle: olit siis 14 v kun tulit raskaaksi / esikoinen syntyi ???

Hui kamalaa miten nuori!!!!

Miten olet vanhemmuutesi jaksanut tai "osannut"? Saitko tukea tai apua ja keneltä? Miten kummassa voi olla aikuinen lapselleen, jos itsekin on lapsi?
Eikö sinun tehnyt mieli mennä ja tulla ja ravata nuorten menoissa - eikö ollut kamalan rasittavaa että joutuu ottamaan vastuuta toisesta, itsestään ja hoitamaan aikuisen asioita niin aikaisin?
Kysyn, ihan aidosti ihmetellen kysyn. En siis arvostele.

Itselläni on 20 ja 17 v lapset ja kyllä he ihan kakaroita ovat! Olin 20 v kun sain esikoiseni, toivotun ja halutun, vaikka vahingoksi luulivat kun niin nuori olin . Mutta enhän minä mitään nuori ole ollut! Nyt jälkeenpäin huomaan miten kakara olen ollut.

Olen iloinen ettei minulla ole vielä lapsenlapsia ! Olemme mekin puhuneet näistä ja vauvakuumeen kourissa kierivän esikoisen kohdalla pelkäsin että hankkiutuu raskaaksi, mutta onneksi hänellä oli niin fiksut poikakaverit: he halusivat opiskella, ei leikkiä kotileikkiä, lapsi on kauhistus.
Nyt esikoinen voi toteuttaa niitä unelmia mitä hänellä on ja mihin ikäkin antaa mahdollisuuden, ei ole lasta "esteenä". Lapsen aika on myöhemmin. Ja hyvä niin. En suosittele "liian aikaisin " vanhemmuutta kellekään.

 

[jobelix]

terve laskuongelma :wave: :wave: :wave:
juu olin ollut vajaan kuukauden 14v kun tyttöni syntyi. kysyit että miten ihmeessa voi olla aikuinen lapselleen jos itsekkin on lapsi. sen aikuisempaa en koittanut esittää kun mitä sillä hetkellä oikeasti olin, yritin kuitenkin olla äiti.
olin itse joutunut lähes koko elämäni ajan noin 3-4 vuotiaasta pitämään omasta äidistäni huolta joten oli jonkinlainen tuntuma miten toisesta ja toisen hyvin voinnista täytyy huolehtia, vaikkakin äitini tapauksessa sehän oli luonnotonta että lapsi pitää äidistään huolta.
onnekseni minulla on ollut aivan mahtavat isovanhemmat, joilta olin saanut kaiken "normaalielämänopin" siihen mennessä joita sovelsin sitten omassa äitiydessäni.
se miten on selvitty ja eletty on pitkälti sen ansiota, että olen aina ollut äärettömän sisukas taistelijatyyppi, eli jos joku hennoi manata tuolloin minun epäonnistuvan niin sain siitä roppakaupalla aina uutta puhtia eteenpäin.
asuimme silloin alueella, joka ei ollut mielestäni sopiva lapsenkasvatukseen ja muutimmekin sieltä pois.
ihmetyksen aiheena on usein ollut myös se että minulla on aika vanhoillisia käsityksiä kauniista käytöstavoista, rajoista ymym eli ihmiset olettivat suoraan iän perusteella minun olevan vähän tyhjäpäinen hupakko mutta hämmästyivät sitä että esim sanat kiitos, anteeksi, ihmisille hymyily, kenkien riisuminen kyläillessä, pöytätavat ymym on tällaisen teiniäidin lapsen hallussa.....
eli hyvin on pärjätty kun ensin pääsimme vain elelemään omiin oloihimme.
ja itse en osaa taas toisenlaista aikaa ajatella koska tämä on ollut oma elämäni ja samoin tyttäreni sanoo ettei hän osaa nähdä tässä mitään outoa koska se on hänen elämänsä.
tyttäreni täyttää nyt 19v ja sanoo aina ajattelevansa aikaisintaan 25 vuotiaana omia lapsia. sanoo että nyt hänelle riittää tällä hetkellä nämä karvaiset lapsukaiset, hänellä on siis kissa ja koira.
olemme saaneet taas puhepään auki ja kertoilemme avoimesti ajatuksista ja suunnitelmista. tämä vauvan taloon tulo oli vain molemmille uusi tilanne ja vanhempi tyttäreni ei oikein tiennyt kuinka asiaan suhtautua...
yksi "ystävällinen" naikkonen kirjoitti minulle tuolla 20-30 puolella että toivoo etten olisi saanut tässä elämässä yhtään lasta.... kerroin tästä tyttärelleni ja hän naurahti ja sanoi että "ohhoh, tyhmä nainen kun tuhlaa energiaansa sellaiseen mikä ei toteudu" niinpä niin :wave: :wave: kiitokset kaikille asiallisesti kirjoittaneille =) =) =)

 

[nelikymppinen]

Meillä ei ole tuota ongelmaa kun kohta 18 v. on poika ja asuu kotona. Auttaa lapsenhoidossa (pikkuveli 4 v.) ja on ns. ISÄveli eli suhde on enemmänkin aikuisen ja lapsen välinen kuin kahden lapsen välinen.

Luulen että pojan kanssa on helpompaa ja asiaa on tosiaan auttanut se että olen huomioinut isompaa koko ajan ja ottanut hänet mukaan pikkuveljen huoltamiseen eli vastuuta pikkuveljestä kantaessa ei ole syntynyt kilpailuasetelmaa kuka saa tai on saanut mitäkin. Molempia rakastetaan ja molemmat on hoidettu parhaan kyvyn mukaan. Erilailla kylläkin, ajan mittaan ajankäyttö ja taloudellinen tilanne on muuttunut.

Minusta tuntuu että isompi kokee saaneensa niin paljon huomiota ja rakkautta ettei hänestä tunnu että pienemmän tulo on vähentänyt sitä. Sitä riittää kaikille.

 

[kerrtuli]

\

Tuli mieleen kaksi avausvaihtoehtoa:
- kerrot tytölle, että olet saanut tietää mitä hän ajattelee ja kokee nyt. Kun hän tivaa tietolähdettä, sano ettei se ole jutussa oleellinen, vaan se tyttärentuntemus jne.
- otat muuten vaan puheeksi sen, miten erilaiset lähtökohdat sinun molemmilla lapsillasi on ollut, ja miten erilaiseksi tämän nuoremman elämä tulee verrattuna esikoisen lapsuuteen. Kerrot, miten koet vanhemmuudenkin nyt erilaiseksi, kun sinulla itselläsi on ikää enemmän ja ennenkaikkea elämäntilanteesi on vakiintuneempi. Kerro, ettei rakkauden määrä ole eri: rakastit esikoista vauvana ja lapsena ihan yhtä paljon kuin tätä nuorinta; rakastat esikoista edelleen sillä esikoisen asemaa ei horjuta mikään jne. Mutta nuoremman kohdalla niin sinun omat kuin myös lapsen lähtökohdat ovat niin erilaiset, sinun on nyt helpompi toteuttaa semmoisia asioita, mitä et voinut aiemmin, vaikka olisit halunnunutkin. Lisäksi voit ottaa oppia virheistäsi, tiedät missä meni vikaan etkä halua samaa tälle toiselle lapselle.
Samassa juttutuokiossa voi myös puhua siitä, milloin ihminen on kypsä vanhemmuuteen tms., eli ettei kannata kiirehtiä tämän sinunkaan tyttäresi.

Itsellänikin on nyt iltatähti ja hänen kanssaan moni asia on ja tulee olemaan toisin. Olen vanhempi, minulla on jo kokemus jo siitä, mitä kaikea lasten kanssa on vielä edessä, niin hyvässä kuin pahassakin. Oma elämäntilanteeni on erilainen: se on vakaampi henkisesti ja taloudellisesti, ei enää tarvitse etisä omaa itseään. Lisäksi rinnallani on mies joka ottaa vastuuta. Ja taloudellinen tilanne on parempi. Olen myös rohkeampi, itseunto parempi, mitä tulee sitten myöhemmin päivähoito. ja koulutilanteisiin.

tässä lämminhenkinen ja "viisas" vastaus peesaan täysin :heart:

 

[jobelix]

jeps kiitos, asia on jo ollut pitkään selvitettynä ja hommelit taas ihan kunnossa. tuo teksti on ollut vain jo kovin pitkään esillä....
mutta kiitos kuitenkin kaikille jotka jaksoivat asiaan perehtyä. :wave:

 

[4-tytön äiti]

Öitä!
Lui tämän silloin aikoinaan tuolta toiselta palstalta ja olin puosestasi niin vihainen, että katsoin parhaammaksi olla vastaamatta olisi ärräpäät lennelleet. No asiaan sinut pitäisi valita "vuosien selviytyjäksi". Olen nimittäin päässyt vierestä seuraamaan yh-äidin elämää ja hän sentää oli jo aikuinen ja vaikeaa oli. En voi kun ihmetellä miten olet lapsen kanssa pärjännyt ja jaksanut.
:flower: :hug: