Ongelmia koiran kanssa, kysy minulta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onnistumisen ilo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

onnistumisen ilo

Vieras
Okei myönnetään, vähän on tylsää juu mutta tuli mieleen tuosta kun joku kyseli millä saa koiransa rauhoittumaan että avataan tälläinen ketju. Itse omistan noutajan, nykyään kiltin, tottelevaisen, kuuliaan, rauhallisen. Niin, ennen koira oli todella kovapäinen, riitti kyllä kyyneliä tämän koiran kanssa, mutta työ kannatti! :) Koiria on ollut paljon sekä ongelmia ja olen mielelläni auttanut tuttavia jos heillä on ollut ongelmia koiriensa kanssa. Jos kaipaat apua tai vinkkejä johonkin niin kysy rohkeasti! Kerro koirasi rotu,ikä ja ongelma? Sekä taustatietoja, luonteesta jne...
 
Meil on sekarotuinen kettuterrieri 5vuotias ja ongelmana on sen kiihtyminen kaikenlaisesta ovikellosta, lasten itkusta, rappukäytävän äänistä, huilun soitosta.. yms. rupeaa haukkumaan / murisemaan /ulvomaan /ulisemaan. Eikä tiiä mikä auttais.. :/
 
Lapinkoirauros, 1,5v. Koira on kuuliainen ja tottelevainen, nopea oppimaan uutta. Ensimmäinen koirani, mutta parhaani mukaan olen silti yrittänyt sitä kasvattaa. Meillä koira menee ulko-ovesta ulos ja tulee sisään vasta luvan saatuaan, sama homma autoon menon ja sieltä poistumisen kanssa. Myös ruokakupille menee vasta luvan saatuaan ja jos asetan jonkun herkun makaavan koiran tassujen väliin, se ei ota sitä suuhunsa ilman lupaa. Meillä siis koira saa luvan istumalla ja katsomalla silmiin. Kun tekee niin, sanomme ole hyvä, ja koira saa silloin esimerkiksi tulla ovesta ulos, mennä ruokakupilleen syömään jne. Tätä olemme tehneet ihan pikkupennusta asti ja nykyään usein ei edes tarvita sanoja, vaan "käskeminen" sujuu ihan katseenkin voimalla. Ihmisten syödessä koiralla ei ole asiaa keittiöön ja itse asiassa se tekee jo niin, että lähtee itse olohuoneeseen makoilemaan, kun porukka istuu ruokapöydän ääreen.

Koiramme oli jossain kohtaa kova vetämään, nyt on oppinut siihen, että jos joskus innostuksissaan vetäisee hihnan tiukalle ja mä pysähdyn, niin tää karvakamu peruuttaa vierelleni istumaan, katsoo silmiini ja kun sanon mennään, niin sitten vasta lähdetään taas eteenpäin. Julkisilla paikoilla en koskaan pidä koiraa vapaana, mutta omassa metsässämme (keskellä ei mitään) pidän säännöllisesti irti ja silloin koira huolehtii siitä, että pysyy matkassani. Mä en siis huhuile koiran perään, vaan koira itse huolehtii siitä, että pysyy näköetäisyydellä.

Tossa nyt jotain meidän arjesta. Tää meidän koira on ihan vaan kotikoira, joten mitään tuon extremempää en ainakaan vielä ole nähnyt tarpeelliseksi sille opettaa.

Sitten siihen ongelmaan, joka on haukkuminen muille koirille (ei murise tms, vaan haukkuu). Siis ohitukset ovat tällä hetkellä ärsyttäviä, kun koira haukkuu muille koirille. Oli iso tai pieni koira, niin meidän koira aloittaa konsertin. Yrittää myös vetää toista koiraa kohti. Mä en ole jäänyt tilanteeseen ihmettelemään, vaan olen vaan vienyt koiraa määrätietoisesti eteenpäin. Kun näköpiiriin tulee toinen koira, tokaisen vain, että mennään. Ja sitten mennään. Jotain muutakin varmaan voisi kokeilla?
 
Ja tätä on varmaan jatkunut aika kauan, oletan? Ja miten olet tähän suhtautunut? Eikö tiukat kommot auta? Oletko kokeillut vesipyssyä, taikka kolinapurkkia, sillä saa koiran hiljaiseksi, ja kuuntelemaan omistajaa. Sinä kyllä pystyt siihen kun vain päätät, olet laumanjohtaja ja sinä sanot milloin ollaan hiljaa, sinä kerrot ettei tarvitse hermostua moisista äänistä. Mutta koiran kanssa puhelu ei auta vaan pitää toimia.
 
Lapinkoirauros, 1,5v. Koira on kuuliainen ja tottelevainen, nopea oppimaan uutta. Ensimmäinen koirani, mutta parhaani mukaan olen silti yrittänyt sitä kasvattaa. Meillä koira menee ulko-ovesta ulos ja tulee sisään vasta luvan saatuaan, sama homma autoon menon ja sieltä poistumisen kanssa. Myös ruokakupille menee vasta luvan saatuaan ja jos asetan jonkun herkun makaavan koiran tassujen väliin, se ei ota sitä suuhunsa ilman lupaa. Meillä siis koira saa luvan istumalla ja katsomalla silmiin. Kun tekee niin, sanomme ole hyvä, ja koira saa silloin esimerkiksi tulla ovesta ulos, mennä ruokakupilleen syömään jne. Tätä olemme tehneet ihan pikkupennusta asti ja nykyään usein ei edes tarvita sanoja, vaan "käskeminen" sujuu ihan katseenkin voimalla. Ihmisten syödessä koiralla ei ole asiaa keittiöön ja itse asiassa se tekee jo niin, että lähtee itse olohuoneeseen makoilemaan, kun porukka istuu ruokapöydän ääreen.

Koiramme oli jossain kohtaa kova vetämään, nyt on oppinut siihen, että jos joskus innostuksissaan vetäisee hihnan tiukalle ja mä pysähdyn, niin tää karvakamu peruuttaa vierelleni istumaan, katsoo silmiini ja kun sanon mennään, niin sitten vasta lähdetään taas eteenpäin. Julkisilla paikoilla en koskaan pidä koiraa vapaana, mutta omassa metsässämme (keskellä ei mitään) pidän säännöllisesti irti ja silloin koira huolehtii siitä, että pysyy matkassani. Mä en siis huhuile koiran perään, vaan koira itse huolehtii siitä, että pysyy näköetäisyydellä.

Tossa nyt jotain meidän arjesta. Tää meidän koira on ihan vaan kotikoira, joten mitään tuon extremempää en ainakaan vielä ole nähnyt tarpeelliseksi sille opettaa.

Sitten siihen ongelmaan, joka on haukkuminen muille koirille (ei murise tms, vaan haukkuu). Siis ohitukset ovat tällä hetkellä ärsyttäviä, kun koira haukkuu muille koirille. Oli iso tai pieni koira, niin meidän koira aloittaa konsertin. Yrittää myös vetää toista koiraa kohti. Mä en ole jäänyt tilanteeseen ihmettelemään, vaan olen vaan vienyt koiraa määrätietoisesti eteenpäin. Kun näköpiiriin tulee toinen koira, tokaisen vain, että mennään. Ja sitten mennään. Jotain muutakin varmaan voisi kokeilla?

Tässä myöskin ehdotan kolinapurkkia! Ota tyhjä tölkki, laita sinne nauloja, kolikoita ja teippaa pää kiinni. Lähde koiran kanssa kävelylle. Kun näet toisen koiran lähestyvän, ja huomaat että koirasi on aloittamassa haukunnan, kiellät ensin topakasti, jos koira ei kuule, paiskaat tölkin koiran jalkojen juurelle. Koirasi pitäisi vähän säikähtää ja ajatella että mitä nyt tapahtuu. Heität tölkin aina kun huomaat että koirasi aloittaa haukunnan tai haukun aikana. Luulen että tämä voisi tepsiä teille. Jos etsit pehmeämpää vaihtoehtoja jotka käyvät pehmeimmille koirille, niin toisen koiran tullessa näköpiiriin, pyydä koirasi katsomaan sinuun, sanot koirasi nimen, annat makupalan jne. Koira ei hauku kun syö antamiasi makupaloja. Minulla oli kerran yksi koira joka oli pehmeä mutta huusi toisille koirille ja yritti sännätä sinne. Kun tein koiralle tätä että aina kun vastaan tuli koira niin koira sai siitä hyvästä makupalan, niin koira oppi heti paikalla kun näki jo kaukaa toisen koiran niin alkoi tuijottaa minua ja toisen koiran kävellessä ohi, edelleen koira vain katsoi minua ja odotti namupalaa.
 
Ja tätä on varmaan jatkunut aika kauan, oletan? Ja miten olet tähän suhtautunut? Eikö tiukat kommot auta? Oletko kokeillut vesipyssyä, taikka kolinapurkkia, sillä saa koiran hiljaiseksi, ja kuuntelemaan omistajaa. Sinä kyllä pystyt siihen kun vain päätät, olet laumanjohtaja ja sinä sanot milloin ollaan hiljaa, sinä kerrot ettei tarvitse hermostua moisisa äänistä. Mutta koiran kanssa puhelu ei auta vaan pitää toimia.
Juu parisen vuotta. Kiellot ei auta, kuin sen hetken. Kolinapurkit ja vesipyssyt pelästyttää, mutta eivät ole poistaneet ongelmaa.. Kun jotenkin sais rauhoitettua sen, ettei se olis niin hermostunut.

Kun se alkaa ulvomaan näitten meijän lasten itkuista, syy on luultavasti että haluu osallistua kans siihen toimintaan / hakee huomiotakin joskus / ilmoittaa että nyt tolla on hätä..

Rappukäytävä, ja ovikello äänet on jotain vartiointi viettiä/ hermoilua.. ollaan käsketty omalle paikalle ja uskookin sen suht hyvin, mutta ääni ei hiljene.. eikä käskyt tunnu auttavan :(
 
[QUOTE="hei";26130712]Aloitimme kolinatölkin käytön pihalla ja myöskin "hyvät käytöstavat", nyt ei tölkki enään toimi, joten mikähän avuksi?[/QUOTE]

Et kertonut paljoa mutta onko tölkki ennen toiminut hyvin? Koira ei siis enää yhtään välitä tölkistä? En tiedä mikä ongelma teillä on joten en uskalla sanoa mitään.
Voisitko kertoa enemmän? :)
 
Et kertonut paljoa mutta onko tölkki ennen toiminut hyvin? Koira ei siis enää yhtään välitä tölkistä? En tiedä mikä ongelma teillä on joten en uskalla sanoa mitään.
Voisitko kertoa enemmän? :)

Tässä enemmän tietoa.

Meillä siis kaksi koiraa, ohitukset ovat olleet hankalia ja koirat vetäneet. Koulutuksen alussa koirat kävelivät vierellä, niinkun kuului, mutta nyt on alkanut luistaa tuo nuorimmainen, hyppii, vetää, menee liian eteen, tölkistä ei ole mitään apua.
 
Juu parisen vuotta. Kiellot ei auta, kuin sen hetken. Kolinapurkit ja vesipyssyt pelästyttää, mutta eivät ole poistaneet ongelmaa.. Kun jotenkin sais rauhoitettua sen, ettei se olis niin hermostunut.

Kun se alkaa ulvomaan näitten meijän lasten itkuista, syy on luultavasti että haluu osallistua kans siihen toimintaan / hakee huomiotakin joskus / ilmoittaa että nyt tolla on hätä..

Rappukäytävä, ja ovikello äänet on jotain vartiointi viettiä/ hermoilua.. ollaan käsketty omalle paikalle ja uskookin sen suht hyvin, mutta ääni ei hiljene.. eikä käskyt tunnu auttavan :(

Onko koirallanne tarpeeksi tekemistä, ulkoilua? Koirasi ei kuuntele sinua, laumanjohtajaa, syy on koska et koirasi mielestä osaa hoitaa hommia eikä se pidä sinua johtajana. Koska kolinapurkki,vesipyssyt eivät ole teillä auttaneet, ehdottaisin että olisitte noin viikon täysin huomiotta koiraanne. Eli siis ette huomio koiraanne millään tapaa viikkoon, koira ulisee, älkää edes katsoko, älkääkä kieltäkö, se on turhaa koska koira ei kuuntele. Koiranne korvat on saatava auki ja se onnistuu kun olette hetken, viikosta kahteen viikkoon max täysin välinpitämättömiä. Koiraa ei saisi katsoa, puhua, koskea. Koira huomaa että hän ei saa huomiota, käytös muuttuu, koira alkaa kunnioittaa teitä ja mikä parasta kuunnella.
 
[QUOTE="hei";26130865]Tässä enemmän tietoa.

Meillä siis kaksi koiraa, ohitukset ovat olleet hankalia ja koirat vetäneet. Koulutuksen alussa koirat kävelivät vierellä, niinkun kuului, mutta nyt on alkanut luistaa tuo nuorimmainen, hyppii, vetää, menee liian eteen, tölkistä ei ole mitään apua.[/QUOTE]

Ehdottomasti jääkausi on tässä hyvä keino avata koiranne korvat. Tiedätkö mikä jääkausi on? Siitä todella olisi apua, nimittäin ennen kuin alat kouluttaa toden teolla.Tuo kaikki kertoo siitä ettei koira kunnioita sinua, ja senhän on muututtava.
 
ja siis lisätäkseni vielä, että juu kyllä, tölkki toimi ennen :)
 
En lukenut kaikkia viestejä, mutta silmään pisti kolinapurkki.. Itse en lähtisi ohituksissa kolinapurkki linjalle, hyvin äkkiä käy niin että koira yhdistää kolinapurkin = negatiivinen asia vastaan tuleviin koiriin ja tsädäää koira alkaa pelätä/rähistä/tms vastaantuleville koirille koska on yhdistänyt niihin monta kertaa negatiivisen asian = kolinapurkin.

Kolinapurkit, vesipyssyt yms ovat vippaskonsteja ja siitä väkivalta alkaa mihin taito loppuu.. Ei hoideta syytä vaan seurausta.

Varsinainen ongelmakoira expertti tuntuu täällä olevan antamassa neuvoja!
 
Ehdottomasti jääkausi on tässä hyvä keino avata koiranne korvat. Tiedätkö mikä jääkausi on? Siitä todella olisi apua, nimittäin ennen kuin alat kouluttaa toden teolla.Tuo kaikki kertoo siitä ettei koira kunnioita sinua, ja senhän on muututtava.

Tiedän kyllä jääkauden. Vanhempi koiramme osaa sentään käyttäytyä, mutta tietyssä tilanteessa myös häneltä jää tölkki huomioimatta, onko vanhemmalle myös jääkausi tarpeen?
 
Unohtui yksi tärkeä asia. Jos koirasi vetää toisten koirien luo, se voi johtua siitä että pidät hihnaa kireällä, mikä kertoo koiralle että pelkäät, olet epävarma, ja koirasi alkaa haukkua vastaantulevia ja vetää. Koirasi aistii kun alat kerätä hihnaa tiukemmalle, se on merkki koiralle että oles nyt valppaana, nyt on huolestumisen aihetta. Pidä hihna löysällä, ei kuitenkaan liian löysällä että koira pääsee hyökkäämään toisen koiran päälle. Kun koira alkaa vetää, nyppäise hihnasta ihan rankalla kädellä ja kiellä koiraa EI. Kerron tapaksen, oli yksi iso koira joka aina tahtoi vetää juuri toisten koirien luo, oli vähän rähinää myöskin. No, tämä johtui pelkästään siitä että hihna oli todella kireä. Kun omistaja piti hihnaa löysällä eikä itse hermoillut toisista koirista niin koira rauhoittui, ei kertaakaan vetänyt enää löysässä taluttimessa, kielto riitti ja koira menetti muutenkin kiinnostuksen toisiin koiriin että olisi alkanut rähjätä.
 
Jos tämä oli minulle tarkoitettu, niin tiedän tämänkin jo :)
Meillä kävi siis ihan koirakoiluttaja ym. mutta kysymykseni kuuluikin, että miksi tölkki ei toimi enään, kun se ennen toimi? että ns. tottuuko koira pitkällä tähtäimellä tölkkiin tms?
 
[QUOTE="vieras";26130919]En lukenut kaikkia viestejä, mutta silmään pisti kolinapurkki.. Itse en lähtisi ohituksissa kolinapurkki linjalle, hyvin äkkiä käy niin että koira yhdistää kolinapurkin = negatiivinen asia vastaan tuleviin koiriin ja tsädäää koira alkaa pelätä/rähistä/tms vastaantuleville koirille koska on yhdistänyt niihin monta kertaa negatiivisen asian = kolinapurkin.

Kolinapurkit, vesipyssyt yms ovat vippaskonsteja ja siitä väkivalta alkaa mihin taito loppuu.. Ei hoideta syytä vaan seurausta.

Varsinainen ongelmakoira expertti tuntuu täällä olevan antamassa neuvoja![/QUOTE]

Riipuu täysin koirasta, jos on pehmeä, säikky muutenkin, en missään nimessä suosittele tätä kolinapurkkia. Kovalle koiralle taas mainio apuväline. Minä en kouluta herkuilla. Tiedän, ja koulutin nuorempa herkuilla jne ja siitä seurasi ongelmia, eli nuo pehmeät koulutustavat voivat todellakin tehdä enenmmän ongelmia. Koulutan kolinpurkilla, hihnalla enimmäkseen. Kolinapurkki on vain väliaikainen ja hätätapauksiin. Minun ei tarvitse koskea koiraan, lyödä tai näpäyttää millään, olen kuullut heistäkin jotka sellaista tekevät, ja se on väärin. Toivottavasti et sekoittanut minua sellaisiin.
 
[QUOTE="Hei";26130949]Jos tämä oli minulle tarkoitettu, niin tiedän tämänkin jo :)
Meillä kävi siis ihan koirakoiluttaja ym. mutta kysymykseni kuuluikin, että miksi tölkki ei toimi enään, kun se ennen toimi? että ns. tottuuko koira pitkällä tähtäimellä tölkkiin tms?[/QUOTE]

Kyllä koira voi tottua tölkkiin kun sitä aikansa käyttää ja jos sitä vahingossa käyttää väärin. Jos vanhemman koiran kans ei ole ongelmia, osaa käyttäytyä ja kuuntelee niin jääkausi on turha, mutta nuorempi koirasi kyllä oppii siitä. Vanhempi koira voisi kuitenkin myös olla vähemmällä huomiolla.
 
Riipuu täysin koirasta, jos on pehmeä, säikky muutenkin, en missään nimessä suosittele tätä kolinapurkkia. Kovalle koiralle taas mainio apuväline. Minä en kouluta herkuilla. Tiedän, ja koulutin nuorempa herkuilla jne ja siitä seurasi ongelmia, eli nuo pehmeät koulutustavat voivat todellakin tehdä enenmmän ongelmia. Koulutan kolinpurkilla, hihnalla enimmäkseen. Kolinapurkki on vain väliaikainen ja hätätapauksiin. Minun ei tarvitse koskea koiraan, lyödä tai näpäyttää millään, olen kuullut heistäkin jotka sellaista tekevät, ja se on väärin. Toivottavasti et sekoittanut minua sellaisiin.

Koulutat hihnalla? Eli nykäset/nyppäset hihnalla ja näin ollen käytät pakotteita. Aika riskialtista neuvoa internetin välityksellä ja koiraa näkemättä jääkausia yms. radikaaleja keinoja.

Itse olen kouluttanut mm. makupaloja käyttäen sekä pakotteita käyttäen kaikkia koiriani. Yhdenkään koiran kanssa ei ole tullut ongelmia pehmeistä keinoista. Enemmän ongelmia on tullut liiasta pakotteiden käytöstä, koska pakotteiden käyttö on osattava ajoittaa juuri oikeean aikaan ja 95% ei tässä onnistu. Ja ei, en omista pieniä tai "helppoja" koiria vaan kaikki koirani ovat palveluskoiria. Olen vahvasti sitä mieltä että jos suhde koiran kanssa on kunnossa ja koira kunnioittaa omistajaa ei tarvita kolinapurkkeja/vesipyssyjä vaan omistajan kehonkieli riittää koiralle kertomaan milloin mennään vikaan. Tai itse henk.koht en ole ikinä tarvinut koiriani kouluttaessa kolinapurkkeja, koirani kulkevat lenkillä vapaina ja ohittavat toiset koirat käskyn alla. Tähän on päästy positiivisellä vahvistamisella= leikki&makupalat.
 
Perus lähtökohtana ihan kaikille kaikkiin tilanteisiin tällainen huomio. Koiralta et voi vaatia mitään, mitä et sille ole opettanut. Älä oleta, että koira ymmärtää ja mitä ikinä teetkin, tee se koiralle helpoksi. Mieti tilannetta koiran silmin, ymmärtääkö se mitä haluat? Suomi on sille yhtää selkeää kuin swahili sinulle! Jos et ole opettanut koiralle miten ovikellon soidessa toimitaan, miten voit vaatia koiraa toimimaan kuten haluat. Ja tiedätkö mitä haluat koiran tekevän ovikellon soidessa? Usein listataan mitä kaikkea ei haluta koiran tekevän, mutta mitä oikeastaan sitten haluat koiran tekevän.. Ei koiran voi olettaa osaavan toimia jos sitä ei kouluta. Ja sen sijasta, että päivästä toiseen koiraa kielletään haukkumasta ovikellolle voisiko koiran ehdollistaa tekemään silloin jotain? Jokainen koira varmasti ehdollistuu myös menemään patjalle makuulle aina kun ovikello soi, jos se on jo ehdollistunut siihenkin, että ovikellon soidessa haukutaan. Siinä mietittävää ja lopuksi kaikki positiivisesta vahvistamisesta ja ehdollistamisesta sekä muusta koirien koulutuksesta kiinnostuneille tommy wirenin onnistu koirasi koulutuksessa kirjassa PALJON sellaista mitä ei näin ihmisenä edes tule ajatelleeksi.. Kirja tavallisille ihmisille Suomen kielellä selkeästi kerrottuna siitä miten yksinkertaista koiran koulutus on!
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
On hienoa, että avasit tällaisen ketjun. Toivon vain, että tiedät koirista enemmänkin kuin vain yhden oman koiran verran. Voit epähuomiossa ohjata apua kysyvän aivan hakoteille jos et tiedä eri rotujen ominaispiirteistä ja siitä, kuinka niiden kanssa tulee toimia ja kuinka ne vaikuttavat valittaviin koulutustapoihin. Esimerkiksi paimenkoira on aivan erilainen kouluttaa kuin vahvaviettinen metsästyskoira ja laumanvartijan kouluttamisessa aivan toisenlaiset haasteet kuin noutajan kouluttamisessa jne. Tsemppiä kuitenkin neuvontalinjallesi;)!
 
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti
Vielä lisätäkseni että hyvä suhde omaan koiraan ei muodostu kolinapurkeilla/jääkausilla/koiralle "oman aseman" näyttämisella yms älyttömillä keinoilla vaan se perustuu luottamukseen. Koiran on voitava luottaa omistajaan joka tilanteessa ja tähän päästään pennusta asti arjessa ennakoimalla ikävät tilanteet.

Esim. Minun koirien luo tulee vieras koira metsässä, ajan koiran pois ja pidän huolen että vieras koira pysyy poissa. Näin ollen omat eläimeni luottavat siihen että jos jokin yllättävä tilanne tai toinen koira tulee yhtäkkiä, ne eivät tee mitään vaan minä hoidan tilanteen valtisemallani tavalla.
 
[QUOTE="vieras";26131009]Vielä lisätäkseni että hyvä suhde omaan koiraan ei muodostu kolinapurkeilla/jääkausilla/koiralle "oman aseman" näyttämisella yms älyttömillä keinoilla vaan se perustuu luottamukseen. Koiran on voitava luottaa omistajaan joka tilanteessa ja tähän päästään pennusta asti arjessa ennakoimalla ikävät tilanteet.

Esim. Minun koirien luo tulee vieras koira metsässä, ajan koiran pois ja pidän huolen että vieras koira pysyy poissa. Näin ollen omat eläimeni luottavat siihen että jos jokin yllättävä tilanne tai toinen koira tulee yhtäkkiä, ne eivät tee mitään vaan minä hoidan tilanteen valtisemallani tavalla.[/QUOTE]

Vaikka täällä kysyinkin asioita koirieni tähden, niin en kuitenkaan aio toteuttaa niitä, kerroin kirjoituksessani että meillä on käynyt kouluttaja, ja jos ongelmia ilmenee, niin otan häneen yhteyttä, koska toisten sanomiset miten on toimitava voi pilata koko koulutuksen, joka on kesken. En tarkoita tällä pahaa kenellekään, koska jokainen kouluttaja kouluttaa koiria eritavoin, muttei koulutusta tulisi muuttaa keskenkaiken erilailla. Olen itse ollut ikäni tekemisissä koirien kanssa, mutta nyt on vasta ensimmäiset hankaluudet, kaikesta selviää :)
 
[QUOTE="Poks";26131004]Perus lähtökohtana ihan kaikille kaikkiin tilanteisiin tällainen huomio. Koiralta et voi vaatia mitään, mitä et sille ole opettanut. Älä oleta, että koira ymmärtää ja mitä ikinä teetkin, tee se koiralle helpoksi. Mieti tilannetta koiran silmin, ymmärtääkö se mitä haluat? Suomi on sille yhtää selkeää kuin swahili sinulle! Jos et ole opettanut koiralle miten ovikellon soidessa toimitaan, miten voit vaatia koiraa toimimaan kuten haluat. Ja tiedätkö mitä haluat koiran tekevän ovikellon soidessa? Usein listataan mitä kaikkea ei haluta koiran tekevän, mutta mitä oikeastaan sitten haluat koiran tekevän.. Ei koiran voi olettaa osaavan toimia jos sitä ei kouluta. Ja sen sijasta, että päivästä toiseen koiraa kielletään haukkumasta ovikellolle voisiko koiran ehdollistaa tekemään silloin jotain? Jokainen koira varmasti ehdollistuu myös menemään patjalle makuulle aina kun ovikello soi, jos se on jo ehdollistunut siihenkin, että ovikellon soidessa haukutaan. Siinä mietittävää ja lopuksi kaikki positiivisesta vahvistamisesta ja ehdollistamisesta sekä muusta koirien koulutuksesta kiinnostuneille tommy wirenin onnistu koirasi koulutuksessa kirjassa PALJON sellaista mitä ei näin ihmisenä edes tule ajatelleeksi.. Kirja tavallisille ihmisille Suomen kielellä selkeästi kerrottuna siitä miten yksinkertaista koiran koulutus on![/QUOTE]

Miettikää ihmiset oikeasti mitä vaaditte eläimeltä. Koira tuntuu tosi fiksulta olennolta, todellisuudessa se pyrkii toimimaan oman etunsa mukaisesti.(poikkeuksia on ja toiset rodut miellyttämishaluisempia kuin toiset, mutta kaikki ne silti tekevät niin kuin etunsa mukaisesti näkevät. Ja koirahan näkee asiat "viettien läpi" eli vietit ohjaavat koiran ajatusmaailmaa siinä mikä on koiran silmissä kannattavaa ja mikä ei) Koira ei myöskään juurikaan ajattele vaan lähinnä reagoi ja toimii oppimishistoriansa ja sen hetkisen etunsa mukaan. Esim. tilanne koira joka karkaa näkee ympäristön parempana kuin omistajan. Tai vastakohtana koira joka pysyy luona näkee kannattavampana mennä omistajan luokse, kun karata. Ei se ole sen kummempaa, teidän vaan pitää olla kiinnostavampia ja motivoivampia kuin ympäristö. Ja pitkällä harjoittelulla ja johdonmukaisella toiminnalla koiran käytös alkaa muuttua niin, että se tekee vanhasta tottumuksesta, koska se on aina kannattanut. :)
 
Miten saan koirani innostumaan agilityssä. Olen jo koittanut paljon kaikkia keinoja. Se lähtee aina kun Päästän sen irti ett se hyppäis vapaasti. Vaikka olen aina sanonut että seis/paikka se lähtee vain karkuun. voitteko autaa??
 
Yhteistyössä