Onko 3 lapsen kanssa mahdollista pärjätä???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "itkupilli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"itkupilli"

Vieras
Apua nyt, äidit.

Minulla on kaksi ihanaa lasta, 5-ja 3-vuotiaat. Elämä on juuri alkanut olemaan helpompaa rankkojen vauvavuosien jälkeen.

Nyt sitten tein positiivisen raskaustestin ja olen shokissa. Vauva ei ollut suunniteltu ja ehkäisy oli käytössä, mutta mitä ilmeisimmin se on pettänyt.

Olen järkyttynyt, enkä osaa muuta tehdä kuin murehtia ja valvoa öitä. Mies on jostain syystä alkushokin jälkeen jo vähän innostunut asiasta. Minä olen kauhuissani. Kuitenkaan aborttikaan ei tunnu hyvältä ratkaisulta.

Pärjääkö kolmen lapsen kanssa?? Onko se mahdollista vai tuleeko koko loppuelämästä yhtä hulinaa? Kertokaa kokemuksianne, useamman lapsen äidit, miten olette jaksaneet.. mulla tuntuu, että pää hajoaa justiinsa.

En osaa muuta tehdä kuin itkeä. :'(
 
Meillä on 3 lasta eikä elämä sen raskaampaa ole kuin ennen tätä kolmosta. Hyvin te tulette pärjäämään kolmen lapsen kanssa. Väsyt taatusti myös kahden lapsen kanssa välillä, niin myös kolmen. Elämällä on joskus iloisia pikku yllätyksiäkin, ole vain onnellinen ja nauti asiasta :)
 
Pärjää, ja hyvin:) Suurempi muutos musta oli yksilapsisesta kaksilapsiseksi. Ja meilläkin kolmas oli yllätys, lapsettomuustaustan vuoksi.
Lapsista on seuraa toisilleen ja teillä ei nuo ikäerotkaan ole huonot, päinvastoin!
Tsemiä, siitä se iloksi muuttuu!
 
Hulinaa se on kahdenkin kanssa, kyllä kolmas siihen mahtuu. Meilläkin 3 lasta enkä koe/ole kokenut mitään raskaaksi. Ihanaa kun talossa on lapsia ja ääniä.
 
No, mulla on yhdeksän lasta. Haluaisin vielä yhden =)
Elämä on välillä hulinaa, välillä ei.
Muutos kahdesta kolmeksi ei kuitenkaan ole suurensuuri. Perheen koko on kasvanut ensimmäisten lasten kohdalla paljon rajummin. 1 lapsi mullistaa maailman, toinen menee jo vähän kevyemmällä muutoksella, mutta siinä on omat haasteensa. Kolmas ei tunnu missään =) ei ole eka lapsen haasteita ja lapsiperheeksi muuttumista, ei uutuden ahdistusta (eikä viehätystä) eikä toisen lapsen tuomia ongelmia huomion jakamisesta toisellekin lapselle.
Kolmas solahtaa perheeseen pienten kangertelujen jälkeen lähes huomaamatta. Usko mua =)

Naurat itsellesi kahden vuoden päästä kun pikkuisesi juoksee horjuvin askelin sua vastaan ja huutaa äitti. Miksi minä pelkäsin NÄIN IHANAA lasta =)

Iloa odotukseen.
 
Melkolailla samoilla ikäeroilla meille haluttiin kolme lasta, ja ei mitään ongelmaa. Isoin oli jo täydellinen isoveli kun nuorin syntyi ja kaikki sujui kuin tanssi. Eli VOI pärjätä, enkä oikein tajua, että joku edes miettii moista. No, kyllä yleisellä tasolla tajuan, mutta omien kokemusteni perusteella en tajua, etteikö voisi muka pärjätä.
 
Ihania vastauksia, kiitos niistä..! Pahinta on se, kun on niin vaikea erottaa mikä menee alkuraskauden mielialaheittelyihin ja shokin piikkiin ja mitkä taas on niitä todellisia tunteita. Tuntuu, että mieli on yhtä vuoristorataa ja kaikki itkettää..

Mutta kiitos rohkaisusta <3
 
Minulla on kaksi lasta ja vasta nyt, kun lapset ovat 5 ja 7 -vuotiaita, uskon, että voisin kasvattaa kolmannenkin, jota tosin ei koskaan tule. Ongelmasi ei ole kolmas lapsi vaan se, että vauvavuodet ovat koetelleet sinua selvästi, ja olet yhä rasittunut ja väsynyt. Tarvitset lepoa, eikä noin pienten lasten kanssa sitä lepoa tuosta vaan saa. Positiivinen juttu tässä on se, että olet varmasti oppinut kahdesta ensimmäisestä, ja osaat hoitaa kolmannen aivan eri rentoudella, nyt osaat varmasti myös ottaa vastaan apua aina, kun sitä tarjotaan.

Jotkut ihmiset osaavat tämän homman (lasten hoitamisen ja kasvattamisen) kuin luonnostaan, toiset ovat enemmän taipuvaisia kantamaan huolta turhista asioista ja stressaamaan. Jos olet stressaavaa tyyppiä, sinun kannattaa hyödyntää raskausaika hakemalla henkistä tasapainoa ja sellaista henkistä buustia jostain kodin ulkopuolelta - ja mikä tärkeintä: itsestäsi. Keskity niin paljon itseesi kuin pystyt. Tee omia juttuja, tuuletu, hengähdä. Aloita vaikka raskausjooga. Harjoittele tietoisesti rentoutumaan aina, kun tulee pienikin otollinen hetki. Helli itseäsi.

Kyllä se siitä lähtee arki pyörimään, usko pois. Koska etukäteen pelkäät asiaa noin voimakkaasti, arki voikin yllättää positiivisesti! Ainakaan et kuvittele sitä liian helpoksi. Jos itku helpottaa, itke vaan. Mutta kun olet aikasi itkenyt, yritä siirtää ne ajatukset pois kauhukuvista ja keskittyä myönteisyyteen. Tsemppiä! Ja onnea, olet saanut ihanan perheen!
 
Kyllä te pärjäätte kun moni muukin pärjää, aivan varmasti! Mutta vaikka täällä moni vakuuttelee, että se kolmas menee siínä sivussa, niin ei se aina ihan niinkään mene. Meille kun 3. syntyi, ensimmäinen vuosi oli oikeasti ihan kamala. Vauva nukkui huonosti ( ensimmäiset 6kk valvottiin melkein läpi yön), oli kovin takertuvainen ja vain minä äiti kelpasin, isommilla lapsilla 2v ja 4v oli kamala uhma päällä. Valehtelematta miltei koko ajan joku itku/kiukutteli, vaikka kuinka itse yritin revetä moneen suuntaan yhtä aikaa. Mutta kun siitä ensimmäisestä vuodesta selvittiin hengissä, niin sittemmin on mennyt tosi kivasti ja lapsista on kovasti seuraa toisilleen, pienenkin otetaan hyvin leikkeihin mukaan. Elämä on taas helpompaa!
 
Ei se kolmas lapsi ole mikään kynnyskysymys pärjäämisessä,joku ei pärjää edes itsensä kanssa ja joku toinen pärjää suuren perheen kanssa....ymmärrän järkytyksen, kun lapsi ei ollut suunniteltu.Varmasti (toivottavasti ) kuitenkin iloinen yllätys!! Ainahan lapsista on huolta,murhetta ja hermojen menemistä,mutta iloa ja rakkautta enemmän!
 
Kolmen lapsen kanssa pärjää. Mutta meillä tuo kolmas olikin tosi sairas lapsi, josta ei tiedetty etukäteen ja välillä sitä huokaa, että mihin mun elämä on oikein kadonnut...
 
Onko mies mukana kuvioissa? Jos on, niin mitä ihmeellistä on 3 lapsessa? Ei yhtikäs mitään.

Jos olet yksinhuoltaja, niin kyllä sitä pärjää 3 lapsen kanssa. Joskus voi tehdä tiukkaa, mutta kyllä sitä pärjää.
 
Meillä neljä lasta ja kolmonen oli kaikkein helpoin! Oli jo kokemusta vauvan hoidosta ja isommat jo hyvin pärjääviä (4 ja 6v). Sai ja ehti oikein nautiskella vauvasta, varsinkin kun olin ehtiny aatella, etten enää saa enempää lapsia...Sullakin isommat ehtii jo kasvaa ennenkin vauva syntyy.
Hyvin pärjäätte:) autonvaihtokin tulee vasta neljännen kohdalla :)
 
Meillä kolme lasta. Nuorimman ja vanhimman ikä ero reilu kolme vuotta ja hyvin ollaan pärjätty. Vanhimmalla adhd ja keskimmäinen autistinen. Silti meillä suunnittelilla vielä neljäs lapsi.
 
[QUOTE="Muuan";28384921]No, mulla on yhdeksän lasta. Haluaisin vielä yhden =)
Elämä on välillä hulinaa, välillä ei.
Muutos kahdesta kolmeksi ei kuitenkaan ole suurensuuri. Perheen koko on kasvanut ensimmäisten lasten kohdalla paljon rajummin. 1 lapsi mullistaa maailman, toinen menee jo vähän kevyemmällä muutoksella, mutta siinä on omat haasteensa. Kolmas ei tunnu missään =) ei ole eka lapsen haasteita ja lapsiperheeksi muuttumista, ei uutuden ahdistusta (eikä viehätystä) eikä toisen lapsen tuomia ongelmia huomion jakamisesta toisellekin lapselle.
Kolmas solahtaa perheeseen pienten kangertelujen jälkeen lähes huomaamatta. Usko mua =)

Naurat itsellesi kahden vuoden päästä kun pikkuisesi juoksee horjuvin askelin sua vastaan ja huutaa äitti. Miksi minä pelkäsin NÄIN IHANAA lasta =)

Iloa odotukseen.[/QUOTE]

Sen verran hymiöitä, et tän kirjoittaja on varmaan mummeliisa :D
 
[QUOTE="itkupilli";28384873]Apua nyt, äidit.

Minulla on kaksi ihanaa lasta, 5-ja 3-vuotiaat. Elämä on juuri alkanut olemaan helpompaa rankkojen vauvavuosien jälkeen.

Nyt sitten tein positiivisen raskaustestin ja olen shokissa. Vauva ei ollut suunniteltu ja ehkäisy oli käytössä, mutta mitä ilmeisimmin se on pettänyt.

Olen järkyttynyt, enkä osaa muuta tehdä kuin murehtia ja valvoa öitä. Mies on jostain syystä alkushokin jälkeen jo vähän innostunut asiasta. Minä olen kauhuissani. Kuitenkaan aborttikaan ei tunnu hyvältä ratkaisulta.

Pärjääkö kolmen lapsen kanssa?? Onko se mahdollista vai tuleeko koko loppuelämästä yhtä hulinaa? Kertokaa kokemuksianne, useamman lapsen äidit, miten olette jaksaneet.. mulla tuntuu, että pää hajoaa justiinsa.

En osaa muuta tehdä kuin itkeä. :'([/QUOTE]

Jos tuntuu, että et jaksa, on parempi tehdä keskeytys. Mieti jo kahta olemassa olevaa lastasi: kai toivot, että heillä on äiti vielä tulevaisuudessakin, äiti, joka jaksaa heidän kanssaan touhuta?

Jos jo nyt olet vakuuttunut, että et osaa kuin itkeä ja pelkäät jaksamisesi puolesta, voit huomata, että pian teillä asuu kolme lasta, joista yhdelläkään ei ole äitiä. Mietipä sitä.

Jos toivot, että suhun valetaan uskoa, niin tämä on väärä foorumi. Päätöksen pitää lähteä sinusta itsestäsi, ja jos et halua lasta, et ole murhaaja tai muutenkaan vajakki, vaikka takuulla täällä niin kuulet. Siitä syystä en jaksa lukea edellisiä vastauksia, koska tämä ei ole uskon asia vaan kyse on myös sinusta, tulevaisuudestasi, jaksamisestasi ja kahden vanhimman lapsesi elämästä. Ehkäpä se mieskin siellä on, tiedä sitten.
 

Yhteistyössä