T
tyttöjen äiti
Vieras
Olen alkanut epäilemään, että puolisollani olisi aspergerin oireyhtymä tai joku tarkkaavaisuushäiriö.
Tässä on pari esimerkkiä. Pyysin häntä lannoittamaan keväällä kirsikkapuut (painotin että erityisesti kirsikkapuut). Sanoin, että herukkapensaat voi myös lannoittaa, jos lannoitetta jää. Mies näytti ymmärtävän asian. Kuitenkin hän lopulta teki asian päinvastoin. Kirsikkapensaat jäivät kokonaan lannoittamatta, koska kaikki meni marjapensaisiin.
Kerran ystävämme oli kylässä. Mies söi leipää. Ystävä pyysi, että saisiko hänkin. Mies vastasi "Et". Ihmettelin asiaa ääneen. Mies tokaisi, että vaalea leipä on loppu. Otin ystävällemme tumman leivän. Tässäkin tilanteessa jouduin paikkaamaan ja selittelemään mieheni sanomista,koska hän ei olisi edes selittänyt, että leipä vähissä.
Mieheni joutuu usein vaikeuksiin, koska on ilmeisesti tahtomattaan tyly ja epäystävällinen muita ihmisiä kohtaan. Vastikään totesi serkulleni, että heidän talonsa näyttää maalauksen jälkeen ihan peltihallilta.
Hänelle tapahtuu viikoittain asioita, jolloin ymmärtää väärin ihmisten puheet. Hän myös saa ihmiset loukkaantumaan, koska kommunikointi tuottaa vaikeuksia. Hän on itse kertonut, ettei itse asiassa osaa asettua lainkaan toisen ihmisen asemaan eikä pysty kuvittelemaan toisen tunteita.
Pitäisikö tästä huolestua, vai onko miehille ihan yleistä tällainen käytös?