Alkuperäinen kirjoittaja unhappy:
en ole mieheni kanssa tuntenut näin, hän on ulkoisesti täydellinen minulle, ja meillä on henkinen yhteys. Siis emme ole sängyssä oleet.
En vain pysty päästämään irti hänestä. Miksi sitten haikailen aina jostain muusta..ja tulen onnettomaksi.
Sä teet miten sun sydän sanoo. Jos tuntuu, et on lähdettävä niin sitten lähdet. Se voi olla elämäsi huonoin ratkaisu tai sitten elämäsi paras. Joskus vaan kaikki ei mene niin ruusuisesti, joskus taas menee. Eli ennemminkin kysyisin, oletko valmis ottamaan sen riskin, että tuota päätöstä kadut. Jos jäät, kadutko sitä päätöstä. Ei tuohon oikeastaan voi vastata kukaan muu kuin sinä itse.
Vaikka suhde olisi kuinka toimiva, mutta et ole onnellinen, eikö kannattaisi se riski ottaa että voisit löytää jotain muuta jostain muualta. Voihan olla, ettei nykyisen ihastuksesi kanssa mitään tulekaan. Mutta sehän voi olla vain suunta jonnekin muualle.
Vaikea ratkaisu. Tee niinkuin sydän sanoo.