Toggle sidebar

Onko kukaan muu tullut lähes hulluksi kotona olemisesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ryytynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Välillä, mutta silti kotona oleminen työelämän voittaa. Joskaan en loppuikääni aio kotiäitinä/rouvana olla. Ja tällä hetkellä käyn piristymässä harrastuksissa ja keikkatöissä =)
 
En olisi uskonut itsestäni löytyvän tällaista tunnetta. Kotona olo tuntuu yksitoikkoiselta ja puuduttavalta. Esikoisen kanssa olin kotona antaumuksella, mutta nyt kun lapsia on kaksi ja olen ollut kotona 3,5 vuotta, niin alan ryytyä tähän kotiäidin rooliin. Toki olen opiskellut tässä ohessa, lapset ovat olleet tuttavilla hoidossa lyhyitä aikoja luentojen ajan.

Tytöt aloittavat hoidossa syyskuun alussa, ja toki pyrin, että hoitopäivät jäävät mahdollisimman lyhyiksi, kun kuopus on vasta 1v6kk hoidon alkaessa.
 
onhan tuota pari kolme kertaa tuntunut että nyt riittää...8 vuotta kohta takana ja 3 vuotta vielä edessä B)
kävin 2kk harjoittelussa päiväkodissa v.2004 ja totesin että on turhan rankkaa raahata lapset aikaisin hoitoon ja illalla hakea väsyneet lapset tarhasta ja lisäksi tehdä kaikki kotityöt päälle. se vähän jarrutteli intoa lähteä opiskelemaan tai töihin.
 
Onko teidän 2-vuotiaat ihan mahdottomia?! Poika vinkuu,vonkuu,uhmistelee,työntää leivänpaahtimeen tavaraa,lotraa veden kanssa vessassa niin että koko kylppäri lainehtii (ja on itse tietty ihan märkä)....saa raivareita kun äiti ei suostu lähtemään kaatosateeseen.Tuntuu,että heti kun käännän selän hetkeksi niin jotain sattuu! Eilen tipahti portailta ja päässä on ihan jumalaton kuhmu (asutaan 2-tasossa,ikävä kyllä),onneksi ei käynyt pahemmin.ARGGGGGH.
 
Olin kotona 6,5 v. putkeen, olihan se pitkä aika pyöriä kotosalla ja aika usein tuntui että päreet palaa kun aina vaan sitä samaa arjen pyöritystä. Sit kun menin töihin olin alkuun tosi ylpeä että nyt käyn töissä niinkuin muutkin. Neljä vuotta nyt olen työelämässä ollut ja syksyllä aloitan osittaisen hoitovapaan että saan taas olla vähän enemmän kotona kun nuorin lähtee kouluun.
 
minä nautin vapaalla olosta, mutta tulen nyt hulluksi kun oma autoni on miehellä lainassa kun miehen auto rikki. Olen tottunut liikkumaan ja kylästelemään lasten kanssa ja nyt kun ei ole autoa ja sataa vettä joka välissä niin ei flunssasten lasten kans lähteä pyöräilemään tai kävelemäänkään! Asutaan "maalla" ja julkisista kulkuyhteyksistä saa nähdä vain unta. ;)
 
Mä aikanani tein kolme lasta putkeen ihan nuorena ja olin niiden kanssa kotona 8-vuotta. Sitte opiskelin ja pääsin töihin kunnes iltatähti ilmoitti tulostaa n.kaks vuotta sitte. Jouduin hankalan raskauden takia olemaan sairaslomalla lähes koko raskausajan ja nyt sitte olen vielä kuukauden hoitovapaalla ton 1,2v kanssa ja ODOTAN sitä että pääsen taas töihin, jossa täytyy miettiä ja olla kokoajan liikkeessä ja ihan oikeasti käyttää aivoja koko päivän, ihanaa!!!!!
 
viihtyvät (vuosia) kaipaa todellakaan mitään omaa juttua.Työ on osa minua ja nautin siitä,se on mukavaa vastapainoa perhe-elämälle.Mun työ on vielä sellaista,että saan käyttää omaa luovuutta.Saan siitä suurta tyydytystä kun näen lopputuloksen.En pystyisi elämään pelkästään lasten kautta.Tuntuu että yleinen ilmapiiri on nykyään sellainen,että jos et hoida lastasi 3v asti kotona niin olet huono ja itsekäs äiti.Olen kitkutellut kotona,joskus on ollut parempia hetkiä (mm. silloin kun kuopus oli vauva,oli helppo tapaus) ja sitten taas niitä huonompia hetkiä....

On ollut vaikeaa sopetua taas kotona olemiseen kun olin jo päässyt työn makuun.No mutta...miehen lomaa odotellessa ja sitten on jo syksy :)
 
Täällä kanssa yksi joka on jo melkein täysin uupumuksen partaalla. Silloin kun noita tenavia oli se kaksi, kotonaolo oli jopa kivaa. Nyt kun sitä pakkaa tuli sekoittamaan se kolmas, niin voi elämä ei voi vähempää kiinnostaa. KOko ajan joku keskeyttää jne. Hommat jää kesken tms.
Parin viikon päästä pelastaudun töihin hetkeksi happea haukkaamaan.... :o
 
JUU.juu..piti olla kunnon äiti ja jäädä pariksi vuodeksi kotiin.PÄÄ hajoaa tänne kotiin..Menen syksyllä töihin ja tyttö sitten 11kk kun perhepäivähoitoon.teen vain puolikasta työaikaa joten olen kotona paljon, mutta kiinni työelämässäkin..arvostan suuresti äitejä jotka hoitavat pitkään lapsensa kotosalla..ei vain sovi tälle pääkopalle. :)
 
Mä oon ollut kotona yli kolme vuotta, ja kieltämättä ahdistaa ja pahasti. Vaikkakin mulla on lasten kanssa kivaa ja omaa aikaakin on. Jotensakin vaan hajoilee pää.
Nyt kun oon asiaa ajatellut enemmältikin, niin oon päättänyt kaikesta huolimatta lykätä kokopäivätöitä ainakin siksi aikaa, että nuorinkin on parivuotias. Ellen sitten pääse yrittäjäkurssille, sit lähden. Muuten oon kotona, ja teippaan pään jeesusteipillä kasaan...
 
kohdalla mulla oli tuollainen olo, mutta eipä enää. Otin näet opiksi ja meidän viikot ovat ihanan täynnä ohjelmaa. Ei pelkästään lastenkerhoissa juoksemista vaan myös minun omaa ohjelmaa. Tämä elämänjakso on parasta aikaa ja onneksi tajuan sen myös nyt joten osaan nauttia siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SolAngel:
Ihanaa kuulla, etten oo ainoa, jota kotonaolo ahdisti! Tunsin oloni tosi syylliseksi kun lähdin töihin heti vanhempainvapaan jälkeen. En enää - monestakaan syystä :).
Click to expand...

Olin jo henkisesti valmistautunut että saan #askaa niskaan tästä avauksesta.Kiva kuulla että en ole ainoa näiden fiiliksien kanssa!
 
Yhteensä lähes 10v kotona olleena ja siinä välissä töitä tehneenä ihmettelen nyt pari vuotta työ/opiskelurallia harjoittaneena kuinka sitä jaksoi!!!

Tosin viimeinen talvi ennen koulua alkoi jo kypsyttää ja tuntui ettei muuta elämää olekaan, joten halleluuja-elävien kirjoilla ollaan taas :) :)

Tosin kotona ollessa ehti paljon paremmin tekemään kotihommat, juoksemaan kaupoilla kakrujen kera(joko 2 tai 4 tai siltä väliltä) ja muutekin kyläilemään paremmin.

Nyt tunnustaa ettei mitään ehdi eikä jaksa ja mm.siivoojankin pois kotiinsa palkata... :ashamed: :ashamed:

Tahtoo lottovoiton..... :whistle:
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa