Onko lapseen varaa?!

[lapsekas80]

Minua kovasti kiinnostaa tietää, että kuinka suurta osaa vanhempien taloudellinen tilanne esittää vauvahaaveissa ja lapsenhankinnassa. Kuinka moni oikeasti ajattelee vanhempainvapaata pidemmälle..
Minusta tuntuu että nykyään on vallalla "kaikki mulle heti"-ajatus, eli omakotitalot, autot ja lapset hankitaan kaikki samaan syssyyn ja sitten ihmetellään kun rahat ei riitä ja töihin on lähdettävä heti vanhempainvapaan jälkeen..
Onko niitä vanhempia olemassa, jotka kenties etukäteen säästävät, jotta pystyvät pari vuotta olemaan lasten kanssa kotona ja asuvat vaatimattomammin lasten olessa pieniä ja hankkivat isompaa asuntoa ja uutta autoa vasta sitten kun lapset ovat vähän isompia..
Minusta tuntuu että hirmuisen monet selittelevät, että ei pysty jäämään hoitovapaalle, kun ei ole varaa, mutta kuinka moni on raskausaikana tai heti vauvan synnyttyä "tietoisesti" hankkinut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että ei ole varaa??!!

Jos esimerkiksi ei pysty säästämään yhtään ennen äitiyslomaa tai sen aikana ja elämiskustannukset ovat sen verran suuret ettei pysty jäämään hoitovapaalle, niin minusta on erittäin ymmärrettävää ettei lapsia siihen kohtaa tehdä enempää vaan kenties myöhemmin sitten. Kyllähän sitä aina jotenkin toimeentulee jos kumpikin käy töissä, mutta entäs se pikkulapsiaika kun valtio antaa tukea kokonaiset 350€/kk. Sillä pärjää jos toinen käy töissä ja ottaa vaikka lainavapaata, mutta jos on jotain ylimääräisiä kustannuksia, niin em summalla ei pitkälle pötkitä, ellei sitten toinen tienaa todella hyvin.
Itse ajettelen ja varmasti moni muukin ajattelee, että alle 2-vuotiaan lapsen paikka on kotona ja jos vanhempi ei pysty taloudellisista syistä kotihoitoa lapsella tarjoamaan, niin silloin lapseen ei minun mielestäni ole varaa.
Itse en voisi kuvitellakaan tekeväni lapsia muiden hoidettavaksi. En kertakaikkiaan pysty viemään vauvaa päiväkotiin tai jollekin vieraalle hoidettavaksi. Se tuntuu todella väärältä. Lapsi on niin pienen hetken pieni ja minä uskon että ensimmäiset elinvuodet ovat tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeät. Toki elämässä voi sattua vaikka mitä odottamatonta, jolloin vaihtoehtoja ei ole, ja vanhemman on mentävä töihin, mutta jos puhutaan perhesuunnittelusta, niin kyllä minun mielestäni oman taloudellisen tilanteen huomioonottaminen on yksi kypsän vanhemman merkki. pelkkä vauvakuume ei ole syy hankkiutua raskaaksi. Lapsi on laitettava tärkeysjärjestykseen ykköseksi vai onko? Onko jollekin ihan itsestäänselvyys ja normaalikäytäntö, että lapsi laitetaan heti 9kk täytettyään hoitoon?
En halua mitään riitelyketjua vaan kuulla ihmisten ajatuksia taloudellisen tilanteen vaikutuksesta lapsenhankintaan.
Tässä omia taustoja ja ajatuksia:
Meillä tyttö 1v 11kk aloittaa ensi viikolla hoidon. Sydän itkee verta.. Sisarus olisi kiva hankkia, mutta kaikki säästöt meni vuoden hoitovapaaseen ja nyt täytyy vuosi säästää, jotta voi edes ajatella toista lasta. Toisen haluan, se on vissi, mutta haluan myös olla sen lapsen kanssa siihen asti, että hän on sekä fyysisesti, että psyykkisesti valmis(?) astumaan päiväkodin hälinään ja stressiin. Ikäeroa tulee n. 4 vuotta, (mikäli lasta edes tulee, esikoista yritettiin vuosi) mutta voinpahan ainakin hoitaa lapseni itse, koska mitä iloa niistä lapsista minulle on jos näen niitä muutaman tunnin päivässä, etenkin juuri silloin kun ne ovat pieniä ja kehittyvät niin nopeasti. Itse en haluaisi missata hetkeäkään..
Isompi asunto joudutaan hankkimaan jossain vaiheessa, omakotitalo haaveissa, mutta sitä olemme ajatelleet sitten kun esikoinen menee kouluun ja päivähoitomaksut kohtuullistuu kumpikin vanhempi vakituisesti takaisin työelämässä ja on sitten varaa siihen toiseen autoonkin.. En ole koskaan edes osannut ajatella, että kaikki pitäisi saada heti, vaan kuulumme ehkä enemmänkin siihen koulukuntaa, että ensin säästetään ja sitten ostetaan ja monen sadan tonnin velkojen haaliminen hirvittää ja ajatuksena ahdistaa, vaikka pankin mukaan meidän tuloilla saisi yli 200000€ lainaa?????!!!!!!!
Nyt asutaan niin keskeisellä paikalla keskustan kupeessa, ettei parempaa paikkaa pienten lasten kanssa voisi olla. puistot, uimaranta, päiväkodit lähellä, asumiskulut kohtuulliset ja muista lapsiperheitä pihapiirissä vaikka ja kuinka. Hoitovapaalla otettiin ja joudutaan jatkossakin ottamaan lainavapaata, jotta selvitään vakuutusmaksuista ja opintolainojen takaisinmaksusta.

 

[niin--]

Lasten teko ja saaminen perustuu mielstäni kuitenki hyvinkin pitkälti ihmisen luontaiseen viettiin lisääntyä ja tiettyyn pisteeseen asioita voi suunnitella kunnes luonto "ottaa vallan" ja kaikki suunnitelmat muuttuu turhiksi tai toteutuvat.

Ja tuosta kotona hoitamisesta, kai jokaisella on se oma sietoraja, että minkä ikäisen pystyy viemään hoitoon ja talous suunnitellaan sen mukaan. Teillä se on tuo kaksi vuotta jollain muulla 9kk ja toisella taas 4vuotta. Vallalla on toteamus, että alle kolmivuotiaan paras paikka olisi kotihoito (uusin Keltinkangas-Järvinen puhuu jopa 4 1/2 vuodesta).

Ihan mielenkiintoista pohdintaa oli lisääntymisen taloudellisesta puolesta ja siitä voiko kaiken saada kerralla, mutta jotenkin kalskahti korvaan tuo, että et halua tehdä lapsia toisten hoidettavaksi ja kuitenkin olet viemässä päivähoitoon. Eiköhän samojen asioiden kanssa painita jokaisessa lapsi perheessä ja jokainen perhe tekee ne ratkaisut jotka heille sopii ja jotka täytyy tehdä.

Itse jotenkin tämän Kaikki mulle samaan aikaan- asian tiimoilta pohdiskelen työhön paluuta uran kannalta. Haluan hoitaa lapseni mahdollisimman kauan kotona. Nyt olisi suunnitelmissa hoitaa lapseni (nyt 2v) kolme ja puolivuotiaaksi asti kotona ja sitten aloittaa työt osa-aikaisesti niin, että lasta ei tarvi viedä hoitoon vaan limitämme työaikoja isän kanssa ja isovanhemmat auttavat. Täysiaikaisen työnteon olen ajatellut aloittaa sitten kun kotona on koululainen joka pärjää jo iltapäivästä itsekseen eli saa nähdä onko kyseessä kolmas- vai kuutosluokkalainen.

Jos haluamme lisää lapsia niin jaksaisimmeko tätä taloudellista tilannetta vielä toisen pätkän? Ja mitä taphtuisi uralleni jos olisinkin poissa kokonaan yhteensä kuusi vuotta? Ja sen jälkeen tekisin vielä osa-aikaisesti... Onneksi on työantaja joka suhtautuu ihan positiivisesti suunnitelmiini, joka työpaikassa tällaiset suunnitelmat eivät olisi mahdollisia.

 

[joanna]

.. ei lapsia hankita, ne saadaan jos saadaan..

 

[ert]

En minä kyllä jäisi odottelemaan sitä hetkeä, että lapseen on "varaa". Lapsia kun tosiaan saadaan, ei tehdä. Kohta ne vuodet ovat viereineet, eikä lapsien saaminen enää välttämättä ole niin helppoa.
Lapset tulee kun tulee, niitä hoidetaan kotona niin kauan kuin pystytään, sitten laitetaan hoitoon. Näin kärjistetysti sanottuna, sen kummemmin kantaa ottamatta "oikeaan" aloitusikään. Lapset ovat tässäkin asiassa yksilöitä, ja hoitopaikoissa suuria eroja.

 

[säästäväinen]

No itselläni on sellainen tilanne, että ostimme suuremman ja kalliimman asunnon kun odotin esikoistani. Eli siinä emme jääneet mitenkään säästelemään rahaa vaan otimme reilusti lisää lainaa.

Mutta toisaalta laitoin rahaa säästöön koko raskausajan sekä jo puoli vuotta ennen sitä, joten kun vauva syntyi säästöjä oli noin 8000 euroa. Sen turvin voin jäädä kotiin pariksi vuodeksi.

 

[eajutgrjhrf]

vaikka mä oon saamassa ens kesänä tod. näk. isomman summan rahaa (useemman kymppitonnin) niin meen silti töihin kun lapsi on syksyllä 1v2kk. osittain siksi että raha menee muuhun, ja tarvin elämiseen palkkaa, toisekseen tykkään työstä. lapsi on kovin seurallista sorttia, ja luulen senkin viihtyvän hoidossa. ehkä sitten toisen kanssa voi olla molempien kanssa vähän pidempään, kun hoitomaksutkin nousee tupliksi. me on ostettu talo jo vuosia sitten, ja on ollut tiukempaakin ennen lasta. nyt menee ihan hyvin. kaikkea ei todellakaan ole hankittu heti vaan tarpeen ja varojen mukaan. täälläpäin taloa lyhentää samalla kuin kolmion vuokraakin, eikä kummankaan auton takia ole otettu velkaa. vanhoja mutta mainioita rutkuja molemmat, ajoneuvoja.

 

[meillä näin,]

Jos olisin ollut normaalissa palkkatyössä, olisin varmasti ollut kotona 2-3 vuotta. Mutta omassa yrityksestä en voi olla pois niin pitkään, joten lapsi menee mummulle hoitoon 10 päivää kuukaudessa kun äitiysloma loppuu. Päiväkotiin siirtyy sitten kun täyttää kaksi vuotta. Jos olisin valinnut pidemmän vapaan itse, olisin joutunut lopettamaan asiakassuhteeni, mikä olisi tarkoittanut yrityksen lopettamista ja aloittamista sitten kaikki uudelleen alusta. Tämä taas olisi helposti tarkoittanut sitä, että ensimmäiseen työvuoteen en olisi voinut nostaa palkkaa (riippuen, miten nopeasti saa haalittua täyden asiakaskunnan). Joten omassa tilanteessa on pakko tehdä töitä lähes koko ajan. Mutta on siinä hyvätkin puolet. Pidän vuodessa 3kk lomaa ja teen vain muutamaa täyttä päivää viikossa (muutaman illan ja muutamia tunteja viikonloppuna). Ja sitten kun lapsi menee päivähotoon jatkan silloinkin vielä osaviikkoista työtä.
Rahaa en osanut säästää etukäteen, koska meille ei koskaan pitänyt lapsia edes tulla (selittämätön lapsettomuus takana 7 vuotta).

 

[Ylimieliset kotiäidit]

Kyllä lapsia voi ja saa hankkia, vaikka ei olisi kolmen vuoden hoitovapaan kustannuksia pankkitilillä säästettynä...olitkohan ihan tosissasi kirjoittaessasi aloituksen? Se nimittäin huokuu aikamoista ylimielisyyttä ja mustavalkoista maailmankatsomusta, jossa oma tapa on ainoa oikea tapa elää...Niinkuin täällä palstoilla kyllä usein on.

Kyllä meitä mahtuu kuule tähän maahan niin monenlaista äitiä ja isää ja perhettä kuin on lapsiakin. Jotkut menevät hoitoon aiemmin ja jotkut myöhemmin, joillakin on enemmän rahaa, joillakin vähemmän. Ja kaikilla on kyllä ihan yhtä suuri oikein lapsia haluta, joillain myös etuoikeus saada, jos luonto niin määrää.

Aikamoista suorittamista sun lapsenteko ja perhe-elämä... Aiheutat varmasti monelle vähätuloisemmalle pahaa mieltä kirjoituksellasi, mutta se ehkä oli tarkoituksesi? Ja samalla vähän nostaa omaa häntää ja levittää omaa äitiysevankeliumia. Täydellisiä äitejä ei oikeasti ole olemassa kuin näillä keskustelupalstoilla ja hyvä niin. Oikeassa elämässä asiat kun harvoin ovat noin yksioikoisia.

Jo on aikoihin eletty, kun pitäisi lapsen hankkimisellakin olla tuloraja. Vähän jo naurattaakin.

 

[näkiy]

Taloudellinen tilanne ei ole minun lapsentekotoiveissani saanut kovinkaan merkittävää sijaa. Kyse ei kuitenkaan ole kaikki-mulle-heti -asenteesta, vaan pikemminkin realiteettien tunnustamisesta ja valmiudesta elää taloudellisesti vaatimattomampaa elämää tarvittaessa. Lapsen saaminen ei ollut minulle ihan helppoa ja hedelmättömyyshoitoihin upposi tuhottomasti rahaa. Ja jos olisinkin lykännyt lapsentekoa vaikka viisi vuotta jotta olisin voinut säästää vielä vähän rahaa, eivät hoidot olisi ainakaan yhtään helpommin onnistuneet.

Tietysti rahaa pitää vähän olla, mutta ei se lapsen onnellisuus onneksi siitä ole kiinni, mikä on vanhempien tilin saldo. Kyllä ne tärkeimmät asiat lähtee ihan muualta.

 

[meillä]

on yksi lapsi 1 v. Varaa on siksi kun yksinkertaisesti itselle ei osta mitään muuta kuin pakolliset. Meillä isovanhemmat laittavat lapsen tilille 25 e/kk ja kaikki lapselle lahjaksi annetut (ristiäis-, synttäri-, joulu-, tms) rahat laitamme hänen säästötililleen. Sieltä sitten maksamme lapsen hankintoja jos omat rahat ei riitä. Tähän asti ei ole tarvinnut lapsen rahoihin onneksi koskea. Sinne onkin kertynyt jo yli 1000e. Sillä saa sitten ostaa suksia tai pyörän lapselle joskus Lapsilisä menee elämiseen. Olemma antaneet lapsen säästötilin nron isovanhemmille ja kummeille ja sanoneet, että tavaraa on, sinne voi laittaa synttäri ja joululahjat rahana, ostamme niillä sitten tarpeellista kun tarvetta tulee. Ajatelkoot mitä lystäävät.

 

[ap]

Kyllä lapsia voi ja saa hankkia, vaikka ei olisi kolmen vuoden hoitovapaan kustannuksia pankkitilillä säästettynä...olitkohan ihan tosissasi kirjoittaessasi aloituksen? Se nimittäin huokuu aikamoista ylimielisyyttä ja mustavalkoista maailmankatsomusta, jossa oma tapa on ainoa oikea tapa elää...Niinkuin täällä palstoilla kyllä usein on.

Kyllä meitä mahtuu kuule tähän maahan niin monenlaista äitiä ja isää ja perhettä kuin on lapsiakin. Jotkut menevät hoitoon aiemmin ja jotkut myöhemmin, joillakin on enemmän rahaa, joillakin vähemmän. Ja kaikilla on kyllä ihan yhtä suuri oikein lapsia haluta, joillain myös etuoikeus saada, jos luonto niin määrää.

Aikamoista suorittamista sun lapsenteko ja perhe-elämä... Aiheutat varmasti monelle vähätuloisemmalle pahaa mieltä kirjoituksellasi, mutta se ehkä oli tarkoituksesi? Ja samalla vähän nostaa omaa häntää ja levittää omaa äitiysevankeliumia. Täydellisiä äitejä ei oikeasti ole olemassa kuin näillä keskustelupalstoilla ja hyvä niin. Oikeassa elämässä asiat kun harvoin ovat noin yksioikoisia.

Jo on aikoihin eletty, kun pitäisi lapsen hankkimisellakin olla tuloraja. Vähän jo naurattaakin.

Olet ymmärtänyt ihan väärin. Emme tosiaan ole mitään hyvätuloisia. Jos olisimme, eihän meidän tarvitsisi säästää rahaa lasta varten tai pitää vuositolkulla lainavapaita kuukausia.. tai laittaa lastamme hoitoon jo nyt.

Minua kiinnostaa vaan tietää, vaikuttaako taloudellinen tilanne lapsenhankintaan tai lastenlukumäärään ja kuulla ihmisten suhtautumisesta lasten päivähoitoon. Säästävätkö ihmiset lasta varten, jotta ei tarvitsisi ihan pientä kiikuttaa päiväkotiin. Onko tiukka taloudellinen tilanne itse aiheutettua, siksi koska kaikki pitää saada heti ja nyt.
Itselle tekee todella tiukkaa viedä 2-vuotias hoitoon ja juurikin koska rahaa ei ole hoitaa häntä kauemmin kotona, niin pohdimme kannattaako toista lasta hankkia jos rahat eivät kertakaikkiaan riitä. Meillä ainut mahdollisuus on säästää ensin, jotta selviää muutamasta ensimmäisestä vuodesta. Minulle helpompaa on käyttää ehkäisyä, kuin viedä pieni vauva päiväkotiin. Ja tiedän, toista ei välttämättä sitten tule, kun tilanne olisi taloudellisesti lapselle edullinen. Itse en vaan yksinkertaisesti pysty heittäytyä ihan virran vietäväksi ja ajatella, että tulkoon lapsia ovista ja ikkunoista jos on tullakseen, kyllä sitä jotenkin pärjää.. Mitäpä jos ei pärjääkään??!! Mitäpä jos se vauva/ vauvat ei sopeudukaan koskaan päivähoitoon? Maksaako lapsi liian kovan hinnan.. Vai onko minulla päivähoidon tilasta vaan liian negatiivinen käsitys, kun minusta tuntuu ettei se ole pienen lapsen paikka alkuunkaan?
Äh, nämä on tällaisia ilmeisesti sitten "suorittajan" pähkäilyjä maailman menosta. Mutta todettakoon kuitenkin, että liian usein kuulee, ettei ole varaa hoitaa lasta kotona, niiden suusta, joilla on kalliit asunnot, monta autoa pihassa ja paljon velkaa.. Antaisiko se elämä enemmän koko perheelle, jos vähän kiristettäisiin kukkaron nyörejä, elettäisi vaatimattomammin ja nautittaisiin kotona kiireettöminä niistä lapsista ainakin ne heidän ensimmäiset elinvuotensa??!

 

[äitipuoli]

Niinpä vaikeita asioita..
Lasta ja koiraa ei kuulemma saisi koskaan verrata, ainakaan näillä palstoilla, mutta vertaanpa kuitenkin. Jos ei jaksa koiraa lenkittää tarpeeksi, viettää sen kanssa aikaa, kouluttaa sitä, käyttää eläinlääkärissä tai jos koira joutuu joka päivä olemaan 8 tuntia tai yli yksin, niin sitä ei saisi missään tapauksessa hankkia, mutta lapsen kyllä saa ja mielellään vielä useampi. Jos lapsi pitää 10 kk vanhasta asti kasvattaa laitoksessa, niin miksi ihmeessä lapsia tehdään lisää???

Ymmärrän että lisääntyminen on ihmisen perimmäinen vietti, mutta koska syntyvyys on nykyään säännösteltävissä, en ymmärrä useamman lapsen hankkimista jos jo ensimmäinen joudutaan sysäämään toisten hoidettavaksi, ennen kuin hänellä on minkäänlaisia valmiuksia lähteä kotipesän lämmöstä.

Yhden lapsen kanssa sen näkee ja kokee, miten ne rahat riittää. Jos tilanne on se että molempien vanhempien on aivan pakko suoraan vanhempainvapaalta palata töihin, niin onko oikeasti järkeä hankkia toinenkin tai jopa kolmas lapsi? Missä vaiheessa lapsen etu menee vanhemman edun edelle? Miksi lapsi joutuu altavastaajaksi, koska vanhempi haluaa jotain??!! Lapset menee hoitoon, kun iskä haluaa uuden auton ja äiti omakotitalon juuri nyt lapsi on pieni tai ei edes kenties vielä syntynyt.
"Minä haluan ison perheen, olen aina halunnut monta lasta." "Minä haluan ison mersun, olen aina halunnut". " Minä haluan omakotitalon, kesämökin, maasturin ja asuntovaunun."
Minä haluan sitä, minä haluan tätä, minun tekee mieli tuota! Pelkkä haluaminen ei vaan aina riitä! Ainahan sitä haluta saa, sanottiin minulle pienenä. Ilmeisesti kaikille ei ole sanottu, kun tuntuu olevan jokaisen oikeus saada mitä haluaa, hinnalla millä hyvänsä. Kaikkea ei voi saada, niin se vaan menee ja ainahan sitä tosiaan haluta saa, mutta jos rahkeet ei riitä, niin ne ei riitä ja se siitä haluamisesta. Paitsi nykyään.. Ikävä kyllä.
Ennen jos ei rahaa ollut, niin asuttiin vuokralla. Nykyään hankitaan satamäärin lainaa, takuita ja takaajia, kun pitää pieni palkkaisenkin näyttää, että kyllä hänkin, kuin muutkin.
Ennen jos lapsia ei tullut, niin niitä ei tullut.Hoidettiin sitten sukulaisten lapsia ja vietiin pihapiirin muita lapsia uimaan ja jätskille. Nykyään laitetaan kymmeniä tuhansia euroja luonnonvastaisiin hedelmöityshoitoihin. Kyllä minunkin pitää saada lapsia tavalla tai toisella, hinnalla millä hyvänsä, kun muutkin niitä saa. Mina haluan!!!! Ennen jos oli eläinallergikko, niin elukat jätettiin hankkimatta. Nykyään vedellään pakettitolkulla allergialääkkeitä, otetaan siedätyshoitoja, otetaan koiranpentuja kokeiluun muutamaksi viikoksi ja koiraparkaa pompotellaan paikasta toiseen vain, koska minä haluan koiran. Missä vaiheessa ihimnen lakkasi ymmärtämästä että kaikkea ei voi saada, vaikka haluaisi tai vaikka kuinka tekisi mieli???!!! Jos omalla haluamisellaan aiheuttaa haittaa jollekin toiselle, niin siinä kohtaa mennään kyllä todella pahasti metsään!! Anteeksi nyt vaan, mutta näin on!

Monessa perheessä eletään lama-aikana elämän onnellisinta aikaa, koska silloin on mahdollisuus hankkia lisää lapsia. Toinen tai molemmat vanhemmista ovat työttöminä ja lapset saavat olla kotona. Mitään ylimääräistä tuskin voi ostaa, mutta eivätpä lapset mitään sellaista kaipaakaan. Ihan taatusti he osaavat jossain vaiheessa arvostaa sitä, että heidän hoidettiin kotona ja heidän kanssa elettiin kiireetöntä lapsiperheen arkea.

Jari Sinkkonen on sitä mieltä, että ihan liian usein lapsi on vanhemman pelinappula, jota pompotellaan omien halujen ja etujen mukaan ja lapsi maksaa kalliin hinnan siitä, kun aikuinen aina haluaa jotain..

 

[Aamen!]

Hyvä kirjoitus! Aamen!

 

[No huh huh...]

Ennen jos lapsia ei tullut, niin niitä ei tullut.Hoidettiin sitten sukulaisten lapsia ja vietiin pihapiirin muita lapsia uimaan ja jätskille. Nykyään laitetaan kymmeniä tuhansia euroja luonnonvastaisiin hedelmöityshoitoihin. Kyllä minunkin pitää saada lapsia tavalla tai toisella, hinnalla millä hyvänsä, kun muutkin niitä saa. Mina haluan!!!!

Missä vaiheessa ihimnen lakkasi ymmärtämästä että kaikkea ei voi saada, vaikka haluaisi tai vaikka kuinka tekisi mieli???!!! Jos omalla haluamisellaan aiheuttaa haittaa jollekin toiselle, niin siinä kohtaa mennään kyllä todella pahasti metsään!! Anteeksi nyt vaan, mutta näin on!

QUOTE]

Otamatta muuten kantaa tekstiisi, tuo käsitys on kyllä pakko oikaista. Hedelmöityshoidot eivät ole luonnonvastaisia. On "luonnonvastaista", jos elimistö ei toimi niin kuin pitäisi, ts. on jotenkin epäkunnossa. Hedelmöityshoidoilla tätä tilannetta yritetään korjata. Ja mitä ihmettä se sinua haittaa, jos joku on valmis maksamaan lapsen "hankkimisesta" kymmeniä tuhansia euroja? Mitä haittaa se lapsen haluaminen hedelmöityshoidoilla kenellekään aiheuttaa (toki ne hoidot voivat itseä rasittaa kovastikin, mutta ei siinä ulkopuoliset kärsimään joudu)? Mikä sinä olet päättämään, miten asiat "oikeasti" ovat? Helppo se on muille huudella, jos itselle on ne lapset siunaantuneet ilman sen kummempia ponnisteluja...

 

[pruut]

Meillä ei rahaa varsinaisesti ole, mutta "teimme" siltikin toisen lapsen. Kotona olen ollut kolme vuotta ja tulen olemaankin vielä niin pitkään kuin mahdollista, lapsiani en halua laittaa päiväkotiin. Minulla ei edes ole työpaikkaa valmiina mihin palata kotihoidon loppumisen jälkeen.
Meillä ollaan tingitty asioista, jotta kotona olo on mahdollista. Asumme vuokralla, emme matkustele ulkomaille, ajamme vanhalla autolla. Pääkaupunkiseudulla kun asumme, tulisimme periaatteessa toimeen ilman autoakin, mutta miehen vuorotyön takia sitä on vielä toistaiseksi pidetty. Itselleni ostan todella harvoin uusia vaatteita, mutta en niitä oikeastaan edes kaipaa. Ulkona emme käy syömässä tai juhlimassa kuin muutaman kerran vuodessa, mitä nyt lasten kanssa käymme pitsalla tai mäkkärissä silloin tällöin. Välillä mies on tehnyt kausiluontoisesti kahta työtä.
Toinen lapsi ei ole tullut meille mitenkään kalliiksi, ekan kanssa huomasimme, että tulemme yhdellä palkalla toimeen, mutta varaa hirveään törsäilyyn ei ole. Toiselle oli tavarat valmiina, joten nyt rahaa menee lähinnä vain vaippoihin. Vaatteita uudelle vauvalle on ostettu vain muutama, kaveripiirissä kierrätämme vielä tavaroita ja vaatteita.
Elämme kuitenkin ihan hyvin, asumme mukavasti, tosin asunnossa saisi olla tulevaisuudessa yksi huone enemmän, mutta toistaiseksi tämä kämppä meille riittää ihan hyvin. Lapsilla riittää leluja ja ruoasta emme kauheasti tingi. Käymme lasten ehdoilla erilaisissa tapahtumissa ja paikoissa, retkeilemme ja käymme sukulaisten mökillä lomailemassa. Rahaa ei varsinaisesti jää säästöön, mutta juuri tässä mietin, että periaatteessa voisimme elää niukemmin ja säästääkin rahaa. Emme laske jokaista senttiä, ja kyllä sitä välillä tulee törsäiltyäkin. Haaveissa on kolmas lapsi, kun tästä toisesta saadaan hieman isompi. Emme jää odottamaan rahatilanteen paranemista, se on totta, että niitä lapsia ei tehdä silloin kuin itseä huvittaa, vaan niitä saadaan. Mielummin elän onnellisena ja köyhänä enkä harmittele sitä, että se toinen/kolmas lapsi olisi kyllä ollut kiva saada, mutta rahatilanne ei ollut koskaan oikea.
Eräässä tuttavaperheessä muuten harmitellaan aina, että jää lapsi ainokaiseksi koska rahaa ei ole. Kuitenkin perheen äiti osti itselleen hevosen... Monta kertaa olen ajatellut, että siinä se toinen lapsi sitten oli, mutta jokainen laittaa itse asiat tärkeysjärjestykseen.

 

[näkiy]

Hyvä kirjoitus "pruut"! Olen samoilla linjoilla. Hyvin sitä pärjää aika vähälläkin, jos vaan haluaa. Omista valinnoistahan se on pitkälti kiinni. Ja tosiaan omat menot tuntuvat aika luonnostaan jäävän tosi vähäisiksi lapsen saamisen jälkeen, joten sitäkin kautta rahaa riittää hyvin lapsiin. Eivätkä lapset sitä arvosta, asuvatko vuokralla vai omassa asunnossa, onko lelu tullut perheeseen käytettynä vai uutena, onko ruoka kalliimmasta päästä vai äidin itse halvalla tekemää etc.

 

[Kaalimaankakara]

No, jos lapsia ei hankita ihan nuorena, niin monet asiat on jo päätetty ennen lapsen hankintaa. Esim. asunto. Se voi olla hankittu ihan muilla perusteilla, ja harva kuitenkaan päättää siinä vaiheessa kun lapsia putkahtaakin, että nyt sitten muutamme pois tästä unelma-asunnostamme koska se on kallis (iso lainanlyhennys), jotta voimme pitää lapset kotona 15 v asti.

Jos ei pysty säästämään tai työ on sellainen, että siitä poissaolo vuosikausia voi pilata paljon tulevaisuuden suhteen, niin kyllähän sitä moni joutuu sen lapsen pienenä hoitoon laittamaan. Ja niitä hoitopaikkoja on eri kokoisia, ei tarvi laittaa nököä 60 lapsen päiväkotiin.

Jokainen siis tehköön itselle sopivat ratkaisut, vaikka ne näyttävätkin naapuria häiritsevän....=)

 

[vain yksi lapsi]

Se että meillä ei ole varaa toiseen lapseen tarkoittaa juuri sitä, että en taloudellisista syistä pysty jäämään lapsen kanssa kotiin, kuin äitiyloman ja vanhempainvapaan ajaksi. Pienen lapsen paikka ei todellakaan ole päiväkodissa ja koska emme pysty kotihoitoa lapselle tarjoamaan, niin lapsilukumme jä yhteen.
Ei lapsella tosiaankaan tarvitse ostaa aina uusia vaatteita ja leluja tai muuta roinaa, matkustella tai kustantaa kalliita harrastuksia, mutta me emme selviäisi perusarjesta kotihoidontuella, josta jää verojen jälkeen käteen 250€ ja mieheni pienellä palkalla. Tässä kaupungissa ei ole tietoakaan mistään kotihoidontuen lisistä..

Olen samaa mieltä siinä asiassa, että jos lapsi pitää ihan pienestä asti kasvattaa laitoksessa, niin tällöin lapseen ei ole varaa, eikä missään tapauksessa niitä pidä hankkia tietoisesti lisää..

 

[Perhe on kokonaisuus]

No, jos lapsia ei hankita ihan nuorena, niin monet asiat on jo päätetty ennen lapsen hankintaa. Esim. asunto. Se voi olla hankittu ihan muilla perusteilla, ja harva kuitenkaan päättää siinä vaiheessa kun lapsia putkahtaakin, että nyt sitten muutamme pois tästä unelma-asunnostamme koska se on kallis (iso lainanlyhennys), jotta voimme pitää lapset kotona 15 v asti.

Jos ei pysty säästämään tai työ on sellainen, että siitä poissaolo vuosikausia voi pilata paljon tulevaisuuden suhteen, niin kyllähän sitä moni joutuu sen lapsen pienenä hoitoon laittamaan. Ja niitä hoitopaikkoja on eri kokoisia, ei tarvi laittaa nököä 60 lapsen päiväkotiin.

Jokainen siis tehköön itselle sopivat ratkaisut, vaikka ne näyttävätkin naapuria häiritsevän....=)

Juuri näin! Kaikki tekevät valintansa omista lähtökohdista ja kyllä kai nyt yleisesti ottaen ajatellaan kuitenkin sitä lapsen parasta, mutta aina ei vaan voi tehdä niin kuin ap:n mielestä olisi paras. Se oman perheen paras voi olla joku muu ratkaisu.

Sitä paitsi, mua hieman häiritsee se, että aina puhutaan vain siitä, että lapsen ehdoilla pitää mennä. Toki lapsi on etusijalla, mutta mun mielestä pitää mennä perheen ehdoilla ja siihen perheeseen kuuluu myös yleensä äiti ja isä. Eli ratkaisujen pitäisi olla sellaisia, että niihin on kaikki tyytyväisiä ja että ne edistävät perheen hyvinvointia kokonaisuudessaan. Oli se sitten materiaalista tai henkistä hyvinvointia.

Toinen mikä välillä korpeaa, on se, että monet tuntuvat ajattelevan, että kaikeasta omasta pitää luopua lapsen hyvinvoinnin takia. Että se on jopa jollain tavalla ylevää. Jos mun pitäisi valita, jätänkö kaikki omat harrastukset, hankinnat ja muut sen takia, että voin olla kolme vuotta kotona, niin valitsisin kyllä vähän lyhyemmän kotona olo ajan...ehkä olen sitten itsekäs äiti, mutta toisaalta, jos minä en voi hyvin niin ei voi lapsikaan. Toinen juttu on se, että äidin pitkä kotona oleminen verottaa yleensä isän kukkaroa aika tavalla. Onko reilua, että mies raataa niska limassa kolme vuotta ja on esim. sen takia paljon pois kotoa lapsen luota (esim. kaksi työtä), jotta äiti voi olla lapsen kanssa kotona? Ja jos ollaan työttöminä, niin sitten ei voi puhua siitä, että on tehnyt arvovalinnan ja päättänyt käyttää rahansa kotona olemiseen, koska rahat tulee yhteiskunnalta erilaisten avustusten muodossa.

 

[*marjaana*]

TERVE lapsi ei tuo paljonkaan pakollisia kuluja. Terve isoilla, koska sairaan lapsen kuvio voi olla ihan toisenlainen. Siitä ei sen enempää.

Jos saa ns normaalin tenavan niin yhteiskunnan tuki kattaa kyllä lapsen tarpeet. Töistä pois olemisen myötä jää tietysti palkkaa saamatta, mutta eipä kotona olevan kulutkaan päätä huimaa.

Käytettynä saa melkein kaiken tarvikkeden, kalusteiden ja vaatteiden osalta muksulle. Uuttakin voi ostaa kohtuudella ilman konkurssia ja ehkä kannattaakin, jos suunnittelee useaa lasta. Kotona olija ei välttämättä tarvitse mitään ihmeellisiä hankintoja, jos jo on kunnon ulkoilukamppeet olemassa. Minulla on ainakin käytössä farkut, neuleet, oloasut jne jotka olivat jo ennen lasta. Alusasuja kuluu kuten muulloinkin, mutta eipä se konkkaan vie jos ostaa kunnon rintsikat silloin tällöin ja paketin alkkareita marketista

Toisaalta jos asuminen on mitoitettu kahden tuloille, niin on pakko muuttaa tai lykätä lapsentekoa, jos ei halua kituuttaa. Mutta silloinkin on kai niin, ettei ole varaa siihen asuntoon, ei niin ettei ole varaa lapseen?

 

[kahden äiti]

Meillä tilanne oli sellainen, että meille tarjoutui tilaisuus lunastaa sukulaisen omakotitalo, joten tartuimme tilaisuuteen ja ostimme omakotitalon jo ennen esikoisen syntymää. Tosin huonokuntoinen omakotitalo ei sitten käytännössä ollutkaan niin halpa, koska jouduimme tekemään tosi isoja remontteja (esim. piilevä vesivahinko). Meille se oli kuitenkin yksi unelma, jonka halusimme toteuttaa ja vaikka juuri tätä asuntoa ei olisikaan tullut vastaan, olisimme joka tapauksessa ostaneet haluamamme rintamamiestalon.

Lapsen tekoa lykkäsimme kahdella vuodella juuri rahasyiden ja uran takia. Halusin saada riittävästi työkokemusta ennen äitiyslomaa, koska pienen lapsen äidin on vaikea saada töitä, mutta pieni lapsi + ei työkokemusta on vielä huonompi vaihtoehto.

Minä olen juuri sellainen julmuri, että vein lapsen hoitoon alle vuoden ikäisenä. Syinä omakotitalon laina, miehen mielipide sekä se, että ammatillisesti halusin tehdä töitä. Taustalla oli myös se syy, että olimme sopineet, että toisen lapsen kohdalla pystyn olemaan pidempään kotona. Mies ei ole missään vaiheessa halunnut jäädä koti-isäksi ja suurempituloisena hänen kotiinjäämisessä ei taloudellisestikaan olisi ollut järkeä.

Tietenkin töihin meno oli rankka paikka. Tingin omat menoni minimiin, jotta sain olla lapsen kanssa paljon ja teimme miehen kanssa siten, että hän meni mahdollisimman aikaisin töihin, jotta pääsi aikaisin hakemaan lasta tarhasta ja minä taas vastaavasti vein lapsen aika myöhään tarhaan, jotta saimme lapsen hoitopäivän pituudeksi noin 7,5-8 h. Alussa oli aika lailla sairastelua, joten alussa tuli käytännössä tehtyä varmaankin nelipäiväistä työviikkoa! Vaikka tukiverkkomme ovat huonot, niin anoppi oli siinä vaiheessa kuitenkin vielä sen verran hyvässä kunnossa, että hän otti välillä toipilaan kotiinsa hoidettavaksi, ettei tarvinnut viedä lasta puolikuntoisena tarhaan.

Olin töissä pari vuotta, sain ylennyksen ja pari kiinnostavaa projektia hoidettavakseni. Sain myös reippaan palkankorotuksen. Tässä vaiheessa saimme siis rahaa säästöön, lainaa lyhennettyä ja remonttia tehtyä ennen toisen lapsen syntymää.

Kun toinen lapsemme syntyi (ja suunnitellusti hän jäi myös kuopukseksemme), jäin hyvistä lähtöasetelmista kotiin. Taloudellinen tilanne oli vankempi ja pystyin tekemään jonkun verran kodista käsin töitä yksittäisiä tunteja tietokoneella. Esikoisen vaatteita oli säilytetty, ostin koko perheen vaatteet ensisijassa kirppikseltä, tein itse ruoat, imetin pitkään jne, joten elintaso ei romahtanut, vaikka jäinkin sitten kodinhoidon tuelle. Esikoinen jäi pois päivähoidosta siinä vaiheessa, kun kuopus oli noin 1 kk vanha, joten hoidin esikoisen siinä samalla kuin kuopuksenkin.

Olen tehnyt ehkä joitakin ratkaisuja vastoin yleistä käytäntöä (esim. mennyt esikoisen kohdalla töihin, kun hän oli alle vuoden ikäinen), mutta elämässä yleensäkin pitää yrittää katsoa kokonaisuutta. Minusta meidän ratkaisumme on ollut juuri meille ihan hyvä. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että on muitakin tapoja lapsiperheillä kuin juuri meidän tapamme. Jos rahaa olisi ollut enemmän, niin varmasti olisin tehnyt joitakin asioita toisella tavalla, mutta kun asunto on niellyt koko ajan rahaa, on pitänyt aika tarkkaan katsoa, että mistä asioista voi säästää.

Jos nainen on 25-v hänellä on kaikki vaihtoehdot käytettävissään (tehdä lapset nyt tai siirtää lasten hankkimistä 10 vuodella), mutta n. 40-v ikäisellä vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Itse olen ostanut ensimmäisen asuntoni 20-vuotiaana, mutta en ole koskaan pelännyt työntekoa enkä ole kaivannut ulkomaille matkustelemaan tai halunnut kalliita muotilaukkuja tms, joten siksi työläs omakotitalo, kovatahtisen työn tekeminen ja lasten hankkiminen keskelle sitä kaaosta ei ole ollut kauhistuttava, vaan ihana asia. Olen lapsesta saakka oppinut, että jos jotain haluat, pitää olla valmis tekemään sen eteen töitä. Jos taas on tottunut korkeaan elintasoon, niin silloin voi olla, että tuntuu raskaalta luopua kaikesta, mihin on tottunut esim. käytettyjen vaatteiden ostamista, ravintolaruoasta luopumista, lehtitilausten peruuttamista, ulkomaanmatkojen lopettamista jne.

 

[Fanaatikot...]

Fiksu kirjoitus, kahden äiti!

Itse lähinnä ihmettelen aiheen tiimoilta sitä, miksi puhutte lapsen laittamisesta laitokseen..?
Siis mihin laitokseen niitä lapsia oikein laitetaan vanhempainvapaan jälkeen? Onhan olemassa paljon vaihtoehtoja, lastenhoitaja kotiin, perhepäivähoito, yksityiseltä sektorilta löytyy erilaisia päiväkoteja jne. täällä tämä palstoille tyypillinen mustavalkoinen ajattelu on näköjään tuottanut ihmeellisen ajatuspierun, jossa lapsen laittaminen hoitoon hoitovapaan jälkeen = laspsen laittaminen laitokseen. Nina T. A. Mikkonenko siellä eri nimimerkeillä kirjoittaa..?

Monissa maissa ei edes ole niin pitkää vanhempainvapaata kuin Suomessa, eikä tietoakaan mistään tuetusta kotona hoitamisesta kolmivuotiaaksi...mutta muualla varmaan kasvaakin varmaan vain häiriintyneitä aikuisia, kun ne on laitettu laitokseen kasvamaan vauvoina

Itse en ajatellut kuitenkaan laittaa lastani laitokseen kun hän täyttää vuoden, vaan etsiä parhaan mahdollisen hoitopaikan.

 

[huvittaa]

Fiksu kirjoitus, kahden äiti!

Itse lähinnä ihmettelen aiheen tiimoilta sitä, miksi puhutte lapsen laittamisesta laitokseen..?
Siis mihin laitokseen niitä lapsia oikein laitetaan vanhempainvapaan jälkeen? Onhan olemassa paljon vaihtoehtoja, lastenhoitaja kotiin, perhepäivähoito, yksityiseltä sektorilta löytyy erilaisia päiväkoteja jne. täällä tämä palstoille tyypillinen mustavalkoinen ajattelu on näköjään tuottanut ihmeellisen ajatuspierun, jossa lapsen laittaminen hoitoon hoitovapaan jälkeen = laspsen laittaminen laitokseen. Nina T. A. Mikkonenko siellä eri nimimerkeillä kirjoittaa..?

Monissa maissa ei edes ole niin pitkää vanhempainvapaata kuin Suomessa, eikä tietoakaan mistään tuetusta kotona hoitamisesta kolmivuotiaaksi...mutta muualla varmaan kasvaakin varmaan vain häiriintyneitä aikuisia, kun ne on laitettu laitokseen kasvamaan vauvoina

Itse en ajatellut kuitenkaan laittaa lastani laitokseen kun hän täyttää vuoden, vaan etsiä parhaan mahdollisen hoitopaikan.

Juu, näillä palstoilla pyörii hämmästyttävän paljon fanaatikkoja, jotka pitävät omaa elämäntapaansa ainoana oikeana.

Kaiken huippu oli tuo kirjoitus jossa moitittiin lapsettomuushoitojen avulla lapsensa saavia perheitä. Onko se jotenkin väärin, että elää elämäänsä omien toiveiden/haaveiden mukaisesti? Jos lasta ei saa, voidaan biologiaa auttaa. Samalla lailla jos sairastut, yritetään sinua lääkätieteellä parantaa.

Ei voi kuin ihmetellä miten rajoittunutta joidenkin maailmankuva on.

 

[Hmphf]

Suurin osa ihmiskunnasta ei voisi lisääntyä, jos vain ne, joilla on rahaa, saisivat tehdä sen. Väestönkasvu on tietysti ongelma, joten kannattaisihan lisääntymistä toki rajoittaa. Mutta kuka katsoo voivansa sanella muille milloin ja missä tilanteessa näillä on lupa hankkia/saada lapsia? Ja valitettavasti hyväosaisten länsimaisten perheiden lapsukaiset ovat maailman lapsista niitä suurimpia kuluttajia ja kuormittajia, olivatpa koti- tai päivähoidossa.

Tämä on juuri sellaista elitististä pohdiskelua, johon hyvinvointiyhteiskunnan etuoikeutetut mammat voivat kuluttaa aikaansa. Kunpa he pohtisivat yhtä ankarasti muitakin lasten oikeuksia kuin oikeutta kotihoitoon 3-vuotiaaksi. Maailmassa on nimittäin oikeitakin ongelmia ja todellista kurjuutta lapsilla.

 

[äiti123456]

maailmassa riittää. Silti mun mielestä lasten hoito ja kasvatus on yksi tärkeimpiä asioita, joita ei ole koskaan mietitty tarpeeksi. Siinä on paljon parannettavaa ja aihetta tutkia ja ajatella. Se ei välttämättä ole mitenkään muiden maailman ongelmien ratkaisemisesta pois, päinvastoin. Se, että on lapsen vanhempi ja haluaa hänelle parasta, ei ollenkaan estä mitään muuta. En kannata fanatismia, mutta jotkut tärkeät asiat vaativat tässä epätäydellisessä maailmassa fanaattisuutta, tunteen ja järjen paloa edetäkseen. On vaarallinen ratkaisu perustella omia päätöksiään sillä, että on maailmassa huonomminkin jossain asiat - kuin omalla lapsella? Samaa lajia viisautta kuin monesti sanotaan jo vauvojen (huonosta)hoidosta: ei se siihen kuole!

nimim. Henkiin jäänyt