Eli siis meillä on ekaluokkalainen poika joka viihtyy hyvin kotonaan. Samassa rapussa asuu saman ikäinen poika, eri luokalta, joka tykkää leikkiä ulkona muiden luokkakavereiden kanssa koulun jlk. Meidän poika on "taitelijasielua" eli aika herkkä kaikille asioille, varsinkin epäonnistumisille. Olen yrittänyt ja selittänyt hänelle, että lasten kuuluisi leikkiä lasten kanssa vaikka joskus on myös kivaa leikkiä isin tai äidin kanssa jne. Pitäisikö minun sitten pakottaa hänet sinne ulos leikkimään naapuripojan kanssa, vai onko parempi, että antaa pojan olla vaan kotona?
Onko liian julmaa pakottaa lastaan hankkimaan kavereita?
- Viestiketjun aloittaja Shalala
- Ensimmäinen viesti
Vähän samanlainen tilanne meillä. Eskarilainen poika viihtyy paljon itsekseen ja meidän vanhempien kanssa, tykkää rakennella legoilla ja lukea. Välillä touhuaa ulkona toisten poikien kanssa, mutta ei hirveästi viihdy... hänen mielestä leikit heidän kanssaan on liian väkivaltaisia, painimista ja tönimistä. Lisäksi ei tykkää juoksuleikeistä, koska ei niissä oikein pärjää, huonon astma hoitotasapainon takia. Niin, että sitä juuri tässä olen/ollaan pohdittu, mitä sanoa?? Pakottamalla leikkimään toisten kanssa ja opetella painimaan vaan, vai... Lapsi tuntuu jokseenkin itse kärsivän myös tästä kavereiden puutteesta. Joten jotain kai tarttis tehdä, kun tietäisi mitä.
Anteeksi nyt vaan, en vastannut yhtään ap:n kyssäriin, vaan lisäsin omia aiheeseen liittyviä pohdintoja.
Anteeksi nyt vaan, en vastannut yhtään ap:n kyssäriin, vaan lisäsin omia aiheeseen liittyviä pohdintoja.
"Kiva" kuulla että on muillakin sama tilanne. Miettynyt, miten kannustaa lasta ystävystymään muihin lapsiin. Juuri se, että poikaa ei inspiroi nämä "tyypilliset poikien leikit", haluaa näperrellä ja puuhastella itsekseen leikkiä kotileikkejä ja kanniskella nalleja kainalossa. Samaan aikaan kuitenkin kaipaa leikkikaveria. Ja tähän vielä päälle se, että koulussa muut pojat kiusaa "erilaisuudesta", siitä että mieltynyt enemmän "tyttöjen jutuista" eikä osaa lähteä poikien rajumpiin leikkeihin mukaan. Jotenkin surullista, kun näkee lapsen yksinäisyyden- mutta toisaalta ihana, että uskaltaa kuitenkin olla omanlaisensa persoona eikä lähde esim väkisin sulautumaan joukkoon saadakseen enemmän hyväksyntää esim koulussa.
Mä taisin kans eläytyä nyt aiheeseen oman kokemuksen kautta- ilman että vastasin mihinkään kysymykseen tms..
Minä myös olen yrittänyt houkutella että haluaisiko mennä ulos muiden kanssa leikkimään, mutta sanoo että ei halua kun pitävät kuulemma niin isoa meteliä. Mitäpä tuohon sanoa... Tämän perusteella voisi luulla, että poika on tosi ujo, mutta päinvastoin, tosi puhelias ja avoin persoona, ei vaan mee kiinnostuksen kohteet yksiin muiden lasten kanssa. Tosin vasta ekalla, joten eiköhän niitä kavereita jossakin vaiheessa löydy.
Mutta! Kun löytyisikin pojalle saman henkinen ystävä, joka myös ap:n sanoja lainaten "taiteilijasielu".
Satutteko olemaan pääkaupunki seudulta, miten olisi leikkitreffit?
Mä taisin kans eläytyä nyt aiheeseen oman kokemuksen kautta- ilman että vastasin mihinkään kysymykseen tms..
Minä myös olen yrittänyt houkutella että haluaisiko mennä ulos muiden kanssa leikkimään, mutta sanoo että ei halua kun pitävät kuulemma niin isoa meteliä. Mitäpä tuohon sanoa... Tämän perusteella voisi luulla, että poika on tosi ujo, mutta päinvastoin, tosi puhelias ja avoin persoona, ei vaan mee kiinnostuksen kohteet yksiin muiden lasten kanssa. Tosin vasta ekalla, joten eiköhän niitä kavereita jossakin vaiheessa löydy.Mutta! Kun löytyisikin pojalle saman henkinen ystävä, joka myös ap:n sanoja lainaten "taiteilijasielu".
Satutteko olemaan pääkaupunki seudulta, miten olisi leikkitreffit?
Hei,
valitettavasti olemme Tampereelta...
Meidänkin pojalla on "kaveri" joka kulkee aina mukana, kauppaan, mummille, suihkuun,,,kerran liimasi "kaverin" ikkunaan, että näkisi kuinka hän(siis poikani) ajelee pyörää tuolla pihalla,,,,
Vielä kun alkaisi jutella "kaverinsa" kanssa niitä&näitä,,,,
Mies on ehdottanut, että laitetaan poika johonkin kuvataidekouluun koska poika on kova askartelemaan, ja osaa todellakin tehdä todella hienoja piirustuksia ja ideoita erikoispäiville.
Ottaa oikein rinnasta kun tuolla mitäs nyt-palstalla muut mammat valittelevat, että lasten kaverit lauantai aamulla klo kymmeneltä jo pimputtelevat ovikelloa, kun meillä on avoimet ovien päivät käytännössä joka päivä vaikka heti aamusta jos sikäli nyt kavereita vahingossakaan tänne meille eksyisi,,,
valitettavasti olemme Tampereelta...
Meidänkin pojalla on "kaveri" joka kulkee aina mukana, kauppaan, mummille, suihkuun,,,kerran liimasi "kaverin" ikkunaan, että näkisi kuinka hän(siis poikani) ajelee pyörää tuolla pihalla,,,,
Vielä kun alkaisi jutella "kaverinsa" kanssa niitä&näitä,,,,
Mies on ehdottanut, että laitetaan poika johonkin kuvataidekouluun koska poika on kova askartelemaan, ja osaa todellakin tehdä todella hienoja piirustuksia ja ideoita erikoispäiville.
Ottaa oikein rinnasta kun tuolla mitäs nyt-palstalla muut mammat valittelevat, että lasten kaverit lauantai aamulla klo kymmeneltä jo pimputtelevat ovikelloa, kun meillä on avoimet ovien päivät käytännössä joka päivä vaikka heti aamusta jos sikäli nyt kavereita vahingossakaan tänne meille eksyisi,,,
Täällä on kolmas luokkalainen poika (vaihtoi koulua juuri lukuvuoden alussa) joka mielluummin touhuilee ihan itsekseen, jos ei löydä juuri sellaista "sielujensympatiaystävää". Olen yrittänyt rohkaista ja kannustaa menemään mukaan muiden leikkeihin, kun muut kuulema ottaa mukaan. Mutta hän kävelee mieluummin yksin suurimman osan välitunneista. Aiemmassa koulussa oli yksi sydänystävä, jota ikävöi. Mutta sielläkään ei kehden vuoden aikana löytynyt kun tämä yksi ja ainoa, joka hänelle "kelpasi". Poika on sosiaalisesti taitava, mutta tuntuu että häneltä puuttuu kiinnostus ihmisiin yleisesti. On mieluummin yksin, jos juuri saman henkistä kaveria ei ole tarjolla.
Äidin sydämeen sattuu ja huoli painaa kumminkin.
Äidin sydämeen sattuu ja huoli painaa kumminkin.
mä olen ite ottanut lapsen luokkakavereihin yhteyttä ja sitten sovittu että mun lapsen luo tulee leikkimään. ja sitten toisin päin. poika on nyt liki 12 eikä onneks enää sellasta ole, mutta pienempänä oli. kun sitten lapset leikkii meillä, on samalla helppo valvoa millaisia ne leikit on ja miten sujuu.
en kyllä painostaisi liiaksi, ja jos tuntuu että lapsi on sulkeutunut ja jopa ahdistunnut, yksinäisen oloinen, voi ihan koulupsykologin kanssa soitella ja jutella mikä olisi paras konsti auttaa lastaan.
en kyllä painostaisi liiaksi, ja jos tuntuu että lapsi on sulkeutunut ja jopa ahdistunnut, yksinäisen oloinen, voi ihan koulupsykologin kanssa soitella ja jutella mikä olisi paras konsti auttaa lastaan.
Pitipä tehdä nimimerkki, että pääsisi tännekin kommentoimaan samaa tilannetta kuin edellisillä.
Eli, meillä kolmasluokkalainen joka myöskin on hyvin epäsosiaalinen. Eskarin aikana jo huomattiin ettei poika paljoa viihdy isommissa seurassa vaan tykkäsi vain leikkiä se yhden kanssa. Harrastuksia on turha suositella koska poikahan nimenomaan ei viihdy seuroissa. Onhan hänellä yksi paras kaveri mutta kyseinen kaveri asuu automatkan päässä joten ihan jokapäiväinen juttu se ei ole. Kyseinen pojan vanhemmat jostain syystä eivät ole ikinä suostuneet kyysätä poikaa meillepäin: "jos pojalle kaveria haluat niin saat itse hoitaa kaikki kuljetukset..."
Onneksi poika nyt menee edes seurakunta kerhoon kaksi kertaa viikossa, ja viikonloppuisin sitten käydään hakee se kaveri meille kylään tai viedään sinne leikkimään...
Huonoja signaalia pojalta on tullut: kaveri on muuttamassa ja koulukin vaihtuu...
Eli, meillä kolmasluokkalainen joka myöskin on hyvin epäsosiaalinen. Eskarin aikana jo huomattiin ettei poika paljoa viihdy isommissa seurassa vaan tykkäsi vain leikkiä se yhden kanssa. Harrastuksia on turha suositella koska poikahan nimenomaan ei viihdy seuroissa. Onhan hänellä yksi paras kaveri mutta kyseinen kaveri asuu automatkan päässä joten ihan jokapäiväinen juttu se ei ole. Kyseinen pojan vanhemmat jostain syystä eivät ole ikinä suostuneet kyysätä poikaa meillepäin: "jos pojalle kaveria haluat niin saat itse hoitaa kaikki kuljetukset..."
Onneksi poika nyt menee edes seurakunta kerhoon kaksi kertaa viikossa, ja viikonloppuisin sitten käydään hakee se kaveri meille kylään tai viedään sinne leikkimään...
Huonoja signaalia pojalta on tullut: kaveri on muuttamassa ja koulukin vaihtuu...
meillä myös ei poika viihdy muiden kanssa, en pakota ja anna ola kotona jos sitä haluaa, itse myös olen ollut samanlainen.
Meillä myös tuollainen omissa maailmoissaan viihtyvä, astmainen, kaveireita valikoiva professori tyyppinen poika. Vuosia olen kantanut huolta pärjäämisestä tässä maailmassa, eikä huolen kanto varmaan koskaan helpota... mutta...
Lasta ei voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri, se meidän vanhempina pitää muistaa. Mutta lapselle kannattaa tarjoilla paljon sosiaalisia tilanteita. Toki lapsen sietokyvyn puitteissa. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat vievän paljon voimia pojalta, joten mieluusti viettää välitunnit vielä nyt yläasteellakin yksin. Joskus kiinnitin tähän huomiota ja yritin" tyrkkiä" poikaa välitunneiksi kavereiden seuraan. Tästä poika hermostui ja kysyi tuohtuneena, että eikö saa itse päättää miten vapaa-aikansa viettää. Luokkakavereiden joukkoon menee vain siinä tilanteessa kun joku innostuu kiusaamaan. Saa näiltä turvaa: joukossa on voimaa, eli vain joukon läsnäolo hillitsee kiusaamista. Runsaat sosiaaliset tilanteet ja pään hakkaaminen seinään kaverisuhteissa ovat kuitenkin parantaneet sosiaalisia taitoja ja arasta ja kiusatusta pojasta on kasvanut itsensä tunteva ja kaveripiirissä tykätty nuorimies.
Kaikki ei kuitenkaan tullut itsestään. Olemme nähneet paljon vaivaa löytääksemme pojalle harrastuksen joka kehittäisi kaikkia tarvittavia taitoja. Lopulta neljännellä luokalla aika oli kypsä... Poika alkoi harrastaa judoa ryhmässä jossa ei ollut kilpailu se pääasia. Se toi helpotusta moneen asiaan. Poika sai kaverin tai oikeastaa kaksi ja joutui harjottelemaan fyysistä puolta. Enää kavereiden koskeminen ja töniminen ei ollutkaan pelottavaa ja motoriikka kehittyi. Poika tuli kerran harkoista huuli haljenneena eikä ollut moksiskaan. Itsetunto parani huimasti ja poika uskalsi ensimmäistä kertaa kilpailla. Sillä seurauksella, että voitti koko kisan. Oli upeaa katsoa pojan kehitystä. Ujo ja arka poika puhkesi kukkaan.
Itselleni oli myös vaikeaa , kun poika ei juuri kertonut kaveri asioistaan tai siitä mitä koulussa tapahtuu. Vasta kun kävin eräällä luennolla, minulle aukesi pari tärkeää asiaa. Kun poika tulee koulusta tai muusta sosiaalisesta tapahtumasta täytyy hänen saada olla ensin yksin ja kerätä voimia. Vasta muutaman tunnin päästä hän on valmis kertomaan kaiken kokemansa... jos on vaikeita asioita voi mennä jopa pari viikkoa. Poika ahdistuu jos kyselen liikaa tai jos painostan kertomaan sellaista jota hän ei ole vielä käsitellyt omassa mielessään. Eli tällainen lapsi kaipaa sosiaalisten tilanteiden vastapainoksi paljon omaa tilaa. Itse taas ahdistun, jos en heti saa tietää kaikkea ja keskustella heti kun jotain on tapahtunut... pahkahdun...
Olen siis joutunut opettelemaan paljon itsehillintää.:headwall:
Hiljaa hyvä tulee. Kannustaminen kannattaa, mutta moittiminen ei. Meillä poika on kasvattanut minua varmaan enemmän kuin minä häntä. Niin erilaiset persoonat me olemme. Mutta on hienoa seurata miten lahjakas ihminen kehittyy omalla painollaan. Kaiken ydin on rakkaus ja suvaitsevaisuus. Ne asiat kun pitää mielessään, on jo voiton puolella. Lapsen pitää kelvata juuri sellaisena kuin on. Olemme keskustelleet poikani kanssa paljon ja antaneet tukea. Hän on joutunut miettimään missä on hyvä ja mitä taitoja voisi kehittää. Tähän poikaan ei ole toimineet ne tavalliset kasvatus vinkit, vaan pojan kanssa on pitänyt keskustella kuin aikuisen kanssaa. mm. suussa ei ole hammaspeikkoja vaan bakteereja joilla kaikilla on oma latinankielinen nimensä jne.
Tutustukaa ajan kanssa lapsenne mielenkiinnon kohteisiin ja käyttäkää aikaa harrastuksen löytämiseen. Se kannattaa. Eikä ekasta tyrmäyksestä kannata lannistua. Meillä pojan kanssa sovittiin että käy aina harrastuksessa 3-5 kertaa ja sitten päättää mitä tekee. Ekan kerran poika kävi katsomassa judoa ekaluokkalaisena, jolloin se tuntui ahdistavalta, mutta kolmen vuoden sulattelun jälkeen se vihdoin loksahti kohdalleen.
Tsemppiä teille kaikille jotka painitte näiden kysymysten edessä. Teidän lapsistanne tulee upeita, kun annatte rauhassa kasvaa ja tuette tarpeen tullen. =)
Lasta ei voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri, se meidän vanhempina pitää muistaa. Mutta lapselle kannattaa tarjoilla paljon sosiaalisia tilanteita. Toki lapsen sietokyvyn puitteissa. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat vievän paljon voimia pojalta, joten mieluusti viettää välitunnit vielä nyt yläasteellakin yksin. Joskus kiinnitin tähän huomiota ja yritin" tyrkkiä" poikaa välitunneiksi kavereiden seuraan. Tästä poika hermostui ja kysyi tuohtuneena, että eikö saa itse päättää miten vapaa-aikansa viettää. Luokkakavereiden joukkoon menee vain siinä tilanteessa kun joku innostuu kiusaamaan. Saa näiltä turvaa: joukossa on voimaa, eli vain joukon läsnäolo hillitsee kiusaamista. Runsaat sosiaaliset tilanteet ja pään hakkaaminen seinään kaverisuhteissa ovat kuitenkin parantaneet sosiaalisia taitoja ja arasta ja kiusatusta pojasta on kasvanut itsensä tunteva ja kaveripiirissä tykätty nuorimies.
Kaikki ei kuitenkaan tullut itsestään. Olemme nähneet paljon vaivaa löytääksemme pojalle harrastuksen joka kehittäisi kaikkia tarvittavia taitoja. Lopulta neljännellä luokalla aika oli kypsä... Poika alkoi harrastaa judoa ryhmässä jossa ei ollut kilpailu se pääasia. Se toi helpotusta moneen asiaan. Poika sai kaverin tai oikeastaa kaksi ja joutui harjottelemaan fyysistä puolta. Enää kavereiden koskeminen ja töniminen ei ollutkaan pelottavaa ja motoriikka kehittyi. Poika tuli kerran harkoista huuli haljenneena eikä ollut moksiskaan. Itsetunto parani huimasti ja poika uskalsi ensimmäistä kertaa kilpailla. Sillä seurauksella, että voitti koko kisan. Oli upeaa katsoa pojan kehitystä. Ujo ja arka poika puhkesi kukkaan.
Itselleni oli myös vaikeaa , kun poika ei juuri kertonut kaveri asioistaan tai siitä mitä koulussa tapahtuu. Vasta kun kävin eräällä luennolla, minulle aukesi pari tärkeää asiaa. Kun poika tulee koulusta tai muusta sosiaalisesta tapahtumasta täytyy hänen saada olla ensin yksin ja kerätä voimia. Vasta muutaman tunnin päästä hän on valmis kertomaan kaiken kokemansa... jos on vaikeita asioita voi mennä jopa pari viikkoa. Poika ahdistuu jos kyselen liikaa tai jos painostan kertomaan sellaista jota hän ei ole vielä käsitellyt omassa mielessään. Eli tällainen lapsi kaipaa sosiaalisten tilanteiden vastapainoksi paljon omaa tilaa. Itse taas ahdistun, jos en heti saa tietää kaikkea ja keskustella heti kun jotain on tapahtunut... pahkahdun...
Olen siis joutunut opettelemaan paljon itsehillintää.:headwall: Hiljaa hyvä tulee. Kannustaminen kannattaa, mutta moittiminen ei. Meillä poika on kasvattanut minua varmaan enemmän kuin minä häntä. Niin erilaiset persoonat me olemme. Mutta on hienoa seurata miten lahjakas ihminen kehittyy omalla painollaan. Kaiken ydin on rakkaus ja suvaitsevaisuus. Ne asiat kun pitää mielessään, on jo voiton puolella. Lapsen pitää kelvata juuri sellaisena kuin on. Olemme keskustelleet poikani kanssa paljon ja antaneet tukea. Hän on joutunut miettimään missä on hyvä ja mitä taitoja voisi kehittää. Tähän poikaan ei ole toimineet ne tavalliset kasvatus vinkit, vaan pojan kanssa on pitänyt keskustella kuin aikuisen kanssaa. mm. suussa ei ole hammaspeikkoja vaan bakteereja joilla kaikilla on oma latinankielinen nimensä jne.
Tutustukaa ajan kanssa lapsenne mielenkiinnon kohteisiin ja käyttäkää aikaa harrastuksen löytämiseen. Se kannattaa. Eikä ekasta tyrmäyksestä kannata lannistua. Meillä pojan kanssa sovittiin että käy aina harrastuksessa 3-5 kertaa ja sitten päättää mitä tekee. Ekan kerran poika kävi katsomassa judoa ekaluokkalaisena, jolloin se tuntui ahdistavalta, mutta kolmen vuoden sulattelun jälkeen se vihdoin loksahti kohdalleen.
Tsemppiä teille kaikille jotka painitte näiden kysymysten edessä. Teidän lapsistanne tulee upeita, kun annatte rauhassa kasvaa ja tuette tarpeen tullen. =)
Itsekin miettinyt miten saisin tytölle kavereita. Koulussa tuntuu luokalla olevan ihan mukavia tyttöjä. Välituntisin leikkivät yhdessä. Mutta tyttö ei kutsu heitä käymään. Olen kehottanut kysymään heiltä voisivatko tulla. Ja saavat tulla, kunhan sovitaan ensin. Muutaman kerran on käynyt luokkakavereiden luona. Synttäreille saa kutsun ja meillekin on kutsuttu.
Opettaja epäili että tytöllä olisi mutismi. Kun ei oikein luokassa paljon puhu, eikä oikein osallistu tunneille keskusteluun. Mutta tästä ei ollut kysymys.
Kotona puhuu pälpättää. Tuttujen kanssa sosiaalinen.
Nyt on menossa 4. luokka. Ja tilanne on parantunut. Tytöstä tullut rohkeampi luokassa.
Itse olin samanlainen koululainen. Hiljainen ja ujo. Nyt "aikuisena" olen sosiaalissa tilanteissa kykenevä. Jos näin voi sanoa.
Ollaan asuttu sellaisilla asuinalueilla, joissa ei montakaan saman ikäistä. Muutimme juuri uudestaan. Ensi lukuvuodeksi koulun vaihto. Käy nyt tämän lukuvuoden vanhassa koulussa. Tyttö oli itse sitä mieltä että haluaa vaihtaa koulua. Jos sitten löytyisi kavereita ihan lähialueilta.
Nyt mietitään mukavia harrastuksia, joiden parista voisi löytyä samanhenkisiä kavereita.
Taisin kirjoittaa enemmän omaa asiaa, ja asian vierestä.
Opettaja epäili että tytöllä olisi mutismi. Kun ei oikein luokassa paljon puhu, eikä oikein osallistu tunneille keskusteluun. Mutta tästä ei ollut kysymys.
Kotona puhuu pälpättää. Tuttujen kanssa sosiaalinen.
Nyt on menossa 4. luokka. Ja tilanne on parantunut. Tytöstä tullut rohkeampi luokassa.
Itse olin samanlainen koululainen. Hiljainen ja ujo. Nyt "aikuisena" olen sosiaalissa tilanteissa kykenevä. Jos näin voi sanoa.
Ollaan asuttu sellaisilla asuinalueilla, joissa ei montakaan saman ikäistä. Muutimme juuri uudestaan. Ensi lukuvuodeksi koulun vaihto. Käy nyt tämän lukuvuoden vanhassa koulussa. Tyttö oli itse sitä mieltä että haluaa vaihtaa koulua. Jos sitten löytyisi kavereita ihan lähialueilta.
Nyt mietitään mukavia harrastuksia, joiden parista voisi löytyä samanhenkisiä kavereita.
Taisin kirjoittaa enemmän omaa asiaa, ja asian vierestä.
mukavaa kuulla muita samanlaisia...jos näin voi sanoa !
meillä tokaluokalle menevä poika joka kävi seurakunnan kerhossa 2x/vk ennen eskaria. kerhossa ei tätien mukaan puhunut ekaan puoleen vuoteen sanaakaan. teki mitä pyydettiin ja hymyili kunn sille puhuttiin muttei sanonu mitään. eskarissa patistettiin puhumaan ja sana kerralllaan sai lypsää. nyt osallistuu koulussa tunnilla,viittaa ja menee luokan eteen mutta koulussa ollaan niin kovin huolissaan kun ei mene muiden leikkiin ellei muuta hae. sitten opettaja ei ole kuullut pjan puhuvan välitunnilla näille kavereilleen ja tuntuu menevän vähän muiden perässä. poik itse sanoo puhuvansa kavereilleen. nämäkin ovat kyllä tyttöjä koska poikien leikit ei kiinnosta meidän poikaa. kotona leikkii pikkuveljen ja naaourissa asuvien tyttöjen kanssa. hekin ovat nuorempia kuin meidän poika. leikkikentille tai edes kauppaan ei poika halua mennä itsekseen eikä oikein siellä yhdessä käydessämme ala leikkimään muiden kanssa ellei häntä joku tuttu hae leikkimään. itse olen ollut tosi ujo pienenä eikä kavereita ole olut muutamaa enempää joten en ole pojasta huolissani. katsotaan kuinka toka luokka alkaa sujuun. niin ja koulun open mielestä en saa kysyä pojalta haluatko leikkiä sen ja sen kans vaan mun pitäs itse ottaa yhteyttä muihin koululaisten öiteihin ja kutsua pojasta välittämättä meille kylään ja mä en tod ole sellanen joka vieraille alkais soitteleen leikkitreffejä eli ei tuu tapahtuun ellen saa kontaktia jossain muualla ensin..sukuvika siis kun sukset ei luista ;O
meillä tokaluokalle menevä poika joka kävi seurakunnan kerhossa 2x/vk ennen eskaria. kerhossa ei tätien mukaan puhunut ekaan puoleen vuoteen sanaakaan. teki mitä pyydettiin ja hymyili kunn sille puhuttiin muttei sanonu mitään. eskarissa patistettiin puhumaan ja sana kerralllaan sai lypsää. nyt osallistuu koulussa tunnilla,viittaa ja menee luokan eteen mutta koulussa ollaan niin kovin huolissaan kun ei mene muiden leikkiin ellei muuta hae. sitten opettaja ei ole kuullut pjan puhuvan välitunnilla näille kavereilleen ja tuntuu menevän vähän muiden perässä. poik itse sanoo puhuvansa kavereilleen. nämäkin ovat kyllä tyttöjä koska poikien leikit ei kiinnosta meidän poikaa. kotona leikkii pikkuveljen ja naaourissa asuvien tyttöjen kanssa. hekin ovat nuorempia kuin meidän poika. leikkikentille tai edes kauppaan ei poika halua mennä itsekseen eikä oikein siellä yhdessä käydessämme ala leikkimään muiden kanssa ellei häntä joku tuttu hae leikkimään. itse olen ollut tosi ujo pienenä eikä kavereita ole olut muutamaa enempää joten en ole pojasta huolissani. katsotaan kuinka toka luokka alkaa sujuun. niin ja koulun open mielestä en saa kysyä pojalta haluatko leikkiä sen ja sen kans vaan mun pitäs itse ottaa yhteyttä muihin koululaisten öiteihin ja kutsua pojasta välittämättä meille kylään ja mä en tod ole sellanen joka vieraille alkais soitteleen leikkitreffejä eli ei tuu tapahtuun ellen saa kontaktia jossain muualla ensin..sukuvika siis kun sukset ei luista ;O
Meilläkin on ujohko lapsi. Mitä nyt foorumeilla olen seuraillut niin ujous, tai no diplomaattisemmin niin yksin viihtyvä, on periytyvää,,,
Pojan ollessa pienempi niin yhteiset ulkoilut ja sun muut jutut oli vielä ok, mutta nyt 6.luokalle menevä olen sitä mieltä, että hänen pitäisi itse(ja kavereiden kanssa) mennä ulos. Niinkuin on sanottu niin liikunta&leikki on lapsen työ. Tällä hetkellä hänellä on yksi luottokaveri jonka kanssa viihtyy, ja siitä pidän huolen, että kyseinen kaveri viihtyy meillä.
Pojan ollessa pienempi niin yhteiset ulkoilut ja sun muut jutut oli vielä ok, mutta nyt 6.luokalle menevä olen sitä mieltä, että hänen pitäisi itse(ja kavereiden kanssa) mennä ulos. Niinkuin on sanottu niin liikunta&leikki on lapsen työ. Tällä hetkellä hänellä on yksi luottokaveri jonka kanssa viihtyy, ja siitä pidän huolen, että kyseinen kaveri viihtyy meillä.
Viimeksi muokattu:
