K
kajsakjsa
Vieras
Olen koko ikäni ollut ikään kuin kynnysmattona, johon muiden on helppo pyyhkiä jalkansa. Mukaudun muiden mielipiteisiin ja tingin omistani muiden hyväksi. Usein minun on edes vaikea sanoa, mitä mieltä oikeasti itse olen, koska annan muiden mielipiteiden vaikuttaa liiaksi.
Avioliittoni on ollut aivan "kuiva" tunnetasolla ja fyysisesti jo usean vuoden ajan. On ollut raskaita asioita (ei kuitenkaan pettämistä) ja nämä ovat luonnollisesti vaikuttaneet. Nyt vuosi sitten asiat alkoivat mennä ns parempaan suuntaan ulkoisesti, mutta sisäisesti edelleen avioliittomme oli tyhjä. Kaipaan hellyyttä, rakkauden osoittamista, läheisyyttä ja seksiä. En saa yhtään mitään. On tuntunut vain, että olen yhdentekevä.
Olemme keskustelleet asiasta, riidelleet asiasta ja jutelleet asiasta jo vuosien ajan. Aina syyksi on laitettu raskas elämäntilanne tms. Nyt vuosi sitten tilanteen tosiaan helpotuttua mies aloitti terapian ja "alkoi etsiä itseään". Ja on löytänyt sisäisen minänsä, joka on homoseksuaali. Hän on nyt viime kuukaudet yrittänyt saada itsestään tolkkua, mitä oikeasti haluaa elämältä ja miten on onnellinen.
Samalla minä olen kannustanut ja odottanut, että mies saisi asiansa "päätökseen". Tiedän, ettei se käy ihan heti. Mutta silti.Olen toivonut, että mies jakaisi asioitaan kanssani, mm kertoisi uusista kavereistaan (homoista, joita etsii kaveripohjalta itseään ymmärtääkseen) ja mies tietää tämän ja tietää, sen olevan minulle tärkeää. Haluan olla kartalla siitä, missä mennään ja mitä hän haluaa jatkossa minulta, pystyykö hän olemaan avioliitossa mies ja kohtelemaan minua kuin vaimoaan.
Eilen sitten minulle selvisi nettipankin kautta, että mies on käynyt ravintolassa syömässä. Kysyessäni asiasta selvisi, että hän on käynyt uuden nettituttavuutensa (mies) kanssa syömässä ja maksanut tämänkin laskun. Täysin tuntemattoman ihmisen! Edes minulle mies ei alkuaikoina tehnyt noin
Minulla kiehui ihan yli. Sain tarpeekseni salailusta, odottamisesta ja pohdinnasta. Päätin, että voimme asua jatkossakin kavereina saman katon alla, kuten olemme tehneet jo vuosia. Mutta minä en enää odota miestä ja hänen päätöstään. Minä luovun henkisellä tasolla vähitellen suhteestamme ja jatkan elämääni. Se ei tarkoita heti muiden miesten etsimistä, mutta kuitenkin sitä, että pidän ns silmät avoimina
Miehelleni sanoin, että jos hän sitten joskus huomaisinkin, että haluaa minut, niin hänen pitää se minulle todistaa kohtelemalla minua kuin naistaan, tärkeintään. Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan. Ja nyt minulla on jotenkin toisaalta surullinen olo tästä kaikesta, mutta toisaalta sitten myös jollain tapaa myös vahva olo.
Avioliittoni on ollut aivan "kuiva" tunnetasolla ja fyysisesti jo usean vuoden ajan. On ollut raskaita asioita (ei kuitenkaan pettämistä) ja nämä ovat luonnollisesti vaikuttaneet. Nyt vuosi sitten asiat alkoivat mennä ns parempaan suuntaan ulkoisesti, mutta sisäisesti edelleen avioliittomme oli tyhjä. Kaipaan hellyyttä, rakkauden osoittamista, läheisyyttä ja seksiä. En saa yhtään mitään. On tuntunut vain, että olen yhdentekevä.
Olemme keskustelleet asiasta, riidelleet asiasta ja jutelleet asiasta jo vuosien ajan. Aina syyksi on laitettu raskas elämäntilanne tms. Nyt vuosi sitten tilanteen tosiaan helpotuttua mies aloitti terapian ja "alkoi etsiä itseään". Ja on löytänyt sisäisen minänsä, joka on homoseksuaali. Hän on nyt viime kuukaudet yrittänyt saada itsestään tolkkua, mitä oikeasti haluaa elämältä ja miten on onnellinen.
Samalla minä olen kannustanut ja odottanut, että mies saisi asiansa "päätökseen". Tiedän, ettei se käy ihan heti. Mutta silti.Olen toivonut, että mies jakaisi asioitaan kanssani, mm kertoisi uusista kavereistaan (homoista, joita etsii kaveripohjalta itseään ymmärtääkseen) ja mies tietää tämän ja tietää, sen olevan minulle tärkeää. Haluan olla kartalla siitä, missä mennään ja mitä hän haluaa jatkossa minulta, pystyykö hän olemaan avioliitossa mies ja kohtelemaan minua kuin vaimoaan.
Eilen sitten minulle selvisi nettipankin kautta, että mies on käynyt ravintolassa syömässä. Kysyessäni asiasta selvisi, että hän on käynyt uuden nettituttavuutensa (mies) kanssa syömässä ja maksanut tämänkin laskun. Täysin tuntemattoman ihmisen! Edes minulle mies ei alkuaikoina tehnyt noin
Minulla kiehui ihan yli. Sain tarpeekseni salailusta, odottamisesta ja pohdinnasta. Päätin, että voimme asua jatkossakin kavereina saman katon alla, kuten olemme tehneet jo vuosia. Mutta minä en enää odota miestä ja hänen päätöstään. Minä luovun henkisellä tasolla vähitellen suhteestamme ja jatkan elämääni. Se ei tarkoita heti muiden miesten etsimistä, mutta kuitenkin sitä, että pidän ns silmät avoimina
Miehelleni sanoin, että jos hän sitten joskus huomaisinkin, että haluaa minut, niin hänen pitää se minulle todistaa kohtelemalla minua kuin naistaan, tärkeintään. Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan. Ja nyt minulla on jotenkin toisaalta surullinen olo tästä kaikesta, mutta toisaalta sitten myös jollain tapaa myös vahva olo.
Mutta mielipiteistänne huolimatta pysyn nyt päätöksessäni.
