Onko muilla isovanhemmat kaikonneet, kun lapset kasvaneet vauvaiästä isommiksi?

[harmus]

Ennen vanhempani kävivät useasti ja tarjosivat apuaan. Asuvat n 400km päässä ja kävivät siis n kerran 1,5-2 kuukaudessa viikonlopun ajan. Tarjosivat myös tuolloin apuaan, eli saattoivat katsoa lapsia että pääsimme miehen kanssa yhdessä vaikka kävelylle. Näin siis silloin, kun lapset olivat vielä vauvoja tai 1-2-vuotiaita.

Nyt lapset ovat jo 4- ja 6-vuotiaita ja vanhempani käyvät ehkä kaksi kertaa vuodessa ja silloinkin tuntuu, että heillä on aina kiire pois. Jotenkin tuntuu, etteivät he jaksa lapsia nyt, kun nämä ovat isompia. Vaikkakaan lapseni eivät siis ole mitään riehujia (toki joskus riehaantuvat, mutta pääasiassa leikkivät nätisti).

Tuntuu vaan kurjalta, kun he ovat kaikonneet. Ikinä eivät jaksaisi tulla käymään tai sitten eivät viihdy. On kuulemma niin pitkä matka...mutta silti käyvät Tukholmassa asuvan siskoni luona 1-2 kk välein risteillen (siskolla ei ole vielä lapsia). Me käymme vanhemmillani n 2-3kk välein (tätä rajoittaa se, että olemme töissä (vanhempani ovat eläkkeellä, isä 55v ja äiti 64v) ja että vanhempani asuvat nykyään pienessä kaksiossa).

 

[...]

Voi olla että eivät enää jaksa kuten ennen, mitä ihmeellistä siinä on. Kiva että ovat olleet saatavilla edes joskus. Minun 3-v lapseni ei näe isovanhempiaan koskaan eikä tunne näitä. Joitain kun ei kiinnosta missään vaiheessa.

 

[u6u]

Meillekään ei ole apua herunut mun vanhemmilta, vaikka on kaksi pientä lasta (alle 2v ikäero). Kaikkia ei ilmeisesti vain nappaa jälkeläisten huolenpito.

 

["vieras"]

Meillä auttaisivat, mutta asuvat eri maassa, joten nähdään n. 3 kertaa vuodessa. Nyt kun olimme Suomessa ottivat lapsia yöksi usein. Lapset 4-8-vuotiaita ja 3 lasta. Mutta huomaan, kuinka vanhemmat väsyvät helpommin. Toisen lapsia on raskaampaa hoitaa.

 

[Mummeliisa]

Meillä eivät ole kaikonneet.
Vanhimmat lapsistani ovat jo aikuisia ja niin minun vanhempani kuin isänsä vanhemmat ovat yhä tiiviisti mukana elämässään. Isän vanhemmat tosin alkavat olla jos sen ikäisiä, että nykyään homma on enemmän heidän auttamistaan...

Olen joskus miettinyt näitä tukiverkko/isovanhemmuus/sisaruus-ketjuja ja miettinyt, että missä määrin kunkin suvun tavat ja traditiot vaikuttavat asiaan?
Jos itsellä ei ole lapsuudessa ollut läsnäolevia isovanhempia, enoja, tätejä, setiä niin osaako sellaiseksi itsekään ryhtyä tai lapsilleen moisia kaivata?
Kuinka moni jonka lapsuudessa täti oli joku kaukainen satunnaisesti tavatta ihminen, johon ei omaa sidettä ollut lainkaan, osaa itse pitää suhteensa sisarustenlapsiin vahvana ja elävänä?
Voiko sellaista kaivata, mitä ei koskaan ole ollut?

Isovanhemmuudessa ilmeisesti ainakin voi kaivata, sillä kovin moni tuntuu sanovan, että tahtoo itse aikanaan olla läsnäolevampi mummi tai ukki kuin omilla lapsilla ollut...

 

["vieras"]

Kieltämättä siltä tuntuu

On tullut luotua alkeellista turvaverkkoa, mutta se on kovin hatara verrattuna perheisiin, joilla on lapsista kiinnostuneet isovanhemmat ympärillä innoissaan auttamassa. Hoitoapuakin enemmän kaipaan ihan vain mummoja ja vaareja lasten elämään.

 

[Anatolia]

Meillä on käynyt oikeastaan päinvastoin. Vauvaikäiset ja pikkutaaperot eivät olleet isovanhemmilla juuri koskaan hoidossa, näimme tietysti silloinkin aika usein kun kerran lähekkäin asuimme ja asumme yhä.

Nyt, kun lapset ovat 7 v ja 5 v (ja jo silloin kun lapset olivat 5 v ja 3 v) niin isovanhemmat soittavat & kysyvät lapsia lainaan joko päiväksi tai useammaksi päiväksi, hakevat lapset koulusta/päiväkodista ja pitävät heidät iltaan asti, ottavat lapset kanssaan mökille viikonlopuksi, vievät lapsia venereissuille, käyvät lasten kanssa ruotsinlaivalla, ottavat kipeän lapsen luokseen "sairaslomalle" vaikka viideksi päiväksi, yms.