Onko muilla tällaista ongelmaa? Lapsilla liian monta innokasta hoitajaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Tuli mieleen kun yleensä valitetaan, että ei saa lapsia mihinkään hoitoon koskaan, isovanhempia ei kiinnosta jne. Niin onko kenelläkään muulla ihan päinvastaista ongelmaa? Eli ottajia olisi liiankin paljon?

Meillä tilanne on oikeesti jo hankala. Omat vanhemmat soittavat, valehtelematta, päivittäin ja pyytävät lapsia hoitoon tai kysyvät saako heitä tulla tänne meille katsomaan. Joka viikonloppu soittavat monta kertaa ja pyytävät saisiko lapset tulla yökylään. Tuntuu suorastaan, että painostavat antamaan lapset heille. Monesti puhuvat jo lapsille et tulette sitten meille ja mä joudun sitten olemaan se ikävä joka sanoo että ei pääse.

Miehen vanhemmat myös soittavat vähintään kerran viikossa ja pyytävät lapsia heille. Peruvat omia menoja jos me kysytään et voivatko katsoa lapsia. Aina ovat tulleet tänne vahtimaan tai ottaneet sinne kun ollaan pyydetty.

Lisäksi lasten kummit soittavat, ehkä kerran kuussa, ja pyytävät lapsia kylään. Poikkeavat tässä meillä n. kerran viikkossa lapsia katsomassa. Tähän kun vielä lisää lasten sedät ja tädit jotka ovat valmiita ottamaan lapsia ihan koska tahansa, niin tuntuu ettei me vanhemmat ei koskaan heitä nähtäisi jos kaikille halukkaille aina annettaisi kun pyytävät.

Ja kyse ei ole siitä että eikö me oltaisi lapsia, 4v ja 1v, annettu hoitoon! Kerran kuussa ovat jommalla kummalla isovanhemmalla yökylässä, useamman kerran viikossa on pari tuntia joko mummolassa tai kummilla tai sedän luona tai sitten joku heistä on täällä kylässä. Siis mun mielestä jo melkein liikaakin on lapset jossain aina hoidossa tai joku on täällä meillä. Perheenkeskeistä aikaa on todella harvoin. Ja jokainen aina loukkaantuu jos ei anneta lapsia hoitoon tai ihmettelee miksi ei saa kylään tulla :ashamed:
 
Ymmärrän. on se noinkin päin hankalaa. Meillä vähän sama, mutta meitä pyydetään aina kylään koko perhe. Viikonloppuisin ei meinaa olla ikinä aikaa olla perheen kesken saati sitten tavata kavereita. Pari päivää edellisen vierailun jälkeen soitellaan, että koska taas tullaan ja varataan jo tammikuussa jouluksi kylään.
 
heh no kateeksi käy sinua...olisi kiva jos saisi kotiin sitä aikuisseuraakin samalla itselle kun kävis sukulaisia ja kummeja kylässä ja ah sekin vielä että joku hoitaisi lasta niin että me voitaisiin käydä kahdestaan miehen kanssa jossain. Luxustahan se olisi. Harmittaa todella, että meillä isovanhemmatkin asuu niin kaukana ettei lapsi heitäkään tapaa kun parin kuukauden välein.

onko sun lapset päiväkodissa tai jossain muualla hoidossa eli käytkö itse töissä?..
 
OOn vihreä kateudesta.
Meillä ei oo isovanhempia jotka ottaisivat hoitoon ei myöskään kummeja kiinnosta koska kaikilla myös omia pieniä lapsia.
Synnyttämäänkin taidan jotua yksin menemään ku ei oo esikoiselle lapsenvahtia.
 
meillä oli, kunnes muutettiin.

minun tätini ja omat vanhempani aina kinastelivat keskenään kuka saa likan hoitoon :D

no ei se minua haitannut, sainpa ainakin levätä ja omaa aikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kutku:
Erikoinen ongelma :D Siis oikeesti... En oo moisesta kuullukaan.

No kieltämättä en mäkään oo koskaan vielä kuullut kenenkään muun valittavat tästä :) Mutta voitko uskoa että välillä ihan tosissaan on ongelma? Tuntuu oikeesti ikävältä joutua sanomaan että ei lapset ei saa nyt tulla kylään, kun joku soittaa ja pyytää. Mutta kun mekin halutaan joskus olla perheen kesken. Tuntuu vaan välillä että toiset ei ymmärrä, valittavat vaan kun ei ole pariin viikkoon lapsia nähnyt et olis kiva jos tulis kylään ja mä yritän selittää et kun on juuri ollut siellä ja siellä jo niin paljon jne. Toisaalta, onhan se ihanaa kun on laaja tukiverkosto, mutta toisaalta se tuntuu välillä ahdistavalta kun joutuu aina jollekin sanomaan et ei käy.
 
Kyllä sama ongelma. Lapsi on vuosi ja 2kk ja edelleen ootan että milloinka se sairaalasta kotiutumisen jälkeinen vierasrumba loppuu sillä molemmat isovanhemmat haluavat nähdä lastenlastaan kahdesti viikossa ja pelmahtavat tänne. Ja tietysti meillä on muutakin sosiaalista elämää. Sitten on kilpailua kummat isovanhemmat saa hoitaa.

Itseasiassa ihmettelet aika usein sitä miten valitetaan hoitajan puutetta koska joo, vaikka meillä on isovanhemmat samassa kaupungissa niin on myös kyllä useita kavereita, niin lapsellisia kuin lapsettomiakin jotka on tarjoutuneet ottamaan hoitoon joskus ja naapurin lapset on ollut meillä että kaipa sinnekin voisin viedä omani joskus hoitoon. Nää ei onneksi sentään kinua. Kummit kyllä soittelee ja kyselee että joko tää uskaltais yökylään.
 
Meillä on sama juttu. Tuntuu ettei viikonloppuja sais ikinä viettää omalla porukalla, vaikka meillä tosin lapsia 6 kappaletta, että voihan siitä nyt muutaman välillä antaa.
Mutta tuntuu että ikinä ei ole koko porukka koossa ja mä tykkäisin että saadaan tehdä koko sakilla jotain omaa.

Ja sitten kun sanoo että halutaan olla ihan keskenään niin tuntuu että loukkaa tosi syvästi.
Kun lapset on olleet yökylässä niin on ihanaa muutama päivä, saa hengittää helpommin eikä tarvitse aatella että kohta joku soittaa ja pyytää taas.
Viikonloput on niitä pahimpia, silloin on varma että miehen vanhemmat soittaa ja pyytää.Varsinkin he näitä nuorimpia haluavat sinne.Ja mies kun tekee pitkää päivää viikolla niin ei näkis juur koskaan lapsiaan kun aina luuhaisivat kylässä jos annettais aina kun pyydetään.

Mut ymmärrän hyvin ap sua.
Ei kohtuutta koskaan!! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kutku:
Erikoinen ongelma :D Siis oikeesti... En oo moisesta kuullukaan.

No kieltämättä en mäkään oo koskaan vielä kuullut kenenkään muun valittavat tästä :) Mutta voitko uskoa että välillä ihan tosissaan on ongelma? Tuntuu oikeesti ikävältä joutua sanomaan että ei lapset ei saa nyt tulla kylään, kun joku soittaa ja pyytää. Mutta kun mekin halutaan joskus olla perheen kesken. Tuntuu vaan välillä että toiset ei ymmärrä, valittavat vaan kun ei ole pariin viikkoon lapsia nähnyt et olis kiva jos tulis kylään ja mä yritän selittää et kun on juuri ollut siellä ja siellä jo niin paljon jne. Toisaalta, onhan se ihanaa kun on laaja tukiverkosto, mutta toisaalta se tuntuu välillä ahdistavalta kun joutuu aina jollekin sanomaan et ei käy.

Mä kyllä suostun kyläilyyn meillepäin, mutta kun aina kysytään lapsia heille, isovanhemmille, kummeille ja tädille.
Silloin lapset saattaa olla koko viikonlopun poissa kotoa.

Meille saa tulla, mutta eivät he sitä halua-vain pari tuntia.Se yökyläily on kaikkein ihaninta kait sitten...

Mutta tiiän sen tunteen kun näkee kuka soittaa... :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja täällä myös:
Kyllä sama ongelma. Lapsi on vuosi ja 2kk ja edelleen ootan että milloinka se sairaalasta kotiutumisen jälkeinen vierasrumba loppuu sillä molemmat isovanhemmat haluavat nähdä lastenlastaan kahdesti viikossa ja pelmahtavat tänne. Ja tietysti meillä on muutakin sosiaalista elämää. Sitten on kilpailua kummat isovanhemmat saa hoitaa.

Itseasiassa ihmettelet aika usein sitä miten valitetaan hoitajan puutetta koska joo, vaikka meillä on isovanhemmat samassa kaupungissa niin on myös kyllä useita kavereita, niin lapsellisia kuin lapsettomiakin jotka on tarjoutuneet ottamaan hoitoon joskus ja naapurin lapset on ollut meillä että kaipa sinnekin voisin viedä omani joskus hoitoon. Nää ei onneksi sentään kinua. Kummit kyllä soittelee ja kyselee että joko tää uskaltais yökylään.

meillä lähes saman ikäinen lapsi ja samanlainen tilanne. itse käytän sitä "hyväkseni". monesti kun joku tuttu vieras tulee, siis miehen äiti, oma äiti ja muitakin läheisiä vieraita on, niin lähden kauppaan tai siivoan tai jotain. on näppärää sanoa, että ooppas lapsen kans, niin minä teen ruokaa tai mitä vaan. tai pyydän, että lähtee lapsen kans ulos tai mitä milloinkin... oon näppärä tässä ja nämä "hyväksi käytetyt" tuntuu tykkäävän kun saa olla lapsen kanssa. ja minä hyödyn.
 
"Pitkään ja pelkästään äidinmaidolla ruokitut lapset ovat saaneet hyviä tuloksia älykkyyttä mittaavissa kokeissa, kertoo uusi kansainvälinen tutkimus.

Älykkyystesteissä pitkään imetetyt lapset saivat viitisen prosenttia korkeampia tuloksia kuin toisen ryhmän lapset."

terveydenhoitaja sanoi että yritä imettää sit laspesta tulee älykkäämpi. nainen sanoi että näee pihalla lapsista ja kadulla aikuisista ketä on imetetty. ja mitä kauemmin sen parempi. nainen kertoi että oli imettänytpoikaansa 3 vuotiseksi ja tyttöä 1 v. ja poika pääsi lääkiksen. tyttö käy vai AMK:ta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja imetä imetä imetä:

Tulikos vähän väärään ketjuun?
Mitä helkkaria sillä on väliä imettääkö vaiko ei jos sukulaiset vaatii jatkuvasti luokseen.Ei enää 3 ja 5 vuotiaita kai imetetä. Ei meillä ainakaan! :D
 
Yhteistyössä