V
vvvierasss
Vieras
Minkälaisia on tavalliset tämän ikäiset lapset? Epäilen lapsessani olevan jotain neurologista ongelmaa.
Kun lapsi oli 2-3 vuotias olin varma, että kasvatan adhd lasta. Olin aika väsynyt. Ihan sama minne mentiin, saattoi lapsi mennä ihan yli, kontakti hävisi, ei kuullut mitään, raivoaa. Nojoo...uhmaikää se varmaan oli, pahaa sellaista. Äitini totesi, että hänestä lapseni on haastavampi kun hänen kaikki yhteensä. Päiväkodissa aloitti 3 vuotiaana ja ensimmäinen vuosi oli kaaosta. Siirtymätilanteet vaikeita, ei saaneet päiväunille, raivokohtaukset, ei oikein leikkinyt muiden kanssa, lähinnä riehui ja vaati kokonaan yhden hoitajan usein. Kehottivat hakemaan apua, jos tuntuu etten pärjää.
Lapsi täytti 4 ja rauhottui huomattavasti. Helpotuin, ajattelin, ettei meidän lapsi olekaan adhd. Päiväkodissa oltiin huomattu iso muutos käytöksessä. Nyt on alkanut tuntumaan siltä olenko niin tottunut siihen pahaan uhmaikään, että nykyinen arki on jopa normaalia. Osaan jo käsitellä lasta niin hyvin, ettei ongelmia enää synny. Päiväkotiryhmä on myös pieni. Siirtymätilanteet päiväkodissa taas sujuu, mutta ymmärtämisessä ja hienomotoriikassa on ongelmaa. Ei kuulemma ymmärrä ohjeita, jos ei sanota yksinkertaisesti.
Lapsi on luonteeltaan aika negatiivinen. En tiedä johtuuko se välillä omasta pahasta tuulesta (joka johtuu lapsen jatkuvasta kiukuttelusta) vai siitä, että hän vaan on.
Minua tottelee ihan hyvin (no uhmaa päivittäin ja kysyy kaikkeen syytä, mutta pääosin tottelee), tiedän ettei koske esim. Leipäveitsiin tai mene jääkaappiin itse. Muita taas koettelee. Esim. Pelästyin kun kuulin toisesta huoneesta, miten lapsi on ottanut leipäveitsen ja nauraa ja pelleilee eikä tottele toista aikuista. Menen äkkiä paikalle, otan lapsen kädestä ja juttelen hetken mitä tuli tehtyä. Lapsi ymmärtää eikä jatka. Tulee toinen aikuinen ja saattaa vaikka repiä salaattikulhosta salaatit lattialle ja nauraa päälle. Pitää kaikin voimin kulhosta kiinni ja nauraa kun kielletään. Ei kuuntele edes tiukkaa puhetta jos on muu kuin äiti.
Lapsi on myös kertonut, että hänellä on tylsää ja riehuminen alkaa usein siitä. Lapsi tosin saattaa heti ulkoilun jälkeen olla sitä mieltä, että on tylsää. Lapsi on siis päiväkodissa, minä töissä ja silti hänellä on tylsää koko ajan. Vkloppusin ollaan ykeensä toisena päivänä kotona, toisena ei.
Joudun koko ajan selittämään lapselle etukäteen mitä tulee tapahtumaan ja mitä ei. Lapsi raivostuu todella helposti jos asiat ei mene oman mielen mukaan. Minun on sanottava asia ennen kun lapsi ehtii päättää. Meillä ollaan johdonmukaisia ja minua lapsi pääosin kuuntelee, mutta vierailut ja muut on tosi raskaita.
Harrastukset ei onnistu, koska riehuu ja juoksee eikä tee kuten kuuluisi. Lapsi myös villiintyy näissä niin että kontakti häviää ja jouduin viimeksi kantamaan raivoavan lapsen ilman ulkovaatteita autoon koska hän olisi halunnyt vielä jäädä. Tiesi, että jos riehuu ei voi mennä uudestaan, muttei sujunut silti.
Haluaisin viedä lapsen tutkimuksiin, mutta pelkään että leimataan vaan huonoksi äidiksi. Lapsen kanssa elämä on välillä tosi väsyttävää joten sekin voi vaikuttaa. En tiedä onko vika minussa vai lapsessa. Toisaalta lapsi on koko ikänsä ollut tuollainen ja kun olen yrittänyt syliin ottaa ja lukea satuja, ei ole pysynyt paikalla pienenä hetkeäkään. Nykyään tulee halaamaan välillä ja kertonaan, että äiti on rakas. Sanon tietysti myös ja halaan ja yritän olla lähellä. Lapsi ei ole ikinä jaksanut istua kainalossani ja kuunnella vaikka satua. Muuten kuuntelee, mutta heiluttaa yleensä vaikka jalkoja, leikkii pinnillä tai tarvii jotain ärsykettä käteensä.
Tykkää kuitenkin jos silitän selkää ja pitää halaamisesta. Lapsi on empaattinen sillä tavalla, että lohduttaa muita jos jotain sattuu ja näyttää olevan oikeasti surullinen toisen puolesta.
Onko vielä 4,5 vuotiaan kanssa normaalia tällainen? Haluaisin mennä lapsen kanssa vaikka uimaan, mutta pelkään sitä käytöstä jos lähtee kontakti eikä lapsi kuuntele puhetta. Ja tosiaan...lapsella on ainakin aistiyliherkkyyksiä. Kovat äänet ja vaatteissa on tosi tarkka. Kovaa ruokaa ei haluaisi syödä (toki tarjoan kaikkea, mutta oksentaa herkästi ruoan josta ei pidä). SI-häiriötä ai akin epäilen...myös aspergeria tai adhd:ta, mutta aspergeriä en siksi paljoa koska lapsi on tosi rytmitajuinen ikäisekseen (tästä on siis mulle sanottu) ja sellainen eläväinen ja helposti innostuva. Muut samanikäiset lapset ovat myös kyselleet miksi lapseni riehuu tai vaikka juoksee koko ajan ympyrää jos vaikka joku lapsiperhe on käymässä. Ei osaa leikkiä rauhallisesti vaikka barbeilla toisen kanssa vaan jos joku on kylässä haluaa juosta, kiljua, hyppiä tai riehua. Yksin osaa leikkiä max 15 min vaikka barbeilla. Sen jälkeen ilmoittaa että hänellä on tylsää. Pikkukakkosta jaksaa katsoa mutta yleensä tykkää vaikka piirtää, leikkiä tai tehdä kuperkeippaa samaan aikaan.
Kertokaa minkälainen on nornaali 4-5 vuotias. Ajattelin, että tämänikäisen kanssa ei tarvitse enää tapella kaikesta.
Sori, tuli romaani. ...niin ja olen kai itsekin aistiyliherkkä.
Kun lapsi oli 2-3 vuotias olin varma, että kasvatan adhd lasta. Olin aika väsynyt. Ihan sama minne mentiin, saattoi lapsi mennä ihan yli, kontakti hävisi, ei kuullut mitään, raivoaa. Nojoo...uhmaikää se varmaan oli, pahaa sellaista. Äitini totesi, että hänestä lapseni on haastavampi kun hänen kaikki yhteensä. Päiväkodissa aloitti 3 vuotiaana ja ensimmäinen vuosi oli kaaosta. Siirtymätilanteet vaikeita, ei saaneet päiväunille, raivokohtaukset, ei oikein leikkinyt muiden kanssa, lähinnä riehui ja vaati kokonaan yhden hoitajan usein. Kehottivat hakemaan apua, jos tuntuu etten pärjää.
Lapsi täytti 4 ja rauhottui huomattavasti. Helpotuin, ajattelin, ettei meidän lapsi olekaan adhd. Päiväkodissa oltiin huomattu iso muutos käytöksessä. Nyt on alkanut tuntumaan siltä olenko niin tottunut siihen pahaan uhmaikään, että nykyinen arki on jopa normaalia. Osaan jo käsitellä lasta niin hyvin, ettei ongelmia enää synny. Päiväkotiryhmä on myös pieni. Siirtymätilanteet päiväkodissa taas sujuu, mutta ymmärtämisessä ja hienomotoriikassa on ongelmaa. Ei kuulemma ymmärrä ohjeita, jos ei sanota yksinkertaisesti.
Lapsi on luonteeltaan aika negatiivinen. En tiedä johtuuko se välillä omasta pahasta tuulesta (joka johtuu lapsen jatkuvasta kiukuttelusta) vai siitä, että hän vaan on.
Minua tottelee ihan hyvin (no uhmaa päivittäin ja kysyy kaikkeen syytä, mutta pääosin tottelee), tiedän ettei koske esim. Leipäveitsiin tai mene jääkaappiin itse. Muita taas koettelee. Esim. Pelästyin kun kuulin toisesta huoneesta, miten lapsi on ottanut leipäveitsen ja nauraa ja pelleilee eikä tottele toista aikuista. Menen äkkiä paikalle, otan lapsen kädestä ja juttelen hetken mitä tuli tehtyä. Lapsi ymmärtää eikä jatka. Tulee toinen aikuinen ja saattaa vaikka repiä salaattikulhosta salaatit lattialle ja nauraa päälle. Pitää kaikin voimin kulhosta kiinni ja nauraa kun kielletään. Ei kuuntele edes tiukkaa puhetta jos on muu kuin äiti.
Lapsi on myös kertonut, että hänellä on tylsää ja riehuminen alkaa usein siitä. Lapsi tosin saattaa heti ulkoilun jälkeen olla sitä mieltä, että on tylsää. Lapsi on siis päiväkodissa, minä töissä ja silti hänellä on tylsää koko ajan. Vkloppusin ollaan ykeensä toisena päivänä kotona, toisena ei.
Joudun koko ajan selittämään lapselle etukäteen mitä tulee tapahtumaan ja mitä ei. Lapsi raivostuu todella helposti jos asiat ei mene oman mielen mukaan. Minun on sanottava asia ennen kun lapsi ehtii päättää. Meillä ollaan johdonmukaisia ja minua lapsi pääosin kuuntelee, mutta vierailut ja muut on tosi raskaita.
Harrastukset ei onnistu, koska riehuu ja juoksee eikä tee kuten kuuluisi. Lapsi myös villiintyy näissä niin että kontakti häviää ja jouduin viimeksi kantamaan raivoavan lapsen ilman ulkovaatteita autoon koska hän olisi halunnyt vielä jäädä. Tiesi, että jos riehuu ei voi mennä uudestaan, muttei sujunut silti.
Haluaisin viedä lapsen tutkimuksiin, mutta pelkään että leimataan vaan huonoksi äidiksi. Lapsen kanssa elämä on välillä tosi väsyttävää joten sekin voi vaikuttaa. En tiedä onko vika minussa vai lapsessa. Toisaalta lapsi on koko ikänsä ollut tuollainen ja kun olen yrittänyt syliin ottaa ja lukea satuja, ei ole pysynyt paikalla pienenä hetkeäkään. Nykyään tulee halaamaan välillä ja kertonaan, että äiti on rakas. Sanon tietysti myös ja halaan ja yritän olla lähellä. Lapsi ei ole ikinä jaksanut istua kainalossani ja kuunnella vaikka satua. Muuten kuuntelee, mutta heiluttaa yleensä vaikka jalkoja, leikkii pinnillä tai tarvii jotain ärsykettä käteensä.
Tykkää kuitenkin jos silitän selkää ja pitää halaamisesta. Lapsi on empaattinen sillä tavalla, että lohduttaa muita jos jotain sattuu ja näyttää olevan oikeasti surullinen toisen puolesta.
Onko vielä 4,5 vuotiaan kanssa normaalia tällainen? Haluaisin mennä lapsen kanssa vaikka uimaan, mutta pelkään sitä käytöstä jos lähtee kontakti eikä lapsi kuuntele puhetta. Ja tosiaan...lapsella on ainakin aistiyliherkkyyksiä. Kovat äänet ja vaatteissa on tosi tarkka. Kovaa ruokaa ei haluaisi syödä (toki tarjoan kaikkea, mutta oksentaa herkästi ruoan josta ei pidä). SI-häiriötä ai akin epäilen...myös aspergeria tai adhd:ta, mutta aspergeriä en siksi paljoa koska lapsi on tosi rytmitajuinen ikäisekseen (tästä on siis mulle sanottu) ja sellainen eläväinen ja helposti innostuva. Muut samanikäiset lapset ovat myös kyselleet miksi lapseni riehuu tai vaikka juoksee koko ajan ympyrää jos vaikka joku lapsiperhe on käymässä. Ei osaa leikkiä rauhallisesti vaikka barbeilla toisen kanssa vaan jos joku on kylässä haluaa juosta, kiljua, hyppiä tai riehua. Yksin osaa leikkiä max 15 min vaikka barbeilla. Sen jälkeen ilmoittaa että hänellä on tylsää. Pikkukakkosta jaksaa katsoa mutta yleensä tykkää vaikka piirtää, leikkiä tai tehdä kuperkeippaa samaan aikaan.
Kertokaa minkälainen on nornaali 4-5 vuotias. Ajattelin, että tämänikäisen kanssa ei tarvitse enää tapella kaikesta.
Sori, tuli romaani. ...niin ja olen kai itsekin aistiyliherkkä.