Muistelepa aikaa jolloin miehesi kanssa aloitte tapailemaan/seurustelemaan. Kyllä monilla on se "kuherruskuukausi" siinä suhteen alussa, että ollaan kuin paita ja peppu ja muut ystävät ym jäävät hieman taka-alalle siinä ihastuksen/rakastumisen tuoksinnassa. Sinuna antaisin ystävällesi aikaa (toki ehdottelisin tapaamisia edelleen, mutta en painostaisi) ja parhaassa tapauksessa ystäväsi normalisoituu vuoden kuluessa.
Tosin tiedän niitäkin pariskuntia jotka edelleen vuosienkin jälkeen ovat kuin kiinni liimatut eivätkä koskaan ole erossa toisistaan (juuri ja juuri työaikana), mutta sellaisten kanssa nähdään sitten pikkuisen harvemmin.
Ja noista lahjoista, jospa kummi vain ei kehtaa myöntää sinulle ettei ole ostanut mitään? Vai onko aina ollut yhtä saamaton asioiden suhteen? Voithan vaikka sanoa kummille, että "tärkeintä ei ole lahjat ja ne voi vaikka unohtaa, kunhan näet meitä ja tutustut kummilapseesi" tmv. Ja sano ihan suoraan, että kaipaat ko. ihmistä ja sinua harmittaa kun hänellä ei tunnu koskaan olevan aikaa nähdä teitä. Me suomalaiset ollaan huonoja puhumaan suoraan sydämestä, mutta yleensä se johtaa hyviin tuloksiin kun sen uskaltaa tehdä.
Tosin tiedän niitäkin pariskuntia jotka edelleen vuosienkin jälkeen ovat kuin kiinni liimatut eivätkä koskaan ole erossa toisistaan (juuri ja juuri työaikana), mutta sellaisten kanssa nähdään sitten pikkuisen harvemmin.
Ja noista lahjoista, jospa kummi vain ei kehtaa myöntää sinulle ettei ole ostanut mitään? Vai onko aina ollut yhtä saamaton asioiden suhteen? Voithan vaikka sanoa kummille, että "tärkeintä ei ole lahjat ja ne voi vaikka unohtaa, kunhan näet meitä ja tutustut kummilapseesi" tmv. Ja sano ihan suoraan, että kaipaat ko. ihmistä ja sinua harmittaa kun hänellä ei tunnu koskaan olevan aikaa nähdä teitä. Me suomalaiset ollaan huonoja puhumaan suoraan sydämestä, mutta yleensä se johtaa hyviin tuloksiin kun sen uskaltaa tehdä.