M
"mie vaan"
Vieras
Otsikossa se kysymys tulikin.
Tilanne siis sellainen, että sadepäivänä oppilaalla oli lenkkarit, koska kumpparit eivät olleet ehtineet kuivua sisältä kun olivat kastuneet edellispäivänä. Repussa oli varasukat ja -housut. Lisäksi oppilaalla oli pitkähihainen ja sen päällä välikausitakki ja jalassa collarit ilman välihousuja.
Opettajalta tuli noottia, että liian vähän päällä ja kumpparit pitää sadepäivinä olla. Ja repussa pitää aina olla varavaatteet. Että nyt oli tyttö koko päivän märissä sukissa ja housuissa. Varavaatteet olivat repussa käyttämättöminä, kun kotona tarkistettiin. Oppilas on erityislapsi ja hänellä on oma avustaja, joten luulisi edes avustajan kurkistavan reppuun ennen kuin alkavat hutkimaan.
Eilen taas oli pilvinen ja sateisen näköinen, kylmä aamu ja päivällä satoikin vähän. Lapsella oli jalassaan kumpparit ja päällään lyhythihainen, sen päällä pitkähihainen ja ulkotakki sekä tietty housut. Iltapäivällä sade väistyi, lämpötila nousi ja aurinko alkoi porottamaan. Noottia tuli taas. Tytöllä liikaa päällä (sitä pitkähihaistahan ei voi riisua..), kumppareita ei saa laittaa muuta kuin sateella (aamupäivällä kyllä satoi).
Siis oikeasti! Pitäisikö sinne kouluun joka aamu raahata matkalaukullinen erilaisia vaatteita ja kenkiä hellemekoista talviturkkiin ja ballerinoista toppakenkiin, että opettaja on tyytyväinen? Lapsi itse ei edes ole valittanut että on kylmä tai kuuma, vaan opettaja vaan on päätellyt ettei lapsen ole koskaan hyvä olla vaatteissaan. Vaikka lapsi on erityislapsi, hänen järjessään ei kuitenkaan ole mitään vikaa, joten kyllä 7-vuotias osaa itse sanoa, jos on kylmä ja osaa riisua takin ja pitkähihaisen pois jos tulee kuuma.
Sapettaa!