Onko opettajalla oikeus valittaa lapsen vaatteista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mie vaan"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mie vaan"

Vieras
Otsikossa se kysymys tulikin.

Tilanne siis sellainen, että sadepäivänä oppilaalla oli lenkkarit, koska kumpparit eivät olleet ehtineet kuivua sisältä kun olivat kastuneet edellispäivänä. Repussa oli varasukat ja -housut. Lisäksi oppilaalla oli pitkähihainen ja sen päällä välikausitakki ja jalassa collarit ilman välihousuja.

Opettajalta tuli noottia, että liian vähän päällä ja kumpparit pitää sadepäivinä olla. Ja repussa pitää aina olla varavaatteet. Että nyt oli tyttö koko päivän märissä sukissa ja housuissa. Varavaatteet olivat repussa käyttämättöminä, kun kotona tarkistettiin. Oppilas on erityislapsi ja hänellä on oma avustaja, joten luulisi edes avustajan kurkistavan reppuun ennen kuin alkavat hutkimaan.

Eilen taas oli pilvinen ja sateisen näköinen, kylmä aamu ja päivällä satoikin vähän. Lapsella oli jalassaan kumpparit ja päällään lyhythihainen, sen päällä pitkähihainen ja ulkotakki sekä tietty housut. Iltapäivällä sade väistyi, lämpötila nousi ja aurinko alkoi porottamaan. Noottia tuli taas. Tytöllä liikaa päällä (sitä pitkähihaistahan ei voi riisua..), kumppareita ei saa laittaa muuta kuin sateella (aamupäivällä kyllä satoi).

Siis oikeasti! Pitäisikö sinne kouluun joka aamu raahata matkalaukullinen erilaisia vaatteita ja kenkiä hellemekoista talviturkkiin ja ballerinoista toppakenkiin, että opettaja on tyytyväinen? Lapsi itse ei edes ole valittanut että on kylmä tai kuuma, vaan opettaja vaan on päätellyt ettei lapsen ole koskaan hyvä olla vaatteissaan. Vaikka lapsi on erityislapsi, hänen järjessään ei kuitenkaan ole mitään vikaa, joten kyllä 7-vuotias osaa itse sanoa, jos on kylmä ja osaa riisua takin ja pitkähihaisen pois jos tulee kuuma.

Sapettaa!
 
Mikset sano opettajalle, että itse asiassa tytölle oli ja on päivittäin vaihtovaatteet repussaan? Totta kai huolehdi ne jatkossakin mukaan, koska se on tosi rasittavaa jos lapselle on liian vähän varavaatteita.
 
Laitat opettajalle napakan vastineesi asiaan.Eikö koululla ole mahdollisuutta säilyttää yhtä varavaatekertaa niin ei tarvitse joka päivä erikseen raahata.Näin on meidän koulussa.
 
Outo opettaja. Eihän koulussa ole edes tiloja säilyttää kaikkien erilaisia vaatekertoja. Ja valittaa, vaikka ei ole edes katsonut reppuun, mihinkähän ne olisi pitänyt laittaa.. :D
Täällä oli eilen sateista ja ketsoin koulun pihalla, että ei kenelläkään ollut ulkohousuja ainakaan jalassa, harvalla kumpparit ja kaikilla ei edes takkia. Mun tytöllä ei ole joka päivä edes sukkia, kun tulee kuulemma kuuma. Menköön sitten ilman, kyllähän noin iso tietää.
 
[QUOTE="Vieras";28880001]Miksi otatte tiedottamisen, palautteen ja kysymykset heti negatiivisesti? Todennäköisesti viestitte itse ihan samaan tapaan.[/QUOTE]
No tuota palautetta on ollut hankala ottaa positiivisesti, kun kerta repussa on tosiaan ollut ne varavaatteetkin mukana. Opettajalle on laitettu viestiä reissuvihkoon ja avustajan pitäisi kyllä tietää repussa olevista vaatteista.

Koululla on vaatteille vain pieni lokero. Ei sinne mahdu montaa erilaista vaatekertaa.

Avustajan tehtävänä on lapsen avustaminen opetustilanteissa ja vahtiminen välitunneilla ettei esim. loukkaa itseään portaissa, kun on kävelyn kanssa vaikeuksia. Ylipäätään avustaminen, jos lapsi apua tarvitsee.
 
meillä oli ekaluokkalaisten vanhemmille selvä viesti: opettajat eivät enää huolehdi lasten pukeutumisesta vaan se ohjeistus on tehtävä lapsille itselleen. toisinsanoen sinun lapsellasi avustaja jolta varmaan voisi kauniisti kysäistä josko hän voisi katsoa lapsesi vaatteiden perään mutta tosiaan meillä ainakin teroitettiin ettei kyseessä ole enää päväkoti vaan koulu ja lasten on opeteltava huolehtimaan itse vaihtamaan vaatteeet/ laittamaan ylimääräiset reppuun tms. mitä monikaan pieni ei vielä välttämättä älyä...opettajan tehtävä EI ole katsoa että onko janipetterin vaatteet ok tai elsamarian se tai tämä mukana, ELLEI se pukeutuminen selvästi vaikuta keskittymiseen tai ole liian vähäistä että vilustuu.
 
Se tässä vähän ihmetyttääkin, kun ei muiden lasten pukeutumiseen ole ikinä puututtu.
Pitää nyt vielä ottaa puheeksi avustajan kanssa, jos vaikka tilanne helpottaisi. Tulee vaan niin tyhmä olo, kun aivan kuin en osaisi pukea omaa lastani. Vaikka haastavaahan se pukeminen tällä hetkellä on, kun aamuisin on kylmä ja päivän aikana lämpeää pariinkymmeneen asteeseen.
 
[QUOTE="mie vaan";28880030]
Avustajan tehtävänä on lapsen avustaminen opetustilanteissa ja vahtiminen välitunneilla ettei esim. loukkaa itseään portaissa, kun on kävelyn kanssa vaikeuksia. Ylipäätään avustaminen, jos lapsi apua tarvitsee.[/QUOTE]

No selvästikin lapsesi tarvitsee apua tuon pukeutumisen suhteen. Laita ystävällisesti viestiä, että lapselle pitäisi huomauttaa siitä märkien vaatteiden vaihtamisesta ja kuumalla taas vähäntämisestä, kun ei itse sitä osaa huomioida.
 

Yhteistyössä