AP:n ikäisenä olin hyvin ahdistunut siitä, että poikaystävä painosti tapaamaan vanhempiaan. Minulle meidän seurustelu oli meidän välinen juttu. Vierailut appivanhemmilla oli mulle pelkkää suorittamista ja herttaisena pysymistä, en osannut ollenkaan rentoutua toisen kodissa.Kaverit ja oman elämän eläminen tuntui hyvin tärkeältä. No, toi suhde kaatui siihen, että omaa elämää ja omia unelmia oli vielä niin paljon toteuttamatta.
23-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni (nyt yhdessä 7 vuotta). Ei päähän pälkähtänyt, että lyhyen seurustelun jälkeen (alle vuoden seurustelut on mun mielestä lyhyitä, ja kyllä, vielä tapailua. Ei siinä ajassa velvoiteta toista yhtään mihinkään, muuhun kuin uskollisuuteen, tuossa ollaan vielä koeajalla!) pitäis lähteä moikkaamaan aikuisen miehen vanhempia. Mieheni vanhemmat tapasin puoliväkisin pakotettuna 8kk:n seurustelun jälkeen, enkä tajunnut mikä siinä oli miehelle niin iso juttu. Appivanhemmat on yleensä aina ihan ok-tyyppejä, eivät sen kummempia. Omat vanhempani tapasivat mieheni kun oltiin seurusteltu vuosi, eikä se minulle ollut mikään iso juttu. Oli päivänselvää, että he tulevat toimeen keskenään, koska kaikki nyt on normaaleja, tervepäisiä ihmisiä. Ja enempää ei voi vaatiakaan.
Ensimmäinen yhteinen juhannus miehen sukulaisten kanssa oli ihan yhtä h*ttiä. Suljettuna peräkorpeen vieraiden ihmisten kanssa, kyllä mulla ois ollut parempaakin tekemistä. Mutta, oltiin sovittu, että joulut mun lapsuuskodissa ja juhannukset hänen, joten suoriuduin tuosta hienosti, ja vuosien mittaan olen oppunut nauttimaan heidän seurastaan. Mutta, ennen kuin tää soppari tehtiin, vietettiin juhlat erillämme ekat kaksi vuotta. En olis ollut yhtään aiemmin valmis tällaiseen. Kyse ei kuitenkaan ole rakkauden puutteesta, vaan siitä, että minulla on aina ollut suuri itsenäisyyden tarve. Onneksi mies on samanlainen, ja ymmärtää, että sitoutuminen tarkoittaa jotain ihan muuta, kuin sitä että kaikki tehdään kahdestaan.
Minusta ap:n kannattaisi nyt vaan keskittyä miettimään omaa mukavaa juhannusta ja antaa miehen viettää oma mukava juhannuksensa. Olette nuoria, seurustelleet vasta vähän aikaa, turha repiä paniikkia siitä onko tässä nyt sitouduttu vai ei. Se kaikki tulee kuvioihin ajan kanssa, eikä parisuhteen kehitystä voi nopeuttaa. Se aiheuttaa vaan vahinkoa. Anna miehelle aikaa. Jos hän ei ole luottamuksen arvoinen, niin sitten ei ole, mut lähtökohtana täytyy olla aina luottamus. Ihmiset ollaan erilaisia, kyllä se susta tykkää vaikkei haluaiskaan tavata sun vanhempia.
