Onko sinulla ja miehelläsi yhä paljon ystäviä?

[....]

Oon tässä miettinyt, että onko muilla nuorilla vanhemmilla paljon ystäviä?

Mulla ja mun miehellä ei juurikaan ole. Olemme 26-vuotiaita ja meillä on kolme lasta, itse olen kotiäitinä ja mies käy päivätyössä. Itselläni oli paljon kavereita koulussa ja miehellä myös, mutta alettuamme seurustella kaverit jotenkin pikkuhiljaa katosivat. Sitten ostimme talon, menimme naimisiin ja saimme lapset, tuttu tarina.

Itselläni on yksi sydänystävä, joka on myös toisen lapseni kummi miehensä kanssa, mutta koska asuvat eri kaupungissa ja ovat itsekin perheellisiä niin tulee harvoin nähtyä kuin kahvittelun merkeissä (eli lapset ovat mukana). Ja kaikki lapset ovat vielä aika pieniä.

Meiltä puuttuu siis vallan ystävät, joiden kanssa voisi lähteä vaikka viihteelle tai järkätä saunailtoja aikuisten kesken. Sisarusten kanssa tulee joskus jotain järjestettyä ja olemme tosi perhekeskeisiä muutenkin.

Viihdyn hyvin mieheni kanssa kaksin ja jos saamme kaikki lapset hoitoon niin olen mielelläni vain hänen kanssaan. Mutta silti jotenkin kadehdin näitä perheitä, joilla on omat ystäväperheensä, joiden kanssa käydään baarissa ja tehdään reissuja etelään jne.

Meillä ei myöskään ole meneviä harrastuksia vaan olemme tosi tavallisia tallaajia...eli minä jumppaan, mies juoksee ja yhdessä käymme elokuvissa. Tylsiä emme silti ole, ihan kivoja tyyppejä ja osataan pitää hauskaa.

Mietin vain, onko kaikilla muilla edelleen ne samat ja/tai uudet ystävät, vaikka elämä onkin aika pitkälti sitä arjen pyörittämistä?

Olen onnellinen näin, mutta ehkä inahduksen kateellinen äideille, jotka hoitavat parisuhteen, lapset, kodin ja viettävät silti hauskaa elämää kavereiden ja harrastusten parissa...

Ollaanko me ihan epänormaaleja vai löytyykö muitakin?

 

[ikuisuus]

Kyllä meillä miehen kanssa on ystävät säilyneet. Nähdään molemmat omia ystäviämme, harrastetaan ja meillä on myös paljon yhteisiä kavereita, joiden kanssa vietetään perheinä aikaa. Omat ystäväni ovat pysyneet rinnalla, vaikka sainkin lapsen nuorena ja monen ystäväni elämäntilanteet ovat täysin päinvastaisia omaani verrattuna. Minulle ystävyyssuhteet ovat todella tärkeitä ja haluan pitää niistä kiinni siitä huolimatta, että minulla on mies ja perhe.

Teidän tilanne kuulostaa kovin ikävältä, minusta ainakin tuntuu, että tarvitsen muutakin seuraa kuin oman mieheni. Olisiko mahdollista lähentyä uudelleen vanhojen ystävien kanssa tai tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa?

 

["niin"]

Meillä ihan sama tilanne. Molempien ystävät jääneet vuosien saatossa jonnekin. Tosin meillä taustalla uusperheys, joka vähän mutkistaa asioita. Ehkäpä kun lapset isompia löytyy taas uusia ystäviä esim harrastuksista tms...

 

[Meritähti]

No meillä ei ole ystäväperheitä koska ystävillämme ei ole perhettä. Joillain on lapsia toiveissa, niitä odotellessa... mutta valtaosa on sinkkuja. Yhteisistä ystävistä sinänsä ei voi kohdallamme muutenkaan puhua, vaikkakin tulemme toistemme kavereiden kanssa toimeen. Kumpainenkin tapaamme omia ystäviämme yleensä itseksemme, joskin juhliin meidät kutsutaan/menemme parina.

 

[Maira]

On meillä ihan niinkun ennenkin, miehellä on aina ollu enemmän ystäviä ja tuttuja kun mulla, mut mä siipeilen sit niiden kanssa.. Tosin tällä hetkellä tilanne on se et me asutaan 200km päässä kaikista tutuista, joten hieman on hankalaa mitää illanistujaisia tms. järkkäillä..

 

["vieras"]

Meillä on miehen kanssa laaja yhteinen ystäväpiiri. Ovat peruja opiskeluajoilta. Samoin kummallakin on lapsuudenystäviä säilynyt muutamia läheisenä.

Pidän erittäin suuressa arvossa ystävyyssuhteitamme. Toisaalta, ystävyyttä täytyy myös vaalia ja sen suhteen tehdä töitä. MInusta on vähän turha valitella ystävien vähyyttä, jos on itse antanut niiden livetä eikä sitten tee asialle mitään.

Voisitteko yrittää uudistaa vanhat ystävyyssuhteenne? Facebook-aikana ei ole kovin vaikeaa löytää vanhoja kamuja.

 

[sama vieras]

[QUOTE="vieras";21900400 begin_of_the_skype_highlighting**************21900400******end_of_the_skype_highlighting begin_of_the_skype_highlighting**************21900400******end_of_the_skype_highlighting begin_of_the_skype_highlighting**************21900400******end_of_the_skype_highlighting]Meillä on miehen kanssa laaja yhteinen ystäväpiiri. Ovat peruja opiskeluajoilta. Samoin kummallakin on lapsuudenystäviä säilynyt muutamia läheisenä.

Pidän erittäin suuressa arvossa ystävyyssuhteitamme. Toisaalta, ystävyyttä täytyy myös vaalia ja sen suhteen tehdä töitä. MInusta on vähän turha valitella ystävien vähyyttä, jos on itse antanut niiden livetä eikä sitten tee asialle mitään.

Voisitteko yrittää uudistaa vanhat ystävyyssuhteenne? Facebook-aikana ei ole kovin vaikeaa löytää vanhoja kamuja.[/QUOTE]

Ja lisäisin vielä, että mekin asumme 100 kilometrin päässä lähimmistä vanhoista, yhteisistä ystävistämme. SIlti näemme kerran kuussa/kahdessa. Pitää vaan järkätä ja säätää. Mutta on se sen arvoista!

 

["peppiina"]

Ette te nyt kovin nuoria enää ole. Monilla teidän ikäisillä on jo 1lapsi. Meillä ainakin on käynyt niin että minä ole joutunut etsimään uusia ystäviä muista äideistä,mutta muutamia vanhojakin on tallella, kun hekin ovat saaneet lapsia. Lapsettomia ystäviä vain 2kpl. Mutta mulla ainakin on käynyt niin että minä ainakin etsin aktiivisesti etä löytäisin äitejä jotka olis suurinpiirtein samassa elämäntilanteessa. Vaikkakin käyn viihteellä yms näiden lapsettomia ja lapsellisten kanssa. Muutamia perheystäviä meillä on kun on saman ikäisiä lapsia syntynyt kaveripiiriin.
Miehelläni on pääasiassa harrastusten kautta syntynyt oma kaveripiirinsä.
Miehelläni on nuoruusajan kaverit pysyneet, eikä miehillä taida niin tuo lasten saaminen vaikuttaa puheenaiheisiin ja yhdessäoloon kaveripiirissä.

 

[ap]

Niin no, nuoria tai ei, niin esikoisen sain 20-vuotiaana eli kun lapsia alettiin hankkia olin ensimmäsiä äitejä kaveripiirissäni. Moni tuntemani 26v. käyttäytyy kyllä vielä aika vastuuttomasti, mutta siitä ei ollut nyt kyse.

En nyt oikein tiedä, saiko tuosta mun alotuksesta nyt jotenkin sellaisen käsityksen, että olisin jotenkin onneton "tilanteeseemme" (niin kuin joku sanoi)... En ole, vaan olen oikeastaan aika onnellinen siitä, että meillä on miehen kanssa hyvä suhde ja hyvä olla perheen kesken. Emme TARVITSE ystäviä, mieheni on ehdottomasti mun paras ystävä.

MUTTA pohdin lähinnä sitä, että olemmeko me jotenkin epänormaaleja kun muilla tuntuu olevan yhtä sun toista perhetuttavaa ja kahvitteluja äitipiirissä. Ja monilla on ne oikeat ystävätkin. Että jäämmekö jostain paitsi näin. Asialle en aio mitään tehdäkään, mielestäni näin aikuisiällä on aika vaikeaa hankkiakaan tosiystäviä. Voin toki olla väärässäkin.

Enkä minäkään nyt mikään erakko herranjestas ole, tottaikai mullakin on äitikavereita, joiden kanssa juttelen puistossa ja käyn vaunuttelemassa!! Mutta en ikinä ole ajatellut näitä äitikavereita minään ystävinä, lähinnä ihmisinä, jotka ovat nyt tässä elämänvaiheessa mukana. Sitten kun palailen joskus töihin, niin en usko pitäväni heihin sen kummemmin yhteyttä muuta kuin juuri facebookin tms. kautta. Ja he varmasti ajattelevat musta samoin.

Itse en ole koskaan uskonut siihen, että lapset muuttaisivat ystävyyden jos puhutaan oikeista ystävistä. Me varmasti aiheutimme mieheni kanssa itse tilanteen, että kaverit kaikkosivat.

Mutta viesteistä päätellen on normaalimpaa, että ystäviä on niin omia kuin yhteisiäkin.

 

[mä kaipaan]

Meillä ei ole miehen kanssa yhteisiä ystäviä varsinaisesti tuullut. Ollaan ihan eripuolilta suomea kotoisin. Minä menin miehen koti kaupunkiin ja ystävät jäivät kauas. Miehelläni ei ole ollut oikein ystävä piiriä, heidän perhe ei "harrasta" ystäviä.
Minä taas kaipaan omia ystäviä valtavasti ja harmitti suuri välimatka. Nyt uudella paikkakunnalla tunnetaan 0 ihmistä ja minä tuskastun kun ei kotiäitinä löydä ystäviä, vaikka missä kävisi.
En kaipaa ystäviä baarireissuille sun muille, vaan jossa lapset voisivat olla mukana viikonloppuja mökillä, yhteisiä retkiä, viikonloppuja ystävien luona jne.

Mä kaipaan ystäviä!