Onko suhteessa normaalia puhumattomuus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apsi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"apsi"

Vieras
Siis nyt on tilanne semmonen että, oon tosi kyllästynyt siihen, että mistään asioista ton ukon kanssa ei voi keskustella. Meillä on kolme lasta ja jos mä kiellän lapsilta jotain/jonkun asian, niin isä kyllä antaa heille luvan siihen.
Koitin tänään kysyä, et onko sen mielestä tää oiken, et jos mä kiellän, niin hän antaa luvan, nii ei vastannu mitään, vaan poistui paikalta..

Mitään kotitöitä ei tee, koska mä oon kotona, niin mulla on aikaa. Joo, onhan mulla en sitä kiellä, mutta jos lapset olis joskus jonkun muun kanssa ku mun, niin jaksaisin paremmin. Isältään ei voi lapset pyytää edes vettä, vaikka mä olisin ulkona ja isä lasten kanssa sisällä, tulevat ovelta huuteleen et on jano.

Oonko mä tyhmä vai onko tää normaalia?
 
No ei ole normaalia.
Meillä on molemmat vanhemmat yhtä lailla kotona ollessaan kotihommissa ja muksua varten. Ellei tietysti ole jotain tilannetta, että mies on vaikka kattoa maalaamassa tai minä jossain omassa puuhassa. Mutta siitäkin kerrotaan, että menen tuonne tekemään tätä, en voi keskeyttää. Ja sit toinen hoitaa sen aikaa kaiken tarpeellisen.
 
No tuo kuulostaa tutulta, että jos toinen kieltää niin toinen antaa luvan. Puolin ja toisin.
Ja meillä mies kyl tekee kotitöitäkin, yleensä tosin joudun mainitsemaan asiasta ja kuuluu joojoo, ja sit mies tekee homman aikanaan jollen mie ehdi ensin.
Ja joo, vasta äskettäin (ja vieläkin pitää joskus lapsia muistuttaa) alkoivat lapset pyytää isältäänkin jos ovat jotain vailla..yleensä mie oon ollut aina helpommin saatavilla, mies ollu töissä tai muuten kiinni ja mie oon ollu kotiäitinä monta vuotta..

Että tsemppiä teillekin :hug:
Onko miehellä millaiset vanhemmat? meillä ainakin selkeesti tullu osa "opeista" sieltä..
 
Sitähän minäkin, että ei voi olla normaalia. Ollaan oltu 11 vuotta yhdessä ja ikinä mistään ei olla kunnolla puhuttu. Jos mua vaivaa joku asia mikä pitäis ukolle sanoa niin puhun ennemmin ystäville. Kun aina toinen suuttuu jos ei ole häntä miellyttävää asiaa.
 
Ei ole. Toi on kaikista tyhmintä, ettei ole yhteistä kasvatusvastuuta. Toinen kieltää jonkun asian, toinen sitten mitätöi toisen vanhemman kiellon, ja sallii kielletyt tekemiset.
Tollatavoin lapsella ei ole mitään turvallisuuden tunnetta, kun vanhemmat eivät puhalla yhteen hiileen.
Lapsi oppii vaan manipuloimaan ja ennenpitkää, tulee tosi hankalaksi kun hakee niitä rajojaan. Viimeistään murrosiässä.
Mun vanhemmat oli tollaisia.
Isä yritti kieltää ja laittaa jotakin rajoja, äiti antoi kuitenkin kaiken periksi. Ryyppäsin ja rälläsin 15-vuotiaana, olin putkassa 16-vuotiaana. Karkailin kotoa, ihan vaan sen takia että yritin saada vanhempani reagoimaan. Turhaan, vaikka olisin ollut viikon poissa kotoa, sain tehdä ihan mitä tykkäsin.
Kadehdin niitä kavereitani, jotka pistettiin kotiarestiin ryyppäämisen takia.
 
Kyllä meillä näistä normaali asioista keskustellaan mutta "tyttöjen jutut" tai syvälliset keskustelut saan hoidella pääsääntöisesti esim. luurissa jonkun muun kanssa:D


Ahas, en sitten lukenut sulta kun otsikon:D

Elikkäs, kyllä se vanhempien linja tulis olla sama jottei lapset ala käyttämään hyväksi teitin asetelmaa. Sovitte etukäteen pelisäännöt ja tarkistelette toisiltanne että olette samoilla linjoilla kun tulee tarvetta.
 
Viimeksi muokattu:
IhanaValo, mä en ikinä anna lapsille lupaa mihinkään jos isä on kieltänyt. Ja juu kotoa on mies oppinsa saanut, useesti saan sanoa ettei olla hänen vanhempansa vaan ME ja voidaan tehdä asiat erilailla... Eikä meillä mies ikinä tee kotitöitä, koska hän käy töissä ja mä olen kotona.
 
Mikä nyt sitten määritellään "normaaliksi".. Onhan varmaan paljon suhteita joissa on samankaltaisia ongelmia. Mutta kivaa tuollainen käytös ei ole, eikä jatkuvana kuulu hyvään parisuhteeseen. Vaan miten sitten käsitellä asiaa, jos mies ei suostu mistään puhumaan, eikä edes kuuntelemaan, vaan poistuu paikalta.. vaikea juttu. Onnistuisiko viestintä vaikka kirjeen tai sähköpostin avulla?

Olisi hyvä jos pääsisitte jonnekin parisuhdetapahtumaan/-leirille/-terapeutille tms. missä keskustelu sujuisi ohjatusti eikä mies voisi noin vain paeta paikalta, mutta kertomasi perusteella aavistelen ettei mies ehkä lämpeä ajatukselle..
 
[QUOTE="apsi";28476507]IhanaValo, mä en ikinä anna lapsille lupaa mihinkään jos isä on kieltänyt. Ja juu kotoa on mies oppinsa saanut, useesti saan sanoa ettei olla hänen vanhempansa vaan ME ja voidaan tehdä asiat erilailla... Eikä meillä mies ikinä tee kotitöitä, koska hän käy töissä ja mä olen kotona.[/QUOTE]

Tuo on tosiaan kauhea tilanne lapsille, jos vanhemmat voi pelata toisiaan vastaan, vaikka se olisikin vain toinen joka sitä syrjäyttämistä tekee. Mies ymmärtää ihan varmasti kusevansa punteillesi tehdessään noin, siksi varmaan niin hävettääkin ettei kestä keskustella mistään.

Kun teille tulee ero, kukas sitten miehen huushollin hoitaa? Päästätkö lapset hänen luokseen, jos siellä ei saa vettäkään eikä patjan päälle löydy puhdasta lakanaa?

Miksi miehen pitää elää niinkuin hänellä olisi orja? Luuletko ihan oikeasti ja tosissasi, että tuollainen järjestely tekee miehelle mitään hyvää? En tarkoita että kotityöt pitäisi jakaa tasan. Mutta jotain jakoa niihin pitää saada, muuten toisesta tulee lusmu ja vapaamatkustaja, jos kunnioitusasiat eivät ole täysin kunnossa. Ja tässähän nähdään, että arvostusta ei mies taida kokea oikein yhtään.
 
Catida, mies ei todella tulisi tuollaisiin mukaan. Ei vaikka kuinka pyytäisin, koska se on hullujen touhuja.

Kielsin 3 vuotiasta tänään menemästä trampoliinille, koska sen verkon oviaukon vetoketju meni rikki, niin ettei sitä saa kiinni ja sanoin miehelle ettei lapsi saa sinne mennä, niin eikö tämä ukko sitten antanut luvan lapselle. Niiiiiin rasittavaa.
 
Oonko mä tyhmä vai onko tää normaalia?

Jos ajatelaan normaalin olevan yleistä tai tavanomaista niin kai tuota melko normaaliksi voisi kutsua, todella epätavallistakaan se ei ainakaan ole. Jos taas ajatellaan normaalin ollevan käyttäytymistä tai tila jossa ei ole asioita joita siihen ei sallita niin en pitäisi ko. kaltaista tilannetta normaalina.
 
[QUOTE="vieras";28476490]Ei ole. Toi on kaikista tyhmintä, ettei ole yhteistä kasvatusvastuuta. Toinen kieltää jonkun asian, toinen sitten mitätöi toisen vanhemman kiellon, ja sallii kielletyt tekemiset.
Tollatavoin lapsella ei ole mitään turvallisuuden tunnetta, kun vanhemmat eivät puhalla yhteen hiileen.
Lapsi oppii vaan manipuloimaan ja ennenpitkää, tulee tosi hankalaksi kun hakee niitä rajojaan. Viimeistään murrosiässä.
Mun vanhemmat oli tollaisia.
Isä yritti kieltää ja laittaa jotakin rajoja, äiti antoi kuitenkin kaiken periksi. Ryyppäsin ja rälläsin 15-vuotiaana, olin putkassa 16-vuotiaana. Karkailin kotoa, ihan vaan sen takia että yritin saada vanhempani reagoimaan. Turhaan, vaikka olisin ollut viikon poissa kotoa, sain tehdä ihan mitä tykkäsin.
Kadehdin niitä kavereitani, jotka pistettiin kotiarestiin ryyppäämisen takia.[/QUOTE]

Mun vanhemmat oli kanssa tuollaisia. Mutta en minä koskaan teininä ryypännyt, polttanut tupakkaa enkä ole ikinä ollut putkassa enkä mitenkään hankala teini. Kyllä siihen tarvitaan paljon muutakin että teini laittaa itsensä tuollaseen kuntoon.
 

Yhteistyössä