Onko suku pahin vai paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Avokas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Onko äitisi aina tarvinnut sinua noin paljon, vai vasta nyt vanhana ja sairaana? Ap:n äiti taas on aina soitellut monta kertaa päivässä pojalleen, siinä ero.


Vaivaako tuo soittelu myös miestäsi vai vain sinua? Jos vain sinua, niin suosittelen asenteen muutosta. Millä oikeudella sinä yht'äkkiä määräät miehen äidin soittojen määrän?

Jos asia vaivaa miestäsi, niin eikö ole miehen asia ottaa asia esille äitinsä kanssa eikä sinun?

Sorry vaan, mutta joillain on ikävä tapa luulla parisuhteen olevan omistussuhteen, jossa toinen osapuoli sanelee säännöt, joita toisen tulee noudattaa tai tulee ero ( ja sitä ennen tietysti lukuisa määrä uhkailuja siitä, että jollet tee niin kuin minä sanon, niin tulee ero).

Luulisi keski-ikäisenä olevan ymmärrystä jo sen verran, että toista on turha yrittää muuttaa mieleisekseen saati sitten kumppanin äitiä oli takana alkoholismia tai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Vaivaako tuo soittelu myös miestäsi vai vain sinua? Jos vain sinua, niin suosittelen asenteen muutosta. Millä oikeudella sinä yht'äkkiä määräät miehen äidin soittojen määrän?

Jos asia vaivaa miestäsi, niin eikö ole miehen asia ottaa asia esille äitinsä kanssa eikä sinun?

Sorry vaan, mutta joillain on ikävä tapa luulla parisuhteen olevan omistussuhteen, jossa toinen osapuoli sanelee säännöt, joita toisen tulee noudattaa tai tulee ero ( ja sitä ennen tietysti lukuisa määrä uhkailuja siitä, että jollet tee niin kuin minä sanon, niin tulee ero).

Luulisi keski-ikäisenä olevan ymmärrystä jo sen verran, että toista on turha yrittää muuttaa mieleisekseen saati sitten kumppanin äitiä oli takana alkoholismia tai ei.

Ei tässä ole mistään omistussuhteesta kysymys, vaan siitä mikä on normaalia käytöstä ja mikä ei. Ja että siihen normaaliuteen tulisi pyrkiä, eikä mennä mukaan neuroottiseen käytöskseen.
 
Viimeksi muokattu:
Selvennän; Jos mies vaikka pesisi kätensä kaksi kertaa tunnissa ja se pesu tulisi suorittaa aina, vaikka ulkomaan matkalla, eräretkellä, lentokoneessa, junassa jne. niin varmaan alkaisi yhtä jos toistakin häiritsemään. Ja jos siitä täällä valittais, niin sais vastauksen että "sun miehellä nyt vaan on erilaiset tavat ja sun tulee hyväksyä se...olet itsekäs kun et kunnioita toisen erilaisuutta...jne."

Eikös mies puhunut äitinsä kanssa monta kertaa päivässä ja jos joka puhelu kestää vaikka vartin, niin eipä siinä ehdi päivässä juuri muuta tekemään kun äidin kanssa seurustelemaan. Ja tuo aikahan on aina jostain muusta pois. Mites työpaikalla, voiko noin vain puhua puoli päivää puhelimessa, omia asioitaan?
 
Nimimerkille "sori mutta": kerroit hyviä syitä soittelulle. Kuulostat todella hyvältä tyttäreltä ja miehesi myös ihanalta ihmiseltä, teet oikein kun huolehdit äidistäsi ja miehesi toimii esimerkillisesti tukenasi. On törkeää, ettei yhteiskunta auta äitiäsi vaan kaikki jää omaisten harteille.

Tästä huolimatta olen samaa mieltä kuin muut vastaajat, eli tilanteesi ei ole aivan verrattavissa AP:n tilanteeseen. AP:n anopilla ei ole hätänä muu kuin epäonnistunut lasten itsenäistymisen hyväksyminen, kun taas sinun äidilläsi on pelkoja, huimausta ja muita ihan todellisia vaivoja. AP:n kertoman mukaan hänen anoppinsa on "virkeä ja toimintakykyinen" eli ei ihan samassa tilassa kuin sinun äitisi.

On hyvä ja oikein, että ihmiset huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan, se on vastuu joka monien on kannettava. Mutta ei eläkeläinenkään saa tuolla tavalla käyttäytyä kuin AP:n anoppi, jos ja kun ei todellista syytä soittamiselle ole. Mitä sitä sanottiinkaan siitä suden huutamisesta...
 
mehän emme tiedä mitä apn miehen lapsuudessa on tapahtunut. Emme tiedä apn miehen lapsuudesta, anopin aiemmasta elämästä yhtään mitään. Emme tiedä onko perheessä ollut vuosia kestävää perheväkivaltaa. Väkivalta voi vaurioittaa ihmisen henkisesti lopullisesti.

Kerron toisen tarinan omasta elämästäni.
Olin koulukiusattu lapsi. Vanhempani rakastivat minua ehdoitta. Mutta he olivat erilaisia muiden ihmisten silmissä. 80% ihmisistä katsoi vanhempiani kummeksuen, aikuiset kuiskuttelivat heidän selkänsä takana. Minun niskaani paskaa tuli 6 vuotta joka ikinen päivä. Minut eristettiin täysin kaveripiirissä. Kukaan ei ollut välitunneilla kanssani. Minulla ei ole ollut yhtään koulukaveria sitten 3:luokan. Kiusaaminen tapahtui opettajien silmien alla ja opettajien hyväksymänä. Kuulin monesti aikuisten ihmisten/opettajien kommentin selkäni takaa: tyttö on ihan samanlainen kuin vanhempansa.

En sanonut sanallakaan kiusaamisesta vanhemmilleni ennen kuin yli 20 vuotiaana.

En ole kertonut vanhemmilleni, että olin kolme kertaa kotini ulkovajassa hirttoköysi kädessä alle 15 vuotiaana. Eka kerralla olin 9 vuotias. Seisoin 4h, koko koulupäivän, miettien hirtänkö itseni vai menenkö huomenna kouluun. En edes itkenyt. En silloin.
Minä olen yhä tässä.

Minä selvisin. Minä olin vahva lapsi, mutta jälkensä se jätti.
20 vuotiaana en enää ollut vahva. Onneksi pääsin hoitoon.

En minä kuitenkaan kanna vanhemmilleni kaunaa enkä katkeruutta lapsuudestani. Ei äitini ole koskaan ollut "riippuvainen" minusta. Ei hän ole koskaan ymmärtänyt omaa erilaisuuttaan eikä sitä, mitä minä olen joutunut kestämään vanhempieni takia.

Nyt kun hänelle on tullut ikää, minä nyt vain olen se ainoa elossa oleva ihminen jonka hän enää muistaa ja oikeasti tuntee.

Emme me tiedä mitä apn anoppi on joutunut elämässään kestämään, emmekä tiedä onko hän henkisesti terve. Ja mitä siitä vaikka hän olisi vain läheisriippuvainen. Sairaus se on sekin.

Jos ap haluaa auttaa miestään, soittojen kieltämisen sijasta toivoisin, että ap ryhtyisi enemmän konkreettisiin tekoihin. Kävisi anoppinsa luona kylässä. Juttelisi niitä näitä. Kävisi anoppinsa kanssa teatteriesityksissä, harrastepiireissä, aivan missä tahansa ihmisten ilmoilla. Ehkä se auttaisi anoppia pääsemään elämään käsiksi paremmin kuin kiukkuinen ja kärttyinen miniä.
 
Hienoa, että olette jaksaneet pohtia asiaa ja jotkut on kirjoittaneet omia kokemuksiaan.
Mieheni suvussa on siis ollut vahvaluontoinen, narsismiin taipuvainen alkoholisti-isä. Tosin oli raittiina jo vuosikymmenet ennen kuolemaansa. Anopillani ei ole alkoholiongelmaa eikä liioin mielenterveysongelmia.

Vanhemmilla on ollut jostain syystä riippuvuussuhde lapsiinsa koko elämän ajan, vaikka lapset ovat jo keski-ikäisiä. Vaikka vanhemmat ovat olleet hyväkuntoisia, lapset on opetettu tekemään vanhempiensa puolesta mitä tahansa. Kaikkien on pitänyt puhaltaa yhteen hiileen, rahatkin on olleet lähes yhteisiä. Lapset on sisäistäneet tämän niin hyvin, etteivät edes huomaa siinä olevan mitään kummallista.

Anoppi ei ymmärrä, että lapsilla on omat perheet, vaan kaikki lapset ovat hänen perhettään. Soittelua on ollut aina. Lankapuhelinten aikaan lapsille on soitettu työpaikoille. Kännyköiden aikaanhan tilanne on "helpottunut" huomattavasti.

Minusta on hienoa, että yksi kommentoija pitää ainoana lapsena huolta sairaasta äidistään. Mielestäni se on asiaan kuuluvaa sen jälkeen, kun vanhempien vielä ollessa hyvässä kunnossa lapset ovat saaneet irtaantua vanhemmistaan ja perustaa omat perheet. Vanhempien tultua vanhoiksi ja sairaiksi on tärkeääkin saada tukea lapsilta. Vanhempien ollessa hyvässä kunnossa, heidän pitäisi rakentaa oma elämä ja omat ystävät. Minusta on outoa, että lapset ovat vanhempien ainoat ystävät ja heidän kanssaan jaetaan arjen pienimmätkin ilot ja surut. Jokaisesta pienestäkin asiasta ilmoitetaan lapsille vuoron perään ja samalla kerrotaan toisille, mitä edellinen on puhunut.

Koska mieheni on perheen ainoa poika, anoppi ehkä tiedostamattaan otti mieheni "puolisokseen" leskeksi jäätyään. Toisaalta anoppini on onnellinen meidän parisuhteesta ja siitä, että miehelläni on elämässään kaikki hyvin. Hän ei vaan ymmärrä sitä, että äidille ei tarvitse kertoa kaikkea. Varsinkiin kun anoppi on juoruiluun taipuvainen ja kertoo meidän asiat kaikille mahdollisille kuuntelijoille.

Muutama kommentoija oli onneksi osannut lukea aloituksestani myös rivienvälit. Asiat, joita en osannut tuoda tarpeeksi selkeästi esille. Kiitos teille!
 
eihän se anopin vika ole, jos miehesi kertoo äidilleen kaikki teidän asianne.
Juttele asiasta miehesi kanssa.

mitä läheisriippuvuuteen tulee, samalla tapaa se miehesi on kiinni äidissään kuin äiti on pojassaan.
Aikuinen mies osaisi laittaa rajat äidilleen, jos haluaisi. Mutta kun ei halua.

On turha syyttää kasvatusta kaikesta. Jokainen ihminen omaa aivot. Jos ei osaa niitä käyttää, niin voi voi. Sinun on vaan hyväksyttävä asia tai saatava miehesi muuttumaan. Mutta nalkuttamalla harvemmin kukaan muuttuu. Ikävän ja riitaisan eron kyllä saa siten pitkässä juoksussa aikaiseksi.
 

Yhteistyössä