Onko sulla tuska joka ei koskaan lähde pois?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja poppaliina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

poppaliina

Aktiivinen jäsen
07.03.2008
7 502
1
36
Addis Ameeba
Noh joo, tässä aamun valjetessa pikkutunneilla tulee asioita mieleen. Vakavampiakin. Olenko ainoa, vai onko muilla sisällään jotain sellaisia raskaita asioita, sellaista tuskaa, joka ei tunnu koskaan lopullisesti häviävän pois? Välillä se vain on peitossa mutta sitten se taas muistuttaa olemassaolostaan.
Nuorena mä pidin päiväkirjaa ja purin sinne ajatuksiani, sit mä menin naimisiin ja sen jälkeen se kaikki lähes jäi vaikka silloin sitä tuskaa syntyi. Mä en vieläkään voi hyväksyä sitä kaikkea mitä tapahtui ja vieläkin se sattuu.

Joku sano jossain, että pitää tulla niin paljon hyvää tilalle että koettu kärsimys ikäänkuin hyvittyy. Mut kyllä mua vieläkin sattuu ja paljon :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Noh joo, tässä aamun valjetessa pikkutunneilla tulee asioita mieleen. Vakavampiakin. Olenko ainoa, vai onko muilla sisällään jotain sellaisia raskaita asioita, sellaista tuskaa, joka ei tunnu koskaan lopullisesti häviävän pois? Välillä se vain on peitossa mutta sitten se taas muistuttaa olemassaolostaan.
Nuorena mä pidin päiväkirjaa ja purin sinne ajatuksiani, sit mä menin naimisiin ja sen jälkeen se kaikki lähes jäi vaikka silloin sitä tuskaa syntyi. Mä en vieläkään voi hyväksyä sitä kaikkea mitä tapahtui ja vieläkin se sattuu.

Joku sano jossain, että pitää tulla niin paljon hyvää tilalle että koettu kärsimys ikäänkuin hyvittyy. Mut kyllä mua vieläkin sattuu ja paljon :'(

On ikävä kyllä. Lapsuus- ja nuoruusajoilta. Olen käsitellyt ne asiat, mutta kuitenkin ovat sisimmässäni. Ei niitä muistoja voi kuitenkaan unohtaa ja laittaa jonnekin romukoppaan ullakolle, ne ovat osa minua. Kuitenkin kaikki se paska, minkä takia tunnen tuskaa ovat kasvattaneet mua ihmisenä ja tehneet vahvemmaksi.
 
On. Mutta onneksi niitä ikäviä ei aina muista. Itse en ole vieläkään käsitellyt viime syksynä kouluammuskeluissa M. kuolemaa. Ja onhan niitä muitakin. Sitten on fyysisistä sairauksista johtuvaa, tuskaa joka ei sekään ole herkkua. Tais viimeksi fyysisesti kivuton ajanjakso olla vuonna 2004. Mutta onneksi fyysiseen kipuunkin turtuu. Itse vain välttelen ja välttelen niitä henkisesti ikäviä asioita, joskus ne tuntuu taakalta ja joskus voin pyyhkäise asian mielestä ajattelemalla, että tuskin kenenkään elämä on helppoa tai virheetöntä.
 
Täytyy lisätä, että itsellä suurin henkinen rasite on tarve olla täydellinen. Ja kun ei sitä ole, tuntee olevansa epäkelpo. Vaikka absoluuttista täydellisyyttä ei ole, tuntuu silti siltä, että ihmiset näkevät toisensa vain näiden virheiden kautta. Täytyy olla L:n oppilas, täytyy olla kaunis, täytyy osata kirjoittaa aina virheettömästi. Ihan kuin kaikki vain kärttäisivät koska toinen tekee virheen, sitten isketään puukkoa puukon perään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aksu81:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Noh joo, tässä aamun valjetessa pikkutunneilla tulee asioita mieleen. Vakavampiakin. Olenko ainoa, vai onko muilla sisällään jotain sellaisia raskaita asioita, sellaista tuskaa, joka ei tunnu koskaan lopullisesti häviävän pois? Välillä se vain on peitossa mutta sitten se taas muistuttaa olemassaolostaan.
Nuorena mä pidin päiväkirjaa ja purin sinne ajatuksiani, sit mä menin naimisiin ja sen jälkeen se kaikki lähes jäi vaikka silloin sitä tuskaa syntyi. Mä en vieläkään voi hyväksyä sitä kaikkea mitä tapahtui ja vieläkin se sattuu.

Joku sano jossain, että pitää tulla niin paljon hyvää tilalle että koettu kärsimys ikäänkuin hyvittyy. Mut kyllä mua vieläkin sattuu ja paljon :'(

On ikävä kyllä. Lapsuus- ja nuoruusajoilta. Olen käsitellyt ne asiat, mutta kuitenkin ovat sisimmässäni. Ei niitä muistoja voi kuitenkaan unohtaa ja laittaa jonnekin romukoppaan ullakolle, ne ovat osa minua. Kuitenkin kaikki se paska, minkä takia tunnen tuskaa ovat kasvattaneet mua ihmisenä ja tehneet vahvemmaksi.

Mäkin olen käsitellyt mielestäni asiat aika perinpohjaisesti. Lapsuuden ikävät kokemukset olen käsitellyt ja olenkin sinut niiden kanssa. Mutta sitten on se mitä mulle tapahtui tavatessani aviomiehen, tai oikeastaan sen suvun. Se tappoi mut henkisesti ja melkein fyysisestikin. Siitä mä en ole vieläkään vapaa, vaikka haluaisin. Mutta samoin mä olen kuitenkin tyytyväinen siihen että olen ihmisenä kasvanut melkoisen vahvaksi ja ne asiat on opettanut nöyryyttä ja toivottavasti itse osaan olla ihminen ihmiselle. Toivon, että kaikesta siitä kärsimyksestä kasvaa jotain hyvää. Sitten voin hyväksyä sen mitä on tapahtunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Täytyy lisätä, että itsellä suurin henkinen rasite on tarve olla täydellinen. Ja kun ei sitä ole, tuntee olevansa epäkelpo. Vaikka absoluuttista täydellisyyttä ei ole, tuntuu silti siltä, että ihmiset näkevät toisensa vain näiden virheiden kautta. Täytyy olla L:n oppilas, täytyy olla kaunis, täytyy osata kirjoittaa aina virheettömästi. Ihan kuin kaikki vain kärttäisivät koska toinen tekee virheen, sitten isketään puukkoa puukon perään.

Mäkin yritin parikymmentä ensimmäistä vuotta ansaita rakkautta täydellisyydellä vaikka sen perfektionismin takia oli aina ihmisiä valmiita puukottamaan.
Mutta jos ei hyväksy omia virheitään niin miten voi sitten hyväksyä muiden virheitä ja huonommuutta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aksu81:
Mäkin yritin parikymmentä ensimmäistä vuotta ansaita rakkautta täydellisyydellä vaikka sen perfektionismin takia oli aina ihmisiä valmiita puukottamaan.
Mutta jos ei hyväksy omia virheitään niin miten voi sitten hyväksyä muiden virheitä ja huonommuutta?

Mä en ole täydellisyyteen pyrkimisellä yrittänyt ansaita rakkautta. Minusta on tuntunut, että vain täydelliset ihmiset ovat hyviä ja hyväksyttyjä ja jos edustaa jotain huonompaa tulee halu pyrkiä kompensoimaan se muilla taidoilla, itselle ei riitä, että on hyvä täytyy olla keskimääräistä parempi. Mutta koska olen aina kuitenkin vain keskinkertainen, en ole ollut tarpeeksi hyvä muiden mielestä en edes tällä palstalla :D Koska tiedän olevani epätäydellinen olen aina ymmärtänyt toisten epätäydellisyyttä. Vakio lauseeni onkin, Errare humanum est.
 
Lisään, ongelmana onkin se, että vaikka ymmärrän, että ihmiset eivät ole täydellisiä ja hyväksyn muiden virheet. Miksi en pysty ymmärtämään omia virheitäni ja epätäydellisyyttä, ne eivät kuitenkaan tee minusta sen huonompaa kuin muista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lisään, ongelmana onkin se, että vaikka ymmärrän, että ihmiset eivät ole täydellisiä ja hyväksyn muiden virheet. Miksi en pysty ymmärtämään omia virheitäni ja epätäydellisyyttä, ne eivät kuitenkaan tee minusta sen huonompaa kuin muista.

Sama ongelma mulla! Kyllä mä olen aina tiedostanut että kukaan ei ole täydellinen ja virheitä saa sattua, niin muille kyllä mutta ei mulle! Onko se joku lapsuudesta juontuva juttu, että jos on tehnyt virheen, siitä on joku huomauttanut. Mä olen vasta viime aikoina tajunnut, että mun elämään on vaikuttanut hyvin paljon vanhempien lisäksi myös isommat siskot, joiden muistan huomautelleen siitä sun tästä. Eli sitä on saanut aina olla varpaillaan tekemisistään ja sanomisistaan.
Toissa vuonna kun yksi isosiskoni tuli mut onnittelemaan plus haukkumaan, sanoin sille eka kertaa elämässäni suorat sanat. Se tuntui hämmentävältä mutta vapauttavalta. Ikäänkuin olisi kerrankin laittanut rajat, että hei, ei mullekaan saa tehdä mitä huvittaa vaikka se pikkusisko olenkin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Sama ongelma mulla! Kyllä mä olen aina tiedostanut että kukaan ei ole täydellinen ja virheitä saa sattua, niin muille kyllä mutta ei mulle! Onko se joku lapsuudesta juontuva juttu, että jos on tehnyt virheen, siitä on joku huomauttanut. Mä olen vasta viime aikoina tajunnut, että mun elämään on vaikuttanut hyvin paljon vanhempien lisäksi myös isommat siskot, joiden muistan huomautelleen siitä sun tästä. Eli sitä on saanut aina olla varpaillaan tekemisistään ja sanomisistaan.
Toissa vuonna kun yksi isosiskoni tuli mut onnittelemaan plus haukkumaan, sanoin sille eka kertaa elämässäni suorat sanat. Se tuntui hämmentävältä mutta vapauttavalta. Ikäänkuin olisi kerrankin laittanut rajat, että hei, ei mullekaan saa tehdä mitä huvittaa vaikka se pikkusisko olenkin!

Mä oon kans miettinyt, että mistä ihmeestä tollanen ajattelu on tullut. Todella ärsyttävää kun joskus havahtuu siihen kun miettii päässä kaikkia tekemiään virheitä ja kokee niistä huonoa omaatuntoa. Tulee ajatus, että on epäonnistunut ihmiselämän päämäärässä, mitä ne päämäärät edes on? Niin ärsyttävää. Mä itse olen ihan surkea äidinkielessä ja mua harmittaa se aina suuresti ja sitten kun siitä saa jatkuvasti palautetta niin kierre on valmis. "Olisi pitänyt opiskelle kovempaa, täytyisi lukea tekstinsä tarkemmin, mitähän ihmiset nyt minusta ajattelee kun tein virheen jne."
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lisään, ongelmana onkin se, että vaikka ymmärrän, että ihmiset eivät ole täydellisiä ja hyväksyn muiden virheet. Miksi en pysty ymmärtämään omia virheitäni ja epätäydellisyyttä, ne eivät kuitenkaan tee minusta sen huonompaa kuin muista.

Sama ongelma mulla! Kyllä mä olen aina tiedostanut että kukaan ei ole täydellinen ja virheitä saa sattua, niin muille kyllä mutta ei mulle! Onko se joku lapsuudesta juontuva juttu, että jos on tehnyt virheen, siitä on joku huomauttanut. Mä olen vasta viime aikoina tajunnut, että mun elämään on vaikuttanut hyvin paljon vanhempien lisäksi myös isommat siskot, joiden muistan huomautelleen siitä sun tästä. Eli sitä on saanut aina olla varpaillaan tekemisistään ja sanomisistaan.
Toissa vuonna kun yksi isosiskoni tuli mut onnittelemaan plus haukkumaan, sanoin sille eka kertaa elämässäni suorat sanat. Se tuntui hämmentävältä mutta vapauttavalta. Ikäänkuin olisi kerrankin laittanut rajat, että hei, ei mullekaan saa tehdä mitä huvittaa vaikka se pikkusisko olenkin!

Ihmisen persoonallisuus rakentuu pitkälti lapsuuden kokemuksiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aksu81:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lisään, ongelmana onkin se, että vaikka ymmärrän, että ihmiset eivät ole täydellisiä ja hyväksyn muiden virheet. Miksi en pysty ymmärtämään omia virheitäni ja epätäydellisyyttä, ne eivät kuitenkaan tee minusta sen huonompaa kuin muista.

Sama ongelma mulla! Kyllä mä olen aina tiedostanut että kukaan ei ole täydellinen ja virheitä saa sattua, niin muille kyllä mutta ei mulle! Onko se joku lapsuudesta juontuva juttu, että jos on tehnyt virheen, siitä on joku huomauttanut. Mä olen vasta viime aikoina tajunnut, että mun elämään on vaikuttanut hyvin paljon vanhempien lisäksi myös isommat siskot, joiden muistan huomautelleen siitä sun tästä. Eli sitä on saanut aina olla varpaillaan tekemisistään ja sanomisistaan.
Toissa vuonna kun yksi isosiskoni tuli mut onnittelemaan plus haukkumaan, sanoin sille eka kertaa elämässäni suorat sanat. Se tuntui hämmentävältä mutta vapauttavalta. Ikäänkuin olisi kerrankin laittanut rajat, että hei, ei mullekaan saa tehdä mitä huvittaa vaikka se pikkusisko olenkin!

Ihmisen persoonallisuus rakentuu pitkälti lapsuuden kokemuksiin.

Niinhän se on. Mutta onneks ihminen on myös hyvin kasvava olento, eli koko elämän ajan voi tapahtua kasvua ja kehitystä parempaan suuntaan jos tahtoa riittää :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Noh joo, tässä aamun valjetessa pikkutunneilla tulee asioita mieleen. Vakavampiakin. Olenko ainoa, vai onko muilla sisällään jotain sellaisia raskaita asioita, sellaista tuskaa, joka ei tunnu koskaan lopullisesti häviävän pois? Välillä se vain on peitossa mutta sitten se taas muistuttaa olemassaolostaan.
Nuorena mä pidin päiväkirjaa ja purin sinne ajatuksiani, sit mä menin naimisiin ja sen jälkeen se kaikki lähes jäi vaikka silloin sitä tuskaa syntyi. Mä en vieläkään voi hyväksyä sitä kaikkea mitä tapahtui ja vieläkin se sattuu.

Joku sano jossain, että pitää tulla niin paljon hyvää tilalle että koettu kärsimys ikäänkuin hyvittyy. Mut kyllä mua vieläkin sattuu ja paljon :'(

Miksi aina sanotaan, että pitää käsitellä asiat "pois". Muille ihmisillehän se on tietysti helpompaa, kun ollaan, niin kuin mitään ikävää ei olisikaan. Kun on tapahtunut tarpeeksi raskaita asioita, niin ei niitä voi käsitellä pois. Täytyy vain oppia elämään niiden kanssa. Ne vain muuttuvat osaksi sinua. Ja miksi ei saisi muuttua. Sehän vasta kummallista on, jos ihminen ei saa olla sitä mikä on. Niine kokemuksineen mitä on.

 

Similar threads

Yhteistyössä