Onko táá normaalia áidin elámáá?

[Tähtisumu]

etta olen ihan rattipoikki vasyny vasta kun olen vuoden aitiysloman jalkeen menny toihin runsas viikko sitte????
kun hoidin kolmea alle 5-vuotiasta lasta kotona ja hoidin huushollin, oli huono omatunto kun "laiskottelen" kotona. sitten kun menin takas toihin, on huono omatunto siita etta lapset ei nae aitiaan kun vaan kulutan aikaa toissa.
nyt viela menee kun mun vanhemmat on meilla viela lauantaihin saakka hoitamassa lapsia eli tiedan etta lapset saa rakkautta ja huolenpitoa, koti on siisti ja paidat silitetty ja ruoka valmiina. ja aamusin kahvi ja leivat valmiina poydalla mut miten ihmeessa ens viikolla kun arki alkaa?
olen tanaan ollu niin vasyny etten ole jaksanu kun pitaa hetken lapsia sylissa. ihmettelen kun kohta toista tultuani joudun tekemaan ruoan ja syottamaan pienimman ja olemaan kunnolla lasna. sen lisaks tulee kaikki kotityot...
lahden toihin 7 ja jos ei kukaan lapsista ole hereilla ehdin laitaa pyykin koneeseen tai siivota keittiota ennen toihin lahtoa, muuten se menee kun lapset ovat nukkumassa. ja yot on rikkinaisia kun kaikki lapset osaavat oisin herailla.
mies osallistuu silla etta kylvettaa ja nukuttaa kaks vanhinta lasta.

toisaalta tyo on antanu henkista virkeytta ja viriketta mut se kaikki on mun pienilta lapsilta pois.
en voi muuta kun ihmetella miten ihmeessa tasta selvitaan kunnialla. toihinkin on jaatava ylitoihin jos tarve vaatii. kotona olen tavallisesti puoli viiden ja viiden valilla. sit pitais alkaa keittaa sapuskaa, leikkia, ulkoilla ja sen semmoista...

mun mielesta on ihmeellista miten voin olla niin vasynyt kun niin monet jaksaa olla toissa ja hoitaa paalle kaikki lapsensa ja kotinsa ja miehensa ja harrastaa ja liikkua ja kayda kylassa ja :/

 

[Aaban]

Kyllä se siitä, kun homma alkaa "pyörimään". Alussa on aina varmaan raskaampaa, ennen kuin tulee tietyt rutiinit ja työkuviot on selvillä. Kun menee pitkän tauon jälkeen töihin tai vaikka uuteen paikkaan niin se kuormittaa aivan eri tavalla jonkin aikaa.

 

[Fleur de la Cour]

Koen joka kerta tuon saman riittämätömyyden tunteen kun menen töihin ja aina välillä siinä arjen pyörityksessäkin.. mutta kyllä sitä jaksaa silti kun omat rutiinit löytyy, pieniä hetkiä tulee jolloin hommasta ja olotilastaan nauttii ja ne kantaa eteenpäin yllättävän pitkälle.

 

[Joona]

Kyllä se siitä pakon kanssa.Itsekkin olen pääsosin vastuussa arjen pyörityksestä töiden lisäksi ja rankkaa on välillä ollut.Helpompaa olo kotona ollessa, kerkesi kuntoilemaankin paremmin.Toisaalta työssä ollessa tienaa ja pääsee hetkeksi irti kotoa...Silti olisin mieluummin kotona jos mahdollista.

 

[Tähtisumu]

:attn:

 

[Leija]

Millainen työsi on ja voiko sitä tehdä "löysästi"? Olen huomannut, että työ, jossa on ihmisten kanssa koko ajan rasittaa aika lailla.

 

[helmi79]

Ihan samoja tuntemuksia oli kun aloitin työt. Ja aika ajoin vieläkin. Väsyttii, kiukutti, koin huonommuutta, riittäämättömyyttä... Aika ei riittänyt yksinkertaisesti mihinkään. Mutta kyllä asiat siitä ajanmyötä alkoi järjestyä. Opin karsimaan pois "turhia" menoja ja kotiaskareita. Suunnittelin viikon siten että joka päivä ei käydä kaupassa, ruokaa tehdään isompi satsi kerralla. Kotityöt tee lapsen hereillä ollessa, jotta illan muutama tunti jää itselle. Ja miehelle. Joka jäi väkisinkin kaikein huonoimmalle huomiolle, minun suhteeni.

Kyläilyn jätin ihan minimiin, enkä vastannut edes kaikkiin puheluihin. Koska tahdoin pyhittää sen muutaman tunnin meidän perheella.

Kyllä tässä kuitenkin on pärjätty, mutta alussa oli rankkaa huomata, ettei kodin ja työn yhteensovittaminen olekaan niin helppoa kuin olin aatellut. :|

Tee asioiden kanssa tärkeysjärjestys ja mieti mihin sinun voimasi ja aikasi riittävät. :hug: Kyllä se siitä, alun jälkeen helpottaa!

 

[Tähtisumu]

kiitos kun vastasitte. ajattelinkin etta annan itselleni viela vahan aikaa katsoa meneeko tama tajuton vasymys ohi (en kylla tieda milla???) ja alkaako uusi arki rullaamaan.

 

[Möppöläinen]

Hui! Mulla alkaa työt kolmen viikon päästä. Nyt jo hermoilen miten kaikki alkaa sujumaan. Varsinkin pojan hoitoon meno ahdistaa ja pelottaa. :/

 

[Lunatic]

Kuulostaa niin ku oisit yksinhuoltaja.
On sulla saamaton mies.

 

[helmi79]

kiitos kun vastasitte. ajattelinkin etta annan itselleni viela vahan aikaa katsoa meneeko tama tajuton vasymys ohi (en kylla tieda milla???) ja alkaako uusi arki rullaamaan.

Jaksamista ja muista antaa itsellesi aikaa tottua uuteen tilanteeseen. :hug: Omaa jaksamista auttaa myös tieto siitä että lapsi on hyvässä hoidossa sillä välin kun itse töissä, ja se että minulla ei oikeastaa ole muuta vaihtoehtoa ollut kuin mennä töihin. Ja näillä mentävä. Myös riiittävä yöuni auttaa.

 

[Amelie]

Alku on rankkaa.Menee vähän aikaa ennenkuin uuteen rytmiin tottuu.
Kannattaa helpottaa arkea mahdollisimman paljon (siivousapua?),tehdä pakkaseen ruokaan ja siivoatte miehen kanssa yhdessä (esim. viikonloppuisin ja viikolla teet vain pakolliset).Itse olen menossa töihin syyskuussa,mutta mulla on hyvä tilanne koska teen vain 30h/vko.Aikaa jää myös perheelle.

 

[Sarmiina]

Kyllä se aina helpottaa.Itse kun kuuden kotiäiti vuoden jälkeen menin töihin, olin ihan puhki iltaisin, vaikka työni loppuivat jo 15.00. Tuli huono omatunto etten ehtinyt viettää yhtä paljon aikaa lasten kanssa kuin ennen, ja satuin vielä samaan syssyyn jäämään yh:ksi, eli siinä oli homma saada arki sujumaan. Mut hyvin siitä selvittiin, ku se oikea rytmi elämään löytyi, ja itse pyhitän vkoloput, mitkä pojat eivät ole isällään, täysin lasten kanssa olemiseen.

 

[helmi79]

Kuulostaa niin ku oisit yksinhuoltaja.
On sulla saamaton mies.

No miehelle tuo tilanne ei ole mikään ongelma. Äidin töihinpaluu. Ellei ole ollut joskus vastaavassa tilanteessa, siis koti-isinä niin ei ole ollut samanlaista tilannetta. Ei meidän perheessä mies vastaa arjen pyrittämisestä samalla tapaa kuin minä. Hän tekee pitkää päivää ja jos hänen varaan laskisi ruoanlaiton ym. saisimme kuolla nälkään tai valvoa yömyöhään oottaen sapuskaa. |O Tottakai kun menin töihin niin mieskin sai enemmän kotitöitä osakseen, sikäli kun on ollut mahdollista. Mutta tilanne on myös henkisesti eri.

 

[Lunatic]

Kuulostaa niin ku oisit yksinhuoltaja.
On sulla saamaton mies.

No miehelle tuo tilanne ei ole mikään ongelma. Äidin töihinpaluu. Ellei ole ollut joskus vastaavassa tilanteessa, siis koti-isinä niin ei ole ollut samanlaista tilannetta. Ei meidän perheessä mies vastaa arjen pyrittämisestä samalla tapaa kuin minä. Hän tekee pitkää päivää ja jos hänen varaan laskisi ruoanlaiton ym. saisimme kuolla nälkään tai valvoa yömyöhään oottaen sapuskaa. |O Tottakai kun menin töihin niin mieskin sai enemmän kotitöitä osakseen, sikäli kun on ollut mahdollista. Mutta tilanne on myös henkisesti eri.

Mun lapsuudenkodissa isä teki kotitöitä siinä missä äitikin, ruuanlaitosta siivoukseen. Molemmat kävi töissä.
Mä en kattelis kotona palvelua odottavaa ukkoa. Se on teidän häpeänne jos tyydytte sellasiin nynnyihin.

 

[vieras]

...

 

[Tähtisumu]

Kyllä se aina helpottaa.Itse kun kuuden kotiäiti vuoden jälkeen menin töihin, olin ihan puhki iltaisin, vaikka työni loppuivat jo 15.00. Tuli huono omatunto etten ehtinyt viettää yhtä paljon aikaa lasten kanssa kuin ennen, ja satuin vielä samaan syssyyn jäämään yh:ksi, eli siinä oli homma saada arki sujumaan. Mut hyvin siitä selvittiin, ku se oikea rytmi elämään löytyi, ja itse pyhitän vkoloput, mitkä pojat eivät ole isällään, täysin lasten kanssa olemiseen.

eli sulla on viela puolet enemman tehtavana kun mulla , vaha nolottaa valittaa...mut vasymys on sellasta luokkaa et olen huolissani miten jaksan hoitaa lapset iltasin :/ no ehka parin viikon kuluttua ehdin tottua.

 

[Tähtisumu]

Kuulostaa niin ku oisit yksinhuoltaja.
On sulla saamaton mies.

No miehelle tuo tilanne ei ole mikään ongelma. Äidin töihinpaluu. Ellei ole ollut joskus vastaavassa tilanteessa, siis koti-isinä niin ei ole ollut samanlaista tilannetta. Ei meidän perheessä mies vastaa arjen pyrittämisestä samalla tapaa kuin minä. Hän tekee pitkää päivää ja jos hänen varaan laskisi ruoanlaiton ym. saisimme kuolla nälkään tai valvoa yömyöhään oottaen sapuskaa. |O Tottakai kun menin töihin niin mieskin sai enemmän kotitöitä osakseen, sikäli kun on ollut mahdollista. Mutta tilanne on myös henkisesti eri.

Mun lapsuudenkodissa isä teki kotitöitä siinä missä äitikin, ruuanlaitosta siivoukseen. Molemmat kävi töissä.
Mä en kattelis kotona palvelua odottavaa ukkoa. Se on teidän häpeänne jos tyydytte sellasiin nynnyihin.

niin munkin lapsuudenkodissa isa teki ruokaa ja hoiti lapsia vaan se ei paljo nyt auta taalla nyt. en tieda milla saisin ukon jeesaamaan kotitoissa.
taallakin kerran mainitsin sen kerran kun viela kotiaitina olin yhtena viikonloppuna rattivasyny ja pyysin auttamaan siivoamisessa ja lakanoiden vaihdossa. ajattelin et kun niin harvoin pyydan niin varmaan auttaa. oli imurointia, lattioiden pesua, kylpparin siivousta ja lakanoiden vaihtoa. niista mikaan ei ollu miehesta niin houkuttelevaa etta olis siihen ryhtyny...siis sunnuntaina kuudelta illalla aloin tehda sit kaikkea.
olen liian vasyny nyt edes hapeamaan :ashamed:

 

[vieras]

Kyllä se aina helpottaa.Itse kun kuuden kotiäiti vuoden jälkeen menin töihin, olin ihan puhki iltaisin, vaikka työni loppuivat jo 15.00. Tuli huono omatunto etten ehtinyt viettää yhtä paljon aikaa lasten kanssa kuin ennen, ja satuin vielä samaan syssyyn jäämään yh:ksi, eli siinä oli homma saada arki sujumaan. Mut hyvin siitä selvittiin, ku se oikea rytmi elämään löytyi, ja itse pyhitän vkoloput, mitkä pojat eivät ole isällään, täysin lasten kanssa olemiseen.

eli sulla on viela puolet enemman tehtavana kun mulla , vaha nolottaa valittaa...mut vasymys on sellasta luokkaa et olen huolissani miten jaksan hoitaa lapset iltasin :/ no ehka parin viikon kuluttua ehdin tottua.

Meillä ei ole kuin yksi joka elämöi yöllä ja kyllä täytyy sanoa, että elämäni rankin kevät takana. Menin tammikuussa takaisin töihin ja samaan syssyyn mies lähti kotimaahansa ja poika päiväkotiin. Työ piristi mua aika lailla henkisesti, mutta ne unettomat yöt vaati kyllä veronsa. Välillä on niin väsyny, ettei jaksais kun maata sohvalla ja toivoa, että poika viihtyis siinä kainalossa. Mutta lohduttaudun sillä, että aika aikaansa kutakin, pian se jo nukkuu yönsä jne...

 

[Tähtisumu]

Kyllä se aina helpottaa.Itse kun kuuden kotiäiti vuoden jälkeen menin töihin, olin ihan puhki iltaisin, vaikka työni loppuivat jo 15.00. Tuli huono omatunto etten ehtinyt viettää yhtä paljon aikaa lasten kanssa kuin ennen, ja satuin vielä samaan syssyyn jäämään yh:ksi, eli siinä oli homma saada arki sujumaan. Mut hyvin siitä selvittiin, ku se oikea rytmi elämään löytyi, ja itse pyhitän vkoloput, mitkä pojat eivät ole isällään, täysin lasten kanssa olemiseen.

eli sulla on viela puolet enemman tehtavana kun mulla , vaha nolottaa valittaa...mut vasymys on sellasta luokkaa et olen huolissani miten jaksan hoitaa lapset iltasin :/ no ehka parin viikon kuluttua ehdin tottua.

Meillä ei ole kuin yksi joka elämöi yöllä ja kyllä täytyy sanoa, että elämäni rankin kevät takana. Menin tammikuussa takaisin töihin ja samaan syssyyn mies lähti kotimaahansa ja poika päiväkotiin. Työ piristi mua aika lailla henkisesti, mutta ne unettomat yöt vaati kyllä veronsa. Välillä on niin väsyny, ettei jaksais kun maata sohvalla ja toivoa, että poika viihtyis siinä kainalossa. Mutta lohduttaudun sillä, että aika aikaansa kutakin, pian se jo nukkuu yönsä jne...

voin sanoa etten neljaan ja puoleen vuoteen nukkunut oita valilla heraamatta. mut siihenkin alan tottua....

 

[Sarmiina]

Kyllä se aina helpottaa.Itse kun kuuden kotiäiti vuoden jälkeen menin töihin, olin ihan puhki iltaisin, vaikka työni loppuivat jo 15.00. Tuli huono omatunto etten ehtinyt viettää yhtä paljon aikaa lasten kanssa kuin ennen, ja satuin vielä samaan syssyyn jäämään yh:ksi, eli siinä oli homma saada arki sujumaan. Mut hyvin siitä selvittiin, ku se oikea rytmi elämään löytyi, ja itse pyhitän vkoloput, mitkä pojat eivät ole isällään, täysin lasten kanssa olemiseen.

eli sulla on viela puolet enemman tehtavana kun mulla , vaha nolottaa valittaa...mut vasymys on sellasta luokkaa et olen huolissani miten jaksan hoitaa lapset iltasin :/ no ehka parin viikon kuluttua ehdin tottua.

Meillä ei ole kuin yksi joka elämöi yöllä ja kyllä täytyy sanoa, että elämäni rankin kevät takana. Menin tammikuussa takaisin töihin ja samaan syssyyn mies lähti kotimaahansa ja poika päiväkotiin. Työ piristi mua aika lailla henkisesti, mutta ne unettomat yöt vaati kyllä veronsa. Välillä on niin väsyny, ettei jaksais kun maata sohvalla ja toivoa, että poika viihtyis siinä kainalossa. Mutta lohduttaudun sillä, että aika aikaansa kutakin, pian se jo nukkuu yönsä jne...

voin sanoa etten neljaan ja puoleen vuoteen nukkunut oita valilla heraamatta. mut siihenkin alan tottua....

Mä otan joka päivä lalstenohjelmien aikaan päikkärit, sillä tavalla saan sen väsymyksen edes vähän helpottamaan. Vkoloppuisin kyllä tosin huomaa, et sitä väsymystä vieläkin löytyy, silloin en meinaa mitenkään herätä aamuisin. Mun pojat on isällään jokat oinen vkoloppu, ja silloin yritän univelkaa nukkua pois mahdollisimman paljon. Töissä oon nyt ollut 3,5 vuotta, ja olen jo tottunut tähän ja oppinut hyvän rytmin lasten kanssa, ainoa mikä aiheuttaa mulle pulmia, on poikien kouluunlähdöt. Esikko menee nyt jo kolmannelle, mut junnu aloittaa ekan luokan vuoden päästä, ja mä nyt jo stressaan miten jaksan henkisesti sen, että en voi olla lasta kotona lähettämässä ja vastassa koulun jälkeen..