Onko täällä herkkien poikien vanhempia? Kysyisin viisaammilta neuvoa.

[huolestunut äiti]

Meidän kolmasluokkalainen poitsu on aina ollut sellainen tunteellinen herkkä poika. Telkkaristakin kun ollaan vaikka katsottu Hurjaa remonttia niin itku tulee hänelle kun hän huomaa millaisia elämänkolhuja joillain ihmisillä on tai se kun tämä perhe näkee uuden talonsa. Hän on sellainen niin empaattinen.

Herkkyys on pojassa hienoa asia, mutta nyt kysymykseen ja pieneen ongelmaankin koska mä en tosiaan tiedä nyt miten saada poikaan vähän sellaista äijämeininkiä.
Nimittäin hän pelaa jalkapalloa ja on tosi hyvä siinä ja on myös hyvä joukkuepelaaja, mutta kuten ennenkin niin tänään viimeksi harkoissa tapahtui konflikti - ei sinänsä mikään iso juttu - mutta häntä harmitti kun kaksi kaikkein parasta pelaajaa laitettiin harjoituspelissä samalle puolelle joten pojalla meni hermo kun tajusi että ihan turhaan tässä pelailla kun ei mitään jakoa ja kun häntä harmittaa niin hän alkaa itkemään.
Mä olen samanlainen, että en osaa oikein käsitellä tunteitani ja kun tulee pettymys tai suututtaa kauheesti niin alkaa itkettää. Ilmeisesti olen jotenkin siirtänyt tunnevammani poikaani :ashamed:
Ja varmaan sen takia tuntuu että olen avuton tässä asiassa.

Lisäksi mietityttää se että mitäs jos pojat alkaa kiusaamaan ja haukkumaan itkupilliksi.
Miten ihmeessä minä saisin poikaan sellaista luonteenlujutta ja ymmärtämään että ei tämä nyt niin vakavaa ole että tarvitsee itkemään alkaa tai mitkä on ne eväät jolla hän voisi tunteitaan käsitellä?

 

[rew]

Meillä on vähän vastaavanlainen tapaus, mutta 5-vuotias. Tuntuu että tuo herkkyys menee hänellä jotenkin aaltoina, eli välillä on herkempää ja välillä sitten vähän vähemmän. Tiedä sitten liittyykö tunne-elämän kehittymiseen vai mihin. Kai nuokin voivat olla perinnöllisiä juttuja, sillä tunnistan itsessäni paljon samoja piirteitä kuin mitä pojassakin on.

 

[ap]

Meillä on vähän vastaavanlainen tapaus, mutta 5-vuotias. Tuntuu että tuo herkkyys menee hänellä jotenkin aaltoina, eli välillä on herkempää ja välillä sitten vähän vähemmän. Tiedä sitten liittyykö tunne-elämän kehittymiseen vai mihin. Kai nuokin voivat olla perinnöllisiä juttuja, sillä tunnistan itsessäni paljon samoja piirteitä kuin mitä pojassakin on.

Kyllä varmasti on perinnöllistäkin on vaan nyt avuton olo kun ei ole viisautta hoitaa tätä asiaa niin kuin hyvä olis

 

[moi]

Meillä kans tunneherkkä poika, mutta 5-vuotias. Pettymykset ja harmit puretaan itkemällä tai "heittää hanskat tiskiin". Nyt on tullut kuvioihin se, että heittelee tavaroita. Mutta kyseessä on tunteikas poika, mies on välillä ihan helisemässä eikä ymmärrä...

Olen koittanut nimetä tunteita ääneen, jutella, että on ihan normaalia olla joskus pettynyt, harmissaan, vihainen, surullinen ym. Mutta on eri asia miten käyttäytyy. Itkeä meillä toki saa!

Teillä ei kuitenkaan tätä "räiskämistä" ole, enkä sitä kyllä toivo kenellekään. Pojatkin saavat itkeä eikä kaikkien poikien tarvii olla "äijiä". Poikasi varmaan tarvii vaan aikuista joka sallii kaikki tunteet ja kannustaa. Rohkaise olemaan sellainen kuin on, sisimmältään hän on varmaan epävarma ja huomiota kaipaava pikku poika.

 

[krate]

Oon itse samanlainen, että itku tulee helposti jos suututtaa tai turhauttaa. Oma poikanakin on herkkä ja empaattinen kuten sullakin. Herkkyys ja empaattisuus ovat hyviä ominaisuuksia kummalla sukupuolella vain, mutta siinä kannattaa lasta tukea etteivät ne menisi liiallisuuksiin. Pieniä asioita, jotka tuntuvat kasvavan liian suuriksi voi yrittää suhteuttaa, kuitenkin niin ettei lapsen herkkyyttä mitätöidä vaan kannustetaan siihen että ihan pienistä asioista ei kannata kasvattaa suurta murhetta ja mielipahaa. Lasta voi lohduttaa ja kertoa, että ymmärtää hänen tunteensa, mutta siitä voi sitten jutella onko asia kuitenkaan loppujen lopuksi niin iso, että sitä kannattaisi pidempään murehtia. Lapselle voi kertoa, että pienempien murheiden voi antaa harmittaa hetkisen ja päästää sitten niistä irti ja ajatella muita mukavampia asioita, jos harmin syylle ei kuitenkaan voi mitään tehdä.

 

[ap]

Meillä kans tunneherkkä poika, mutta 5-vuotias. Pettymykset ja harmit puretaan itkemällä tai "heittää hanskat tiskiin". Nyt on tullut kuvioihin se, että heittelee tavaroita. Mutta kyseessä on tunteikas poika, mies on välillä ihan helisemässä eikä ymmärrä...

Olen koittanut nimetä tunteita ääneen, jutella, että on ihan normaalia olla joskus pettynyt, harmissaan, vihainen, surullinen ym. Mutta on eri asia miten käyttäytyy. Itkeä meillä toki saa!

Teillä ei kuitenkaan tätä "räiskämistä" ole, enkä sitä kyllä toivo kenellekään. Pojatkin saavat itkeä eikä kaikkien poikien tarvii olla "äijiä". Poikasi varmaan tarvii vaan aikuista joka sallii kaikki tunteet ja kannustaa. Rohkaise olemaan sellainen kuin on, sisimmältään hän on varmaan epävarma ja huomiota kaipaava pikku poika.

Niin, ei ole tavaroiden heittelyä haluaa vaan mennä tilanteesta pois koska selvästikin häpeää omaa käyttäytymistään.
Itkeä meilläkin saa ja pitääkin vaikka on kuinka poika, mutta siinä on keinot vähissä miten saisin häntä ymmärtämään kuinka käsitellä se asia ilman kiukkua ja itkua kun ollaan pelaamassa tai kavereiden kanssa.

Kiitos vastauksestasi

 

[ap]

Oon itse samanlainen, että itku tulee helposti jos suututtaa tai turhauttaa. Oma poikanakin on herkkä ja empaattinen kuten sullakin. Herkkyys ja empaattisuus ovat hyviä ominaisuuksia kummalla sukupuolella vain, mutta siinä kannattaa lasta tukea etteivät ne menisi liiallisuuksiin. Pieniä asioita, jotka tuntuvat kasvavan liian suuriksi voi yrittää suhteuttaa, kuitenkin niin ettei lapsen herkkyyttä mitätöidä vaan kannustetaan siihen että ihan pienistä asioista ei kannata kasvattaa suurta murhetta ja mielipahaa. Lasta voi lohduttaa ja kertoa, että ymmärtää hänen tunteensa, mutta siitä voi sitten jutella onko asia kuitenkaan loppujen lopuksi niin iso, että sitä kannattaisi pidempään murehtia. Lapselle voi kertoa, että pienempien murheiden voi antaa harmittaa hetkisen ja päästää sitten niistä irti ja ajatella muita mukavampia asioita, jos harmin syylle ei kuitenkaan voi mitään tehdä.

Tänään sitten illalla kun hän oli suihkussa minä vielä hänelle koitin asiasta puhua ja sanoin, että kyse oli vaan harjoituksesta ja ei sellaisesta kannata hermoja menettää. Varsinkin kun nämä kaksi parasta poikaa on samassa joukkueessa kun sinäkin eli sitten kun on kunnon peli te olette samaa porukkaa. Eli koitin saada juuri suhteutettua asiaa siihen faktaan joka on siis se että he ovat samaa joukkuetta
Onneksi nämä pojat ovat erittäin hyviä ystäviä ja nämä siis luokkakavereitakin eli ovat tunteneet pojumme ihan pienestä saakka joten tuntevat hänet hyvin ja tietävät millainen hän on.

 

[Turkilmas]

Meidän vajaa 9-vuotias poika on myös erittäin herkkä ja on ollut sitä ihan pienestä pitäen. Ihan tuttua on myös täällä tuo itkeminen. Varsinkin hävityt pelit (jalkapallo, koripallo ja käsipallo) itkettää ja sapettaa aivan valtavasti. Poika myös miettii asioita valtavan vakavasti ja syvällisesti.

Me ollaan koitettu keskustella asioista paljon ja perusteellisesti. Niin ja annettu olla sellainen kuin on. Me kun ollaan molemmat myös miehen kanssa herkkiksiä. Yhdessä asiassa ollaan kuitenkin oltu nykyään tiukkoja ja se on just tuo häviö- itkeminen ja valtava harmistus. Siitä on keskusteltu että välillä on pakko hävitäkin ja että kyseessä on kuitenkin mieluisat harrastukset eikä suinkaan mikään haudanvakava asia. Olen erittäinkin topakasti ilmoittanut että harrastus loppuu jos hermokohtaukset ja itkeskely ei lopu. Sama sääntö on mm. pleikkarilla pelatessa. Siinä vaiheessa kun hermo menee, loppuu myös pelaaminen.

 

[ap]

Meidän vajaa 9-vuotias poika on myös erittäin herkkä ja on ollut sitä ihan pienestä pitäen. Ihan tuttua on myös täällä tuo itkeminen. Varsinkin hävityt pelit (jalkapallo, koripallo ja käsipallo) itkettää ja sapettaa aivan valtavasti. Poika myös miettii asioita valtavan vakavasti ja syvällisesti.

Me ollaan koitettu keskustella asioista paljon ja perusteellisesti. Niin ja annettu olla sellainen kuin on. Me kun ollaan molemmat myös miehen kanssa herkkiksiä. Yhdessä asiassa ollaan kuitenkin oltu nykyään tiukkoja ja se on just tuo häviö- itkeminen ja valtava harmistus. Siitä on keskusteltu että välillä on pakko hävitäkin ja että kyseessä on kuitenkin mieluisat harrastukset eikä suinkaan mikään haudanvakava asia. Olen erittäinkin topakasti ilmoittanut että harrastus loppuu jos hermokohtaukset ja itkeskely ei lopu. Sama sääntö on mm. pleikkarilla pelatessa. Siinä vaiheessa kun hermo menee, loppuu myös pelaaminen.

Aivan, hyvä olla jämäkkäkin asiassa varmasti ettei vaan silitellä päätä ja voivotella.
Mutta siis kuitenkin antaa pojan olla sellainen kun on eikä latistaa tai koittaa muuttaa häntä.

Kiitos todella paljon teille vastauksistanne

 

[Back to the future]

Meidän kolmasluokkalainen poitsu on aina ollut sellainen tunteellinen herkkä poika. Telkkaristakin kun ollaan vaikka katsottu Hurjaa remonttia niin itku tulee hänelle kun hän huomaa millaisia elämänkolhuja joillain ihmisillä on tai se kun tämä perhe näkee uuden talonsa. Hän on sellainen niin empaattinen.

Herkkyys on pojassa hienoa asia, mutta nyt kysymykseen ja pieneen ongelmaankin koska mä en tosiaan tiedä nyt miten saada poikaan vähän sellaista äijämeininkiä.
Nimittäin hän pelaa jalkapalloa ja on tosi hyvä siinä ja on myös hyvä joukkuepelaaja, mutta kuten ennenkin niin tänään viimeksi harkoissa tapahtui konflikti - ei sinänsä mikään iso juttu - mutta häntä harmitti kun kaksi kaikkein parasta pelaajaa laitettiin harjoituspelissä samalle puolelle joten pojalla meni hermo kun tajusi että ihan turhaan tässä pelailla kun ei mitään jakoa ja kun häntä harmittaa niin hän alkaa itkemään.
Mä olen samanlainen, että en osaa oikein käsitellä tunteitani ja kun tulee pettymys tai suututtaa kauheesti niin alkaa itkettää. Ilmeisesti olen jotenkin siirtänyt tunnevammani poikaani :ashamed:
Ja varmaan sen takia tuntuu että olen avuton tässä asiassa.

Lisäksi mietityttää se että mitäs jos pojat alkaa kiusaamaan ja haukkumaan itkupilliksi.
Miten ihmeessä minä saisin poikaan sellaista luonteenlujutta ja ymmärtämään että ei tämä nyt niin vakavaa ole että tarvitsee itkemään alkaa tai mitkä on ne eväät jolla hän voisi tunteitaan käsitellä?

Olettaen, että tämän kirjoitushetkellä aloittajan lapsi on varttunut tai varttumassa yläasteikään:

On valitettavan todennäköistä, että yläasteella ilmapiiri kovenee ja herkemmät jäävät kovimpien jalkoihin. Kokemuksestani sanon, että tämä vaihe haastaa monen herkkispojan maailmankuvan, etenkin jos joutuu kiusaajien kohteeksi. Itsemurhariski kasvaa ja seuraukset voivat olla traagiset, jos poika ei pahimpiin myrskyihin löydä uskottavaa tukea.

Tällaisessa tilanteessa ei enää riitä turvallinenkaan koti, jos vanhemmat ovat kroonisesti väsyneitä kuten itseni kohdalla. Kaikkein tärkeintä on alusta asti pyrkiä turvalliseen kiintymyssuhteeseen, joka kestää myös aikuistumisen mukanaan tuomat haasteet. Pojan huolet pitää ottaa vakavasti, kun hän niistä avautuu! Lapsen kasvaessa pitää uskaltaa puhua vaikeistakin aiheista. Fyysisesti pojasta tulee mies jo ennen täysikää, mutta henkinen aikuistuminen tulee vasta kokemusten mukana.

Miehen mallista ei toki ole haittaa, mutta herkän persoonan tapauksessa stereotyyppinen äijä ei välttämättä ole paras esikuva. Syvällinen ajattelija tarvitsee toisen syvällisen ajattelijan rinnalleen. Ihanteellista olisi, jos oma isä olisi tällainen esikuva, mutta näin on valitettavan harvoin.

 

[Minäkin olin]

Kyllä se itkuisuus vielä ohi menee kun vanhemmaksi tulee.
Tosin herkkä olen edelleen muutenkin, otan muiden ja omat murheet hyvinkin henkilökohtaisesti mikäli näen vääryyttä vaikka toisella puolella maailmaa, itku vaan on vaihtunut vihaksi.

 

[M32]

Pyri vain kaikin keinoin vahvistamaan ajatusta, että poika on hyvä juuri tuollaisena. Kaikenlaisesta selviää, kunhan itse tuntee olevansa okei.

 

[M32]

Mitään äijämeininkiä et tähän poikaan saa, älä edes yritä. Olin itse herkkä lapsi, ja kaikenlainen äijäily on minulle nyt 32-vuotiaana aivan yhtä vastenmielistä kuin se oli 12-vuotiaana. Koeta mieluummin päästä itse yli siitä, että lapsesi on erilainen kuin miehen mielestäsi pitäisi olla.

 

[Data]

Anna pojan olla herkkä, tuollainen herkkyys ei ole paha asia. Enkä pidä äijäilyä tavoittelemisen arvoisena.

 

["Porkkana"]

Meilläkin kasvaa kotona herkkä poika.

Entä jos yrittäisitte kääntää tuon herkkyyden/harmituksen pojan voimavaraksi harrastuksessa? Poikaasihan harmitti se, että kaksi parasta pelaaja on samalla puolella? Eikö voisi ajatella, että poikasi voisi muuttaa tilannetta pelaamalla niin hyvin kuin ikinä osaa. Eli jos juttelisitte siitä, että kun harmittaa, voi siinä harmissa rypemisen sijaan miettiä sitä, miten saisi tilanteen käännettyä paremmaksi. Tässä tapauksessa vaikka niin, että keräisi sen oman porukan kasaan ja päättäisi, että nyt VARSINKIN kun nuo ovat tuolla, me pelataan niin hyvin kuin ikinä osataan.

Ehkä vähän hankalasti selitetty, mut get my point?

 

[Lori Grimes]

Munkaan mielestä herkkyys ei ole yhtään huono asia. Tärkeää on, että nuo tunteet käydään läpi ja opetellaan käsittelemään. Ainakaan mikään pakottaminen ja karaistaminen äijämäisemmäksi ei auta, se voi tehdä vaan sellaisen tunteen, että nyt mun pitää esittää kovaa, vaikka sisimmässä tekisi mieli itkeä ja halata. Kun lapsi oppii olemaan sinut tunteiden kanssa ja käsittelemään niitä, niin itseluottamuskin kasvaa sitä myötä. Kyllä niitä "kovia poikia" on ihan liikaakin, jotka useimmiten sisältä ovat herkkiä kuitenkin myös.