V
vieras
Vieras
Puran van vähän omia ajatuksiani ja kyselen onko muita vastaavan kokeneita?
Itse olen melkein vuoden käyttänyt xanoria ja jos olisin lääkäriä uskonut niin käyttäisin varmasti vieläkin isoa annosta ja olisin ihan muumio.
Pahimmillaan nimittäin käytin 1mg x 3 päivässä ja nyt olen saanut annoksen omasta aloitteestani pienennettyä kuudesosaan tuosta, nykyään menee enää 0.25mg x 2 päivässä.
Ihan helvetillistä se riippuvuus rauhoittavista! Tuntui kuin olisi narkkari, pakko saada annos tai alkaa tykyttämään ja iskee vieroitusoireet. Enää ei ole ollut sellaista koska annos on hyvin pieni. Aloin voida paljon paremmin kun sain annoksen pienennettyä ja ne vieroitusoireet pois.
En tajua miten joku lääkäri voi nykyään määrätä tuollaista ja tahallaan koukuttaa ihmisen rauhoittaviin! Kyseessä oli kuitenkin vain paniikkihäiriön hoito, oireet olivat kyllä pahat joten tarvitsin nopeasti auttavan lääkkeen, mutta rauhoittavat olisi pitänyt määrätä vain ensiavuksi/tarvittaessa otettaviksi.
No, nyt olen todella tyytyväinen siihen että olen saanut näin paljon pienennettyä annosta, ja tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että voisin ottaa vain tarvittaessa.