V
"vilperin äiti"
Vieras
Viime lauantaina ja sunnuntaina lapselle nousi yks'kaks kuumetta.
Maanantaina ja tiistaina lapsi oksensi aamulla, mutta muuten oli päivän oksentamatta.
Ke, to ja tänään oli sitä, että lapselle tuli kuumepiikki heti aamusta varhain, häntä yskittää ja lopulta tulee oksennus.
Päivällä kuume laskee jonkin verran.
Tiistaina illalla kuume laski kokonaan pois, mutta tuli päälle keskiviikkona heti aamusta entistä kovempana. Keskiviikkona illemmalla myöhään lapsi myös oksensi 2 kertaa tosi rajusti.
Lapsella myös yskiminen jatkuu edelleen, yskänlääke ei auta yhtään.
Eilen myös lapselle iski kova olkapääkipu iltapäivällä ja tuokaan vaiva ei ole vieläkään helpottanut. Kun kysyin asteikolla 1-10 kivun määrää, lapsi sanoo että 9 tai 10.
Tänään kävimme päivystyksessä aamulla. Lapselta otettiin verikokeita, pissanäyte, röngtenissä katsottiin keuhkot ja lääkäri teki perustutkimukset (kuunteli keuhkot, katsoi korvat ja tutki olkapäätä)
Loppujen lopuksi päätyivät siihen, että lapsella on jossain tulehdusta. Mahdollisesti keuhkoissa. Sai 10 päivän antibioottikuurin. ( Kuitenkin kun lääkäri kuunteli keuhkot, niin ei sieltä ylimääräisiä rahinoita edes kuulunut )
Olisiko syytä käyttää lasta vielä yksityisellä lääkärillä alkuviikosta? Olen todella huolissani lapsen tilanteesta, koska hän on ollut tähän asti melko terve. Hällä oli 2 kovempaa tautia vauvana ja taaperona - kurkunpäätulehdus. On ollut vain muutama korvatulehdus ja normiflunssaa.