Onko tämä ihan perus influenssaa vai voiko olla jotain vakavampaakin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vilperin äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vilperin äiti"

Vieras
Viime lauantaina ja sunnuntaina lapselle nousi yks'kaks kuumetta.

Maanantaina ja tiistaina lapsi oksensi aamulla, mutta muuten oli päivän oksentamatta.

Ke, to ja tänään oli sitä, että lapselle tuli kuumepiikki heti aamusta varhain, häntä yskittää ja lopulta tulee oksennus.

Päivällä kuume laskee jonkin verran.

Tiistaina illalla kuume laski kokonaan pois, mutta tuli päälle keskiviikkona heti aamusta entistä kovempana. Keskiviikkona illemmalla myöhään lapsi myös oksensi 2 kertaa tosi rajusti.

Lapsella myös yskiminen jatkuu edelleen, yskänlääke ei auta yhtään.

Eilen myös lapselle iski kova olkapääkipu iltapäivällä ja tuokaan vaiva ei ole vieläkään helpottanut. Kun kysyin asteikolla 1-10 kivun määrää, lapsi sanoo että 9 tai 10.

Tänään kävimme päivystyksessä aamulla. Lapselta otettiin verikokeita, pissanäyte, röngtenissä katsottiin keuhkot ja lääkäri teki perustutkimukset (kuunteli keuhkot, katsoi korvat ja tutki olkapäätä)

Loppujen lopuksi päätyivät siihen, että lapsella on jossain tulehdusta. Mahdollisesti keuhkoissa. Sai 10 päivän antibioottikuurin. ( Kuitenkin kun lääkäri kuunteli keuhkot, niin ei sieltä ylimääräisiä rahinoita edes kuulunut )

Olisiko syytä käyttää lasta vielä yksityisellä lääkärillä alkuviikosta? Olen todella huolissani lapsen tilanteesta, koska hän on ollut tähän asti melko terve. Hällä oli 2 kovempaa tautia vauvana ja taaperona - kurkunpäätulehdus. On ollut vain muutama korvatulehdus ja normiflunssaa.
 
Ihan tavallista virustautia se on mitä on lähes kaikilla. Turha huolestua, kuume voi nousta korkeallekin jakestää viikon. Nestettä ja lepoa, sillä se ohi menee. En veisi lääkäriin vkl. kuitenkaan asian takia jos ei dramaattisesti olo heikenny ja taju lähde.
 
Virustauti varmaankin. Voi olla rajukin. Kyseessä todennäköisesti keuhkoputkentulehdus, jos keuhkoista ei selvästi mitään kuulunut. Todennäköisesti ab -kuurikin turha,kun yleensä keuhkoputkentulehduskin on viruksen aiheuttama. jos lapsi sen kuntoinen, että pystyy puhumaan ja juomaan niin ei pitäisi hätää olla.
 
Influenssa on vakava tauti, siksi siihen on rokote olemassa.
Influenssasta saa usein jälkitaudin joka voi olla vaikkapa keuhkokuume. Lääkäri on varmaan ajatellut että aspiraatiopneumonia on alkuvaiheessa kun kuurin kirjoitti, tulee helposti kun yskii ja oksentaa sekaisin varsinkin pienille lapsille.
Vakavin seuraus influenssasta voi kuitenkin olla sydänlihastulehdus, johtaa usein hoitamattomana kuolemaan. Lepo ja särkylääkettä tarpeeksi. Yskänlääkkeeksi Codesan jos on ärsytysyskä, saa reseptillä.
Influenssa voi hyvin kestää yli viikon niin pahana että pitää vain levätä. Tämän takia rokotetta suositellaan.
 
Meillä lapselle nousi maanantaina kuume, sitä ennen oli ääni pois ja pikkasen yskää, kuume sahannut ylös alas koko viikon. tällä hetkellä 37,2. torstaina käyty lääkärissä ja korvat, keuhkot, tulehdusarvo ok. Influnessaksi sanoivat. (ei ole saanut influenssa rokotetta).

Torstai illalla toiselle lapselle nousi kuume, joka sekin sahaa ylös alas. yskä on hirmuinen. influenssa rokotteen on saanut.
Eilen illalla kakka oli vihertävää, soitin päivystykseen, mutta siellä sairaanhoitaja ei tiennyt vastausta mihinkään mitä kysyin. Mutta että jos ma jatkuu vielä kuume, niin uudestaan lääkäriin molempien kanssa.
 
Meidän molemmat lapset on juuri parantuneet virustaudista, jossa kuumeen sahaamista ja yskää oli toisella 5pv ja toisella lähes kaksi viikkoa. Kuume saattoi olla jopa vuorokauden poissa ja tulla takaisin. Pienempi (4v) oksensi joskus öisin yskimisen yhteydessä. En kuitenkaan usko, että oli influenssaa ja lapset on rokotettukin.
Se, että lapset oksentaa kun kuume nousee tai yksittää, on ihan normaalia.
 

Yhteistyössä