Onko tämä normaalia miheleltä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinennainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinennainen

Vieras
Eli muutimme miesystäväni kanssa yhteen kesäkuussa. Yhdessäasumisen aikana miehestä on tullut aika paljon "outoja" asioita selville, mistä en pidä. Ensinnäkin, hän sanoi muuttaessamme ettei hänellä ole salaisuuksia ja minusta niitä ei voikaan olla jos kerran saman katon alle lähdetään. Noh, ensin hän kertoi tuhonneensa kaikki existään muistuttavat asiat ja muistot, kuvat jne. Minä en siis vaatinut tätä. Olen nyt löytänyt ties kuinka paljon kortteja, rakkauslässytyksiä, pusukuvia, muistoja jne hänen entisistään, joita hän siis pitää tiukasti piilossa yhdessä laatikossaan. Laatikossa oli myös hyvin, hmm, paljastavia kuvia entisistä naisista (ei minusta tietenkään) joita hän jemmaa siellä muiden juttujen kanssa. En ole maininnut miehelle mitään asiasta, sillä hän suuttuisi silmittömästi minulle jos tietäisi että eräänä kauniina siivouspäivänä meinasin senkin laatikon siivota ja löysin ne kaikki kuvat. Mieheni on myös melko ujohkon oloinen, ei mikään naistenmies tms "pelimies", mutta salaisuuksien joukossa on kuvia myös hänen "miehisistä alueistaan" juhlakunnossa joita hän on ottanut. Mikä ihme piilopervo hän oikein on? Miksi hän hautoo vanhojen exien kuvia ja vielä salassa, vaikka minulle lupaa että hänellä ei niitä ole tai muutakaan salaisuuksia. Minua harmittaa myös hänen äkkipikaisuutensa, pelkään mainita hänelle asiasta sillä tiedän hänen suuttuvan minulle kun "olen tonkinut hänen tavaroitaan" jne. Tämä asia haittaa suhdettamme, olen vetäytynyt kuoreeni, mies kyselee mikä mättää mutta jotenkaan en ole saanut sanottua asiaani mikä painaa, juuri sen takia että tiedän hänen hirmustuvan. Vai olenko vain pöllö kun stressaan tämmöisistä asioista? Minusta vain tuo piilottelu ja mm noitten pervojen kuvien jemmaaminen ja säilöminen on outoa... surettaa, sillä muuten suhde on ihana ja rakastan miestä tosi paljon. Nämä asiat vain haittaavat minua niin että tuntuu onko pointtia kohta enää jatkaa jos hän valehtelee minulle tästä asiasta, saatika mistä muusta on valehdellut..
 
Näin ulkopuolelta katsottuna tuo ei vaikuta hirveän suurelta valheelta, pikkutuhmaa ja typerää ainoastaan. Et voi varmaankaan tehdä mitään muuta kuin sanoa mitä mättää, kiukustumisen uhallakin. Jos pelkäät fyysistä uhkaa, sano se asia vaikka tavaratalossa tai muuten turvallisessa paikassa.

Tai sitten tee niin kuin minä: heitin miehen saamia rakkauskirjeitä ja entisten naisystävien tavaroita mitään kyselemättä kylmästi roskiin. Sinne meni vaatteita, todistuksia, kuvia, kortteja, kirjeitä yms. Eipä ole sanaakaan sanonut, ehkä ei edes muista niitä olleen olemassakaan. Laillisuudesta en tiedä, mutta jos jättää omaisuuttaan jonnekin, niin sama kai se mitä niille tapahtuu.
 
Kannataisi miettiä, ja keskustella asiasta avoimesti,jos mies pystyy.Tuollaisen salailun takana on aina jotakin, ja etenkin kun hän vielä suuttuu asiasta.Lisäksi mielestäni jos asutaan samassa huushollissa ei pitäisi piilotella yhtään mitään.Siellä on taustalla nyt jotakin, ja siksi mies myös suuttuu.
 
Kyllä tuo melkoisen epäreilulta omalla tavallaan kuulostaa.. Ota asia puheeksi miehesi kanssa. Itsekin kun muutin mieheni kanssa yhteen, purettiin yhdessä kaikki tavarat laatikoista. Ei sieltä pahemmin mitään yllätyksiä löytynyt, muutama kortti jne. joiden alkuperän ja tarkoituksen mies kertoi ihan omasta aloitteestaan.

En kyllä itse tykkäisi jos mies säilyttäisi exiensä kuvia, oli ne sitten paljastavia tai ei.. Menneet suhteet on menneitä, miksi muistella niitä? Jos on kerran jo uudessa suhteessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärtsy akka:
Näin ulkopuolelta katsottuna tuo ei vaikuta hirveän suurelta valheelta, pikkutuhmaa ja typerää ainoastaan. Et voi varmaankaan tehdä mitään muuta kuin sanoa mitä mättää, kiukustumisen uhallakin. Jos pelkäät fyysistä uhkaa, sano se asia vaikka tavaratalossa tai muuten turvallisessa paikassa.

Tai sitten tee niin kuin minä: heitin miehen saamia rakkauskirjeitä ja entisten naisystävien tavaroita mitään kyselemättä kylmästi roskiin. Sinne meni vaatteita, todistuksia, kuvia, kortteja, kirjeitä yms. Eipä ole sanaakaan sanonut, ehkä ei edes muista niitä olleen olemassakaan. Laillisuudesta en tiedä, mutta jos jättää omaisuuttaan jonnekin, niin sama kai se mitä niille tapahtuu.

Ensimmäisesen kappaleen sisällöstä jokseenkin samaa mieltä. Toisaalta, jos joutuu pelkäämään puhumista kumppaninsa kanssa, on suhteessa jotain pielessä. Ihmisethän kiukustuvat pienistäkin asioista, se on normaalia. Mutta jos mukaan tulee fyysinen uhka, se ei ole.

Jos mieheni heittäisi minun vanhoja valokuvia, kirjeitä ja muita muistoja pois, niin minä kiukustuisin todella paljon. Osa näistä viesteistä, kirjeistä, matkapäiväkirjoista ja kuvista on teiniajoilta. Ne ovat minun muistojani ja osa minun historiaani.
Eikö sinulla, 'ärtsy akka', ole mitään muistoja, mitä jos ne nakattaisiin roskiin?
 
Halvatun hullut eukot täällä neuvovat tuhoamaan toisen ihmisen omaisuutta! Huhhuh, kasvakaa nyt vähän aikuiseksi. Jos joku tuhoaa toisen valokuvia, kirjeitä yms. muistoja, niin tällä rikoksen kohteella on kyllä täysi syy jättää tuollainen vainoharhainen, mustasukkainen ja sairas yksilö. Uskokaa nyt jo hyvät ihmiset, ettette te omista niitä puolisoitanne! Uskomatonta shaissea saa lukea. Voisi myös hiukan miettiä sitä omanarvontuntoa, jos kokee vanhat valokuvat uhaksi! Terapiaan tai hypätkää parvekkeelta niin kumppaninne kärsisivät vähemmän.
 
Varmaan kukaan joka solmii parisuhteen jonkun kanssa jolla on jo meineisyys,jopa lapset jne.ei suutu jos normaaleja kuvia ym.muistoja säilytetään.
Mutta, ap:n tapauksessa mies piilottelee niitä ja käsittääkseni normaaleja muistoja ja asioita ei tarvitse piilotella.
Meillä ne on kummankin katsottavissa, ja lapsenlapsen kanssa niitä kaikkia on katseltu porukalla,valokuvia jne.
Minusta ap:n mies siis piilottelee ja salailee,joten miehellä ei ole puhtaatjauhot pussissa, tietty kun kuvatkin ovat ei "lapsillesopivaa" kamaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillukka-:
Alkuperäinen kirjoittaja ärtsy akka:
Näin ulkopuolelta katsottuna tuo ei vaikuta hirveän suurelta valheelta, pikkutuhmaa ja typerää ainoastaan. Et voi varmaankaan tehdä mitään muuta kuin sanoa mitä mättää, kiukustumisen uhallakin. Jos pelkäät fyysistä uhkaa, sano se asia vaikka tavaratalossa tai muuten turvallisessa paikassa.

Tai sitten tee niin kuin minä: heitin miehen saamia rakkauskirjeitä ja entisten naisystävien tavaroita mitään kyselemättä kylmästi roskiin. Sinne meni vaatteita, todistuksia, kuvia, kortteja, kirjeitä yms. Eipä ole sanaakaan sanonut, ehkä ei edes muista niitä olleen olemassakaan. Laillisuudesta en tiedä, mutta jos jättää omaisuuttaan jonnekin, niin sama kai se mitä niille tapahtuu.

Ensimmäisesen kappaleen sisällöstä jokseenkin samaa mieltä. Toisaalta, jos joutuu pelkäämään puhumista kumppaninsa kanssa, on suhteessa jotain pielessä. Ihmisethän kiukustuvat pienistäkin asioista, se on normaalia. Mutta jos mukaan tulee fyysinen uhka, se ei ole.

Jos mieheni heittäisi minun vanhoja valokuvia, kirjeitä ja muita muistoja pois, niin minä kiukustuisin todella paljon. Osa näistä viesteistä, kirjeistä, matkapäiväkirjoista ja kuvista on teiniajoilta. Ne ovat minun muistojani ja osa minun historiaani.
Eikö sinulla, 'ärtsy akka', ole mitään muistoja, mitä jos ne nakattaisiin roskiin?

Tottakai minulla on muistoja, mutta en ole säilyttänyt vanhojen kumppaneiden kirjeitä tai kortteja tai muita tavaroita.
Miehen taloon muuttaessani siellä oli exän ja ex-exän tavaroita, jotka suurimmaksi osaksi pistin roskiin. Jos ei yli 5 vuoteen ole kaivannut paitoja, todistuksia, liinoja, kortteja yms. tavaroita, katson, että ei niitä kaipaa vastakaan. Miehen saamia rakkauskirjeitä putkahteli hiljakseen useammasta paikasta. Ensin annoin ne hänelle, mutta kun hän vimmastui ja sanoi, ettei tarvitse niitä, olen heittänyt kysymättä pois.

Muistot ja muistona säilytettävät tavarat ovat sellaisia aarteita, joiden sisällön haluaa ja voi jakaa kumppaninsa kanssa, salailematta.
 
Miksi mies on kertonut tuhonneensa kuvat yms? Oletko jollain tavoin osoittanut, ettet pidä vanhoista muistoista?

Minullakin kirjeet yms. ovat pahvilaatikossa. Samoin on miehelläni. Ei mitenkään piilossa, mutta ei esilläkään.

 
Hmm. Minullakin on salaisuuksia, joita en halua, että oma mieheni tietää. On rakkauskirjeitä entiseltä mieheltäni ja kuvia matkoilta yms. En niistä koskaan ole hänelle maininnut eikä hän ole koskaan kysynyt. Siellä ne ovat yhdessä erillisessä laatikossa, jossa säilytän muitakin tärkeitä asioita kuten päiväkirjoja jne. Olisin kyllä ihan älyttömän vihainen, jos mieheni tonkisi laatikoitani ja vielä vaatisi tuhoamaan muistoni.

Se on elettyä elämää eikä sitä muuksi voi muuttaa. En koskaan lueskele niitä vanhoja kirjeitä tai katsele kuvia, mutta en halua niitä roskiinkaan heittää. Sitten vanhana mummona on varmaan kiva katsella nuoruuden rakastatun kanssa kirjoiteltuja kirjeitä. ´Ei se ole minun ja mieheni suhteesta mitään pois. Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on omat muistonsa ja omat tavaransa. Miksi ne kuuluisi heittää pois vain sen vuoksi, että on parisuhteessa.

Jos miehelläsi on kuvia, niin antaa olla. Mitä sitten. Miksi ylipäätänsä tongit toisen laatikkoja. Minunkin miehelläni on oma työpöytä täynnä lootia ja ei tulisi mieleenikään mennä niitä tonkimaan. Jotenkin meillä on tullut kirjoittamattomaksi säännöksi se, ettei toisen tavaroita kytistetä. Jos jotain löytyisi, niin mitä sitten. Miten se sitä suhdetta mihinkään muuttaisi.

 
Tottahan mies teki vääri kun kertoi hävittäneensä ko. tavarat, vai miten se meni.
Mutta ei kai kukaan voi vaatia ihmistä tuhoamaan menneisyyttään? Ja varsinkaan kun hän ei ilmeisesti mitenkään kieriskele siinä.

Olen samaa mieltä: Jos lähdette suhteeseen niin toivottavasti ymmärrätte että kaikilla meillä on menneisyys, sitä ei tarvi hävittää, se kulkee mukana.
Kasvakaa nyt hyvät ihmiset aikuisiksi siitä minä-keskeisyydestänne.
 
Ei toisen tavaroita saa ilman lupaa heittää roskiin! Ei voi myöskään vaatia, että toinen hävittää kaikki muistot entisistään. Se on sitten asia erikseen, jos entisten kuvia jatkuvasti katselee, koska väistämättä tulee mieleen, että vanha suola janottaa.

Mikset sinä ap. jätä jotain kuvapinoa entisistäsi pöydälle ja jos mies kysyy jotain, sanot, että kunhan huviksesi katselit vanhoja kuvia.
 
siitä että ap. heittäisi tavarat pois vaan kun mies ilmiselvästi niitä salailee ja kun mukana kerran on intiimi kuviakin ex-naisesta. Kyllä minä ainakin kysyisin että mitä näille tehdään
onhan se luonnollista että kuvat joskus löytyy jos saman katon alla ollaan.
Turha siitä on suuttua miehen. Vai mitä tuo älytön suuttumisen pelkääminen oikein on ?

ei kai sulla ole jätkä joka lätkii ja perustelee vasta sen jälkeen tekonsa ? Sillon nosta kytkintä. se ei meinaan lopu .
 
Alkuperäinen kirjoittaja surullinennainen:
Harmittaa myös hänen äkkipikaisuutensa, pelkään --- Tämä asia haittaa suhdettamme, olen vetäytynyt kuoreeni, mies kyselee mikä mättää mutta jotenkaan en ole saanut sanottua asiaani mikä painaa, juuri sen takia että tiedän hänen hirmustuvan. Minusta vain tuo piilottelu ja mm noitten pervojen kuvien jemmaaminen ja säilöminen on outoa. Nämä asiat vain haittaavat minua niin että tuntuu onko pointtia kohta enää jatkaa jos hän valehtelee minulle tästä asiasta, saatika mistä muusta on valehdellut..

Hmm. Ongelma 1. Miehellä on kuvia existään ja myös jonkin sortin alastonkuvia itsestään. Big deal. Miksi ihmeessä ihminen ei saisi säästää muistoja eletystä elämästä? On ihan eri asia säästää muistot kuvina, kuin jatkuvasti haaveilla ja toivoa, että tuo aika palaisi. En voi käsittää, miksi existä muistuttavien esineiden/kuvien säilyttäminen on noin kamalaa ja peräti aiheuttaa eroajatuksia sinulle. Ja jos miehestä on ollut hauska ottaa itsestään kuvia, mikäs siinä on niin pervoa? Tuskin hän niitä muille jakelee, eli mikään itsensäpaljastaja olisi. Taidat aika reippaasti ylireagoida, jos tuo rassaa suhdettanne niin paljon, että erota pitäisi. Ainut syy, miksi kuvista kannattaisi mielestäni stressata on, että niissä on jotain sellaista sisältöä, joka sinua ahdistaa/ällöttää/kammottaa, eli oikeasti pervoa (s/m tms.)

Mutta. Ongelma 2. Et uskalla sanoa miehelle asiasta. Millainen mies on suuttuessaan? Huutaa, kiehuu, riehuu, lyö...? Jos kahta ensimmäistä, hän on aika normaali suuttuja. Jos kahta jälkimmäistä, suhteen jatkoa on syytä miettiä ihan sen pohjalta, kannattaako ylipäätään elää vaarallisen miehen kanssa?
 

Similar threads

E
Viestiä
37
Luettu
5K
Perhe-elämä
ei ota aivoon
E
A
Viestiä
22
Luettu
2K
Perhe-elämä
Hiljaa hyvä tulee
H
T
Viestiä
15
Luettu
842
A
T
Viestiä
23
Luettu
947
L

Yhteistyössä