S
sporttiguy71
Vieras
mä olen nelikymppinen mies jolla on kaikki hyvin. mulla on ihana perhe, asun unelmakämpässä etelä-helsingissä ja mulla on
arvostettu työpaikka. mun ongelma on se että mulla on todella outo ns. mielihalu. mulla on parisuhteessa tyydyttävä ja
sujuva seksielämä mutta osa mun seksuaalisuudesta kaipaa vielä ekstraa. mä on olen täysin hetero, toki kaipa jokaisella on hieman bi-tyylisiä taipumuksia mutta mä en koe omiani mitenkään
poikkeaviksi. mulla on ollut opiskeluajoista lähtien ekshibitionistisia piirteitä. mä en ole ikinä esitellyt intiimejä paikkojani
ihmisille jotka kokisivat sen uhkaavaksi... en ikinä naisille, en ikinä lapsille tai heikkolahjaisille. ei mitään sellaista, mä en
ikinä halua pelottaa ketään. mä nautin ajoittain siitä että ulkoillessani (ja ollessani varustautunut sellaisiin urheiluvaatteisiin ja aurinkolaiseihin että mua ei
voi tunnistaa) esitellä itseäni jollekin yksittäiselle miehelle niin että kukaan muu ei huomaa. mun lempparijuttu on kävellä
esim. jonkun yksinäisen miehen, kenties vähän syrjäytyneen tai alkoholistin eteen ja jäädä juttelemaan. järjestän niin että
jossakin vaiheessa pienellä lanneliikkeellä mun erektiossa oleva iso kalu ponnahtaa housujen sepaluksesta ulos niin että
juttukaverini näkee sen oikein selkeästi. en lopulta pidä kiirettä sen takaisin laittamisessa. joskus olen saanut hyvät ja aika
säkenöivätkin keskustelut aikaiseksi... antaa mulle viboja. valitsen keskustelukumppaniksi aina jonkun vähän syrjäytyneen tyypin jotta voin olla varma etten törmää häneen ikinä koskaan työelämässä missään tilanteessa. mä en siis halua
juttukumppanini koskevan muhun tai mitään sellaista.. kyse on itseni kiihottamisesta, juttu ei käytännössä liity vastapuoleen
sen enempää.
Mitä ajattelette? jos olisitte mun puoliso ja saisitte tietää pitäisittekö pettämisenä?