V
"vieras"
Vieras
Oikeastaan vastaan jo tuohon otsikon ensimmäiseen kysymykseen: Olen rakastanut erästä miestä jo kohta 15 vuoden ajan. Erinäisistä syistä johtuen emme koskaan ole saaneet mahdollisuutta olla parisuhteessa. Olemme joko seurustelleet tahoillamme tms., mutta tunteet ovat olleet aina molemminpuolisia. Suhteemme on luokiteltavissa ehkä ystävyydeksi, johon kuitenkin on toisinaan kuulunut myös intohimoa (suutelu, halailu, seksi, viestittely, tunteiden paljastaminen). Tähän hieman vaikeasti selitettävään suhteeseemme kuuluu myös pettymyksiä toisiimme, loukkaantumista, pahaa mieltä jne. Olemme molemmat hyvin dramaattisia luonteiltamme, ja välillä suuttuneet verisestikin toisillemme ja vähän kuin kostoksikin ajautuneet muiden kumppaneiden luo. Emme siis kuitenkaan ole koskaan seurustelleet, joten emme ole olleet tilivelvollisia toisillemme.
No, tällaisen ihme säätämisen ohella tunteet ovat olleet äärimmäisen vahvat, ja silti olen tällä hetkellä kolmatta vuotta naimisissa ihan toisen miehen kanssa. Tein avioitumispäätöksen hetkessä, jälleen tunnekuohussa kun halusin ehkä jotenkin "näpäyttää" tuota rakkauteni kohdetta. Typerää, lapsellista, äärimmäisen idioottimaista ja hätäistä käytöstä. Tietäähän sen, että ne todelliset tunteet tai rakkaus ei unohdu sillä, että avioituu jonkun toisen kanssa. Ehkä toivoin myös loppua tuolle meidän kissa ja hiiri -leikille, mutta ei... Kaipaan ja rakastan häntä niin paljon.
Ero tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta vielä nyt, kun minulla ja aviomiehelläni ei ole yhteisiä lapsia. Ihan jo siitä syystä, että aviomiehenikään ei tarvitsisi elää valheessa. En halua tieten tahtoen satuttaa häntä, vaikka sitä on varmasti vaikea uskoa.
Toisekseen vain eroamalla pystyisin olemaan rehellinen itselleni, enkä tuhlaisi meidän kummankaan elämää tähän avioliittoon.
Sitä en tiedä, saanko koskaan yhteistä elämää tuon rakkauden kohteeni kanssa, mutta ainakin saisin haaveilla hyvällä omallatunnolla. Olen valmis ottamaan sen riskin, että elän loppuelämäni ilman miestä. Tuntuu vain, ettei sydämeeni mahdu ketään toista. Jos tarinastani sai jotain selvää, kerro, mitä sinä tekisit tilanteessani.
En kaipaa ylimääräisiä haukkumisia, tiedän kyllä virheeni ja kuinka olen tuhlannut nämäkin kolme vuotta aviomieheni elämää. Joskus sitä kuvittelee, että elämä asettuisi uomiinsa kun vähän yrittäisi hämätä... Että itsekin alkaisi uskoa valheisiinsa :/ Typerää, ajattelematonta.
No, tällaisen ihme säätämisen ohella tunteet ovat olleet äärimmäisen vahvat, ja silti olen tällä hetkellä kolmatta vuotta naimisissa ihan toisen miehen kanssa. Tein avioitumispäätöksen hetkessä, jälleen tunnekuohussa kun halusin ehkä jotenkin "näpäyttää" tuota rakkauteni kohdetta. Typerää, lapsellista, äärimmäisen idioottimaista ja hätäistä käytöstä. Tietäähän sen, että ne todelliset tunteet tai rakkaus ei unohdu sillä, että avioituu jonkun toisen kanssa. Ehkä toivoin myös loppua tuolle meidän kissa ja hiiri -leikille, mutta ei... Kaipaan ja rakastan häntä niin paljon.
Ero tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta vielä nyt, kun minulla ja aviomiehelläni ei ole yhteisiä lapsia. Ihan jo siitä syystä, että aviomiehenikään ei tarvitsisi elää valheessa. En halua tieten tahtoen satuttaa häntä, vaikka sitä on varmasti vaikea uskoa.
Toisekseen vain eroamalla pystyisin olemaan rehellinen itselleni, enkä tuhlaisi meidän kummankaan elämää tähän avioliittoon.Sitä en tiedä, saanko koskaan yhteistä elämää tuon rakkauden kohteeni kanssa, mutta ainakin saisin haaveilla hyvällä omallatunnolla. Olen valmis ottamaan sen riskin, että elän loppuelämäni ilman miestä. Tuntuu vain, ettei sydämeeni mahdu ketään toista. Jos tarinastani sai jotain selvää, kerro, mitä sinä tekisit tilanteessani.
En kaipaa ylimääräisiä haukkumisia, tiedän kyllä virheeni ja kuinka olen tuhlannut nämäkin kolme vuotta aviomieheni elämää. Joskus sitä kuvittelee, että elämä asettuisi uomiinsa kun vähän yrittäisi hämätä... Että itsekin alkaisi uskoa valheisiinsa :/ Typerää, ajattelematonta.
