V
Väsynyt kaikkeen
Vieras
Täällä yksin kotona istun ja mietin tätä elämää... Tai onhan mulla vauva tässä "kaverina"... Mutta asiaan, purkaudumpa nyt teille... Mulla siis mies, jonka kans menee nykyään miten menee... Molemmat äksyillään toisille vähän väliä ja muutenki välit jotenki inhottavat ja etäiset, vaikka silti toisinaan halaillaan tms. Mutta siis elämä sen kans on muuttunu jotenki "vaikeammaksi"... Viimeks torstaina ollaan oltu kunnolla toistemme kans, eli ilman ylimääräisiä henkilöitä/seuraa. Viikonloppu vietettiin molempien sukujen ympärillä/miehen kavereiden kans ja nyt sit mies on koko tän viikon töissä... Huoh. Ja mä tietty yksin vauvan kans, niinku yleensä melkeen aina. Jos mies oiski kotona, niin ei se paljoo ENÄÄ osallistu kodin- tai vauvanhoitoon. Se on muka aina väsyny jne. Vauvaa se ei jaksa pitää sylissä ku sen minuutin ja sit laskee sen johonki, vaikka se itkiski. Mies menee ite pötköttää johonki... Jos pyydän miestä tekemään jotain, (esim. pitämään hetken huutavaa lasta, että pääsen käymään vessassa) mies sanoo heti vastaukseksi: "mutta kun pitäs nyt kattoo äkkiä tuo yks juttu..." tms. Aina sen pitäs tehdä jotain muuta "tosi tärkeää". Grr. Oon useammin kuin kerran sanonut sille aika vihaisestikki, että oon yksinkertaisesti kyllästynyt siihen, että se ei voi tehdä mitään ja mä en pääse edes vessaan rauhassa jne. Mut ei mikään tehoa siihen, ei se tajua. Tuskin edes ikävöi kotiin, vaikka koko ajan on pois. (töissä) Ei se ainakaan oo koko päivänä yhteyttä ottanu... Enkä muuten varmasti laita sille mitään, jos ei se suvaitse muistaa perhettään...
No sit nää meidän suvut. Vihaan (tällä hetkellä) miehen kotiväkeä! Tuntuu ettei ne arvosta mua yhtään tai mun tekemää työtä. Viikonloppuna raadoin siellä, vaan ei kiitosta tullu. Toista miniää kyllä kehuttiin, vaikkei se niin paljoo tehnytkään ku minä... Alkaa itellä kiehumaan ku edes aattelen niitä...
Ja sit oma kotiväki on muuttunu niin pskamaiseksi, oma äitini varsinki. Haukkuu koko ajan minua, miestäni ja etenkin pientä vauvaani. Se jos mikä ärsyttää ja kovasti!!! Tekis mieli sanoa sille suoraan jotain, mut en viiti. Oma äiti se kuitenki on ja ainaki ollu rakas ja läheinen.
Ite oon tosi rauhallinen ja melkeempä hiljainen, ainaki anoppilassa. Teen kaiken mitä pyydetään ja vähän ylikin. Pyrin puhumaan kaikesta ja kaikista positiiviseen sävyyn, mutta en koskaan valehtele. Jos siis aattelen jostain jotain negaa, niin en kyllä sano sitä kuin korkeintaan miehelleni.
Lapseni on minulle ainakin tällä hetkellä elämäni ainoa valo ja suoranainen voimavara. Ainoastaan lapseni antaa mulle tarkoituksen elää...
No sit nää meidän suvut. Vihaan (tällä hetkellä) miehen kotiväkeä! Tuntuu ettei ne arvosta mua yhtään tai mun tekemää työtä. Viikonloppuna raadoin siellä, vaan ei kiitosta tullu. Toista miniää kyllä kehuttiin, vaikkei se niin paljoo tehnytkään ku minä... Alkaa itellä kiehumaan ku edes aattelen niitä...
Ja sit oma kotiväki on muuttunu niin pskamaiseksi, oma äitini varsinki. Haukkuu koko ajan minua, miestäni ja etenkin pientä vauvaani. Se jos mikä ärsyttää ja kovasti!!! Tekis mieli sanoa sille suoraan jotain, mut en viiti. Oma äiti se kuitenki on ja ainaki ollu rakas ja läheinen.
Ite oon tosi rauhallinen ja melkeempä hiljainen, ainaki anoppilassa. Teen kaiken mitä pyydetään ja vähän ylikin. Pyrin puhumaan kaikesta ja kaikista positiiviseen sävyyn, mutta en koskaan valehtele. Jos siis aattelen jostain jotain negaa, niin en kyllä sano sitä kuin korkeintaan miehelleni.
Lapseni on minulle ainakin tällä hetkellä elämäni ainoa valo ja suoranainen voimavara. Ainoastaan lapseni antaa mulle tarkoituksen elää...
