Onko teillä paljon ystäviä/kavereita?

[Onneton]

Ja vietättekö paljon aikaa heidän kanssaan?
Minulla on nykyään todella vähän lähellä ihmisiä sukulaisten ja perheen lisäksi.
Lasten myötä piiri on joka kerta pienentynyt.
Nyt olen alkanut etsiä syytä itsestäni, mutta en vain ole keksinyt, missä menee vikaan?!? Asia todella vaivaa!
Aina jos haluan nähdä jonkun, pitää minun aina soittaa ja kutsua.
Kukaan ei juurikaan soita ja kutsua minua minnekään.

 

[V]

Ei,enkä haluakkaan...

 

[jaa]

Aina jos haluan nähdä jonkun, pitää minun aina soittaa ja kutsua.
Kukaan ei juurikaan soita ja kutsua minua minnekään.

Ehkä toi on se kohta missä menee vikaan. Ihmiset ei aina ehdi kutsua tai tajua kutsua tai tule ajatelleeksi, että sinä pääsisit tai ehtisit. Varsinkin kun sulla on lapsia, saattavat he ajatella, ettet ehkä pääsis tms. Mene! Kutsu itse! Tai kutsu ainakin itsesi. Älä jumita pohtimaan tykkääkö muut että tulet, vaan tarjoa heille ihana seurasi!

 

[ieras]

No mitä merkitystä sillä on, jos sun pitää soittaa ja kutsua? Sit soitat ja kutsut. Missä vaiheessa ihmisen kaverisuhteista tulee tuollaisia, että lasketaan paljonko muut on soittanut ja paljonko minä? Mulla on PALJON kavereita ja ystäviä. Joitain ystäviä näen monta kertaa viikossa, joitain esim kauempana asuvia kerta vuoteen. Ja yhtälailla ne kaikki pysyy eikä niitä unohdeta

 

[Suhteellista]

Jonkun mielestä mulla on varmaan tosi laaja ystäväpiiri, mut itse koen että suurin osa on "vaan" kavereita ja hyvänpäiväntuttuja. Olen varmaan aika lahjakas siinä, et saan jutun alkuun ihan kenen kanssa vaan, mut kovin syvällisiä ihmissuhteita en liiemmin edes halua. Se vaatii sitten jo aikaa, että tosiaan voi perehtyä toisen elämään ja tekemisiin, enhän mä aina muista edes omiani... Suurin osa kavereista on tullut tutuksi harrastuksista tai lasten kautta, vain yksi ystävä on lapsuudesta asti.

 

[Onneton]

Mutta minusta se on tunkeilevaa kutsua itse itsensä.
Onko se sitten ihan "normaalikäytäntö"?

 

[Vieras, se olen minä]

Mulla on vain pari tosi hyvää ystävää, ja toinen niistä on siskoni.

Tuli mieleen, että kaipaatko oikeasti, että sut soitettaisi vierailulle? Vai oletko niin kuin esim.minä, joka kyllä lähtee, jos kutsutaan, mutta en ihan täysillä...
Siis tykkäisin, että mua haluttais kutsua, mutta kun kutsutaan, niin se ei ole ihan oikeasti niin mukavaa... Äh, vaikea selittää.

 

[Pätsmaruu]

Joo, on mulla ja hyvä että onkin, sillä monesta suosta ja pattitilanteesta ovat minut kahdelle jalalle nostaneet :heart: . Muutama asuu tässä aika lähellä ja suht usein nähdäänkin, sitten on näitä pitkän matkan päässä olevia... Toki sitten näitä kavereita on myös, joille voi raapasta juttua ja joita näen jos nyt en päivittäin niin lähes päivittäin.

Mulla hieman särähti korvaan, kun ap sanoit että "lasten myötä on piiri joka kerta pienentynyt". Miten näin? Sori uteluni, mutta kun voisi luulla asian olevan päinvastoin...Ainakin meillä... Ja itse aikanani uudelle vieraalle paikkakunnalle muuttaneen jouduin kyllä tekemään töitä, että pääsin "sisälle", mutta on se kannattanut...

 

[jaa]

No en nyt sit tiedä mikä on normaalikäytäntö, mut voihan sen heittää ilmaan että olispa muuten kiva nähdä, sopisko jos tulisin joku ilta teille. tms. Musta ongelmallisempia on just ne, jotka eivät
itse ehdota, mutta ilmeisesti istuvat kotona loukkaantumassa, kun ei tajuta kutsua. Mä en tajua kovinkaan usein kutsua ja mun aikataulut on myös sen verran elävät, että se on hankalaakin. Mutta jos olen paikalla, ilahdun ystävien näkemisestä aivan todella paljon! Kutsuivat he sitten itse itsensä tai minä.

 

[Suhteellista]

Lisään vielä, että kyllä mäkin olen todella usein soittanut jollekin kaverille, että voidaanko tulla teille leikkimään, jos on tuntunut, et oon seuraa vaille. Lapset on maailman paras veruke hankkia kahviseuraa itsellekin. Vastavuoroin olen pyytänyt meille. Moni on sanonut, että on kiva, kun joku saa soiteltua ja ehdoteltua kyläilyjä, niin tulee sitä harrastettuakin. Usein pyydän meille tai ulos useamman kaverin yhtäaikaa, jos ovat keskenäänkin tuttuja.

 

[Chala]

Kavereita on, ystäväksi voin sanoa tällä hetkellä vain paria ihmistä, mutta ei mulla ole mitään tarvetta yrittää kerätä heitä enempää Elämäntilanteet on niin erilaiset vanhojen kavereiden kanssa ja tuntuu että meillä arvot on eriytyneet heidän, mites tän sanois kauniisti, hieman materialistisemmista tavoitteistaan sen verran paljon, että siksikin monet vanhat kaverit on nykyään enemmänkin tuttuja joita näkee ehkä kerran vuodessa jossain juhlissa.

Uusia kavereita uudella alueella ja näistä lapsiperhepiireistä ei ole vielä hurjaa joukkoa ehtinyt kertyä, mutta sitäkin mukavampaa porukkaa joiden kanssa on kiva pitää yhteyttä ja tavata puolin ja toisin Meille myös sisarukset on läheisiä siinä missä ystävät ja heitä tulee tavattua aika paljon.

 

[vieras]

Sopivasti. Osaan heistä pidän enemmän yhteyttä ja se on molemminpuolista. Ne henkilöt, jotka eivät vastavuoroisesti myös pidä yhteyttä ovat jääneet vähemmälle yhteydenpidolle. Lapsen myötä on tullut uusia ystäviä samanikäisten lasten äideistä, kun olen käynyt kunnan avoimessa päivähoitopaikassa lapsen kanssa. Kysele neuvolasta tai kunnan päivähoidosta löytyykö sieltä avointa toimintaa johon voisit mennä lasten kanssa tai esim. mannerheimin lastensuojeluliiton perhekahvilaa missä tapaisi muita äitejä jos kaipaat lisää tuttavapiiriä.

 

[äiti 42]

Heissuli Onneton
Oikeastaan kun ajattelen Ystäviä, kavereitani...he ovat kutakuinki saman ikäisiä kuin minäkin , ja heillä on ihan samat kiireet kuin minullakin ,lasten harrastukset,koti ja työ joka on monesti vuoro työtäkin ... ei siinä oikeastaan jää niin paljoa muulle aikaa. Sekin aika viellä koittaa kun viellä on aikaa toisillekkin
Uskon kyllä että ei sinussa ole mitään Vikaa, koska niin uskon itsestänikin Ollaan toivekkaita tämän suhteen . Kaikkea hyvää sinulle ja pidetään lippu korkealla!!!

 

[metsänpeitto]

Mulla on vähän liian vähän sellaisia ystäviä ja kavereita, joiden kanssa voisin viettää aikaa kunnolla.

Muokkaus, pitkälti siis etäisyyksien ja elämän vuoksi

 

[Onneton]

Mulla on vain pari tosi hyvää ystävää, ja toinen niistä on siskoni.

Tuli mieleen, että kaipaatko oikeasti, että sut soitettaisi vierailulle? Vai oletko niin kuin esim.minä, joka kyllä lähtee, jos kutsutaan, mutta en ihan täysillä...
Siis tykkäisin, että mua haluttais kutsua, mutta kun kutsutaan, niin se ei ole ihan oikeasti niin mukavaa... Äh, vaikea selittää.

Kyllä ihan oikeasti tykkäisin, että minuakin kutsuttaisiin. Lasten kanssa tai ilman.
Olen tällä hetkellä oikeasti aina se, joka kutsuu/järjestää tapaamisen.

 

[ei yhtään :(]

Pari tuttua pariskuntaa oli, meillä samanikäisiä lapsia. Me pidettiin yhteyttä, kutsuttiin häihimme, lasten ristiäisiin ja synttäreille. He eivät koskaan kutsuneet meitä, joten yhteydenpito lopetettiin, ja sen jälkeen ei ole kuulunut heistä mitään. Viimeksi kutsuimme toisen pariskunnan lapsineen meille tervehtimään uutta vauvaamme ja kahvittelemaan...eivät ole tulleet, tyttö nyt 1v 7kk. :/ En ymmärrä missä mättää, olemme ihan normaali perhe. Mutta olen tajunut vihjeen, enkä enää ahdistele heitä puhelinsoitoillani.

 

[Onneton]

Joo, on mulla ja hyvä että onkin, sillä monesta suosta ja pattitilanteesta ovat minut kahdelle jalalle nostaneet :heart: . Muutama asuu tässä aika lähellä ja suht usein nähdäänkin, sitten on näitä pitkän matkan päässä olevia... Toki sitten näitä kavereita on myös, joille voi raapasta juttua ja joita näen jos nyt en päivittäin niin lähes päivittäin.

Mulla hieman särähti korvaan, kun ap sanoit että "lasten myötä on piiri joka kerta pienentynyt". Miten näin? Sori uteluni, mutta kun voisi luulla asian olevan päinvastoin...Ainakin meillä... Ja itse aikanani uudelle vieraalle paikkakunnalle muuttaneen jouduin kyllä tekemään töitä, että pääsin "sisälle", mutta on se kannattanut...

Onhan toki lasten kautta tullut uusiakin tuttavuuksia, mutta en voi puhua ystävistä tai oikein edes kavereista.

 

[Onneton]

Heissuli Onneton
Oikeastaan kun ajattelen Ystäviä, kavereitani...he ovat kutakuinki saman ikäisiä kuin minäkin , ja heillä on ihan samat kiireet kuin minullakin ,lasten harrastukset,koti ja työ joka on monesti vuoro työtäkin ... ei siinä oikeastaan jää niin paljoa muulle aikaa. Sekin aika viellä koittaa kun viellä on aikaa toisillekkin
Uskon kyllä että ei sinussa ole mitään Vikaa, koska niin uskon itsestänikin Ollaan toivekkaita tämän suhteen . Kaikkea hyvää sinulle ja pidetään lippu korkealla!!!

Kiitos kannustavista sanoista! =)
Tuohon minäkin haluan uskoa.
Jatkuva "yksinäisyys" saa vain mittimään kaikenlaista.
Ihan kuin kaikilla olisi joku "salaliitto" minua vastaan. =(

 

[vieras]

Ei ole paljon ja se on sopivasti. Tulen kyllä hyvin juttuun ihmisten kanssa mutta en viitsi, jaksa, ei kiinnosta, kaveerata kaikkien kanssa.

 

[Onneton]

Pari tuttua pariskuntaa oli, meillä samanikäisiä lapsia. Me pidettiin yhteyttä, kutsuttiin häihimme, lasten ristiäisiin ja synttäreille. He eivät koskaan kutsuneet meitä, joten yhteydenpito lopetettiin, ja sen jälkeen ei ole kuulunut heistä mitään. Viimeksi kutsuimme toisen pariskunnan lapsineen meille tervehtimään uutta vauvaamme ja kahvittelemaan...eivät ole tulleet, tyttö nyt 1v 7kk. :/ En ymmärrä missä mättää, olemme ihan normaali perhe. Mutta olen tajunut vihjeen, enkä enää ahdistele heitä puhelinsoitoillani.

Kuulostaa ihan liian tutulta!
Aivan kuin minun kirjoittamaani tekstiä!

Olen kyllästynyt pitämään yhteyttä jo tiettyihin ihmisiin, kun aina saan vain kuulla tuhat eri veruketta, miksi tässäkään kuussa emme ehdi tavata. =/

 

[Onneton]

Töissä tulee toki oltua plajon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, mutta kaipaisin lähelleni ihmistä, jolle voisin puhua ihan kaikki. Yksi tälläinen löytyykin, mutta välimatka on hieman liian suuri ja tästä syystä emme tapaa niin usein kuin haluaisin. Olisi mukava arki-iltakin saada joku kyläilemään tai päästä jonnekin kyläilemään.

 

[ei yhtään :(]

Pari tuttua pariskuntaa oli, meillä samanikäisiä lapsia. Me pidettiin yhteyttä, kutsuttiin häihimme, lasten ristiäisiin ja synttäreille. He eivät koskaan kutsuneet meitä, joten yhteydenpito lopetettiin, ja sen jälkeen ei ole kuulunut heistä mitään. Viimeksi kutsuimme toisen pariskunnan lapsineen meille tervehtimään uutta vauvaamme ja kahvittelemaan...eivät ole tulleet, tyttö nyt 1v 7kk. :/ En ymmärrä missä mättää, olemme ihan normaali perhe. Mutta olen tajunut vihjeen, enkä enää ahdistele heitä puhelinsoitoillani.

Kuulostaa ihan liian tutulta!
Aivan kuin minun kirjoittamaani tekstiä!

Olen kyllästynyt pitämään yhteyttä jo tiettyihin ihmisiin, kun aina saan vain kuulla tuhat eri veruketta, miksi tässäkään kuussa emme ehdi tavata. =/

Otan osaa. Onko teillä lisäksi niin, että kun tapaaminen saadaan lopulta sovittua, niin KOSKAAN ei toiset tule teille, vaan teidän on aina mentävä heille kylään?? Meillä oli näin. Nyt siis ei ole yhtään kaveria, naapureiden kanssa ollaan oikein hyvissä väleissä ja kesällä saatetaan juoda toisen terassilla kahvit, mutten kuitenkaan laskisi heitä ystäviksi, naapureita vain.

 

[Onneton]

Meillä kyllä tulevat, jos niin sovitaan.
Olen vain kyllästynyt hieman siihenkin, että ollaan aina sitten meillä, jos jossakin ollaan.
Minä laitan ruoan ja passaan. =/

 

[Orion-]

Ei ole... Jos ukkoa ei lasketa, niin ei ole yhtään ystävää, ja kavereita löytyy 1, senkään kans ei isommin aikaa vietetä tms. Kovin on vähäistä mun sosiaalinen elämä, netti onki yks pelastus siinä, voi edes tuntemattomien kans jutella jos haluaa jutella..

 

[tiitu]

kaikki täällä valittaa, ettei ole ystäviä...silti kukaan ei vastaa netin ystäväilmoituksiin, mikä on erinomainen keino löytää uusia ystäviä...kunhan ihmiset sen vain hoksais=)