Onko teillä uhmaikäisten kanssa usein huono äiti-olo?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epäonnistunut?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epäonnistunut?

Vieras
Mulla on tosi usein. Tyttö on vähän yli 3v ja uhma on käsinkosketeltavaa. Otan itse kaiken tähän liittyvän melko raskaasti,vaikka olen yrittänyt rauhoitella itseäni.Mulla on hermot todella kireällä ja usein.Tunnen itseni huonoksi äidiksi mm. näistä syistä:

-Tunnen että en järjestä lapselle tarpeeksi virikkeitä, vaikka todellisuudessa tehdään usein paljon mukavaa ja ulkoillaan. Ihan aina en vaan pysty, ja tyttö rupeaa melkein heti kitisemään tylsyyttään kun ei vähään aikaan ole mitään tekemistä. Silloin tunnen olevani laiska äiti.

-Joskus kun olen väsynyt ja lapsi on todella vaikea, ja olen moneen kertaan sanonut asiasta kiltisti eikä siitä ole apua, saatan turvautua huutamiseen, jälkeenpäin sitä sitten kadun ja pelkään että se tekee lapseen pysyviä vaurioita.

-En oikein ainakaan täällä kotona osaa heittäytyä lapsen kanssa leikkimään, eikä lapsella ole tällä hetkellä muitakaan leikkikavereita paitsi kerhossa pari kertaa viikossa. Pelkään että lapsi on yksinäinen.

-Joskus (tai usein) mietin asetanko lapselle liian tiukat rajat niin että lapsi ahdistuu siitä. Kotona on jonkun verran paikkoja joihin en anna mennä yms. ja välillä tuntuu etten muuta sanokaan lapselle kun ei :(

Näin kirjoitettuna tämä tuntuu jotenkin naurettavalta, mutten voi tunteilleni mitään. Joskus ajattelen että tämähän ei ole mitään vaikka siihen verrattuna että lapsia olisi enemmän, mutta raskasta tämä on mulle silti. Painaa mieltä paljon. Tunnen itseni välillä niin väsyneeksi etten jaksaisi ollenkaan.

Kertokaa omia kokemuksia uhmaikäisten kanssa elämisestä ja omista sen mukanaan tuomista tuntemuksista, vertaistukea ois kiva saada ja keskustelua aikaiseksi ko. aiheesta!
 
Lapsella ei täydy eikä tarvitse olla koko ajan virikkeitä. Liiat virikkeet ovat itseasiassa vain pahempi juttu lapselle. Lapsella on hyvä olla myös välillä tylsää, ja keksiä itse tekemistä. Tuo tylsyyden kiukuttelu tulee juuri liian virikkeellisestä arjesta. Ei kokoaikaa tarvitse olla menossa ja tekemässä jotain. Opeta se myös lapselle.

Haluaisin nähdä vanhemman, kuka ei ole KOSKAAN korottanut ääntään uhmaikäiselle lapselle. Tulee siihen itsekkin joskus sorruttua, tosin harvoin enää, sillä hoen itselleni ennen kuin räjähtää, että ei se huutaminen mitään auta - päinvastoin.
Ei siitä nyt lapselle traumoja jää, mutta pyri lopettamaan huutaminen. Parempi tapa lapselle on puhua jämäkästi mutta rauhallisesti. Lapsi aistii kyllä, millon vanhempi on tosissaan, vaikkei huuda.

Kokeile joskus leikkimistä. Otat vaan sen pet shopin tai ponin tai mikä lie käteesi ja leikit lapsesi kanssa. Ei se oikeasti ole niin vaikeeta. Tai hyvä leikki leikittäväksi on myös piilosleikki. Äiti laskee ja lapsi piiloutuu. Ellei nyt äitikin halua piiloutua.. :)

Mitä paikkoja teillä kotona on, jonne lapsi ei saa mennä? Itse olen pyrkinyt siihen, että koti on myös lapsen paikka ja lasta ei rajoiteta kotona liikkumisessa. Toki vessassa käydessä pitää olla korvakuulolla, että mitä siellä tapahtuu. En siedä vessassa leikkimistä (vessapaperin ja muun heittelyä pönttöön jne.) joten siksi vessakäyntejä 'valvon'.
Muista huoneista on tehty lapsiystävällisiä, että lapsi saa huoneissa olla ilman että tarvitsee valvontaa tai kieltää menemästä.
Ja jos tuntuu, että sanoo liikaa eitä lapselle, niin kokeile vaihtoehtoista toimintaa. Älä sanokkaan enää ei ja älä, vaan ystävällisesti neuvot ja pyydät lasta. "Ethän koskisi äidin käsilaukkuun, siellä ei ole mitään lapselle tarkoitettuja asioita." "Voisitko poistua hetkeksi omaan huoneeseesi, jotta äiti saa laitettua pyykit kuivumaan." jne.. Voisi toimia paremmin kuin "älä koske siihen" tai "älä tule tänne".

Tsemppiä, kyllä se siitä!
 
Kiitos edellisestä, tuli heti vähän parempi olo :) Ei meillä kotona ole paljon paikkoja jotka on kiellettyjä, ja luulen että luovun niistäkin ihan sen takia että tyttö saisi rauhassa temmeltää ja itelläkin ois parempi olo :)

Mun olo on välillä vaan niin raskas että toivon päivän vaan päättyvän nopeasti ja tuntuu että mikään uni ei korjaa sitä vaikka tyttö nukkuu yöt todella hyvin. En yhtään tiedä mistä se vois johtua. Sen takia leikkiminen yms. tuntuu useimmien ylitsepääsemättömän vaikeelta, toki voishan sitä useemmin yrittää ja huomata että sehän on kivaa.

Kamalasti ehkä sanottu, mutta mun mielestä on jotenkin ihanaa että mulla alkaa ens viikolla työt ja tytöllä päiväkoti, on nyt ollut pari kuukautta kotona ja mulla on melkein kokoajan vaihtelevasti ollut tällanen olo, ja että seinä kaatuu päälle. tarhapäivien jälkeen kaikki on sujunut aina hyvin ja elämässä on vaan rytmi. Sitä mä ilmeisesti tässä eniten kaipaan. Ei se silti poista näiden aikojen raskautta mihinkään, kaipaisin edelleen vaan vinkkejä ja vertaistukea tähän arjen pyörittämiseen kiitos! :)
 

Yhteistyössä