I
Itkevän tytön äiti
Vieras
Tytär (ala-asteella) tuli kotiin todistusten jaosta. Oli saanut kasin käytöksestä. Ja kasin myös muutamasta muusta aineesta, joista kuitenkin oli saanut ysejä (tai yli) kokeista ja omien sanojensa mukaan viitannut aina tunnilla. En tietenkään ole ollut näkemässä, joten en tiedä.
Tuota käytöstä nyt kuitenkin eniten ihmettelen, kun omassa lapsuudessa kaseja sai vain sellaiset, jotka jäi jälkkäriin tms.
Tytär ei ole kertaakaan jäänyt jälki-istuntoon, ei kertaakaan ole opettaja sanonut tai huomauttanut mistään käytöksessä. Päinvastoin. Eikä yhtäkään kertaa ole edes unohtunut mitään tai jäänyt läksyjä tekemättä. Hiljainen hän kyllä on, ujo ja epävarma, mutta aina kohtelias, myös kodin ulkopuolella - ainakin näin ovat aikuiset, jotka ovat hänet ilman minua tavanneet, tulleet myöhemmin minulle sanomaan.
Kysymys kuuluu - Onko arvostelu nykyään tosiaan näin paljon tiukempaa vai pitäisikö tässä olla oikeasti huolissaan?