Onko tosiaan syy minussa?? (asiaa minusta ja äidistäni)

[näin..]

Uskalsin vajaa vuosi sitten sanoa mielipiteen minua monta monta vuotta vaivanneesta asiasta. Huomasin äitini valehtelun sukulaisille, piittaamattomuuden lapsistani (kovasti valehdellaan kuitenkin työkavereille ja sukulaisille minun nenäni alla), kostonhalun minulle asiasta joka ei minua edes koske.. Näin esimerkiksi.
Sanoin asian hänelle todella asiallisesti ja sievästi ja sen jälkeen en ole hänestä kuullut.

Tämä on jotenkin niin käsittämätön juttu, uskalsin sanoa oman mielipiteen ja tässä tulos??! Normaalissa perheessä kuvittelisi että vois keskustella asioista, mutta mitä äitini tekee, heittäytyy marttyyriksi eikä pidä enää mitään yhteyttä?! Olenko tosiaan niin julma kun sanoin mitä mieltä olen
asioista?
Sisaruksille vaahtoaa että ei muka tiedä mikä tässä on, eikä ole tehnyt mitään väärää, kuitenkaan ei voi kehotuksista huolimatta ottaa vaikka puhelinta käteen ja soittaa ja keskustella kanssani tästä.

Ja miksi en itse soita hänelle; siksi koska olen asiani ilmaissut ja oletan että hän äitinäni tulisi keskustelemaan asiasta vuorostaan, eikä lakaisisi vaan asiaa maton alle. Tietää aivan hyvin että olen oikeassa, kai järkyttyi kun olen huomannut tuon touhun..

Mutta olenko minä tässä se väärin tehnyt, kun olen sanonut mielipiteeni??
En tiedä onko meidän välejä enää korjattavissa, kuitenkin pian vuosi aikaa mennyt ja mielestäni äiti on ihan liian pitkälle mennyt kun ei voi omaan lapseen
ottaa yhteyttä eikä halua selvittää asiaa..

Aivan paska olo suorastaan ilmeisesti parhain kun nielisi vaan kaikki mitä hän valehtelee ja kieroilee ja vaikenisi kaikesta..

 

["a.p"]

Kylläpä tippui nopeasti.. onko kellään mielipidettä/kokemusta asiasta?

 

["jojo"]

Miten sisaruksesi ovat suhtautuneet asiaan? Saatko sieltä tukea?

 

[Tuota]

Olen joskus ollut samanlaisessa tilanteessa vanhempani kanssa. Saattoi valehdella sukulaisilleni asioista, jotka olisivat saattaneet hänet noloon tilanteeseen heidän silmissä. Laittoi sitten ennemmin ne minun piikkiin. Jotkut tullut esille, mutta tuskin kaikki, jos eivät tule minun kanssa puheeksi. Minä olenkin sitten se joka valehtelee, ei sitä kukaan ääneen sano, mutta huomaan joskus tilanteen että ihan kun toinen ei uskoisi minua. Välistä itutti niin syötävästi, mutta isompaa kohtausta en ole aiheuttanut suvun kuullen. Ei puhuta jatkuvasta tavasta, vaan kun on ikävässä tilanteessa.

Olemme tällä hetkellä ihan ok väleissä, mutta ei meistä koskaan mitään läheisiä tule. Vanhempini on kuitenkin todella mukava lapsilleni ja tykkää heistä todella paljon, viettää aikaa jne.. Mukava hän on noin yleisesti, mutta tietyissä tilanteissa sitten idiootti lapsilleen koska olemme lähellä. Uskallan sanoa hänelle suoraan, ja tuntuu että osittain pelkääkin minua sen takia. Todennäköisesti luulee etten tiedä näistä valkoisista valheista.

En näe häntä kovinkaan usein tai vietä aikaa, tämä on ihan tietoinen ratkaisu. Vanhempani ei sinällään merkitse minulle mitään eikä pysty enää loukkaamaan, koska aikanaan hyppi uuden puolisonsa pillin mukaan minun kustannuksella. Tulee se hetki että otan asian puheeksi, asia odottaa oikeaa hetkeä.

En suosittele nielemään mitään, sinä määräät ehdot miten sinun kanssa käyttäydytään ja kohdellaan. Mutta jos äitisi ei suostu siihen, ei sinulle jätetä vaihtoehtoja. Tunnetasolla varmaan käyt tietynlaisen luopumisen, koska jatkuvaa pahaa oloa ei jaksa. Eikä toinen suostu satuttavaa käytöstään korjaamaan. Kerran tiedät pitäneesi puolisiasi, olet aikuinen ihminen ja sinua kuuluu kohdella sen mukaan. Pidä pää ylhäällä, rakasta itseäsi.

 

[Saritt]

Etkö ole siis ollut vuoteen yhteydessä äitiisi, sen jälkeen kun sanoit hänelle asiasta ensimmäistä kertaa?

 

["loitsu"]

Lue oma tekstisi. Kysyt muiden mielipidettä asiaan, mutta kerrot kantasi täysin puolueellisesti. Ei me voida tietää oikeaa totuutta.

 

["vieras"]

Äitisi kuulostaa narsistiselta. Jos tunnistat muita piirteitä, niin anna suhteenne olla. Tyhjän kuoren kanssa ei voi ylläpitää mitään tärkeää.

 

["Argh"]

Olette molemmat omasta mielestänne oikeassa ja toimenne oikeutettuja. Sinä kostat äidillesi sanallisella hyökkäyksellä ja äitisi vastaa mykkäkoululla. Kuitenkaan et saa sitä vähää itsestäsi irti, että itse yrittäisit ottaa yhteyttä ja selvittää asiaa. "Olen asiani ilmaissut" pitää varmasti paikkansa, mutta olet siinä samalla myös loukannut äitiäsi.

Ei omakaan äitini sieltä ihannepäästä ole, joten olen katsonut parhaaksi pitää etäisyyttä ja yhteyttä "sosiaalisen paineen verran". Keskusteluista ei ole koskaan tullut mitään, eikä se asia muutu, joten turha on minun tuottaa molemmille pahaa mieltä yrittämällä.

 

[ohhoh]

[QUOTE="Argh";25244460]Olette molemmat omasta mielestänne oikeassa ja toimenne oikeutettuja. Sinä kostat äidillesi sanallisella hyökkäyksellä ja äitisi vastaa mykkäkoululla. Kuitenkaan et saa sitä vähää itsestäsi irti, että itse yrittäisit ottaa yhteyttä ja selvittää asiaa. "Olen asiani ilmaissut" pitää varmasti paikkansa, mutta olet siinä samalla myös loukannut äitiäsi.

Ei omakaan äitini sieltä ihannepäästä ole, joten olen katsonut parhaaksi pitää etäisyyttä ja yhteyttä "sosiaalisen paineen verran". Keskusteluista ei ole koskaan tullut mitään, eikä se asia muutu, joten turha on minun tuottaa molemmille pahaa mieltä yrittämällä.[/QUOTE]

Mikä hemmetin sosiaalinen paine? Ei paskaa tarvitse sietää keltään edes sukulaisuuden verukkeella! Tai alkaa tuollaiseksi kynnysmatoksi. Ap on onneksi herännyt ja toiminut ihan oikein.

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

Minäkin jäin miettimään, että oletko itse kertaakaan vuoden aikana kokeillut ottaa yhteyttä äitiisi ja selvittää asia? Ei se yhteydenotto tarkoita sitä, että sinä olisit antamassa periksi tms. vaan olisi merkki äidille siitä, että haluat selvittää välit. Mikäli äitisi yrittää lakaista asian maton alle tai käyttäytyä niinkuin mitään ei olisi tapahtunut/ei olisi tehnyt mitään väärää niin silloin voi sanoa suoraan, että et halua etkä pysty unohtamaan asiaa ennenkuin se oikeasti on käsitelty ja että äiti voi olla yhteydessä sitten kun on halukas keskustelemaan kunnolla. Sen jälkeen on ihan ok jäädä odottelemaan sitä yhteydenottoa...

 

["vieras"]

Näin narsististen ihmisten kanssa toimitaan. Otetaan aina ensimmäisiä askelia ja hyvitellään, kun on "loukattu". Ja sitten se kenellä on enemmän tunnetta, sortuu siihen, että saa edes jotakin ns. positiivista palautetta ja taas ollaan samassa tilanteessa paitsi, että minusta ap:lla on aika realistinen käsitys tilanteesta. Ikävä silti, että joutuu roikkumaan löysässä hirressä. Minusta on todella paljastavaa se, että äiti kertoo sisaruksille, ettei ole tehnyt mitään väärää.

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

[QUOTE="vieras";25244574]Näin narsististen ihmisten kanssa toimitaan. Otetaan aina ensimmäisiä askelia ja hyvitellään, kun on "loukattu". Ja sitten se kenellä on enemmän tunnetta, sortuu siihen, että saa edes jotakin ns. positiivista palautetta ja taas ollaan samassa tilanteessa paitsi, että minusta ap:lla on aika realistinen käsitys tilanteesta. Ikävä silti, että joutuu roikkumaan löysässä hirressä. Minusta on todella paljastavaa se, että äiti kertoo sisaruksille, ettei ole tehnyt mitään väärää.[/QUOTE]

Minä en käskenyt ap:ta hyvittelemään vaan näyttämään äidille, että on halua selvittää ne välit. Jos on kaksi yhtä itsepäistä ihmistä vastakkain niin ne välit ei selviä ikinä.. Ap ei menetä yhtään mitään siinä, että ottaa yhteyttä; se ei tarkoita sitä että ap olisi antamassa periksi tai että äiti olisi oikeassa. Se tarkoittaa vain sitä, että ap antaa pallon äidille, äiti päättäkööt haluaako keskustella ja selvitellä niitä välejä.. jos ei halua niin ap tietää ainakin tehneensä itse oman osuutensa ja toimineensa järkevästi ja aikuismaisesti.

Tuota narsisti-diagnoosia heitellään täällä palstalla tosi tiuhaan. Ihminen voi olla valehtelija ilman että on narsisti. Me ei tiedetä kuin se mitä mieltä ap on asioista, ap ei edes kertonut mitään tarkempia esimerkkejä jotka olisi valaisseet tilannetta vähän enemmän (mitä äiti on valehdellut, mistä äiti tuntee kostonhalua?).

 

["vieras"]

Ehdottomasti pitää selvittää tilanne jossakin vaiheessa, mutta odotuksia kannattaa ehkä alentaa. Sitä tarkoitan, että minusta on syytä ensin tutkistella äidin luonnetta muutenkin, kun tuntuu, että selviä merkkejä on olemassa. Osaa sitten suhtautua siihen mitä näkee. Se tieto helpottaa sopeutumista, jos ymmärtää, että toisessa ei vaan ole sellaisia ominaisuuksia mitä häneltä on odottanut.

Ja toki ihmiset voivat valehdella, mutta tunnekylmyys, kostonhaluisuus ja patologinen valehtelu ovat yleensä merkkejä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

 

["vieras"]

Tuota narsisti-diagnoosia heitellään täällä palstalla tosi tiuhaan.

Varmaan ehkä liikaakin, mutta toisaalta on paljon ihmisiä, jotka ovat täysin tietämättömiä ilmiön olemassaolosta. Hakkaavat vaan päätään seinään läheistensä kanssa vuosikymmenestä toiseen. Normaali-ihmiselle vaan on vaikea tajuta, ettei jostakin ihmisestä löydy sisältöä.

 

[a67vn]

minä en ole nähnyt omaa isääni 2vuoteen enkä ollut hänen kanssaan puheväleissä 1,5vuoteen. pallo on hänellä, tein hyvin selväksi että yhteyttä voi ottaa, mutta anteeksi on pyydettävä sitä lapsellista käytöstä jota kestin vuosia. ei ole tavannut omaa lapsenlastaan, eikä ole ollut kiinnostunut hänestä millään muotoa vaikka sisarukseni ovat yrittäneet kertoa kuulumisistamme. asutaan n. 500metrin päässä toisistamme.

joskus tekee mieli laittaa kirjettä tms, mutta enää se en ole minä joka niitä välejä koittaa paikata, olen tehnyt sitä ihan tarpeeksi

 

["huhhuh"]

[QUOTE="vieras";25244679]Ehdottomasti pitää selvittää tilanne jossakin vaiheessa, mutta odotuksia kannattaa ehkä alentaa. Sitä tarkoitan, että minusta on syytä ensin tutkistella äidin luonnetta muutenkin, kun tuntuu, että selviä merkkejä on olemassa. Osaa sitten suhtautua siihen mitä näkee. Se tieto helpottaa sopeutumista, jos ymmärtää, että toisessa ei vaan ole sellaisia ominaisuuksia mitä häneltä on odottanut.

Ja toki ihmiset voivat valehdella, mutta tunnekylmyys, kostonhaluisuus ja patologinen valehtelu ovat yleensä merkkejä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.[/QUOTE]

Näin oikeasti ammattilaisen diagnosoiman narsistin lapsena puutun tähän nyt kyllä aika hanakasti, tää kylmää mua aina ihan päästä varpaisiin kun näitä narsisti ja psykopaatti -diagnooseja heitellään ihan tosta vaan pitkin keskustelupalstoja. JOS ap:n äiti olisi ihan oikea pesunkestävä narsisti, olisivat sekä ap että hänen sisaruksensa todella todella todella kärsineet siitä koko lapsuutensa ja elämänsä. Meistä kolmesta narsistin kanssa kasvaneesta löytyy yksi täysin rappioalkoholisti pahasti mielenterveysongelmainen 30v mies, minulla itselläni oli vakava syömishäiriö 13v eteenpäin yhdistettynä huume- ja alkoholiongelmaan, kävin 7 vuotta psykoterapiassa että sain itseni kuntoon sen lapsuuden jälkeen.

Yksi riita, jossa pikkusieluinen pienesti marttyyriksi heittäytyvä äiti vähän syyllistää tytärtä ei tee kenestäkään narsistia!! Älkää älkää tehkö näitä diagnoosejanne ihan joka riidan jälkeen..

 

[Senni Tonnika]

Mie tein ratkaisun tässä syksyllä ja en ole elokuun jälkeen pitänyt yhteyttä äitini kanssa. Hän sai aina kohdella meitä lapsia miten halusi, emme ole tehneet mitään mistä hän olisi ylpeä, mikään ei kelvannut, koulutukset ja työpaikat on väärät, miehet on väärät, lemmikit on väärät, harrastukset on väärät, ulkonäöt ja -muodot on väärät. Hälle ei ikinä saanut vastaan sanoa, häntä piti totella aina. Sitten ihmettelee miksi emme halua pitää yhteyttä ja syyttää meitä lapsia, että olemme kauheita lapsia kun kohtelemme häntä tällä tavoin. Sitten kun hälle kerroimme syyt, niin itsessään hän ei nähnyt mitään vikaa vaan kaikki on meidän syytä. Kaksi meistä sisaruksista oirehtii enemmänkin. On masennusta, viiltelyä ym. ym. Parempi, ettei olla tekemisissä. En jaksanut enää noita äidin puolelta pitkiä mökötyksiä ja valituksia ja vanhojen asioiden kaivelua joka ikinen vuosi. Ja syyttelyä ja ja ja...Eläköön ns. täydellistä elämäänsä puolisonsa ja tämän lasten ja lastenlasten kanssa. Heillä on äidin mielestä hyvät ammatit ja ulkonäöt ja ihanat lapset. Myö sisarukset ollaan sellaisia kuin ollaan ja tykätään itsestämme tällaisina. Ja toisistamme myös =) Elämä ilman äitiä on ainakin tällä hetkellä paras ratkaisu mitä oon tehnyt =)

 

["Emma"]

Niin, kuka tekee oikein ja mitä milloinkin kannattaa tehdä tai jättää tekemättä. Ymmärrän sinua täysin. Mielipiteensä saa sanoa ja nostaa ns. kissa pöydälle. Se, mitä kannattaa nyt tehdä, riipppuu siitä mitä tahdot. Tahdotko, että olette väleissä? Tahdotko sitä "hinnalla millä hyvänsä" (tarkoitan mm. menemistä vastaan sovunrakentamisessa)? Onko sinulle ok se, ettette ole yhteydessä? Onko sinulle helpompaa, ettette ole yhteydessä? Olisiko parasta, että olisitte muodollisissa väleissä, mutta väleissä kumminkin?

Oma tilanteeni on se, että en muista lapsuudestani ja nuoruudestani vanhemmistani yhtään hyvää asiaa tai tekoa. Mieleen ovat jääneet vain häpeä, syyttäminen, minun mustamaalaaminen, koskaan ei näytetty arvostusta, rakkautta tai hyväksyntää, äitini kertoi minulle, että hän kertoi työpaikallakin kaikille miten kauhea olen ja kaikki sukulaiset tietävät millainen olen... Ja minä olin "vain" koulukiusattu, ylikunnollinen, vähän kaikeasta sekaisin oleva teini, jolla oli puhevika. Muistan, että jossain vaiheessa suunnittelin itsemurhaakin.

Tällä hetkellä olen äitini kanssa väleissä, mutta aina ja ikuisesti minulla on häntä kohtaan epäilykseni. Eihän ole vieläkään mikään rakastava äiti, pari kertaa kuukaudessa soittaa mitä kuuluu, puhuu pari minuuttia ja sitten pitääkin jo mennnä eli tuntuu, että olen (edelleen) .... mikä lie. Mutta en jaksa nostaa kissaa pöydälle. Voin jo kuvitella millaista se olisi. Äitini menisi ihan sekaisin ja voisi tehdä ihan mitä vain (kun väleissäkin tuntuu joskus "vastustajaltani" ja kylmältä ja tunteettomalta). Tämä on minun ratkaisu, en tiedä onko oikea, mutta näin mennään. Ja tuleva joulu tuntuu taas niin ahdistavalta...

 

["vieras"]

[QUOTE="huhhuh";25244736]Näin oikeasti ammattilaisen diagnosoiman narsistin lapsena puutun tähän nyt kyllä aika hanakasti, tää kylmää mua aina ihan päästä varpaisiin kun näitä narsisti ja psykopaatti -diagnooseja heitellään ihan tosta vaan pitkin keskustelupalstoja. JOS ap:n äiti olisi ihan oikea pesunkestävä narsisti, olisivat sekä ap että hänen sisaruksensa todella todella todella kärsineet siitä koko lapsuutensa ja elämänsä. Meistä kolmesta narsistin kanssa kasvaneesta löytyy yksi täysin rappioalkoholisti pahasti mielenterveysongelmainen 30v mies, minulla itselläni oli vakava syömishäiriö 13v eteenpäin yhdistettynä huume- ja alkoholiongelmaan, kävin 7 vuotta psykoterapiassa että sain itseni kuntoon sen lapsuuden jälkeen.

Yksi riita, jossa pikkusieluinen pienesti marttyyriksi heittäytyvä äiti vähän syyllistää tytärtä ei tee kenestäkään narsistia!! Älkää älkää tehkö näitä diagnoosejanne ihan joka riidan jälkeen..[/QUOTE]
On olemassa täydellisiä narsisteja, jolloin kyse on oikeastaan jo antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä. Ei tarkoita silti, ettei olisi vahingollista olla ihmisen kanssa, joka kärsii lievemmästä häiriöstä. Joskus se saattaa olla jopa vahingollisempaa, koska se ei näy niin hyvin ulospäin ja tilanteen ymmärtäminen kestää kauemmin (en puhu nyt kummastakaan tapauksesta).

 

["vieras"]

[QUOTE="Emma";25244758] Ja tuleva joulu tuntuu taas niin ahdistavalta...[/QUOTE]
Mitä, jos jättäisit menemättä?

 

["a.p"]

Huh, olisi niin paljon kerrottavaa. Ja paljon kysymyksiä joihin vastata.

Kerron hieman äidin luonteesta. (lapset täällä pitää kiireisenä/ajatukset katkeilee niin saattaa olla vähän sekavaa tekstiä.)
Äiti on aina ollut todella katkera, sisäänpäin vetäytynyt, mutta pakosta esittää sukulaisille
jotain täydellistä. Kotonamme äiti huusi todella paljon isälle ja meille lapsille (syyttä), meillä ei olla keskusteltu koskaan mistään asioista, ei edes kuolemantapauksissa äiti ole tullut halaamaan eikä kysymään miten jaksetaan., suoraan vaan kouluun vaikka yö valvottiin ja itkettiin siskon kanssa kun pappa menehtyi.

Minua kiusattiin koulussa, äiti ei tehnyt mitään vaikka itkin kotona todella paljon ja olin itsemurhan partaalla.
Sairastuin masennukseen toisen lapsen syntymän jälkeen. Äiti häpesi sitä ja yritin keskustella
ja kertoa mitä terapiassa puhuttiin ja kun siellä sanottiin että täytyisi vanhemmilla
olla nyt apuna arjessa jotta pääsisin jaloilleni. Ei apua koskaan tullut "koska ei mekään mistään saatu".
Tämäkin täyttä paskaa, koska tiedän että mummolaan ollaan aina oltu tervetulleita kuten muutkin lapsenlapset, mutta äiti ei koskaan PÄÄSTÄNYT meitä sinne koska inhosi anoppiansa. (tämä ei ole mitään pääteltyä vaan ihan täyttä totta).

Jatkan myöhemmin...

 

[näin]

Ap, nyt on aika katkaista napanuora. Ihmettelen että et ole sitä aikaisemmin tehnyt! Et ole enää vastuussa äidistäsi, vaan omasta elämästäsi. Äitisi ei tule koskaan myöntämään omia virheitään, sitä on edes turha odottaa.

Jatka omaa elämääsi, ja jätä äitisi taaksepäin. Jos hän joskus ottaa yhteyttä, ja aidosti haluaa paikata välejä, niin sitten.. Mutta tollaset tietää että saavat manipuloida sua mennen tullen, kunhan heittäytyvät marttyyreiksi

 

["vieras"]

Mulla katkesi välit äitiini, joka on kylläkin alkoholisti, kun kerroin miten itse näen oman lapsuuteni. Äitini ei näe tehneensä mitään väärää, vaikka heitti minut talvipakkaseen ilman kenkiä 15 vuotiaana tai kun hän tukisti niin että hius tuppo lähti päästäni. Omaa lastani yritän suojella, hänen ei tarvitse mummon tyhjiä lupauksia kuunnella kun hän kännissä soittaa. Kerran hän yritti soittaa minulle, mutta sekin tapahtui ilta aikaan, joten en voinut vastata, jos hän taas olisi ollut kännissä, sellaista yhteydenottoa en kaipaa. Silti vaikka äitini oli mikä oli minulle, niin antaisin oikean käteni, jos se saisi hänet lopettamaan juomisen ja olemaan osana lapseni elämää.

 

["heh"]

Äitini näyttää saavan jonkinlaista sairasta mielihyvää siitä että on epätasapuolinen lapsillensa ja lastenlapsillensa. Tämähän tietysti haittaa sisarussuhteita. Mutta ilmeisesti se on tarkoituskin. Hajota ja hallitse.

Vai mitä muuta on puhelinsoitto, jossa kertoo suosineensa sen perheen lapsia, johon olen paljon ollut yhtyeksissä? "Vain näille lapsille..."

 

["a.p"]

[QUOTE="a.p";25245369]Huh, olisi niin paljon kerrottavaa. Ja paljon kysymyksiä joihin vastata.

Kerron hieman äidin luonteesta. (lapset täällä pitää kiireisenä/ajatukset katkeilee niin saattaa olla vähän sekavaa tekstiä.)
Äiti on aina ollut todella katkera, sisäänpäin vetäytynyt, mutta pakosta esittää sukulaisille
jotain täydellistä. Kotonamme äiti huusi todella paljon isälle ja meille lapsille (syyttä), meillä ei olla keskusteltu koskaan mistään asioista, ei edes kuolemantapauksissa äiti ole tullut halaamaan eikä kysymään miten jaksetaan., suoraan vaan kouluun vaikka yö valvottiin ja itkettiin siskon kanssa kun pappa menehtyi.

Minua kiusattiin koulussa, äiti ei tehnyt mitään vaikka itkin kotona todella paljon ja olin itsemurhan partaalla.
Sairastuin masennukseen toisen lapsen syntymän jälkeen. Äiti häpesi sitä ja yritin keskustella
ja kertoa mitä terapiassa puhuttiin ja kun siellä sanottiin että täytyisi vanhemmilla
olla nyt apuna arjessa jotta pääsisin jaloilleni. Ei apua koskaan tullut "koska ei mekään mistään saatu".
Tämäkin täyttä paskaa, koska tiedän että mummolaan ollaan aina oltu tervetulleita kuten muutkin lapsenlapset, mutta äiti ei koskaan PÄÄSTÄNYT meitä sinne koska inhosi anoppiansa. (tämä ei ole mitään pääteltyä vaan ihan täyttä totta).

Jatkan myöhemmin...[/QUOTE]


Jatkuu...
Äiti on todella kateellinen ihan kaikesta mitä minun elämässä tapahtuu. Siis ollaan ihan normaali perhe, tehdään koko perheellä asioita, käydään kerran vuodessa ulkomaan reissulla, käyn joskus ystävien kanssa reissussa, kuljen jumpassa, lapsilla harrastuksia, ollaan ihan onnellisia ja osataan myös se näyttää toisillemme miehen kanssa (näistä asioista esimerkiksi äiti on kateellinen.?!?).. Meni vähän asian viereen, mutta kertoo jotain äidin luonteesta...

Tuntuu että äiti ei halua suoda meille yhtään enempää iloa esimerkiksi sillä että päästäisiin joskus kahdestaan jonnekin. Siksi ei ole ottanut lapsiakaan juuri koskaan yöksi. (en ole kyllä enää ollut vaillakaan)
Isäni on taas ihan toista maata, olisi halunnut aina mutta äiti on ollut vastaan. Isä ei koskaan tiennyt että olen apua pyytänyt/tarvinut ja silloin kun äidille sanoin mielipiteen niin isäkin sai tietää mitä on ollut meneillään. Nyt isä on se osapuoli joka lapsia haluaa ottaa yöksikin joskus ja olen siitä ihan onnellinen, koska
en haluaisi isän kanssa mitään, ja isä on onnellinen kun SAA viettää
aikaa lapsenlapsien kanssa. Kerrankin isä oli ottamassa lapset ja kun olin viemässä lapsia sinne, niin kerroin ihan asiallisesti miten menetellä
lapsen yhden sairauden kanssa, ei edes silmiin katsonut eikä vastannut minulle mitään. Kuunteli kyllä.

Äiti valehtelee työkavereille ja sukulaisille mm. siitä miten paljon aikaa viettää lapsenlapsiensa kanssa, vaikka asia ei niin todellakaan ole.
Sukulaisille täytyy esittää täydellistä, tietenkin, ulkokuori on tärkeintä.

Joku kysyi että mitä sisarukset ovat mieltä asiasta.
Kyllä kaikki tämän kuvion tietää. Äiti vaahtoaa heille että ei muka tiedä mistä on kyse (???), ja taisinkin tuossa ekassa viestissä sanoa että
on äitiä kehotettu ottamaan minuun yhteyttä.

Mulla nyt ajatukset ihan sekaisin...

Mutta en todellakaan ole ottamassa sinne päin yhteyttä.
Haluaisin että hän tulisi mulle keskustelemaan ja sovittelemaan, mutta taitaa olla liian kova pala..

Taas velvollisuudet kutsuu...