Onko useamman lapsen hankkimisessa mitään järkeä?

["vieras"]

Ensinnäkin, uskon että jokainen lukee aloituksen omista lähtökohdistaan. Jonkun asenne ja elämäntilanne on sellainen, että pitää aloitusta veemäisenä, toisen elämäntilanne on sellainen, että kykenee ihan tyynesti suhtautumaan eri elämäntilanteessa olevan ihmisen mietintöihin ja pohdintoihin.

Tuolla on ollut yhtä sun toista aloitusta nyt yksilapsisista perheistä. Jos joku siellä kirjottaisi, että yhden lapsen äidit ovat itsekkäitä p*skoja, niin itsessäni se ei herättäisi mitään suurempia tunteita. Tedän itse oman elämäntilanteeni enkä koe jonkun tuntemattoman mielipidettä mitenkään uhkaavana.

Sen sijaan silloin, kun itse pelkäisin/epäilisin ihan piilotajuisestikin, että jossain asiassa on perää, pitäisi kirjoitusta veemäisenä ja kamalana... Silloin koira älähtää, kun kalikka kilahtaa... Kyllä näistäkin vastauksista huomaa, ketkä ovat oikeasti sinuja monilapsisuutensa kanssa ja ketkä tarvitsevat hirveää jeesailua ja pönkitystä siihen, että tuntevat tehneensä oikean ratkaisun useita lapsia hankkiessaan... ei silloin puolusteta omia ratkaisuja niskakarvat pörhöllä, kun asenne on seesteinen ja tyytyväinen...

Ei millään pahalla...

En yleensä tee näin mutta ensimmäinen reaktioni on Ihan rehellisesti sanottuna minä epäilen että harva on ihminen on niin vilpittömästi onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä kuin minä Lapsiluku on iso asia, mutta vain yksi elämässäni olevista asioista. Luehan tuokin tekstisi uudelleen puolueettomasti jos pystyt. Edelleen olen sitä mieltä, että se on kirjoitettu hyökkäävästi ja veemäisesti, itse asiassa tuossa haukut jo ihan suoraan elämääni. Voisin vaikka vannoa että minä olen meistä se osapuoli joka on tyytyväisempi elämään En ole lukenut yhtään yksilapsista perhettä koskevaa aloitusta tänään mutta ei minulla ole mitään yksilapsisia perheitä vastaan, ei myöskään kolmilapsisia tai nelilapsisia jne. Siksi minulla ei olekaan tarvetta hyökätä sinun tai kenenkään kimppuusi. En puuttunut asiasisältöön koska rehellisesti sanottuna en jaksanut lukea jokaista paasausta mutta yleisilme on tosi hyökkäävä ja veemäinen, ei ollenkaan tyytyväisen ihmisen käsialaa. Sinä kysyt että onko järkeä ja mitä järkeä on useammassa lapsessa. Kun minä kerron _omasta kokemuksestani_ niin se onkin oman ratkaisun puolustamista niskakarvat pystyssä? Näinkö tosiaan ajattelet? Minä olin yksilapsinen sen reilut 4 vuotta ja kaipuu saada toinen lapsi oli suuri. Jos olisin ollut tuolloin vilpittömästi tyytyväinen elämäämme niin miksi ihmeessä olisin / olisimme halunneet saada toisen lapsen? Eihän tuossa sinun logiikassa ole mitään päätä tai häntää! Ehkä se sinua sitten ärsyttää mutta olen todella kiitollinen tässä meidän tilanteessa kun on 2 lasta isolla ikäerolla. Ja on vielä yksi "pinnallinen" syy josta olen iloinen. Meillä on 2 lasta, poika ja tyttö eikä paremmin voisi olla

 

["..."]

Mun sisareni on ollut mun paras ystäväni jo sen 25 vuotta. Meillä on ikäeroa 1 v 9 kk ja nuorempaan siskoonkin mulla on se 5 vuotta eroa (mikä on jo vähän liikaa). Sisarukset on olleet mun elämäni suurin rikkaus ja onneksi myös omat lapseni sen saavat kokea. Nyt kolme ja yksivuotiaat ovat toistensa parhaat kaverit, ja elämä on rentoa, leppoisaa ja ihanaa. Lisää saa tulla kun on tullakseen, toivottavasti pian niin ei tule liian isoa ikäeroa esikoiseenkaan.

 

["vieras"]

Toisaalta, yhden lapsen vanhemmat pystyvät säästämään ja jättämään jotain lapselleen, joka ehkä auttaa vaikka sitten siinä tapauksessa, että pitää maksaa vanhainkodista jne...

Raha ei korvaa koskaan ihmissuhteita. Ihmisen identiteetti ja muistot rakentuvat yhteyksissä muihin ihmisiin. Yksinäisestä lapsuudesta ei ole juuri muisteltavaa.

 

[samatsanat]

[QUOTE="concha";24415887]Olen perheeni ainoa lapsi. Niin kauas kuin jaksan muistaa, toivoin sisaruksia. Lapselleni aion sen suoda.[/QUOTE]

Peesi! Ja nyt vielä niin, että miehen kanssa molemmat halusimme 2-3 lasta. Nyt kun meillä on yksi ihana ja helppo lapsi, niin mies on alkanut sanoa että haluaakin vain yhden. Katsotaan mihin elämä meidät vie, mutta olen aina minäkin ajatellut että suon lapselleni sisaruksia (jos siis vaan kroppa toimii). Ja nyt yhden äitinä haluan kyllä itse olla äiti useammallekin.

 

[monenÄiti]

Kolme sisarustani ovat elämäni tärkeimmät ihmiset. Parhaimmat ja luotettavimmat ystävät. Sekä mukavinta ryyppyseuraa!

 

[ressitön Kauno]

Olen tässä miettinyt,, että miksi niin moni hankkii useamman lapsen ihan pienelläkin ikäerolla? Siis alle 5-6 vuoden ikäerolla? Kaikki useamman lapsen äidit tuttavista ovat ihan hermoraunioita ja stressaantuneita, ihan oikeasti en tunne yhtään seesteistä ja elämäänsä tyytyäistä monen lapsen äitiä. Ehkä sitten, kun kaikki lapset alkaa olla yli 10v, mutta vuosikausia näiden elämä näyttää olevan yhtä helkutin hampaiden kiristelyä.

Itselläni on vähän vajaa 3v lapsi. Ei ole kiukkukohtauksia, kun ei ole mustasukkaisuutta pikkusisarestakaan, vaan saa kaiken huomiomme. Leikkijumpassa ohjaajat suitsuttivat "niin onnellisen ja tasapainoisen" oloiseksi lapseksi ja kun mietin, että tekisiköhän pikkusisar hyvää, ettei vaan tule pilalle hemmoteltua, niin heti suosittelivat, että antaisin olla ainokainen niin pitkään kuin mahdollista. Muille lapsille, joilla olikin sitten pikku- tai isoja sisaruksia, ei tällaisia ylistyssanoja löytynytkään.

Nyt kun lapsi on vanhempi, nukkuu omassa huoneessaan yön läpi, ah autuutta alkuaikojen heräilyjen läpi. FB:stä luen vuoden tai parin vuoden välein lapsia pukanneiden mammatuttujen valituksia siitä, kuinka eivät ole nukkuneet viimeiseen viiteen vuoteen... öööh... olisko pitänyt tuotakin miettiä, ennen kuin ryhtyi niitä lapsia tekemään yhden toisen perään?

Meillä on varaa tarjota lapselle oikeastaan mitä vaan (en nyt puhu leluista, koska siinä "kilpavarustelussa" ei ole mitään järkeä, siis myös harrastuksia, lomamatkoja (joista on iloa myös vanhemmille) ja ennen kaikkea HUOMIOTA ja AIKAA.

Mietin vain, että miksi ihmeessä useimmat hankkivat useampia lapsia? Tuttavipiiristä ainakin huomaa, että tutkimus, jonka mukaan mitä useampi lapsia, sitä onnettomammat vanhemmat - pitää paikkansa...

Voi kiasus, onneks et ole meidän tuttava piiristä ylistyssanoinesi, kyllä on piirit pienet. Tiedätkö, meillä kyllä kaikki saa palon huomiota kun on niin monta huomion antajaa =)!!!!

Tee palvelus, älä enää lisäänny.

 

[jonna90]

Vaikka mulla on neljä sisarusta, mua joskus harmittaa, koska mulla ei ollu lapsena leikkikaveria. Asuttiin maalla ja lähellä ei muita lapsia. Kaksi veljeä 5 ja 6 vuotta vanhempia ja pikkusisko ja -veli 12 ja 14 vuotta nuorempia, joten ei ollu lähelle omanikäistä sisarusta.

Nyt itsellä vuoden ikäinen poika ja toinen syntyy joulukuussa. Kyllähän se välillä pelottaa, miten sitten tulee pärjäämään kahden lapsen kanssa, mutta silti iloinen tulevasta. On sitten lapsista toisilleen seuraa.

 

["vieras"]

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta kai ap ymmärrät, että joskus niitä lapsia vaan tulee yhdestä raskaudesta useampi kuin yksi. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.

 

["tukkis"]

En jaksanu lukea koko ketjua, mutta itse olen kolmekymppinen ainokainen ja olen koko ikäni kaivannut sisaruksia. Varsinkin näin vanhempana kun vanhemmat ikääntyy jne, on tosi yksinäinen olo.

 

[nellien]

Olen tässä miettinyt,, että miksi niin moni hankkii useamman lapsen ihan pienelläkin ikäerolla? Siis alle 5-6 vuoden ikäerolla? Kaikki useamman lapsen äidit tuttavista ovat ihan hermoraunioita ja stressaantuneita, ihan oikeasti en tunne yhtään seesteistä ja elämäänsä tyytyäistä monen lapsen äitiä. Ehkä sitten, kun kaikki lapset alkaa olla yli 10v, mutta vuosikausia näiden elämä näyttää olevan yhtä helkutin hampaiden kiristelyä.

Itselläni on vähän vajaa 3v lapsi. Ei ole kiukkukohtauksia, kun ei ole mustasukkaisuutta pikkusisarestakaan, vaan saa kaiken huomiomme. Leikkijumpassa ohjaajat suitsuttivat "niin onnellisen ja tasapainoisen" oloiseksi lapseksi ja kun mietin, että tekisiköhän pikkusisar hyvää, ettei vaan tule pilalle hemmoteltua, niin heti suosittelivat, että antaisin olla ainokainen niin pitkään kuin mahdollista. Muille lapsille, joilla olikin sitten pikku- tai isoja sisaruksia, ei tällaisia ylistyssanoja löytynytkään.

Nyt kun lapsi on vanhempi, nukkuu omassa huoneessaan yön läpi, ah autuutta alkuaikojen heräilyjen läpi. FB:stä luen vuoden tai parin vuoden välein lapsia pukanneiden mammatuttujen valituksia siitä, kuinka eivät ole nukkuneet viimeiseen viiteen vuoteen... öööh... olisko pitänyt tuotakin miettiä, ennen kuin ryhtyi niitä lapsia tekemään yhden toisen perään?

Meillä on varaa tarjota lapselle oikeastaan mitä vaan (en nyt puhu leluista, koska siinä "kilpavarustelussa" ei ole mitään järkeä, siis myös harrastuksia, lomamatkoja (joista on iloa myös vanhemmille) ja ennen kaikkea HUOMIOTA ja AIKAA.

Mietin vain, että miksi ihmeessä useimmat hankkivat useampia lapsia? Tuttavipiiristä ainakin huomaa, että tutkimus, jonka mukaan mitä useampi lapsia, sitä onnettomammat vanhemmat - pitää paikkansa...

no jos järjestä puhutaan,ja sill äajatellaan,niin ei ole järkeä hankkia enempää kuin 1.

nimittäin 2lapsen kanssa työ vähintään triplaantuu. hamamsten kiristely myös täällä tuttua

mut jotain toivoa on helpommasta elämästä muutaman vuoden päästä jo

 

["VIERAS"]

No ei mulla kai nyt niin hirveän montaa lasta ole, että voisin tähän kommentoida, muuta kun, että ap tosiaan vaikuttaa kaikkea muuta kuin onnelliselta ja elämäänsä tyytyväiseltä..

 

[no tuotaah]

Mitä tuohon kehumiseen tulee niin meidän lapsia on kyllä kehuttu maasta taivaaseen siellä sun täällä. Kukapa ei kaipaisi omaa sisarusta. Olisi aika ankeaa olla ainokainen. Lapsista on toisilleen seuraa, sisaruksen syntymän aiheuttama mahdollinen "traumakin" on ihan hyödyllinen elämää varten. Kysyisin onko mitään järkeä hankkia yhtä ainoaa lasta jos on mahdollista suoda hänelle sisarus? Miksei samantien jättänyt hankkimatta sitä ensimmäistäkään?

 

["vieras"]

Mitä tuohon kehumiseen tulee niin meidän lapsia on kyllä kehuttu maasta taivaaseen siellä sun täällä. Kukapa ei kaipaisi omaa sisarusta. Olisi aika ankeaa olla ainokainen. Lapsista on toisilleen seuraa, sisaruksen syntymän aiheuttama mahdollinen "traumakin" on ihan hyödyllinen elämää varten. Kysyisin onko mitään järkeä hankkia yhtä ainoaa lasta jos on mahdollista suoda hänelle sisarus? Miksei samantien jättänyt hankkimatta sitä ensimmäistäkään?

No katsos kun ihan "kerhon ammattikasvattajat" ovat neuvoneet ....

 

["vieras"]

Kavereita löytää kyllä, harvat on bestiksiä oman sisarensa kanssa. Ja tiedä, että jos ikäeroa on esim. vuosi tai alle, niin on läheiset välit, mutta suurimmalla osalla tuntuu olevan 2v ikäeroa ja välit ihan P*erseestä, enemmän ne tappelevat kuin kiltisti keskenään leikkivät...

Mulla on pikkusiskon kanssa 3 vuotta ikäeroa, isosiskoista toisen kanssa melkein 4 ja toisen 9 vuotta ja olen kaikkien kanssa läheinen, vähintään 2krt/viikko ollaan yhteydessä. Pienenä leikittiin aina yhdessä, oli yhteinen huone (oli toki riitojakin mut yleisesti tultiin kyllä hyvin toimeen), teini-iässä oltiin myöskin läheisiä ja oli yhteisiä kavereita yms. ja edelleen nyt aikuisina tullaan hyvin toimeen ja vietetään samalla tavalla yhdessä aikaa kuin kavereidenkin kanssa. En siis vaihtaisi siskojani mihinkään, lapsuuskin olisi ollut paljon tylsempi yksin.

 

["vieras"]

Mitä tuohon kehumiseen tulee niin meidän lapsia on kyllä kehuttu maasta taivaaseen siellä sun täällä. Kukapa ei kaipaisi omaa sisarusta. Olisi aika ankeaa olla ainokainen. Lapsista on toisilleen seuraa, sisaruksen syntymän aiheuttama mahdollinen "traumakin" on ihan hyödyllinen elämää varten. Kysyisin onko mitään järkeä hankkia yhtä ainoaa lasta jos on mahdollista suoda hänelle sisarus? Miksei samantien jättänyt hankkimatta sitä ensimmäistäkään?

Eivät kaikki kaipaa sisarusta. Ainokaisena oleminen ei ole ankeaa. Kaikista sisaruksista ei ole toisilleen seuraa. Lasten hankkimisessa ei ole ikinä mitään järkeä, hankki niitä sitten yhden tai useamman. Maailmassa on liikaa ihmisiä. Pienempi paha on hankkia yksi lapsi kuin monta lasta.

 

["kahdenäiti"]

Jos nyt rehellisiksi aletaan niin kyllä mä ainakin välillä mietin, että oliskohan pitänyt lopettaa lasten teko siihen yhteen. Esikoinen on niin rauhallinen ja kiltti, että meidän kaikkien elämä olisi varmasti vähemmän stressaavaa nyt, kun hän on 4-vuotias. Kai se oli se biologinen kello, joka pisti mut haluamaan toista lasta. Toisaalta myös se, että on sitten se leikkikaveri. Ikäeroa on 2,5 vuotta, ja tällä hetkellä meidän talous on aikamoinen kaaos. Meillä ei tunnu olevan rauhaa ollenkaan muuten kuin kuopuksen nukkuessa. Lapset kyllä leikkivät paljon yhdessä ja ovat selvästi tärkeitä toisilleen, mikä lämmittää aina äidin sydäntä, mutta se sekoilun ja huutamisen määrä tässä talossa on aika älytöntä.

Mutta enhän mä nyt tietenkään tätä nuorempaa poiskaan antaisi. Välillä vaan vähän kaduttaa. Ja sitten joka toinen päivä mietin, että pitäiskö tehdä vielä se kolmas...