Onnellinen odotus onkin painajainen.

[mkri]

Alan olla täysin loppu. Uusperhe-elämä vie kaikki voimat. Aikaisemmasta liitostani minulla on kaksi lasta ja nyt raskaus uuden miehen kanssa hipoo puoltaväliä. Vauvatoive tuli mieheltäni ja kovat keskustelut käytiin ennen kuin ehkäisy jäi pois. Kaikki vaikutti todella hyvälle aluksi, mutta nyt kaikki on painajaista.

Mies tekee mitä haluaa, menee miten ja minne haluaa. Kotityöt ja kaikki muukin kotiin ja lapsiin liittyvä on yksin minun vastuulla. Hän kuuluttaa kovaan ääneen sitä, miten oma-aika on erityisen tärkeää....NIIMPÄ! Ulkoilu ja liikunta sekä se oma-aika tekisi oikein hyvää myös minulle, mutta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia tehdä mitään ilman kahta alle 5v lasta. Tykkäisin lenkkeillä ja käydä ystävien kanssa kahvilla, ilman keskeytyksiä. Olisi edes joskus kiva puhua asioita ilman, että joutuu miettimään sanoja, ettei lapset vaan kuule mitään mitä heidän ei tarvitse kuulla.

Olemme keskustelleet asioista useasti ja hän lupaa aina saman rimpsun: "olen lasten kanssa, että saat omaa-aikaa, hoidan kotitöitä yhdessä kanssasi, lupaan ottaa enemmän huomioon teitä ja arvostaa sinua". Ja paskat! Nehän on unohdettu jo ennen aamua. Sitten ihmetellään miksi olen niin kireä ja väsynyt. Raskaus ei ole ollut millään muotoa helppo. Oksensin ensimmäiset 3kk, kärsin vuodoista viikolle 13 asti ja pelkäsin pahinta (syy:vuosi sitten keskenmeno). Toinen lapseni on syntynyt keskosena ja sekin huolestuttaa jo nyt. Lisäksi parin viikon ajan on ollut kovia supistuksia, mikä on tosin tuttua jo ekasta raskaudestani, jolloin olin viikolta 20 lähtien liikuntakiellossa ja sairauslomalla. Lepoa ja rauhallisuutta on nyttenkin määrätty, mutta eihän se onnistu mitenkään kahden pienen lapsen kanssa ja yhden ison omakotitalon kanssa ilman toista aikuista.

Tekisi mieli luovuttaa ja pakata lasten kanssa tavarat. Muuttaa pienempään asuntoon, kerrostaloon, jossa ei tarvitse huolehtia kuin omista pienistä neliöitä sisäpuolella. Ulkoupuolista apua en tyhmä pyydä, kun en halua sukulaisten ja läheisten tietävän, että olen jälleen kalastanut itselleni ongelmasuhteen ja huonon isän lapselle. Joku magneetti mussa taitaa olla kun näitä mun tielle osuu.

Tuntuu ettei tämän sumun keskellä pysty edes ajattelemaan selvästi. En pyydä ketään ratkaisemaan ongelmia vaan vinkit, herätykset, kaikki ulkopuolinen neuvo on tarpeen. Ehkä sitä kautta saa herätyksen ja pääsee taas jaloilleen. Mahtaako tuo miestä missään vaiheessa saada ryhdistäytymään ja ottamaan vastuuta?

Epäselvän tekstin lukijoille ja vinkkien antajille olen todella kiitollinen

 

[Omena85]

Olisiko teidän mahdollista palkata siivoojaa/lastenhoitajaa? Jos ei miehesi kerta ymmärrä itse olla avuksi niin hän voisi tälläkin tavoin auttaa, eli palkkaisi jonkun avuksi.

Harmi homma tuo miehesi. Jotenkinhan hänet pitäisi herättää "todellisuuteen". Ei tuota varmasti yksi ihminen jaksa pitkään ja sinunkin olisi tärkeä pystyä lepäämään mutta kuten sanoit, ei se tuossa tilanteessa onnistu.

 

[HotZib]

Kuulostaa surullisen tutulta..
Mie oon raskaana viikoin 39+1 ja koko raskauden olen saanut odottaa yksin, kun miestä ei ole kiinnostanut. Aluksi luulin että alkaisi kiinnostua kun vatsa kasvaa yms, mutta vitut. Ei sitä vieläkän kiinnosta paskan vertaa.
Kun tulin ihmeen kaupalla vahingoissa raskaaksi ( mun ei pitäisi voida tulla enään raskaaksi lainkaan ) mies oli muka innoissaan ja sanoi että meistä tulisi oikea perhe ( minusta, 5w tyttärestäni ja hänestä ) ja että hän olisi kyllä tukena ja apuna kaikessa yms, mutta turhaan.
Yksin olen käynyt neuvolat, ultrat, yms ja koskaan miestä ei ole kiinnostanut lainkaan.

Miehellä on ennestään 2 poikaa, jotka syntyivät hänen ollessaan 19 ja 21 -vuotias, ja nykyisin hän ei ole juurikaan heihin yhteydessä koska exä ei anna, ja kuvittelin että nyt miehelläni olisi ikää ja järkeä enempi, ja osaisi ottaa vastuuta, mutta ei!!


ONKO sinun miehelläsi lapsia entuudestaan?
Osaako hän kuvitella mitä tulevaisuus sitten on? Jospa se herää vasta kun saa lapsen syliin ja tajuaa mitä se perheellisenä oleminen nyt on??
Tai jos hän pelkää että menettää vapauden kaikkeen muuhun elämään, ja haluaa nyt irroitella vielä kun "voi"??

Vaikeaahan tuo on. Samaa se miekin mietin melkein päivittäin, että pakkaanko kamat ja lähden omilleni tyttäreni kanssa, mutta jokin meitä pitää yhdessä..
Mieheni kun ei ole ollut muutenkaan helppo. Muutimme heinäkuussa asumuseroon, mieheni yli sadan kilsan päähän kotipaikalleen ja tarkoitus oli alkaa pelastamaan meidän suhdetta, mutta turhaan. Mie oon koittanut kaikkeni, hän ei tee mitään.
Raskaus ei todellakaan ollut suunniteltu, ja kun kesällä erosimme, sain viikon päästä huomata tilanteen ja kaikki muuttui.
Nyt minua vain harmittaa, miksi otin miehen takaisin ja yhä muka koitan yrittää, vaiikka mikään ei kesästä ole muuttunut.
Mies menee missä menee, tekee mitä haluaa ja pyörii kavereineen, minulle on jäänyt kämppä ja koirat ja tyttäreni ja en pääse juuri minnekään koskaan, toisin kuin hän. Eli aika lailla samassa pisteessä siis ollaan.

Mie mietin melkein joka aamu, että jaksanko vielä seuraavan päivänkin tätä paskaa, vai laitanko jo pisteen tälle kaikelle, mutta en silti tee mitään. En jaksaisi tätä enään, en haluaisi jatkaa näin mutta minusta ei ole lopettamaan koko paskaa kerralla. Ehkä mie toivon että kaikki muuttuisi kun lapsi syntyy...
Mikä TEITÄ pitää vielä yhdessä??
Olisiko sinun parempi yksin lasten kanssa, vai voitko luottaa siihen että miehesi joskus olisi herännyt todellisuuteen ja olisi oikeasti isänä teidän perheessä??

Voimia ja tsemiä sinne!! <3

 

[Missy1985]

Hei!

Samanlaista kokemusta ei ihan täältä löydy, mutta itelläki on entuudestaan yks 4v muksu ja nyt raskaana, mun mies kyllä kattoo mielellään että saan mennä ulos kavereitteni kanssa.
Mikä mun mielestä pitäis olla ihan päivänselvä juttu, on että ne lapsetha kuuluu "pakettiin" mukaan.
Tuntuu vähän kuin ei oikein ottais sun keskusteluja tosissaan, auttaiskoha jos ihan teet vaatimuksen häneltä, koska eihä tuollaista kai kukaa kauan jaksa! : / Mutta suosittelen että jotenki teet hyvin selväks ettet kauaa jaksa katella tollasta, jospa sitten ottais sut tosissaan..
Tsemppiä sinne! =)