Onnellinen suhde?

[Siiris]

Miten voikin olla parisuhde vaikeaa ja myrskyistä... ollaan oltu yhdessä noin kuusi vuotta ja hyvin on mennyt, paitsi vaikeina kausina.. asutaan yhdessä, suunnitelllaan tulevaa, toiveissa ehkä piankin oma talo ja perhe.

Mutta. Mies on "hullu" tekemään töitä, lisäksi kaverit ja harrastukset vievät aikaa. Itsestä tuntuu, ettei suhteelle jää aina tarpeeksi aikaa, silloin kun kaikki menot sattuu olemaan samaan aikaan. Viime kesänä aiheeseen liittyen olikin ero lähellä, kun ei tehty mitään yhdessä ja ei ollut kivaa, no ei kai kun ei ikinä nähty. ja taas meinaa tulla sama eteen; mies valittaa kun ei tehdä mitään yhdessä. Itse haluaisin tehdä vaikka mitä ja aina, mutta missä hemmetin välissä, kun niitä menoja toisella tuntuu piisaavan??!! Itse viihtyisin kaksisteen paljon enemmänkin, mutta pitää kai alkaa keksimään menoja, ettei tuu hulluks.

Miten tämmösessä suhteessa pääsee eteenpäin ikinä? Rakkautta ja hauskuutta suhteessa sentään on paljon, mutta toisella muut menot niiiiin tärkeitä. jotenkin aina ajaudutaan siihen, että ei ehkä huvita tehdä oikeasti mitään yhdessä. jos yhteistä aikaa sattuu olemaan, niin ei silti tehdä mitään oikeasti??!! Helpompi olisi luovuttaa, mutta sekin on niin vaikeaa.

apua.

 

[HLf]

Uskon, että olette käyneet aiheesta monia keskusteluja keskenänne jo, joten en heitä kliseistä "istukaa alas ja keskustelkaa rauhassa"-neuvoa. Se on toki hyvä neuvo, joten jos nyt ette kuitenkaan ole niin tehneet, niin siitä on hyvä lähteä.

Toimivan parisuhteen eteen on tehtävä uhrauksia puolin ja toisin. Jos aina pidetään kynsin hampain kiinni omasta edusta miettimättä sitä parisuhteen etua lainkaan, on tuloksena umpikuja. Ei suhde elä, jos ei hengitetä samaan hiileen. On ok, ja suotavaakin, että kummallakin on omatkin elämänsä ja menonsa, mutta sitäkin suotavampaa on myös se, että on myös se yhteinen elämä, jota rakennetaan. Jos kumpikin vain tuuhastaa tahoillaan, mutta ei koskaan yhdessä, niin voiko sitä enää parisuhteeksi sitten kutsuakaan? Miten parisuhde edes määritellään? Riittääkö, että on kaksi ihmistä, jotka viettävät aikaa keskenään. Tai riittääkö se, että on kaksi ihmistä, jotka vain jakavat keskenään saman huushollin ja sängyn. Vai kaksi ihmistä, sama huusholli ja muutama suloinen lause toiselle silloin tällöin? Miten määrittelisit itse tämän hetkisen parisuhteesi?

Itse lähtisin tässä vaiheessa nyt siitä, että nostaisin kissan vielä kerran pöydälle oikein kunnolla. En syyllistäisi ("nokun sä aina..."/"sulla on tapana aina..."), vaan sen sijaan olisin itse valmis nöyrtymään. Vastapainoksi myös kuitenkin vaatisin samaa häneltäkin. Ymmärtäisin hänen työkiireitään, mutta en kuitenkaan väheksyisi omia tarpeitani.