M
Maisteriksi mielivä
Vieras
Onko täällä sellaisia joilla on kokemusta ulkomailla opiskelun ja parisuhteen yhdistämisestä?
Minulla on jatko-opiskelupaikka ulkomaisessa yliopistossa. Paikka on kuitenkin toistaiseksi ottamatta vastaan työkuvioiden vuoksi. Tilanteeni on kuitenkin se, että jatko-opinnot hyödyttäisivät työllistymistäni (tällä hetkellä määräaikaisena) niin paljon, että minun on järkevää aloittaa tutkinnon suorittaminen ensi vuonna.
Opiskelukaupunkiini matkustaminen on melko edullista ja nopeaakin, joten pääsisin käymään kotimaassa usein.
Opiskelujen aloitushetkellä olisin seurustellut mieheni kanssa n. 1.5 v. Miehen elämäntilanne on se, että hän on hakemassa korkeakouluun suorittamaan alempaa tutkintoa ensi keväänä. Olemme molemmat ikähaarukassa 25-30 v.
Minua on alkanut jo etukäteen pelottaa mitä kahden vuoden visiitti ulkomaille tekee suhteelle. Kun olen keskustellut miehen kanssa asiasta, hänen reaktionsa asiaan ovat olleet tyyliin "kattoo ny". Toisaalta kun olen joskus kysynyt häneltä millaisena hän näkee elämänsä vuoden kuluttua, hän on sanonut toivovansa, että aloittelee korkeakouluopintojaan ja seurustelee minun kanssani. Olemme molemmat yhtä mieltä siitä, että hyvää suhdetta ei kannata alkaa purkamaan vain siksi että on meneillään haastavampi elämäntilanne. Että miksi ajattelisi että ei kannata nähdä vaivaa jotain hyvää vaaliakseen, vaan etsiä helppoa ratkaisua lopettamalla ja vaihtamalla uuteen.
Toisaalta en halua alkaa jauhaa miehelle tästä asiasta liikaa, sillä jatkuvat varmistelut ym. käyvät vain hermojen päälle ja kääntyvät itseään vastaan.
Meillä olisi siis opiskelujeni alkaessa takanamme 1.5 v. sellaista yhteiseloa kun olemme nähneet päivittäin. Meillä on molemmilla työmme ja harrastuksemme, joten mitään toisessa kiinni roikkumista ei tämäkään aika ole.
Mutta onko opiskelu ulkomailla kuolemantuomio parisuhteelle? Varsinkin kun miehelläkin alkaisi korkeakouluun päästessään uusi elämänvaihe samaan aikaan?
Asia huolettaa minua, sillä entinen, usean vuoden mittainen parisuhteeni päättyi toisen uskottomuuteen. Koen, että opiskelupaikan vastaanottaminen olisi minulle henkilökohtaisesti erittäin hyvä juttu, mutten haluaisi menettää sen kustannuksella erittäin hyvää parisuhdetta. Olen kuitenkin jo sen ikäinen, että haluaisin alkaa asettumaan parisuhdemielessä aloilleni. Olen väsynyt sinkkuelämään, jota elin useamman vuoden edellisen suhteeni päätyttyä, enkä jaksa enää baareissa juoksemista ja haku päällä olemista, varsinkin kun tuntuu siltä että ikätovereillani alkaa olla jo aika vakaat kuviot ihmissuhderintamalla. Ja tässä suhteessa tuntuu kaikki niin hyvältä nyt. Mutta joutuuko nyt tekemään valinnan parisuhteen ja uran välillä?
Minulla on jatko-opiskelupaikka ulkomaisessa yliopistossa. Paikka on kuitenkin toistaiseksi ottamatta vastaan työkuvioiden vuoksi. Tilanteeni on kuitenkin se, että jatko-opinnot hyödyttäisivät työllistymistäni (tällä hetkellä määräaikaisena) niin paljon, että minun on järkevää aloittaa tutkinnon suorittaminen ensi vuonna.
Opiskelukaupunkiini matkustaminen on melko edullista ja nopeaakin, joten pääsisin käymään kotimaassa usein.
Opiskelujen aloitushetkellä olisin seurustellut mieheni kanssa n. 1.5 v. Miehen elämäntilanne on se, että hän on hakemassa korkeakouluun suorittamaan alempaa tutkintoa ensi keväänä. Olemme molemmat ikähaarukassa 25-30 v.
Minua on alkanut jo etukäteen pelottaa mitä kahden vuoden visiitti ulkomaille tekee suhteelle. Kun olen keskustellut miehen kanssa asiasta, hänen reaktionsa asiaan ovat olleet tyyliin "kattoo ny". Toisaalta kun olen joskus kysynyt häneltä millaisena hän näkee elämänsä vuoden kuluttua, hän on sanonut toivovansa, että aloittelee korkeakouluopintojaan ja seurustelee minun kanssani. Olemme molemmat yhtä mieltä siitä, että hyvää suhdetta ei kannata alkaa purkamaan vain siksi että on meneillään haastavampi elämäntilanne. Että miksi ajattelisi että ei kannata nähdä vaivaa jotain hyvää vaaliakseen, vaan etsiä helppoa ratkaisua lopettamalla ja vaihtamalla uuteen.
Toisaalta en halua alkaa jauhaa miehelle tästä asiasta liikaa, sillä jatkuvat varmistelut ym. käyvät vain hermojen päälle ja kääntyvät itseään vastaan.
Meillä olisi siis opiskelujeni alkaessa takanamme 1.5 v. sellaista yhteiseloa kun olemme nähneet päivittäin. Meillä on molemmilla työmme ja harrastuksemme, joten mitään toisessa kiinni roikkumista ei tämäkään aika ole.
Mutta onko opiskelu ulkomailla kuolemantuomio parisuhteelle? Varsinkin kun miehelläkin alkaisi korkeakouluun päästessään uusi elämänvaihe samaan aikaan?
Asia huolettaa minua, sillä entinen, usean vuoden mittainen parisuhteeni päättyi toisen uskottomuuteen. Koen, että opiskelupaikan vastaanottaminen olisi minulle henkilökohtaisesti erittäin hyvä juttu, mutten haluaisi menettää sen kustannuksella erittäin hyvää parisuhdetta. Olen kuitenkin jo sen ikäinen, että haluaisin alkaa asettumaan parisuhdemielessä aloilleni. Olen väsynyt sinkkuelämään, jota elin useamman vuoden edellisen suhteeni päätyttyä, enkä jaksa enää baareissa juoksemista ja haku päällä olemista, varsinkin kun tuntuu siltä että ikätovereillani alkaa olla jo aika vakaat kuviot ihmissuhderintamalla. Ja tässä suhteessa tuntuu kaikki niin hyvältä nyt. Mutta joutuuko nyt tekemään valinnan parisuhteen ja uran välillä?
